Unelma

Minä näen unia.
Unia, joissa vatsani on pyöreä ja kiinteä, täyttynyt syntymättömästä lapsesta ja tuhansista unelmista ja lupauksista.

Ja niissä unissa minulla on poika, pieni vaaleahiuksinen lapsi, siniset silmät täynnä uteliaisuutta. Eikä unissakaan ole väliä sillä onko lapsi omani, minun lihaa ja vertani, vai roskikseen hylätty onneton, joka on minuun sidottu kaikkien rakkauden sitein.

Minulla on taloni, suuri tornitalo, joskus sininen ja joskus valkoinen, laajoine ikkunoineen, monine rappuineen, salaisine piiloineen. Juuri sellainen talo josta aina olen nähnyt unia.

Minun monet koirani loikovat isolla pihallani, sekarotuiset, pelastetut, rakkaat ystäväni. Ja kaikkialla tuoksuu tuhannet kukat ja omenapuu.

Minulla on lapseni, koirani ja taloni, ja lasteni isä. Mies jonka silmät muuttuvat hymyillessä kuunsirpeiksi, ja hän hymyilee paljon. Ja hän rakastaa minua, minua, vaikka aina luulin ettei kukaan voisi minua rakastaa, niin paljon vihaa kun sain.

Enkä minä pelkää kuolemaa, sillä tiedän aina olevani, niiden mielissä ja sydämmissä jotka minua rakastavat. Elämäni on muutakin kuin vain papereita, unelmia jostain mikä olisi voinut olla, ellei jokin kirous olisi sitä mahdollisuutta tuhonnut. Maailmani on täynnä iloa ja rakkautta, ilman surua.

Ja minä kävelen. Lapsi potkii sisälläni, lujaa, mutta olen iloinen, sillä se on terve. Kävelen ylös mäkeä, ruoho kiertyy jalkojeni ympärille. Seison huipulla, keskellä ikivanhoja kiviä, jotka kuiskivat tuulessa ikiaikojen taruja.

Ja taivas on niin laaja, niin sininen ja niin korkealla. Se levittyy edessäni, sekoittuu vihreään ja ruskeaan maahan, äärettömyyteen.

Enkä minä pelkää sitä äärettömyyttä, en enää, koska olen vapaa.

Ja sitten minä herään keskelle pimeää.
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Sudenmieli kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu