Onko uros- ja naaras-Shelttien luonteissa paljonkin (vai ei yhtään?) eroa? Ne jotka tietää, kertokoon!
Vastaukset 4
- leafy
Yleensä naaraat ovat hieman rauhallisempia kuin urokset, mutta kannattaa aina kysyä erikseen kasvattajalta pennun luonteesta, koska poikkeuksia on todella paljon.
Kuitenkin sheltti on yleensä rotuna rauhallinen ja helposti koulutettava oli kyseessä naaras tai uros.
Itse olen juuri ottamassa urospentua, joka on omistajan mukaan erittäin vilkas ja sosiaalinen, kun taas pennun sisko pelkää ihmisiä.
tosin edellinen shelttini oli naaras ja erittäin rauhallinen ja tottelevainen.
Muista, että koirat ovat ihmisten tavoin yksilöitä! - shelam
Molemmissa tietty hyvät ja huonot puolet. Itselläni on 9½-vuotias shelttinarttu ja luultavasti myös jatkossa päädyn narttuihin(oletan ainakin, eihän sitä tiedä) narttujen juoksut ja valeraskaudet ovat niitä vähiten miellyttäviä ja onhan yksi vaihtoehto aina leikkauttaminen. Toisaalta taas uroksissa se vietti ei miellytä eikä merkkailu(johtunee siitä että jopa kaksi shelttiä on lirauttanut jalkoihini:)
Mutta luulenpa että yhtä kaikki otatko uroksen vai nartun ihanahan se jokatapauksessa tulee olemaan:) Onnea pennunhankintaan
terv.kade:)- Sheba
No jos maalla asut kannattaa ottaa maalle narttu ku uros lähtee helpommin naaraita narraamaan, ei välttämättä...Mutta kaupungissa sillä ei varmaan niin ole väliä.. Mutta ne on yleensä kummatki yhtä vilkkaita ja hellyttävii;)
- Vaillaystävää
Minulla ei ole omaa koiraa, mutta tiedän niistä jonkin verran. Ainakin 10-20 rodusta. Shelteistä tiedän paljon. Se on koirarotu, jonka minä haluaisin. Ne ovat älykkäitä ja hyvin uskollisia. Mutta en tiedä ovatko urokset vai naaraat parempia näissä asioissa. Kysyn tätä vain koska haluaisin älykkään ja uskollisen koiran, joka ei jätä minua, vaan olisi ystäväni kunnes sen kuolema erottaa. Minulla ei ole paljoa ihmis ystäviä. Yksi keskustelee kanssani whatsapp: ssä, yksi käy eri yläastetta ja loput ovat aika etäisiä. Tuntuu ettei minulla olekaan ystäviä paitsi jotkut eläimet ja se whatsapp kaveri. Hän kävi samaa ala-astetta ja meillä oli paljon yhteistä, mutta nyt hän asuu jossain todella kaukana, enkä varmaan näe häntä koskaan, joten koira olisi kiva kaveri. Mutta kummat siis ovat älykkäämpiä ja uskollisimpia?Urokset vai naaraat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va852182- 103886
- 63771
- 45767
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???20676Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha505668Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76610Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23550- 57541
- 47535