Jamaica

Niin että kaikki siellä käyneet kokemuksia jne?
mä haluisin ihan sairaasti menna Jamaicalle..

Reggae-musa rulez.
2240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen käynyt Tobagolla ja Barbadoksella ja olivat
ihania paikkoja.. Jamaicalla on elokuussa lähes
kuukauden kestävä reggae festari,joten jos
ajankohdan voi valita, voisi harkita tuota, mutta
me lähdetään vasta marraskuussa Jamaicalle.
Anyway jippii!

Äänestä

olin viime kesänä jamaicalla, montego bayssä.
kiertelin myös muualla. jokaisella on tietenkin
omat mielipiteensä asioista, ja yksi tykkää
yhdestä, toinen jostain toisesta. minun
kokemukseni: matkustin yksin, olen nainen, en
saanut olla rauhassa missään. miehet seurasivat
kadulla, huutelivat, joka auton ikkunasta tuli
pää esiin. todella ahdistava kokemus. en haluaisi
kokea uudelleen. haukkuivat rasistiksi, kun en
halunnut heistä seuraa. nimittelivät valkean ihon
värini vuoksi muissakin yhteyksissä. hotellin
respassa varoiteltiin, että huoneeseeni saatetaan
yöllä tulla, nukuin hiuslakkapullo yöpöydälläni.
siellä on myös turvatonta, paikalliset
varoittelivat kulkemasta sivukaduilla,
turistibussia oli ammuttu aseella, jne. jopa
miesmatkustajia seurailtiin, ryöväysmielessä. kun
kävin pääkaupungissa erään ryhmän kanssa, meitä
ei päästetty kadulle kulkemaan lainkaan. liian
vaarallista, kuulemma. reggaeta ei kuullut
missään. siis ei missään. hyviä puolia olivat
jumalaisen hyvä ruoka, kaunis luonto ja
miellyttävän lämmin sää. ja ne jotka haluavat
seksiseuraa, ainakin naiset, saavat sitä varmasti
jo hotellin ovelta. minullekin yritti eräs herra
esitellä intiimit paikkansa kun seisoskelin
hotellin pihalla. (ei ollut henkilökuntaa)
reggaen vuoksi sinne ei kannata matkustaa, paitsi
niille festareille. ei ollut ensimmäinen
ulkomaanmatkani, ja matkusta yleensä aina yksin.
joten, ikävät tunnelmani eivät johtuneet
kokemattomuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Henni- kirjoitti:

Niin että kaikki siellä käyneet kokemuksia jne?
mä haluisin ihan sairaasti menna Jamaicalle..

Reggae-musa rulez.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu