eli siis milloin ja miten? Madotuksen voi vissiin tehdä kotikonstein, mutta miten rokotukset (juu,juu tiedän että eläinlääkäriin:)) hoituu??
madotus ja rokotus
Kissaa hankkiva
3525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Valitettavasti en muista ulkoa kissojen rokotusten kestoja, mutta kissaruttoa vastaan kannattaa rokottaa mahdollisimman pian. Se on nykyään harvinainen kulkutauti, mutta kyllä sitä löytyy. Me menetettiin kaksi kissaa (ruttoa vastaan rokotettua) kissaruttoon muutama vuosi sitten. Soitto eläinlääkärille auttaa. Meillä on yleensä kissat rokotettu viimeistään leikkauksen lomassa.
Kissa madotetaan kaksi kertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä. Jos epäilet matoja muuna aikana, madota myös silloin. Kissalla saattaa olla myös matoja, jos se on 'kuralla' pitemmän aikaa. Järvikalasta matoja tulee helposti, siksi ne kannattaisi keittää, jos vain kissalle maistuu.
Huom. Jos perheessäsi tai lähipiirissäsi on muita kissoja tai koiria (joiden kanssa kissasi on usein tekemisissä) pitäisi nämä kaikki eläimet madottaa yhtä aikaa.
EELA:n suositusten mukaan kissan rokotukset tulisi antaa seuraavasti:
Kissarutto: Ensimmäinen rokotus 3kk:n ikäisenä, toinen 1-vuotiaana ja sen jälkeen tehoste 2 vuoden välein.
Kissan hengitystieviroosia vastaan: 3kk, 4kk, 1-vuotiaana, tehosteet vuoden välein.
Rabiesta vastaan: 4kk, 1-v, tehoste 2 vuoden välein, paitsi ulkomailla käyvillä kissoilla vuoden välein.
Loishäätö tulisi tehdä ennen rokotusta, ja sellaisella lääkkeellä, joka tehoaa loisen kaikkiin kehitysmuotoihin. Matolääkkeen saa apteekista ilman reseptiä.
Ensimmäinen loishäätö tulisi tehdä 3 viikon ikäisenä, toinen 6 viikon ja kolmas 9 viikon ikäisenä. Ulkokissoille suositellaan loishäätöä 2-3 kertaa vuodessa, sisäkissoille 1-2 kertaa vuodessa.
Riippuu ihan siitä, oletko ottamassa aikuista vai pentukissaa...
Pentu pitäisi olla aikaisemmassa kodissaan madotettu ainakin 2 kertaa sekä mielellään ainakin kerran rokotettu kissaflunssaa ja -ruttoa vastaan. Kissa madotetaan noin viikko ennen rokotuksia. Pentu madotetaan ekan kerran 8-12-viikkoisena, tehoste kuukauden kuluttua. Madotuksia on pennulle tehtävä useammin kuin aikuiselle. Pentu kannattaa madotella 1-2 kuukauden välein puolivuotiaaksi saakka. Ulkoilevia, aikuisia kissoja pitää madottaa vähintään kolmen kuukauden välein. Sisäkissa madotetaan vähintään keväällä ja syksyllä. Aikuinen kissa rokotetaan kissaflunssaa- ja ruttoa vastaan vuoden välein.