Palkat..

Ja taas haluaisin ottaa nämä palkka-asiat aiheeksi. Jäänyt asia edelleen aika epäselväksi.
Pyydän jo etukäteen anteeksi.

Eli paljonkos ne luokanopettajat oikeasti tienaavat? Työkkärin sivuilla ehdotetaan k.määrin 2200 euroa naisilla/kk. (olen ensisijaisesti kiinnostunu näistä naisten palkoista,
tasa-arvohan kun ei ole vielä ihan yhteiskunnassamme näihin palkka-asioihin yltänyt.)

Ikä-ja tuntilisät tietenkin vaikuttavat, mutta jos rohkeutta löytyy, niin kertokaapa kaikki luokanopettajat paljonko teillä jää verojen maksamisen jälkeen käteen per kuukausi!
31029
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En ole luokanopettaja, mutta todellakin myös luokanopettajan palkka vaihtelee hirvittävän paljon riippuen juuri siitä kuinka kauan on töissä ollut, kuinka paljon oppitunteja on pidettävänä jne.

Sellainen asia josta ei koskaan opettajien kohdalla tunnuta puhuvan on se, kuinka paljon palkka saattaa vaihdella vuodesta toiseen - toki sitten vaihtelee työmääräkin. Esimerkiksi itselläni (olen aineenopettaja) tämän kuluvan lukuvuoden palkka on pienenneistä ikäluokista ja sen myötä vähentyneistä opetustuntimääristä johtuen kuussa tuollaiset 500 euroa pienempi kuin viime lukuvuonna. Vaikka työmäärä onkin sitten pienempi, niin tällaiset suuret vuosittaiset vaihtelut tekevät taloudellisen suunnittelun aika hankalaksi, kun kyse on sentään vakituisessa työssä olevista ihmisistä.

Äänestä

Niin, sellainen juttu vielä että opetusalalla ei ole mitään väliä sillä onko mies vai nainen. Jos koulutus on sama, työhistoriassa yhtä paljon työvuosia ja opetustuntimäärä sama, niin se palkkakin on sama. Toinen asia on sitten se, onko miesopettajilla yleensä enemmän oppitunteja hoidettavanaan. Näin ilmeisesti on, mutta syyt siihen ovat moninaiset.

Äänestä

12 vuotta töitä,viikkotunteja 24, rahaa jää käteen (laskuihin) 1400 euroa/kk.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.... kirjoitti:

Ja taas haluaisin ottaa nämä palkka-asiat aiheeksi. Jäänyt asia edelleen aika epäselväksi.
Pyydän jo etukäteen anteeksi.

Eli paljonkos ne luokanopettajat oikeasti tienaavat? Työkkärin sivuilla ehdotetaan k.määrin 2200 euroa naisilla/kk. (olen ensisijaisesti kiinnostunu näistä naisten palkoista,
tasa-arvohan kun ei ole vielä ihan yhteiskunnassamme näihin palkka-asioihin yltänyt.)

Ikä-ja tuntilisät tietenkin vaikuttavat, mutta jos rohkeutta löytyy, niin kertokaapa kaikki luokanopettajat paljonko teillä jää verojen maksamisen jälkeen käteen per kuukausi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu