Vaihtelevaa

Me toivomme kaunista säätä, mutta vaihteleva sää on monesti onnemme. Kasvullisuus lakastuu jatkuvaan auringonpaisteeseen.
Keskusteluissakin on hyvä osata käyttää vaihtelua
muuten kaikki kyllästyvät.
On helppo ampua suoraan lentävä lintu. Aina ei ole hyväksi myöskään puhua peitellysti.
Pahuus on aina väijymässä. Sen torjuminen vaatii suurta oveluutta.
Korttipelissäkään ei pidä lyödä pöytään koskaan vastapelaajien toivomaa ja odottamaa korttia.
6354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meillä on rajattomat mahdollisuudet toteuttaa fantasioitamme. Matkustaminen ei jää vain siihen, että siirtyy paikasta toiseen vaan myös sitä, että mieli on avoin kaikenlaisille uusille vaihteluille elämässä yleensä.
Katselepa vaikka eläimiä luonnossa, ei nekään halua tehdä samaa päivästä päivään.
Uudet ruoka-apajat houkuttelevat niitäkin etsiytymään uusille tutkimattomille alueille.
Mekin saamme nauttia vaihtelusta olipa kysymyksessä ruoka, ystävät, harrastukset, mikä uusi hyvänsä.
Voimme oppia vieläkin eläinten ja lasten halusta oppia uutta ja kiinnostua yhä uuden tutkimisesta -
toivottavasti meistä löytyy tällainen uusista fantasioistakin nauttiva ihminen

Äänestä

Ei pahuus missään meitä väijy, se vain osuu joskus kohdallemme.

On tärkeää ilmaista tuskaa ja vihaa hallitusti ja myönteisesti.
Ne taas, jotka karttavat jotain henkilöä, ilmaisevat suoraan välinpitämättömyytensä.

Henkilökohtaisesti en toivoisi olevani heidänlaistensa kaltainen, vaan tietää millainen olen.

Kuitenkin kaiken pahan keskellä löytyy joku, jolla on kasvot, joihin voi luottaa.

Hyvyys taas tuntuu pahuudessa pilanteolta, mutta siihenkin on uskallettava tarttua, jotta selviää ja kyllä kaikki paha loppuu aikanaan vaikka sitä ei voisikaan unohtaa.

Äänestä
  • Ei ole hyväksi sotkeutua ikävyyksiin.
    Jotkut loukkaavat hyviä tapoja - omia ja toisten
    ja ovat valmiita typeryyksiin. Sata harmia päivässä ei heille riitä kun mieli on vastakarvaan.
    Järki on heillä kuin nuttu väärinpäin ylle puettuna. Pahimmin viisasta koettelevat ne jotka puhuvat pahaa. Kieli on kuin villi peto kun sen kerran päästää irti niin sitä on vaikea saada kuriin.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Ei ole hyväksi sotkeutua ikävyyksiin.

    Ikävyyksiin joutuu joskus omaa syytään ja silloin tulee toista loukattua ja saa itsekin loukkauksia.

    Onko väärin pyytää anteeksi ja auttaako se anteeksi pyyntö ketään jos ei kuitenkaan osaa katua?

    Katumattomalla ihmisellä ei ole edes oikeutta pyytää anteeksi. Tuolla pyynnölläänkö kukin yrittää sovittaa pahan tekonsa? Katuvan olisi ensin pystyttävä kertomaan kuinka pahoillaan on siitä, että teki väärin. Sitten olisi etsittävä, millä voisi sovittaa tekonsa, ja vasta senjälkeen itsekukin voisi pyytää anteeksi.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Ei ole hyväksi sotkeutua ikävyyksiin.
    Jotkut loukkaavat hyviä tapoja - omia ja toisten
    ja ovat valmiita typeryyksiin. Sata harmia päivässä ei heille riitä kun mieli on vastakarvaan.
    Järki on heillä kuin nuttu väärinpäin ylle puettuna. Pahimmin viisasta koettelevat ne jotka puhuvat pahaa. Kieli on kuin villi peto kun sen kerran päästää irti niin sitä on vaikea saada kuriin.

    Jospa nutun nurinpäin
    kääntäisit sä matkallas,
    ehkä silloin jossain eessäpäin
    oottais sua onni,rakkaus.
    Lapsen tavoin usko käännettyyn
    nurinkuriseen,
    nuttuun,jonka tuulonen,
    kertoi sulle onnen tuottavan.

    Äänestä

  • Nurinpäinen kirjoitti:

    Jospa nutun nurinpäin
    kääntäisit sä matkallas,
    ehkä silloin jossain eessäpäin
    oottais sua onni,rakkaus.
    Lapsen tavoin usko käännettyyn
    nurinkuriseen,
    nuttuun,jonka tuulonen,
    kertoi sulle onnen tuottavan.

    Kell on nuttu nurin sillä
    on onni oikein.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hajupoika kirjoitti:

Me toivomme kaunista säätä, mutta vaihteleva sää on monesti onnemme. Kasvullisuus lakastuu jatkuvaan auringonpaisteeseen.
Keskusteluissakin on hyvä osata käyttää vaihtelua
muuten kaikki kyllästyvät.
On helppo ampua suoraan lentävä lintu. Aina ei ole hyväksi myöskään puhua peitellysti.
Pahuus on aina väijymässä. Sen torjuminen vaatii suurta oveluutta.
Korttipelissäkään ei pidä lyödä pöytään koskaan vastapelaajien toivomaa ja odottamaa korttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu