Elämäni tarkoitus??
Aamulla aukaista silmät…laittaa aamupala lapselle..itselle..lähettää hänet kouluun halausten saattelemana.Lukea päivän lehti..kohentaa koti kuntoon.Tyhjentää tiskikone..laittaa pyykinpesukone pyörimään….hakea posti,viedä roskat..katsoa jääkaapin sisältö..tehdä kauppalista..käydä kaupassa,pankissa….kirjoittaa muutama tekstiviesti..kurkistaa sähköposti…vilasta kelloa,hups…lapsi tulee koulusta..pikaisesti välipalaa,vaikka voimat olisi kuinka loppu tahansa,masennus meinaa ottaa yliotteen….kello käy..kohta puolisolle lämmin ateria laittaa…käpertyä hänen kainaloonsa ruokalevolle….lähteä pienelle iltalenkille yksin tai ystävättären kanssa…loihtia iltapala perheelle…varmistaa että aamuksi on kaikki taas kunnossa…!! Mutta miten onkaan päässyt tapahtumaan....onko jokin tärkeä jäänyt tekemättä...sillä molemmilla meillä on hankittuna oma asunto,jonne aiomme muuttaa....minä lapseni kanssa,hän yksin.Vasta nyt kun olemme loppusuoralla,nyt olemme kyenneet puhumaan toisillemme tunteitamme,ajatuksiamme,toiveitamme,pettymyksiämme,sanomattomia lauseitamme.Nyt vaan taitaa olla liian myöhäistä...20 vuotta takanapäin....kai tämä on ollut sitä onnea?! Vai onko koskaan liian myöhäistä???
Aamulla aukaista silmät…laittaa aamupala lapselle..itselle..lähettää hänet kouluun halausten saattelemana.Lukea päivän lehti..kohentaa koti kuntoon.Tyhjentää tiskikone..laittaa pyykinpesukone pyörimään….hakea posti,viedä roskat..katsoa jääkaapin sisältö..tehdä kauppalista..käydä kaupassa,pankissa….kirjoittaa muutama tekstiviesti..kurkistaa sähköposti…vilasta kelloa,hups…lapsi tulee koulusta..pikaisesti välipalaa,vaikka voimat olisi kuinka loppu tahansa,masennus meinaa ottaa yliotteen….kello käy..kohta puolisolle lämmin ateria laittaa…käpertyä hänen kainaloonsa ruokalevolle….lähteä pienelle iltalenkille yksin tai ystävättären kanssa…loihtia iltapala perheelle…varmistaa että aamuksi on kaikki taas kunnossa…!! Mutta miten onkaan päässyt tapahtumaan....onko jokin tärkeä jäänyt tekemättä...sillä molemmilla meillä on hankittuna oma asunto,jonne aiomme muuttaa....minä lapseni kanssa,hän yksin.Vasta nyt kun olemme loppusuoralla,nyt olemme kyenneet puhumaan toisillemme tunteitamme,ajatuksiamme,toiveitamme,pettymyksiämme,sanomattomia lauseitamme.Nyt vaan taitaa olla liian myöhäistä...20 vuotta takanapäin....kai tämä on ollut sitä onnea?! Vai onko koskaan liian myöhäistä???
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta, noin juuri ne vuodet on mennyt minunkin kohdalla..
Eikö puolisosi voisi viedä roskat mennessään, kun lähtee töihin? Ainakin hän voisi käydä ruokaostoksilla, ellei ehdi aamiaistunnillaan, niin ainakin sitten töiden jälkeen. Sen kauppalistanhan voitte laatia jo edellisenä iltana. Tiskikoneen tyhjennys sopii puolisosi tehtäväksi samalla kun hän kattaa päivällispöydän, jos sinä kerran lämmität hänelle aterian mikrossa.
Oletko muuten kokeillut sitä, että posti, sanomalehtineen, haetaankin vasta iltapuhteella? Myös pankkiasiat ovat hoidettavissa mikrollasi illalla samalla kun ne sähköpostiviestisi lähetät.
Näin sinulle itsellesi jää päiväksi enää kellon vilkaiseminen, välipalan syöminen, vaikka voimat olisivatkin loppu - hups
Mitähän, jos hankkisit itsellesi työpaikan, niin nuokin hommat voisit hoitaa palkallisella työajalla ja sitten voisit osallistua palkallasi perheen talouden kohentamiseen, niin että puolisosi ei tarvitsisi raataa niin... Ehkä hän sitten jaksaisi kestää sinuakin paremmin...
että ohjelmaa puuttuu.ohjelmaa olisi mutta voimia ei.Olen ikäni käynyt työssä,kahdessa vuorossa,mutta nyt olen kotona,masis vei voimani...Ja kyllä se mies näyttää minua jaksavan..kyse taitaa olla vain ja ainoastaan minun jaksamisestani.On tämä elämä aika kummallista,eikö??
ja hypätkää sänkyyn
kyllä vielä kerkee sopia
huumoria pitää olla
suomalaiset on niin
tosikkoja
Hakeutukaa ihmeessä jollekin parisuhdekurssille tai jonnekin ammattiauttajan puheille. Ulkopuolinen ihminen pystyy näkemään erilailla asianne...
- Mutta onhan se toisaalta niinkin, että parempi on "tehdä aivan uutta kuin korjata vanhaa" !
Ihmisellä on kuitenkin vain yksi elämä ja usein sitä tulee miettineeksi onko juuri tämä tapa oikea elämänsä elämiseen.
joskin pariterapiassa..mutta siellä kävi niin..valitettavasti että terapeutti jolle maksoin 700.- kerta(1.5t) asettuikin koko ajan mieheni puolelle... olin aivan ylimääräinen..ihan kuin minua ei olisi ollutkaan..maksajaksi kelpasin..joten sain aivan väärän kuvan koko terapiasta..siinä on vain rahastuksen makua,en suosittele kenellekään,en milloinkaan..Mutta tulipa sielläkin käytyää:)
En ymmärrä miksi olet noin täydellisesti antautunut perheesi
palvelemmiseen? Olisi inhimillisempää itsellesi,(jolle olet paljon velkaa)
jos tekisit joskus mikä sinusta olisi
h a u s k a a!
Anna itsellesi mahdollisuus siihen,laita vaikka ruokaa pakastimeen valmiiksi,tai kun olet kypsä siihen pamautat perheellesi
että ostakaa valmisruokaa tänään!
Minä tyttö lähden nyt lenkille...
Taidat olla itsestään selvyys miehellesi.Kukaan ei vaadi sellaista
passausta,me naiset vaan ollaan joskus
liian epäitsekkäitä!
Et ole niin tärkeä lainkaan kuin luulet,ota siitä vapaata!
Toivoo itsenäinen Iita.
juuri sitä miksi olen niin hullu ja typerä että olen niin nöyrä,kiltti ja kuuliainen.Kärsin tästä itsekin kovasti,mutta kotona opetettiin..että miestä pitää passata ja olla hänelle mieliksi,,ettei vaan isä suutu..olla hiljaa ja hyssytellä...Ja minä tohelo olen jatkanut samaan malliin..eräänkin kerran kun ilmoitin että haluisin mennä ulos...niin pelkkä katse sai jo minut hiljaiseksi..jätin menemättä..eihän miehiä saa loukata.En ymmärrä miten saisin itseni elämään vähän vapaammin..mutta aina,aina ja kaikkialla on mukana sairastunut,syyttävä omatunto,jokaei salli minulle yhtään mitään mitä minä haluan!!!! ja tälläinen elämä on ihan hullua sanokaa,mitä sanotte!!Ei ole voimia lähtee muokkaan itseensä..haluja ois,mutta masennus on valitettavasti jo ottanut yliotteen!!
On olemassa paljon hyviä kirjoja, jotka auttavat ymmärtämään itseään ja sitä kautta myös sitä puolisoaan. Esim. Tommy Hellsten, Saat sen mistä luovut. Me jatkamme aikuisina siitä mihin vanhempamme jäivät meidän kasvatuksessamme. Kohtelemme itseämme, niinkuin vanhempamme meitä kohtelivat ollessamme lapsia.(T. Hellsten.) Sen mallin mukaan me elämme parisuhteessamme. Koskaan ei ole liian myöhäistä itsenäistyä, kasvaa aikuiseksi, ottaa itsestään vastuuta. Se vaatii työtä, terapiaa, se ei ole helppoa, mutta se kannattaa.
Se voi katkaista myös perimänketjun, etttemme siirtäisi aina samoja virheitä omille lapsillemme. Se voi olla yksi tärkeä elämäntarkoitus.
(Mielestäni seurakunnilta saa ilmaista terapia-apua.)Ero ei ole koskaan ratkaisu ongelmiin.
täysillä päivästä, tunnista, minuutista toiseen lienee se elämän tarkoitus. Kun on nuori ja lapset pieniä niin ajatukset pyörivät niissä perhetouhuissa - lapset kasvavat - muuttavat pois ja ehkä jäädään kahden taas. Herätään katsomaan - mihin menikään elämä? Mutta onneksi on usein silloinkin vielä aikaa - tehdä itse sitä mitä haluaa. Täytyy vain tutkia ja miettiä - ei odottaa, että toinen tai toiset tekevät ratkaisut puolestasi. Hyvä ystävä - vaikka nyt olisi vaikeaa - aika muuttuu ja parempaa tulee olemaan. Onnistuneita ratkaisuja elämässä tehdään myös tänään.
Kiitos ihanasta kannustuksestasi!!Niin se on että elämä on tätä,tässä ja nyt.Lapseni ovat jo isoja..nuorimmainenkin murrosiässä..ehkä sekin omalta osaltaan on myöskin uuvuttava vaihe,joskin toisaalta valtavan antoisaa..mutta nyt juuri huomaakin sen että on tyhjyys hiipimässä pieneen sydämeen,,jokin kaipuu,,jostakin,,en vielä tiedä mistä??
se mitä sanoin, on totta. Minulla itsellä on ollut tosi rankka vuosi takanapäin - elämän tarkoitusta on mietitty, itketty ja joskus naurettu. Voin ihan rehellisesti sanoa, että niin vaikeaa ei voi olla, ettei siitä selviä. Hyvä ystävä (myös näin netissä) on tärkeää. Ymmärrän tuon tunteen ja kaipuun täysin kun olen sen läpikäynyt. Sitä en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan nyt tässä uudessa elämässä - mutta ainahan pyritään ja toivotaan parempaa. Joku onnen saavuttaa - miksi et sinä tai minä!
Hei taas!
Jäin ajattelemaan asemaasi teini-ikäisten lasten kanssa(joka vaatii
kasvattajalta paljon)ja "rassaa" jos itse on alamaissa.Toki tunnut myös kokeneen lapsesi ihanina,jota he todella ovat.
Nyt vaan me ihmiset tarvitsemme henkisiä voimavaroja jaksaaksemme
tehtävissämme.
Itse olen saanut uskonnosta tukea silloin, kun tukea olen eniten tarvinnut(rukoilemalla). Olen vieläkin kiitollisuudella muistellut niitä aikoja. Tervehtien
Olen myös siitä onnellisessa asemassa että voin turvautua rukoukseen.Ja miten monet rukousvastaukset olenkaan saanut,se on aivan käsittämätöntä.Haluan myös sanoa kaikille,että rukous on mahtava voima,on ihana asia kun saa pitää Taivaan Isän kädestä kiinni ja luottaa siihen että Hän kantaa ja auttaa.
Olen ymmällä siitä, miten ja milloin on kukaan saanut rukouksiin vastuksia. Minäkin rukoilin ennen ja uskoin ja toivoin, edes kerran saavani lohdutusta ja parempaa huomista. En usko enää - vain itse (tai todellinen ystävä) voi auttaa sinua elämän arjessa. Mikään ei estä olemasta humaani ja hyvä ihminen vaikka ei usko eikä voi rukoilla.
Tämä ei ole keksitty juttu vaan täyttä totta:
Uskovainen tantta (sukulaiseni, täytyy tunnustaa) oli kuullut, että eräällä sokealla, joka oli halukas opiskelemaan, olisi tarve saada itselleen lukija-apua, näkevää ihmistä, joka lukisi hänelle kurssikirjoja, niitä kaikkia kun ei ollut saatavissa pistekirjoituksella painettuina.
Tantta pani toimeksi. Hän kutsui luokseen muita samanlaisia tanttoja, aikamoisen liudan, JOTTA HE RUKOILISIVAT TAIVAAN ISÄLTÄ, ETTÄ TÄMÄ LÄHETTÄISI JONKUN AVULIAAN IHMISEN KYSYMYKSESSÄ OLEVAN SOKEAN AVUKSI LUKEMAAN NÄITÄ KURSSIKIRJOJA!
Huomaatte kai, että liudalla tanttoja, joilla ei ollut mitään muuta kuin vapaata aikaa, oli luja usko rukouksen voimaan.
Taitaa sinullakin, Sumulintu hyvä, olla suurimpana ongelmana se, että sinulla on liiaksi vapaata aikaa, niin että et tiedä, mihin sen kuluttaisit.