Siirtyi Linuxista

Vesipuisto Serena siirtyi Linuxista Windowsiin
Vesipuisto Serena on siirtynyt Linuxista Microsoftin Small Business Server 2003 -ympäristöön. Serena aikoo uudistuksella parantaa asiakaspalvelua ja säästää IT-kustannuksissa. Samalla Serena yhtenäisti työasemaympäristönsä.


Serenan liiketoiminnan kannalta tärkein hyöty Small Business Server 2003:n käyttöönotosta on toiminnan luotettavuuden paraneminen. Yrityksen liiketoiminnalle kriittiseen myyntiohjelmistoon tuli kuluneen vuoden aikana vakavia ongelmia, jotka haittasivat Serenan liiketoimintaa ja laskivat asiakastyytyväisyyttä. "Koneelta saattoi yllättäen hävitä tieto sadan hengen illanvieton vaatimista tilavarauksista", Serenan toimitusjohtaja Eero Mattila kertoo. "Varauksen puuttumisesta saattaa aiheutua melkoinen palvelutason romahdus, kun ryhmä saapuu paikalle yllättäen." Linux-pohjaisen ohjelmiston korjaaminen osoittautui yllättävän hankalaksi, joten Serena siirtyi Microsoftin Small Business Server 2003 -ympäristöön.

Tuen tarve laskenut Serenassa

Uusi järjestelmä on kustannustehokkaampi aikaisempaan ratkaisuun verrattuna. Tuen tarve on Serenan mukaan pienentynyt huomattavasti. IT-asiantuntijan ei myöskään tarvitse käydä paikan päällä ratkaisemassa mahdollisia ongelmatilanteita, koska Serenan uusi Windows-pohjainen ympäristö mahdollistaa etätuen. Serena solmi samalla Microsoft-ohjelmistosopimuksen, joka oikeuttaa automaattisesti sopimuksen piiriin kuuluvien ohjelmistojen uusimpien versioiden käyttöönoton.

Small Business Serveriin kuuluva Exchange-sähköpostipalvelin on valjastettu tehostamaan toimintaa ja se muun muassa lajittelee automaattisesti yritykselle lähetetyt palautteet.

Microsoftin Small Business Server on pienille ja keskisuurille yrityksille suunniteltu kokonaisvaltainen palvelinohjelmistoratkaisu, joka sisältää Windows-palvelimen lisäksi Exchange-sähköpostipalvelimen, turvatut internet-yhteydet sekä yhteiset työskentelytilat. Ohjelmistokokonaisuuteen on liitetty myös SQL Server -tiedonhallintaohjelmisto.

http://www.microsoft.com/finland/pr/news/view.mspx?id=A27EEA33-C612-CAB4-5E58-A5511A45B1E9
1294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sehän jo todettiin että juttu on vanha ja vika softan toimittajassa. HEH.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Windowsiin kirjoitti:

Vesipuisto Serena siirtyi Linuxista Windowsiin
Vesipuisto Serena on siirtynyt Linuxista Microsoftin Small Business Server 2003 -ympäristöön. Serena aikoo uudistuksella parantaa asiakaspalvelua ja säästää IT-kustannuksissa. Samalla Serena yhtenäisti työasemaympäristönsä.


Serenan liiketoiminnan kannalta tärkein hyöty Small Business Server 2003:n käyttöönotosta on toiminnan luotettavuuden paraneminen. Yrityksen liiketoiminnalle kriittiseen myyntiohjelmistoon tuli kuluneen vuoden aikana vakavia ongelmia, jotka haittasivat Serenan liiketoimintaa ja laskivat asiakastyytyväisyyttä. "Koneelta saattoi yllättäen hävitä tieto sadan hengen illanvieton vaatimista tilavarauksista", Serenan toimitusjohtaja Eero Mattila kertoo. "Varauksen puuttumisesta saattaa aiheutua melkoinen palvelutason romahdus, kun ryhmä saapuu paikalle yllättäen." Linux-pohjaisen ohjelmiston korjaaminen osoittautui yllättävän hankalaksi, joten Serena siirtyi Microsoftin Small Business Server 2003 -ympäristöön.

Tuen tarve laskenut Serenassa

Uusi järjestelmä on kustannustehokkaampi aikaisempaan ratkaisuun verrattuna. Tuen tarve on Serenan mukaan pienentynyt huomattavasti. IT-asiantuntijan ei myöskään tarvitse käydä paikan päällä ratkaisemassa mahdollisia ongelmatilanteita, koska Serenan uusi Windows-pohjainen ympäristö mahdollistaa etätuen. Serena solmi samalla Microsoft-ohjelmistosopimuksen, joka oikeuttaa automaattisesti sopimuksen piiriin kuuluvien ohjelmistojen uusimpien versioiden käyttöönoton.

Small Business Serveriin kuuluva Exchange-sähköpostipalvelin on valjastettu tehostamaan toimintaa ja se muun muassa lajittelee automaattisesti yritykselle lähetetyt palautteet.

Microsoftin Small Business Server on pienille ja keskisuurille yrityksille suunniteltu kokonaisvaltainen palvelinohjelmistoratkaisu, joka sisältää Windows-palvelimen lisäksi Exchange-sähköpostipalvelimen, turvatut internet-yhteydet sekä yhteiset työskentelytilat. Ohjelmistokokonaisuuteen on liitetty myös SQL Server -tiedonhallintaohjelmisto.

http://www.microsoft.com/finland/pr/news/view.mspx?id=A27EEA33-C612-CAB4-5E58-A5511A45B1E9

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu