Olemme seurustelleet nykyisen avomieheni kanssa parivuotta vuotta.. Meillä sattui omaa lapsellisuutta "onnellinen vahinko" ja aloin odottaa vauvaa.. Muutimme yhteen.. Yhdessäeloa sujui hyvin mutta silti koin suurta epävarmuutta.. Sitten eräänä aamuna aloin vuotaan ja menetimme pienoisemme.. Se oli todella raskasta.. Olin kauan rikki, ja syytin itseäni.. Ajan korjatessa haavoja koin kuitenkin jonkinlaista helpotusta.. Että tämä ei oltu tarkoitettu vielä.. Avokkini rakastaa lapsia ja hän olisi halunnut heti yrittää uudestaan, mutta minä en halunnut. En koskaan silti toivonut että siinä olisi käynyt niin.. Aloin jälleen haaveilla nuoruudesta ja yksinasumisesta ja podin sitä kauan.. En ole koskaan asunut yksin. Yksi ilta tuossa kuukausi sitten jotenkin avasi silmäni.. Katsoessani humalaisia kavereitani, jotka veivät kotiinsa vieraita miehiä ja joivat kuin janoonsa, ajattelin että tämä ei ole enää minua.. Aloin jälleen ajatella lapsia ja sitä, kuinka onnellinen olin, koska se todellakin on totta, mieheni on todella rakastava ja huomaavainen ihminen..
Onko monelle muulle tapahtunut tällaista, että keskenmenon jälkeen on ajatukset heilahtanut aivan päälaelleen? Itse laittelin salaa asuntohakemuksia, mutta vedin takaisin kun tajusin miten typerä olinkaan?
Tiedän, että mieheni haluaa lasta yli kaiken ja hän monesti puhuu siitä, kuinka hän ei halua tässä maailmassa olla mitään muuta yhtä paljon kuin isä.. Minun vauvakuumeeni on nyt ensi kerran syttynyt, viimeksi se syttyi saatuani tietää raskaudestani ja haluan saada vauvan..
En tiedä nyt oikein kuuluuko tämä edes tänne, mutta halusin purkaa ajatuksiani..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Keskenmenon jälkeen on vaikka mitä ja minkälaisia ajatuksia.On ymmärrettävää,että pelkäät.Miehesi halusi yrittää uudestaan heti ja sinä et,hienoa kun miehesi ymmärsi sinua ettet ollut valmis.Minulle tuli käsitys,että miehesi "painostaa" sinua yrittämään uudestaan.(mieheni haluaa lasta yli kaiken ja hän on monesti puhunnut siitä ja myös siitä,että hän ei halua tässä maailmassa olla mitään yhtä paljon kuin isä).Ymmärrän sen,mutta oletko sinä valmis yrittämään?Pelkäät sitä,että menetät taas lapsen?
Ymmärrän enkä voi päätöstäsi puolestasi tehdä,sillä se on sinun päätös!
Jos haluat jutella,purkaa ajatuksiasi/sydäntäsi kirjoita [email protected]