kysymys sheriffille

mitäs kaikkea kuuluu sheriffin tehtäviin? eikö olisi suotavaa, että kun tietystä aiheesta tulee ns. kestoaihe, jonka aloituksia tehdään päivittäin pääsemättä kuitenkaan puusta pitkälle alettaisi poistaa keskusteluita? varsinkin kun palstan taso kärsii kyseisestä pelleilemisestä ja meitä koiraihmisiä ärsyttää esim. paskasta jauhaminen ja yleistäminen kaikkia koiraihmisiä koskevaksi syytökseksi. eikö sheriffin pitäisi jo toimia?
2277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Paras ja ainut keino lopettaa epämiellyttävät ulostekeskustelut, on teillä, hyvät koiraihmiset; siivotkaa jälkenne. Pienen koiraihmisvähemmistön piittaamattomuuden tähden, ulkoilureitit ovat kauhistuttavassa kunnossa. Katsokaa peiliin ja miettikää, mistä ongelma johtuu.

Äänestä
  • eipä se muhun kalahda, koska kerään oman koirani jätökset aina (paitsi ehkä metsästä, jossa koira on irti). joten yleistit taas aivan turhaan ja todella törkeästi, joten katsopa sinä vuorostasi peiliin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiratyttönen kirjoitti:

mitäs kaikkea kuuluu sheriffin tehtäviin? eikö olisi suotavaa, että kun tietystä aiheesta tulee ns. kestoaihe, jonka aloituksia tehdään päivittäin pääsemättä kuitenkaan puusta pitkälle alettaisi poistaa keskusteluita? varsinkin kun palstan taso kärsii kyseisestä pelleilemisestä ja meitä koiraihmisiä ärsyttää esim. paskasta jauhaminen ja yleistäminen kaikkia koiraihmisiä koskevaksi syytökseksi. eikö sheriffin pitäisi jo toimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu