ongelma on

Olen itse välillä ollut lastentarhassa töissä
ongelma on siinä että lapset ovat kotona ilman kuria heille ei tehdä rajoja sitten jos tarhassa yrittää laitaa rajoja . Vanhemmat ei hyväksy sitä että meidän pikku paavi patriarkkaa vähän ojennetaan lapset saa vetää hoitajaa turpaa
niin siinä ei voi sanoa kuin ei noin sais tehdä.
Laitakaa ne lapset ojennukseen.
Raamattukin sanoo joka vitsaa säästää niin lastaan vihaa. En nyt tarkoita että ihan selkää pitäisi antaa vaan jotain pikku rangaistusta .
Vaikka ei katota pikku kakkosta tai ei pidetä karkkipäivää muutamaan viikkoon tai arestiin.
Kyllä tehoo. mullehan uran alku vaiheessa sanottiin että ei saa laitaa arestiin .
Mutta kun määräaikaisuus päätty niin kun lapsille sano että huomenna en tuu niin kyllä oli tippa silmässä lapsilla ja mulla .
Kerran kyllä kävin moikkaamassa niin hyppäsi kaksikymmentä kakaraa syliin yhtä aikaan ja muisteltiin yhteisiä aikoja.
4608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

rajat ja peruskasvatus ja tapakasvatus on vanhempien tehtävä,ei sitä voi hoitohenkilökunnalle sysätä.Lapset tarvitsevat selkeitä rajoja,ja jos niitä rikotaan,meillä 5- ja 6-vuotiaat ovat kyllä menettäneet Pikku Kakkosensa.
Liiallinen vapaus taitaa olla enemmän ongelma, kuin liika kuri.Ketään syyttelemättä sen kummemmin.

Äänestä
  • Täällä kodissa kuri pidetään. Ja opetetaan tavoille. Mutta kun niin moni kertoo kun se lapsi sitten "pilataan" päiväkodissa, itsellä on sen verran päiväkotikokemusta perheryhmästä, että
    voin todellakin rehellisesti sanoa, että siellä perheryhmässä kaksi vanhaa tanttaa odotti vain eläkkeelle pääsyä sohvalla makaillen ja valittaen kuinka raskasta työ on !
    Jokainen päiväkoti on erilainen ja jokainen ihminen vielä erilaisempi, mutta lapset ne vasta ainutlaatuisia ovat. Luulisin että jokainen meistä haluaa lapselle vain sitä parasta, kukin toteuttaa sen hyvän vain omalla tavallaan. Kun ajattelemme asiat loppuun saakka, ehkä silloin ymmärtää myös sohvalla lojuvia työntekijöitä, jonain päivänä me voimme makoilla siinä.

    Äänestä

  • Paavali kirjoitti:

    Täällä kodissa kuri pidetään. Ja opetetaan tavoille. Mutta kun niin moni kertoo kun se lapsi sitten "pilataan" päiväkodissa, itsellä on sen verran päiväkotikokemusta perheryhmästä, että
    voin todellakin rehellisesti sanoa, että siellä perheryhmässä kaksi vanhaa tanttaa odotti vain eläkkeelle pääsyä sohvalla makaillen ja valittaen kuinka raskasta työ on !
    Jokainen päiväkoti on erilainen ja jokainen ihminen vielä erilaisempi, mutta lapset ne vasta ainutlaatuisia ovat. Luulisin että jokainen meistä haluaa lapselle vain sitä parasta, kukin toteuttaa sen hyvän vain omalla tavallaan. Kun ajattelemme asiat loppuun saakka, ehkä silloin ymmärtää myös sohvalla lojuvia työntekijöitä, jonain päivänä me voimme makoilla siinä.

    on hyviä kokemuksia päiväkodista omien lasteni kautta.Ei heitä todellakaan päiväkoti ole pilannut.Joskus toivoisi,että topakamminkin saisi lasten menoon puuttua,ennemminkin liikaa "löysäillään".Meitä vanhempia ja hoitajiakin on niin moneen junaan,ja kun ihmisten keskuudessa tehdään työtä,ei ristiriidoiltakaan aina voi välttyä.Mutta asiat tulisi sitten kyetä selvittämään.

    Äänestä

kehu lisää ittees

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paavi Patriarkka kirjoitti:

Olen itse välillä ollut lastentarhassa töissä
ongelma on siinä että lapset ovat kotona ilman kuria heille ei tehdä rajoja sitten jos tarhassa yrittää laitaa rajoja . Vanhemmat ei hyväksy sitä että meidän pikku paavi patriarkkaa vähän ojennetaan lapset saa vetää hoitajaa turpaa
niin siinä ei voi sanoa kuin ei noin sais tehdä.
Laitakaa ne lapset ojennukseen.
Raamattukin sanoo joka vitsaa säästää niin lastaan vihaa. En nyt tarkoita että ihan selkää pitäisi antaa vaan jotain pikku rangaistusta .
Vaikka ei katota pikku kakkosta tai ei pidetä karkkipäivää muutamaan viikkoon tai arestiin.
Kyllä tehoo. mullehan uran alku vaiheessa sanottiin että ei saa laitaa arestiin .
Mutta kun määräaikaisuus päätty niin kun lapsille sano että huomenna en tuu niin kyllä oli tippa silmässä lapsilla ja mulla .
Kerran kyllä kävin moikkaamassa niin hyppäsi kaksikymmentä kakaraa syliin yhtä aikaan ja muisteltiin yhteisiä aikoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu