Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaimon lainaus

Vaimon lainaus

Olimme vaimoni kanssa teatterireissulla Kuopiossa. Pakettiin kuului matkat, ruokailut, majoitus ja teatteriliput. Olimme suunnitelleet matkaa päästäksemme kahdestaan hiukan irti arjesta ja niinpä toiveikkaina vihdoin saavuimme sovittuun lähtöpaikkaan ja astuimme tilausbussiin.

Bussissa oli monenikäistä porukkaa. Kuitenkin kaikki aikuisia ja osa jo iäkkäämpiäkin ihmisiä. Kaikilla tiedossa sama ohjelma. Matkalla istuimme vierekkäin ja seurailimme maisemia ja kanssamatkustajia. Saavuttuamme Kuopioon bussi ajoi hotellin eteen ja siirryimme matkatavaroinemme sisään ja avaimet saatuamme hissillä ylös huoneeseemme. Siitä olikin jo pitkä aika, kun kahdestaan olimme olleet hotellihuoneessa.
Katsastimme huoneen, joka oli siisti ja kohtuullisen iso. Tarkistin minibaarin ja tietysti teimme tulomaljat.
Näytöksen alkuun oli pari tuntia aikaa. Heittäydyimme vuoteelle ja niinhän siinä kävi, että hetken päästä olimme täysissä puuhissa nauttimassa toisistamme. Ihanaa, kun ei tarvinnut varoa mahdollisia häiriöitä esim . lasten takia. Olemme molemmat hyvin vapaamielisiä seksin suhteen. Yhdessä fantasioimme ja toteutamme monenlaisia variaatioita. Kaikki on sallittua, jos molemmat niin haluavat.

Tästä hetki sitten päättyneestä rakastelusta tuli sellainen pikapano. Nekin ovat joskus ihan mukavia. Yleensä herkuttelemme ensin pitkään ja nautimme eroottisestä ilmapiiristä ja kiihottavista esileikeistä aina, kun se vaan on mahdollista.

Lepäilimme puolialastomina vuoteella ja suunnittelimme yhdessä illan kulkua. Hyväilimme toisiamme ja suutelimme toisiamme siinä maatessamme vieretysten.
Teatterin jälkeen oli tiedossa illallinen hotellin ravintolassa. Sen jälkeen ihan mitä vaan, niin päätimme.

Oli aika ruveta valmistautumaan iltaa varten. Suihkuun ja pukeutumaan ja alakertaan lähtöä odottelemaan. Baarissa ehdittiin ottamaan drinkit ja sitten bussiin jne.

Teatterikappale ei ollut mielestämme niin erinomainen, kun sitä oli kehuttu arvosteluissa. Niinhän se aina onkin . Ne arvostelijat ovat niin yläpuolella tavallisten ihmisten. No menihän se sentään.

Illallisella syötiin hyvin ja juotiin vielä paremmin. Tanssimme keskenämme ja hakihan kultaani myös muutkin miehet. Samoin muutaman tanssin minäkin kävin tanssimassa ihan tasapuolisuuden vuoksi vieraan kanssa.
Yksi pitkä ja tumma kaveri tanssitti vaimoani parhaillankin. Minä käväisin tiskillä, että ei olisi niin orvon oloista yksin istua odottelemassa. Mies ja vaimoni olivat hyvin tiukasti toisiaan vasten painautuneina. Välillä he vilkasivat toisiinsa ja hymyilivät. Jotakin he myös keskustelivat, mutta en tietenkään kuullut enkä kokoajan seurannut tilannetta.
Kappale päättyi ja vaimo saatettiin pöytäänsä. Menin paikalle ja istuin vastapäätä häntä. Oliko mukava mies, kysyin. No jaa, enpä tiedä. Hyvin itsevarma tuntui olevan, kun ehdotteli heti vaikka mitä.

No mitäpä vastasit, kysyin. Kerroin olevani oman kultani kanssa ja turhaan tuhlaat aikaasi minuun. Noinko tylysti sanoit. En nyt ihan, mutta annoin kuitenkin ymmärtää, että ei taida onnistua.

Mitäs olisit tehnyt, jos en olisi ollut paikalla, kiusoittelin edelleen rakastani. Hyi, mitä sinä ajattelet. No hän punastui lievästi ja katseesta paljastui epävarma vastaus. Entäpä, jos antaisin ihan luvan tehdä mitä tahdot, mitä tekisit. En ymmärrä ? Mihin sinä nyt oikein pyrit, hän sanoi. Sanonko ihan suoraan? No. Olen usein ajatellut, miltä tuntuisi kokeilla ihan vaan kokeilumielessä seksiä vieraan kanssa. Oletko tosiaankin tuota mieltä, hän kysyi.
Posket edellen hehkuen, häntä selvästi kiihotti ajatus ja nämä minun puheeni tällaisesta yllättävästä aiheesta. Nyt olen ihan tosissani. Minun kultani ja joku ihan vieras mies, voihan voi, kun haluaisin nähdä, miten vikittelet jonkun mukaasi ja antaisit hänen naida itseäs ja minä sitten kyselisin ja saisit kertoa ihan tarkkaan miten sen teitte. Kaluni on jo ihan kovana pelkästä ajatuksesta, haluatko vaikka koittaa. Taidat olla tulossa hulluksi, vaimoni sanoi. Samalla näin hänen ilmeestään, että hän olisi valmis , kun vähän vielä yllyttäisin.
Mitä sinä sitten tekisit, hän kysyi. En toistaiseksi mitään. Haluaisin vaan että sinä saisit kokeilla miltä tuntuu vieras muna ja sitten minä saisin kokeilla ja herkutella seuraavaksi. Joko olet valmis, kysyin.

Tuntuu niin oudon jännältä, ajatus saa minut ihan levottomaksi. En osaa oikein selittää, hän totesi.

Ei muuta kuin homma hoitoon ja minä siirryn tästä baaritiskille katsomaan, miten onnistut. Onnistut sinä, Sen tiedän jo ihan varmasti. Muista, että minä haluan tätä ihan oikeasti. Niin sinäkin kultaseni.

Hän käväisi vessassa ja palasi minun viereeni vielä hetkeksi. Käsilaukustaan hän sujautti taskuuni pienet valkoiset pitsipöksynsä ja oli siten valmiina ja ilman pöksyja vain lyhyehkö ja kapea musta hame yllään.

Tuokin vielä, ajattelin puoliksi kovettunut elin housuissani. Vain puoli tuntia oli vierähtänyt, kun vaimoni istui jo loosissa tumman pitkähkön miehen seurassa. Mies näytti olevan sama, joka oli yrittänyt jo hetki sitten kultaani iskeä. Yllättävän pian nousivat ja poistuivat ravintolasta. Pieni pompahdus sydämessäni katselin heidän poistumistaan. Piruuttaan vaimoni ei edes vilkaissut minuun.
Aika pysähtyi kohdallani. Juomatkaan ei maistuneet ja saman väljähtyneen lasin äärellä yritin tappaa aikaani. Kävin vessassa ja kustessani katselin kaluani. Voi kun teksi mieli olla kurkkimassa miten kultaani nussittaisiin. Olis pitänyt suunnitella alunperin siten, että olisin ollut huoneessa jo valmiina ja antanut siellä virallisen luvan että tuo mieskin olisi tiennyt aikeemme. Nyt oli myöhäistä. Joudun tyytymään vain kultani kertomukseen. Samalla kaluni kovettui ihan täyteen mittaansa ja pakko oli runkata lastit vessanpönttöön. Sitä tulikin ihan reilusti ja yllättävän vähällä työskentelyllä. Ei tarvinnut kuin ajatella, että kultani siellä jossain huoneistossa jonkun vieraan alla vikisisi ja nauttisi toisesta miehestä.

Takaisin baaritiskille. Noin tunti heidän poistumisestaan oli kulunut. Katselin ovelle ja sieltä he saapuivatkin molemmat ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jos ei ollutkaan, ehdin ajattelemaan.

He tulivat molemmat tiskille. Mies vain totesi viileän rauhallisesti, että kiitos lainasta. Sinulla on ihmeellisen mukava vaimo. Minä ehdin sanomaan, että niin on ja mies poistui jonnekkin.

No ? Kerro jo hätäilin kiihdyksissäni. En vielä kerro mitään. Mennäänkö jo ylös, niin siellä kerron, hän vastasi ja poistuimme melkoisen kiireellä hissiin ja omaan huoneeseemme.

Jos tahdotte, niin voin paljastaa jatkossa, mitä vaimoni kertoi. Se nimittäin oli hyvinkin erikoinen kertomus.

Jussi
26882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei saa kertoa kaikille. Tämän piti olla vain meidän leikkimme. Joku muu juttu bliis, mut ei sitä jatkoo

Äänestä

kirjoita jatkoa vaan juttuusi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jussi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu