Heips!
Tahtoisin kysäistä, onko joku muu törmännyt samanlaiseen ongelmaan kuin minä? Seurustelen aivan normaalinkokoisen naisen kanssa mutta hän
kokee jostain syystä olevansa lihava. Seksielämä on mennyt päin helvettiä kun "läskeihin" ei saa koskea. Suurin osa keskustelusta koskee laihduttamista tai sen aloittamista ja inhoa pursuaa "makkaroita" ja "jenkkakahvoja" kohtaan. Minusta hän ei ole lihava vaan kertakaikkisen ihastuttava ja jumaloin jokaikistä senttiä tuossa vartalossa. Mutta kun yritän ilmaista ihailuni, se torjutaan. Kaipaisin neuvoja sen suhteen, miten saisin hänet irti tästä pakkomielteestä. Vai onko mitään keinoa enää?
Tahtoisin kysäistä, onko joku muu törmännyt samanlaiseen ongelmaan kuin minä? Seurustelen aivan normaalinkokoisen naisen kanssa mutta hän
kokee jostain syystä olevansa lihava. Seksielämä on mennyt päin helvettiä kun "läskeihin" ei saa koskea. Suurin osa keskustelusta koskee laihduttamista tai sen aloittamista ja inhoa pursuaa "makkaroita" ja "jenkkakahvoja" kohtaan. Minusta hän ei ole lihava vaan kertakaikkisen ihastuttava ja jumaloin jokaikistä senttiä tuossa vartalossa. Mutta kun yritän ilmaista ihailuni, se torjutaan. Kaipaisin neuvoja sen suhteen, miten saisin hänet irti tästä pakkomielteestä. Vai onko mitään keinoa enää?
Vastaukset 15
Vanhimmat
..kauniita sanoja ja huomiota ulkonäöstä enemmän niin hän oppii rakastamaan itseään.Osoita julkisilla paikoilla yms. etä hän on elämäsi afrodite kaunis rakkaudern jumalatar muotoinensa, naisellisena ja pehmeänä.
jos hän on itse tyytymätön vartaloonsa, niin asialle pitää tehdä jotain. siis jos hän oikeasti on ylipainoinen. sinun pitää tukea häntä laihduttamisessa, jos hän on kerta päättänyt laihduttaa. en ymmärrä miksi vänkyttäisit vastaan, jos kilot häiritsevät häntä ja hän haluaa eroon niistä.
jos itse ei ole tyytyväinen siihen mitä peili näyttää niin tuskin siinä toisen sanat mitään eroa tekee.
Valitettavan tosi..
..olen samaa mieltä. Jos joku kokee olevansa liian lihava, niin häntä pitää tukea laihduttamaan. Toisinaan me naiset olemme paikoittain lihavia eli meillä on rasvakeräytymiä vartalossamme, vaikka kokonaisvaikutelman mukaan olemme normaalivartaloisia. Me koemme itsemme eri tavalla kuin ympäristö meidät näkee. Jollekin voi pienikin määrä rasvaa, väärässä paikassa, merkitä suuria asioita.
Ja tottakai me rakastamme rakkaamme vartaloa, vaikka siinä olisikin vähän liikaa rasvaa. Se ei tavallaan merkitse mitään, vaan on rakastettava inhimillinen lisä toisessa ihmisessä.
Mutta sitten toisaalta..
Joku nainen voi tavallaan hakea huomiota itselleen ja vakuutusta toisen välittämisestä väittämällä olevansa lihava, vaikka ei todellisuudessa olisikaan.
Ja myöskin joku voi omata niin huonon itsetunnon, että pitää itseänsä epäkelpona rakastettavaksi ja etsii etsimällä ylimääräisen sentin vartalostaan ja sitten tällä perusteella epäilee entistä enemmän toisen välittämistä ja jopa masentuu.
Varmaan parasta pysähtyä vakavasti miettimään, mitä toinen viestittää, kun väittää olevansa lihava, nähdä väittämän taakse ja yhdessä purkaa keskustelemalla, mitä purettavissa on.
Eikös nainen ole juuri se tippaleipäaivoinen, joka puhuu talvesta ja tarkoittaa sukkahousuja..;)
Otappa hania käestä kii ja sano hälle, että sinun mielestäis hänen kroppans on upee, mut jos hää vaatimal vaatii, ni lähetääns sitte lenkille!
Tiedän mitä tarkoitat en siksi että olisin kohdannut samaa sinun näkökulmastasi, vaan minä olen ollut se joka jatkuvasti parisuhteessa marisen kropastani ja liikakiloistani. Yritän lohduttaa sinua siksi, että vika ei missään nimessä ole sinussa. Et ole jättänyt mitään sanomatta tai tekemättä. Mulla on ihana ja hiukan liiankin laiha tyttöystävä. Minä taasen roteva ja ylipainoinen. Mulla on ollu vaikeuksia hyväksyä itseäni koska inhoa lihavuuttani. Olen ollut usein aivan maassa sen vuoksi.. Tyttöystäväni aina lohduttaa että rakastaa minua tälläisenä, mutta jostain syystä se ei vain riitä mulle. Niin kamala itseinho voi olla. Nyt olen kuitenkin alkanut laihduttamaan ja se on nostanut itsetuntoani ja innostusta valtavasti. Uskon että hänelle tulee kohta se inspiraatio laihduttamiseen, jota kovasti kaipaa. Vasta se itsestälähtevä innostus tuottaa tulosta! Tsemppiä teille! Olkaahan onnellisia. Ymmärrän sinua, olet kovasti tyttöystäväni kaltainen.. Terveisiä kohtalotoverilleni! :)
Kaikki on kovin suhteellista.
Minulla oli 15-vuotiaasta 19-vuotiaaksi bulimia.
Ja paha sellainen.
Elämä keskittyi siihen, että olin mielestäni todella ylipainoinen.
Oksensin kaiken syömäni,urheilin kuin hullu useita kertoja viikossa, ja vietin hyvin kurinalaista, raivoraitista ja savutonta elämää.
Se loppui onneksi kun tulin kaapista ulos ja aloin elää omaa oikeata elämää lesbona.:-)
Tätänykyä olen onnellinen, nelikymppinen nainen. Minulla on muutamia (10) liikakiloja, mutta en tosiaankaan ole yrittänyt niitä poistaa millään keinolla. Kerran bulimitikko, aina bulimitikko.
Sen asian kanssa ei pidä lähteä pelleilemään.
Jos jonkun elämä pyörii jatkuvasti ruoan ja oman kehon tarkkailun ympärillä. saattaa se olla oire jostakin ihan muusta kuin tyytymättömyydestä omaan kroppaan. Monella ihmisellä pakonomainen painontarkkailu ja oman kropan tarkkailu ovat keino paeta todellista mieltä vaivaavaa ongelmaa!
Tunnen monia entisiä syömishäiriöisiä, ja onpa omalla serkullani tälläkin hetkellä anorexia. Sinänsä erikoinen tapaus, että nainen on 33 ja sairastunut vasta nyt!
Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan noin rankat 4 vuotta. En voi sanoa että tiedän miltä sinusta tuntuu. Sen haluan kuitenkin sanoa että olemassa on myös oikeanlainen tapa laihduttaa, mikä on myös ihan terveellistä. Tarkoitan tällä nyt että ei sovi heti kuitenkaan tragistaa jos ihminen on tyytymätön kroppaansa. Tiedän työni ja jopa lähiympäristöni kautta useita ihmisiä joilla on syömishäiriö. Vaikka minä haluan laihtua, minulla ei tarvitse olla mitään ongelmaa.. =)
Tässä olikin vain yksi esimerkki.
Ja suhteellisuudella tarkoitinkin sitä, että pitää miettiä, mikä on liikaa.
Sain tuosta alkuperäisestä tekstistä sen kuvan, että tunne omasta ylipainosta on tuolla siipalla niin voimakas, että hän ei anna koskea itseensä.
Se ei tunnu kovin terveeltä asenteelta.
Tiedän esimerkiksi itse, että minulla on ylipainoa. Nautin silti seksistä täysin rinnoin ja nautinpa pyöreästä, pehmeästä kropastanikin.
En haluaisikaan enää olla ihan sellainen luukasa kuin mitä olin. Kun olin pahasti alipainoinen, painoin itse asiassa 30 kiloa vähemmän kuin nyt...
On eri asia olla tietoinen omasta ylipainostaan ja elää silti normaalia elämää.
Jos ylipaino alkaa hallita arkea ja parisuhdetta (ja henkilö on kuitenkin normaalipainoinen) pitää oikeasti tehdä jotain. Minä en koskaan valita ylipainostani, koska tiedän että asialle voi tehdä jotain. Sain sisuskaluni tosin rikki aikoinaan niin, etten voi syödä mitään kovin voimakasta kuten hedelmiä tai raakoja kasviksia.
Puhumattakaan maidosta tai leivästä...
Kaikella on seurauksensa.
Mielestäni on aika traagista, jos ihminen kieltäytyy kosketuksesta siksi, että on tyytymätön kroppaansa. Se on jo oire jostakin ja silloin pitää joko laihduttaa tai selvittää ongelman todellinen syy!
..se kuitenkin pikkuisen kuulosta siltä, että henkilöllä on jokin muu ongelma sisällään, jos normaalin kokoinen ihminen kokee olevansa lihava ja yrittää laihduttaa?
Onko tämä nyt sittenkään asioiden traagiseksi tekemistä? Kuulosta enempi järkevältä päättelyltä ja keskusteluhaluisuudelta..:)
Sanokaa nyt jos käsitin väärin, mutta emmekö me puhu ihmisestä jolla on hiukan liikakiloja ja tahtoisi olla ihannemitoissa!? Ja jolle nyt on iskenyt itseinho liikakilojaan kohtaan.. Eli anteeksi nyt mutta kyse ei ollut normaalipainoisesta!? vai oliko? Jos ihminen haluaa terveellisesti pudottaa painoaa ihannemittoihin (kuten minä juuri yritän..) se ei tee ihmisestä HENKISESTI SAIRASTA! Vasta kun painonpudottamisesta tulee pakkomielle, on syytä pyytää ammattiauttaja apuun. Eli äläpä tee kärpäsestä härkästä!! :)
..se kärpäsestä teki härkäsen?
Tuo nimim. Entinen syömishäiriöinen selvittikin jo sinulle asian perusteellisesti.
Ymmärrän, että jos sinä itse haluat pudottaa muutaman kilon jne.. Mutta emmehän me keskustelleetkaan sinusta, joten turha ottaa itseensä..;)
Muutaman kilon painonpudotus lienee useimmilla paikallaan.
ainakaan haittaa pyöreys ja pehmeys. Elämän sisältö on kuitenkin niin paljon kaikkea muuta, samoin ihminen. Naisessa se pehmeys on vain kaunista! Mutta kun kukin elää siinä oman nahkansa sisällä, ymmärrän kyllä, että aina toisen ihailevatkaan sanat eivät riitä viemään huonoja fiiliksiä.
Itse olen asettunut lähinnä kannustavalle kannalle, jos joku on kokenut, että tahtoo laihduttaa (terveellä tavalla, huom!). Siitäkin huolimatta, ettei itseäni nämä kilo-asiat häiritse. Laihduttaminen on kuitenkin henkilökohtainen päätös ja vaatii sen verran paljon itsekuria sekä päättäväisyyttä, että ansaitsee kyllä tsemppauksen.
Suosittelen asiasta puhumista ja jonkinlaisen yhteisen päätöksen tekemistä. Naisilla on taipumusta kompleksisuuteen suhteessa omiin makkaroihinsa mutta onneksi naiset myös kohtuullisen hyvin ymmärtävät toisiaan näissä asioissa, kunhan niistä puhutaan. Täällä joku ehdotti, että yhdessä lenkille. No miksei? Jos kilojen poistuminen tekisi hänestä iloisemman ja estottomamman, niin pieni uhraushan se sinulta olisi, vai mitä?
Ensiksi kiitos kaikille vastanneille. Oli ilo kuulla erilaisia mielipiteitä. Kannustaisin mielelläni rakastani jos hän alkaisi laihduttaa mutta asia jää aina puheen asteelle. Pitäisi ja pitäisi. Mikäli painonpudotus tekisi hänet onnelliseksi, olisin täysillä mukana jutussa. Minusta hänen ei tarvitse laihduttaa mutta eihän kyse olekaan siitä. Luullakseni se on sopiva tekosyy peittämään muita ongelmia. Jos asia olisi niin elintärkeä hänelle, kai hän myös tekisi sille jotain.
Olen bisse ja en voisi kuvitellakkaan seurustelevani lihavan tai liian laihan naisen kanssa. Minulle ulkoinen sekä sisäinen kauneus ovat molemmat tärkeitä. Ei riitä pelkästään jälkimmäinen. En pystyisi seksuaalisesti kiihottumaan muodottomasta luisesta naisesta tai vaihtoehtoisesti lihavasta muodottomasta naisesta. Naisellinen, mukavan muhkeilla muodoilla varustettu kaunis nainen -> menee miehen edelle! Itse haluaisin muutaman kilon lisää korostamaan muotoja.