Yksityinenkö tie??

Espoossa Finnonntieltä Saarnilaakson koulun eteläpuolelta lähtee Riimuniityntie
keskelle peltoja. Tie menee vanhan pihapiirin läpi ja päättyy Riimukallio -tiehen. Tien alussa on tieviitta, 30km/h nopeusrajoitusmerkki ja tie on vain yhden auton levyinen. Tietä ei ole erityisemmin pidetty kunnossa, eli keskikoroketta on.

Ajattelin kerran ajaa tuota kyseistä tietä pitkin. No, Oltiin ajettu noin 100metriä sitä, kun männyssä oli puinen kyltti, "Yksityisalue, pääsy kielletty". Tie nousi pienelle mäelle, jossa oli pihapiiri, tiellä ei voinut kääntyä. Ajoin vanhan maalaispihan läpi varastorakennuksen ja vanhan hirsitalon välistä ja kävin kääntymässä metsänlaidassa.

Takaisintullesa vanhahko mies hyppi auton edessä ja meuhkasi. Pistin ovet lukkoon ja veivasin pikkasen ikkunaa auki. Papparainen avautui, että ajelen yksityisellä tiellä. Lähdin ajamaan takaisin päätielle, kun pappa päätti vielä lyödä takaikkunaan. Ei mennyt rikki, mutta alkoi kiehumaan aika pahasti. En viitsinyt jäädä niputtamaan vanhaa miestä omaan pihaansa vaan ajelin pois.

Millä perusteella tämä tie on yksityinen? Tie näkyy julkisissa kartoissa ym. Vai onko tämä vain papan oma keksintö? Tie siis menee aika selvästi kyseisen pihapiirin läpi....
112461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Käyppäs tiehallinnon virastossa ja esitä tie kartalla niin he sanovat, että onko tie heidän hoidossaan vai ei.
Asiaa valaisee myös maanmittaustoimistossa käynti jossa voit esittää tien peruskartalta ja sitten kiinteistörekisteristä saattaa näkyä että tilojen alueella jossa se kulkee onko tie merkitty yksityistieksi tai rasitetieksi, jotka molemmat ovat yksityisiä.
Periaateessa ei yksityisellä tiellä saa ajaa kuin tien osakkaat, jotka niin ikään selvävät kunhan tie on saatu paikallistettua nimeltään.
Niinkuin tiedätkin ei autoa saa vahingoitaa jos vahingossa ajaa yksityiselä tiellä...eikä siitä yksityisellä tiellä ajamisen erehdyksestä kyllä heti sakoteta.
Kun siellä oli liikennemerkki niin jos se on tiehallinnon merkki niin se viitaa siihen että tiehallinto on tienpitäjä. Joskus nimittäin vanhoja yksityisteitä tiehallinto ottaa hoitaakseen. Mutta tämä merkki ei ole tae siitä, että tietä pitää tiehallinto.
Jos tie on tiehallinon ylläpitämä niin kyllä siinä saa ajaa kuka vaan periaatteessa.
Tienviitta saataa olla kyllä myös merkki siitä että tiehallinto on ottanut tien tienpitoonsa, vaikka nykyisin on kaikki yksityisetkintiet osoitejärjestelmään kun kuuluvat viitoitettuja. Jos merkki on normaali sininen ( leveä ) valkealla tekstillä varustettu niin kyllä tiehallinto on merkin ainakin asettanut. Osoitejärjestelmän merkki on ohuempi ja valkoinen pohja mustin tekstein...on niitä muitakin viittoja mutta nyt en muista millaisia. Siitä nopeusrajoitsumerkistä sanoisin vielä, että jos merkki on samanlainen kuin muuallakin yleisillä teillä niin kyllä vahvasti viittaa siihen, että tiehallinto on merkin asettanut.
Ja sitten tiehallinnosta voisi kysyä onko mitään kulkurajoituksia tien suhteen ( tuskin on jos tienpitäjänä on tiehallinto ).

Äänestä
  • Tienviitta on todellakin se osoitejärjestelmäviitta. Eli normaali kadunnimiviitta. Ei mitään sinipohjaista.

    Nopeusrajoitus on aivan samanlainen mitä näkee joillakin kaduilla hesan keskustassa, 30km/h. Ei mikään aluerajoitusmerkki.

    Luulenpa, että tässä on kyse vanhan miehen omaisuudenkatoamisesta. Nimittäin taloa ympäröivät pellot tullaan ajanmittaan rakentamaan. Ja ymmärtääkseni juuri tämä tie tulee yhdeksi tieksi. Tie on normaaleissa karttainfoissa netissä näkyvissä normaalisti.

    Pitääpä soitella tonne Tiehallintoon...

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Tienviitta on todellakin se osoitejärjestelmäviitta. Eli normaali kadunnimiviitta. Ei mitään sinipohjaista.

    Nopeusrajoitus on aivan samanlainen mitä näkee joillakin kaduilla hesan keskustassa, 30km/h. Ei mikään aluerajoitusmerkki.

    Luulenpa, että tässä on kyse vanhan miehen omaisuudenkatoamisesta. Nimittäin taloa ympäröivät pellot tullaan ajanmittaan rakentamaan. Ja ymmärtääkseni juuri tämä tie tulee yhdeksi tieksi. Tie on normaaleissa karttainfoissa netissä näkyvissä normaalisti.

    Pitääpä soitella tonne Tiehallintoon...

    Eipä pahemmin lisättävää kollegani vastaukseen.
    Ehkä kuitenkin silti kannattaa ensin kysyä espoon kaupungilta. Sinänsä se että viitta on normaali kadunnimiviitta ei kerro onko tie yksityinen vai ei. Ja yksityistäkään tietä ei saa muulta liikenteeltä sulkea jos se saa valtion tukea, tai se on tietä perustettaessa kielletty. Uskoisin että espoon kaupunki tietää nämä asiat paremmin kuin tiehallinto kun kyseessä ei ole ainakaan yleinen tie. (siis tie on joko yksityinen tie tai kunnan katu) Myös maanmittauslaitos tietänee asiat mutta uskon silti espoon kaupungin tietävän parhaiten. (Joko kaupunginsuunnitteluosato tai kaupungin mittausoasto, espoohan pitää kiinteistörekisteriä alueellaan.)

    Äänestä

Sehän voi olla kartallemerkitty yksityistie.Mutta jos tienylläpitoon on käytetty kunnan tai kaupungin avustuksia tie muuttuu yleiseksi jotenka siinä voi huoleta kulkea.Tässä tapauksessa onkin mielenkiintoista onko tielle saatu avustuksia, kunnosta päätelle ei.Käyppä ottamassa selvää kaupungintalolla kuinka on asia.10 vuotta viimeisetä avustuksesta tie on yleinen sen jälkeen se muuttuu yksityiseksi.On paljon teitä jossa ei oikeastaan tien kunnosta voi silmähavainnon perusteella määritellä avustuksen saantia,myös sellaisia pikku tieosuuksia jossa ei valvontaa juuri ole rahat eivät kohdistuneetkaan tienparannukseen.

Äänestä
  • Soitin tonne Espoon kaupungin Kaupunkimittausyksikköön. Sanoivat Riimuniityntien olevan yksityinen. Eivät tuolla osanneet sanoa mitään rahoituksesta. Tekninen Keskus tietäisi avustuksista, mutta enpä jaksa soitella enää...Taisin rikkoa herran kotirauhaa...!

    Näin tänään.

    Äänestä

  • se on. Soitin Espoon kaupungin Kaupunkimittausyksikköön. Sanoivat tien olevan eri tilojen mailla ja näillä parin tönön asukkalla on siihen rasiteoikeutta ym...

    Eli syyllistyin kotirauhan rikkomiseen.

    Äänestä

  • Ihmettelijä(rikollinen) kirjoitti:

    se on. Soitin Espoon kaupungin Kaupunkimittausyksikköön. Sanoivat tien olevan eri tilojen mailla ja näillä parin tönön asukkalla on siihen rasiteoikeutta ym...

    Eli syyllistyin kotirauhan rikkomiseen.

    Et vielä ole kovin isoroisto.Tiestä aiheutuva rasite manttaalinomistajalle ei anna mitään erioikeuksia, tien alle jäänyt maaalue on vain rasite maanomistajalle.Olisihan se jännä katsoa peli loppuunasti kuinka käy.Tämähän varmaan on sellainentie josa on kuljettu vusikymmenet ja on ns.ikimuistoinentie johon kyllä saa kulkuoikeuden.

    Äänestä

  • Puheenjohtaja kirjoitti:

    Et vielä ole kovin isoroisto.Tiestä aiheutuva rasite manttaalinomistajalle ei anna mitään erioikeuksia, tien alle jäänyt maaalue on vain rasite maanomistajalle.Olisihan se jännä katsoa peli loppuunasti kuinka käy.Tämähän varmaan on sellainentie josa on kuljettu vusikymmenet ja on ns.ikimuistoinentie johon kyllä saa kulkuoikeuden.

    Olin lukevinani rivienvälistä alkuperäisestä viestistä, että tietä haluttiin käyttää läpikulkuun oikaisutarkoituksessa. (saa korjata jos olen ymmärtänyt kirjoittajan väärin) Tällöin ei ole kovin luultavaa että voisi saada tieoikeuden tuohon tiehen. Ja tieoikeuden mukanahan tulee vastuu osallistua tienpidon kustannuksiin.

    En ole ihan varma mitä tarkoitat ikimuistoisella tiellä Puheenjohtaja, mutta oletan että tarkoitat nk. vanhaa yhteistä tietä. Nämä tiet lakkautettiin ATK:teknisistä syistä 70-luvulla kaikki kerralla lailla. Mutta jos lakkauttamisen aikoihin käytti tietä niin siihen sai korvauksetta tieoikeuden. Mutta ehtona piti olla se että käytti sitä tuon lakkauttamisen aikaan. (tai siis kiinteistö joka sai tieoikeuden käytti sitä lakkauttamisen aikaan) Muuten siihen saa tieoikeuden normaalia kautta.

    Äänestä

Ai se oli asemakaava-alueella ? Sitten katso toisen maanmittarin vastausta. Ok.
Jos se on katu ( eli lakitekstin mukainen yleinen alue ) niin kyllä siellä sitten saa ajella ilman kenenkään lupaa. Mutta kuvauksesi perusteella ei se kadulta vaikuta. Niinkuin kollega sanoi käy kaupungin virastossa...ei tullut vaan mieleen kun luulin, että alue on haja-asutusalueella asemakaavan ulkopuolella.
Niistä liikennemerkeistä sanoisin, että en muista onko tiehallinnon ja kaupungin merkeillä mitään eroa...mutta sekin selvinnee kaupungilta.
Se onkin aika teoreettinen vaihtoehto, että Tiehallinto olisi tien hoitaja, mutta joskus yksityisteitä on siirretty tiehallinnon hoidon piiriin ja siis muodostunut yleiseksi tieksi.

Äänestä
  • Senverran luulisin että kaupungin (kaduilla) ja tiehallinnon pitämillä teillä (yleinen tie) on kylteissä eroa että tiehallinnon tiessä on tien numero ja usein se sininen kyltti (joka ei ole mikään tae sinänsä, tien numero sensijaan on) Yleisellä tielläkin voi ihan hyvin olla musta-valkoinen osoitekyltti niinkuin kaduilla ja joillain yksityisteilläkin, asiaa ei siitä voi päätellä. En ole ihan varma laittaako tiehallinto pienimpiikin sen pitämiin teihin tiennumeroviitan mutta tiehallinnon kartoissa jokaisella sen pitämällä tiellä on numero. (oikaiskaa jo olen väärässä :-)

    P.S Kun meitä on täällä niin monta kollegaa niin käytetään järjestysnumeroita niin muutkin tietää kuka vastaa, Luulin olleeni täällä 1:nen :-)

    Äänestä

  • Maanmittari (alkuperäinen :-) kirjoitti:

    Senverran luulisin että kaupungin (kaduilla) ja tiehallinnon pitämillä teillä (yleinen tie) on kylteissä eroa että tiehallinnon tiessä on tien numero ja usein se sininen kyltti (joka ei ole mikään tae sinänsä, tien numero sensijaan on) Yleisellä tielläkin voi ihan hyvin olla musta-valkoinen osoitekyltti niinkuin kaduilla ja joillain yksityisteilläkin, asiaa ei siitä voi päätellä. En ole ihan varma laittaako tiehallinto pienimpiikin sen pitämiin teihin tiennumeroviitan mutta tiehallinnon kartoissa jokaisella sen pitämällä tiellä on numero. (oikaiskaa jo olen väärässä :-)

    P.S Kun meitä on täällä niin monta kollegaa niin käytetään järjestysnumeroita niin muutkin tietää kuka vastaa, Luulin olleeni täällä 1:nen :-)

    Muistaakseni 1990-luvun alussa tuli kaikille (?)
    ykistyisteillekin osoitenumerot, joiden varella huvila tai muuta asutusta).Tämän yhteydessä liittymät yleisiin teihin saivat viitan, jossa on valkoinen pohja ja mustat kirjaimet ja muistaakseni liittyessään toiseen yksityiseen tiehen viitta on samanlainen.
    Sitä en sitten tiedä missä tapauksissa tiehallinto laitatuttaa sinisen kyltin, joka on hyvin yleinen ( kyltti siis sininen ja leveä ).
    Nyt minulla on hämärä kuva, että tiehallinto laittaisi mustan kapean kyltin jossa valkeat kirjaimet jos kyse on esim. jostain nähtävyydestä ja sinne johtava risteävä tie on yleinen tie. ( hmm... en kyllä ole varma, epäilen ...hautausmaan kyltti, mutta tällöin sinne johtava tie ei ole yleinen tie vaan kirkon ylläpitämä tie ? Voisi olla kaiketi myös yksityine tie, mutta kyltissä nähtävyyden nimi).
    Mielestäni tiehallinto ei laita leveitä sinisiä kylttejä yksityisteiden liittymiin ainakaan kovin yleisesti..mitkä lienee kriteerit ? Ekäpä jos tien päässä on jokin paikkakunta ( paikka, taajama, joka on kyllä yleensä yleisen tien varrella ? ).
    Ja sitten: Sorry unohtui tuo kakkonen maanmittari nikin jälkeen pois !
    Po. tien varrella oli liikennemerkki. Tien liikennemerkit - jos ne ovat virallisia- merkitsee muistaakseni tielaitoksen tiemestari...nykyisin kyllä saattaa olla tiehallinnon toimia. Yksityisteitä kun tienpitjänä on tiekunta niin ei käsittäkseni saa merkitä tiehallinnon merkein.
    Mutta eiköhän kysyjälle tullut osviittaa miten saisi selville tien luonteen kaikesta selitetystä.

    Mittari2

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelijä kirjoitti:

Espoossa Finnonntieltä Saarnilaakson koulun eteläpuolelta lähtee Riimuniityntie
keskelle peltoja. Tie menee vanhan pihapiirin läpi ja päättyy Riimukallio -tiehen. Tien alussa on tieviitta, 30km/h nopeusrajoitusmerkki ja tie on vain yhden auton levyinen. Tietä ei ole erityisemmin pidetty kunnossa, eli keskikoroketta on.

Ajattelin kerran ajaa tuota kyseistä tietä pitkin. No, Oltiin ajettu noin 100metriä sitä, kun männyssä oli puinen kyltti, "Yksityisalue, pääsy kielletty". Tie nousi pienelle mäelle, jossa oli pihapiiri, tiellä ei voinut kääntyä. Ajoin vanhan maalaispihan läpi varastorakennuksen ja vanhan hirsitalon välistä ja kävin kääntymässä metsänlaidassa.

Takaisintullesa vanhahko mies hyppi auton edessä ja meuhkasi. Pistin ovet lukkoon ja veivasin pikkasen ikkunaa auki. Papparainen avautui, että ajelen yksityisellä tiellä. Lähdin ajamaan takaisin päätielle, kun pappa päätti vielä lyödä takaikkunaan. Ei mennyt rikki, mutta alkoi kiehumaan aika pahasti. En viitsinyt jäädä niputtamaan vanhaa miestä omaan pihaansa vaan ajelin pois.

Millä perusteella tämä tie on yksityinen? Tie näkyy julkisissa kartoissa ym. Vai onko tämä vain papan oma keksintö? Tie siis menee aika selvästi kyseisen pihapiirin läpi....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu