kattopaneeli

Aiomme laittaa vajaa 100m2 kuusipanelia kattoihin. Tarkoituksena olisi ottaa valkolakattua, mutta kysymys kuuluu, miten näitä Starkin tai Puukeskuksen paneeleja voi vielä lisä-valkolakata? Eli, haluaisimme katosta aikalailla valkoisen, mutta puunsäikeet saisivat näkyä kuitenkin (vaikeaa, vaan ei mahdotonta?)
Kiitokset!
31123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä just pistettiin samanmoinen määrä paneelia kattoon. Sen huomasin, että eri toimittajilla paneelien "valkoisuusaste" vaihtelee paljon. Asteikko on myyjien mukaan 1-3, mitä sitten tarkoittaakin. Mekin halusimme peittävämpää kuin Puukeskuksen paneli, ja sitä löysimme Turussa Sarokkaalta.

Äänestä

Hyvän palkan saat ittelles ku vedät lakan itse. Lakkaa saa kyllä eri valkoiosen sävyinä, siis valkoista väriä laitetaan lisää. Itse laskeskelin, että 500-600 euroa tuli "tienattua" paneeleja lakatessa. Hommaa varten kannattaa vaan hankkia kunnon pensseli ei mitään 5 € lateksiteloja.

Äänestä

Juu, lakkaa itse, mutta käsittele ainakin kertaalleen jo ennen asennusta, mutten puun eläessä paljas puupinta tulee ponttisaumoista näkyviin.

Petsin ja lakan, tai petsilakan tilalla voi käyttää öljyvahaa (Osmo Color, sävy kuusi).

Vinkki vielä: kirkkaaseen vesiohenteiseen lakkaan voi sekoittaa vesiohenteista valkoista maalia tarvittavan verran...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietityttää kirjoitti:

Aiomme laittaa vajaa 100m2 kuusipanelia kattoihin. Tarkoituksena olisi ottaa valkolakattua, mutta kysymys kuuluu, miten näitä Starkin tai Puukeskuksen paneeleja voi vielä lisä-valkolakata? Eli, haluaisimme katosta aikalailla valkoisen, mutta puunsäikeet saisivat näkyä kuitenkin (vaikeaa, vaan ei mahdotonta?)
Kiitokset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu