hellä väkivalta

rakastan sitä kun minut otetaan väkisin. kamppaillaan, sidotaan silmät ja kädet kiinni. sitten lyödään perseelle ja väkisin levitetään haarat. tietysti pistän vähän vastaan. kostun älyttömästi tästä ja minua on helppo ja ihana naida. vielä nännien nuoleminen samaan aikaan tuo ihanan nautinnon. kokeilkaa
54048
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaikkia raiskattuja naisia ja lapsia kiinnostaa varmasti ihan täpöllä tuo jonkun tylsistyneen kotirouvan seksifantasia.

Ja oliko se jotenkin niin ainutlatuinen että se piti tulla tänne kertomaan? Kukaan muu ei varmaan harrasta bdsm:ää kuin sinä? Kellekään ei olis edes tullu mieleen? Hyvä että kerroit jotain noin uutta ja hurjaa. Olemme kateellisia ja ihailemme sinun seksielämääsi.

Tuolla on erikseen kinky ja leikit&fetissit osastot. Opettelisit lukemaan. Tai edes ajattelemaan. Aivot on se elin hieman piparia ylempänä, toivottavasti löydät joskus.

Äänestä
  • ihmiset eivät tiedä bdsm:stä ainakaan
    suomessa mitään. katso vaikka tavaran tasoa ja sitä kuinka paljon siitä on keskustelua
    missään tai millään alueella.

    Äänestä

Joo, kerro samalla mitä oikopolkuja käytät kun lähdet yöllä ravintolasta kotiin. Siellä voi odottaa ihana yllätys....

Äänestä
  • kerron varmasti soita ja kysy.

    Äänestä

  • pipari kirjoitti:

    kerron varmasti soita ja kysy.

    Puhelinnumero tai mailiosoite niin otan yhteyttä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pipari kirjoitti:

rakastan sitä kun minut otetaan väkisin. kamppaillaan, sidotaan silmät ja kädet kiinni. sitten lyödään perseelle ja väkisin levitetään haarat. tietysti pistän vähän vastaan. kostun älyttömästi tästä ja minua on helppo ja ihana naida. vielä nännien nuoleminen samaan aikaan tuo ihanan nautinnon. kokeilkaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu