tyttö/poikaystävä yötä kylässä

zazza

minkäikäisinä nuorenne ovat tuoneet tyttö- tai poikaystävän yöksi kotiinsa?miten olette vanhempina suhtautuneet tähän?
meillä 16v. täyttävä vanhimmainen toi viime syksynä ensimmäisen kerran tyttöystävänsä yöksi,eikä oikein ainakaan alkuun tiedetty miten olisi pitänyt asiaan suhtautua.keskusteltiin parin kanssa asiasta ja ehkäisystä jne ihan asiallisesti,ja olivat kyllä huolehtineet itse sen puolen kuntoon.mutta ihan ajatustasolla,oli aikamoinen miettiminen itsellä,yhtäkkiä oma muksu onkin jo melkein aikuinen..siksipä kyselen miten teillä muilla?

37

6022

    Vastaukset

    • Minunkin 15-vuotias tyttäreni toi viikko sitten poikaystävänsä ensi kertaa yöksi. Mikäs vaihtoehto? Se että menevät pojalle yöksi.

      *huoks*

      Pitää vaan muistella omaa nuoruuttaan. Silloin aloitettiin vielä aiemmin. Nykynuoret ovat yllättävän paljon kiltimpiä ja konservatiivisempia kuin omassa nuoruudessani 70-luvulla. Luojalle kiitos siitä...

      • Hei!
        Nyt 21-vuotiaana tuli mieleen miten meidän perheessä hoidettiin kyseinen "ongelma"
        Olin 15v, ja vakituisessa suhteessa 2vuotta minua 3 vuotta vanhemman pojan kanssa.
        Meillä ei hyväksytty yövierailuja puolin eikä toisin, mistä seurasi salailu ja huonot välit vanhempiini. He kun olivat sitä mieltä että poikaystäväni ei ollut minulle hyvä.
        Sitten salaa nyövyin poikaystäväni luona ja lopulta tilanne meni siihen että "karkasin" kotoa poikaystäväni luokse asumaan.
        Ymmärrän vanhempien huolen mutta asiaan pitäisi löytää molempia osapuolia ainakin osin tyydyttävä ratkaisu.
        Sillä nuoret harrastavat seksiä, on heillä siihen "lupaa" tai ei.
        Itse annoin neitsyyteni 15-vuotiaana rakkaalle poikaystävälleni.
        En tiedä miten asiassa menettelisin jos minulla oisi teini-ikäisiä lapsia, mutta uskoisin että linjani olisi jotakuinkin niin ettei satunnaisia poika/tyttöystäviä kotiin yökylään tuoda mutta jos 15-17 vuotiaana seurustelee vakituisesti ja tuntisin pojan/tytön hyvin, niin uskoisin antavani luvan jos myös toiset vanhemmat olisivat samaa mieltä.
        Uskon että teini-ikäni olisi mennyt huomattavasti helpommin kaikkien osapuolten kannalta jos vanhempani olisivat hyväksyneet suhteeni.

      • Tyttis kirjoitti:

        Hei!

        Noin minäkin olen asian ajatellut.

        Itselläni oli samassa iässä paljon rajoituksia kotona eikä moinen olisi tullut kysymykseenkään. Itse karkasin kotoa 16-vuotiaana ja välini vanhempiini olivat erittäin huonot ja tulehtuneet lähes nelikymppiseksi asti. En haluaisi menettää omaa tytärtäni samalla tavalla.

        Tämä ei tarkoita sitä että lapsi saa tehdä ihan mitä haluaa, vaan sitä että pyrin pikemminkin ymmärtämään hänen tunteitaan ja tilannettaan enkä välttämättä toteuttamaan pelkästään omaa auktoriteettiani ihan vain periaatteen vuoksi. Yleensä olemme selvinneet neuvotteluteitse erittäin hyvin kaikista vastaan tulleista ongelmista.

        Yksi hyvä ohjeistus koko lapsenkasvatusasiassa on ollut Anna Wahlgrenin Lapsikirja, jossa hän realistisesti toteaa: "Lastenkasvatuksen ainoat toimivat keinot ovat uhkailu, kiristys ja lahjonta."

    • Sen verran voin sanoa että itse olin vasta 18 kun menin poikaystäväni luo yökylään tai hän tuli meille. Mutta on mielestäni kuitenkin parempi että nuoret saavat avoimesti yöpyä teillä ettei heidän tarvitse valehdella ja salailla tekemisiään tai olinpaikkojaan.

      • Lukiessani viestejä olin melko hämmästynyt, ainakin minun tuttavapiirissäni yökylässä ollaan jo paljon ennemminkin kuin 18v. itse olen 16 vuotias tyttö ja poikaystäväni 19 ja kyllä hän on ollut meillä useasti yötä, eikä tosiaan seksin takia! Onhan se mukava vain halata toista ja nukkua vieressä. yleensä kuitenkin on niin että olen poikaystäväni luona viikonloput varsinkin nyt kun hän pääsee armeijasta lomille. Ennen nykyistä poikaystävääni seurustelin itseäni 5½ vuotta itseäni vanhemman kanssa ja myös hän sai meille yöksi tulla, olin silloin 14 ja silloinen poikaystäväni 19.

      • nuori-87 kirjoitti:

        Lukiessani viestejä olin melko hämmästynyt, ainakin minun tuttavapiirissäni yökylässä ollaan jo paljon ennemminkin kuin 18v. itse olen 16 vuotias tyttö ja poikaystäväni 19 ja kyllä hän on ollut meillä useasti yötä, eikä tosiaan seksin takia! Onhan se mukava vain halata toista ja nukkua vieressä. yleensä kuitenkin on niin että olen poikaystäväni luona viikonloput varsinkin nyt kun hän pääsee armeijasta lomille. Ennen nykyistä poikaystävääni seurustelin itseäni 5½ vuotta itseäni vanhemman kanssa ja myös hän sai meille yöksi tulla, olin silloin 14 ja silloinen poikaystäväni 19.

        Meillä on 3 lasta, poikia ja tyttö. Jokaisen kanssa sovittiin, että alle 18v ei kotia seuruste-
        lukumppania yöksi.Ei myöskään toisinpäin. Toki nuorten kanssa keskusteltiin ja he olivat sitä mieltä, että seksi kuuluu vasta avioon.Mutta ei turhaa altistusta kiusauksille halunneet hekään.
        Kun esikoinen oli armeijassa, hän polki 5 km yöksi omalle kämpälleen tyttökaverinsa luota. Itse teki päätöksensä. Vaikka 5km -35 pakkasessa pitkän armeijakuljetuksen jälkeen on kova matka RUK:ssa olevallekin, saati kadetttikoulussa.

      • 3 lapsen isänä kirjoitti:

        Saatanan urpo ihan kun alle 18v eivät muka harrastaisi seksiä. Et vain ole itse tehnyt sitä tai se on sinulle jollainlailla epämiellyttävää/noloa. Jos nuorellasi on halu saada seksiä niin se hoituu kyllä. Kumman itse valitsisit neitsyyden menetyksen kotibileiden jälkeen kännissä wc:ssä vai rauhassa kotona jolloin ehkäisy olisi kunnossa?

    • Näin meillä, luottamus pelaa puolin ja toisin, saan olla yötä missä haluan, kunhan suunnillen ilmottelen itestäni.

      Jos tulee jotai hämminkiä, ni se varmasti loppuu siihen.

      Kaikki o sujunu hyvin, mitn pahaa ei oo tapahtunu..joten saan mennä..

      Ja voin sanoa, et meirän äiti on kyllä vastuuntuntonen ja hyvä äiti..Jos ny kuulosti jotenki vastuuttomalta tai jtn.. :)

    • Olen 14 w tyttö ja olen minua vuoden vanhemman pojan kanssa yhdessä. Olemme olleet reilun vuoden yhdessä ja asumme melko lähellä toisiamme. En ole enään neitsyt. Kummankaan vanhemmat eivät anna nukkua kahdestaan. Silti olemme olleet 2 yötä kahdestaan. Eikä silloin tapahtunut mitään! Ja kyllä me nuoret jos haluamme tehdä jotain löydämme paikan ja sopivan ajan siihen!!! Haluaisin yöksi vain siksi koska rakastan poika ystävääni!!!! Ajatus nukkua koko yö vieressä, viettää paljon aikaa! Aina ikävä. Silloin ei olisi...

      • 16-vuotias poikamme raahasi 20-vuotiaan "tyttöystävänsä" meille yöksi.. no eipä se paljoa haitannut.. ihmettelin vaan että mitä niin vanha haluaa noin nuoresta...

      • äipääliini66 kirjoitti:

        16-vuotias poikamme raahasi 20-vuotiaan "tyttöystävänsä" meille yöksi.. no eipä se paljoa haitannut.. ihmettelin vaan että mitä niin vanha haluaa noin nuoresta...

        Meillä äiti ja isä ei hyväksynyt poikia meille yökylään. Toki pojat saivat viettää meillä aikaa ihan yö myöhään kunhan aamulla ei kengät olivat hävinneet. Olen sitä mieltä, että jos pelkäätte että nuorenne harrastaa seksiä yö kylässä niin kannattaa miettiä a) omaa nuoruutta b) tarvitaanko seksin harrastamiseen pimeä? Nuori tekee sen myös päivällä ja asia nyt vaan on niin, ettei vanhemmat voi sitä estää. :) Turva seksistä on tosin hyvä muistuttaa, mutta luulen että nuori on tutkinut nämä asiat jo ennen kuin vanhemmat hoksaavatkaan!

      • Täti -89 kirjoitti:

        itse olen 14 vuotta, ja olen ollut poikaystäväni luona yötä jo varmaan 5 krt, koska olemme sopineet poikaystäväni ja omieni vanhempien kanssa ettei saada nukkua samassa huoneessa.
        No nyt viime kerralla ku olin yötä sain nukkua hänen kanssaan samassa huoneessa, mutta ei meitä vielä päästetä samaan sänkyyn yöksi. Mutta miksi vanhemmat pelkää turhaan jos sovitaan tietyt pelisäännöt ja niillä pärjää. Minulla ja poikaystävälläni on vanhempien laatimat pelisäännöt, ja niistä ollaan pidetty kiinni ja hyvin menee. Ei meitä houkuta mennä vällyjen väliin.
        Yleensä vain syömme kaikkea herkkuja, juttelemme kaikesta, pelaamme ja muutenki vain ollaan yhdessä ja vietetään aikaa. Kyllä minunkin äitiäni hirvitti ajatus päästää minua uudeksivuodeksi poikaystävälleni yöksi (Uutena vuotena olin ensimmäisen kerran poikaystävälläni yötä)
        Mutta kun sovimme pelisäännöt äitini kanssa nini hyvin se meni ja nyt äitini jo antaa minun mennä poikaystävälleni yöksi ilman mitään narinoita ja kitinöitä. Ja nyt olemme miettineet että voisiko poikaystäväni tulla minun luokseni yöksi. Minun äidilleni se on jo käynyt ja olemme puhuneet poikaystäväni kanssa, mutta vielä ei olla puhuttu poikaystäväni vanhempien kanssa. Mutta luottamusta löytyy molempien vanhemmilta sen verran että eiköhän me saada se sovittua jne.
        Joten siis, vanhemmat älkää olko niin pinnallisia, ja kireitä! Sopikaa tietyt säännöt yms. Niin homma toimii! (:

      • äipääliini66 kirjoitti:

        16-vuotias poikamme raahasi 20-vuotiaan "tyttöystävänsä" meille yöksi.. no eipä se paljoa haitannut.. ihmettelin vaan että mitä niin vanha haluaa noin nuoresta...

        Itse olin 19-vuotias ja poikaystäväni 16-vuotias, kun aloimme seurustella ja nyt on 1,5 vuotta avoliittoa takana. Tyttö tuskin haluaa pojastasi mitään muuta, kuin hyvän kumppanin. Omani on minulle täydellinen enkä vaihtaisi mistään hinnasta. Ja vaikka kyse olisikin irtosuhteesta, niin entä sitten? 16-vuotias ei ole sakkolihaa ja saavat lain mukaan harrastaa seksiä keskenään mielin määrin, jos poikasi on siihen halukas.

      • Jonskuuuuh kirjoitti:

        itse olen 14 vuotta, ja olen ollut poikaystäväni luona yötä jo varmaan 5 krt, koska olemme sopineet poikaystäväni ja omieni vanhempien kanssa ettei saada nukkua samassa huoneessa.
        No nyt viime kerralla ku olin yötä sain nukkua hänen kanssaan samassa huoneessa, mutta ei meitä vielä päästetä samaan sänkyyn yöksi. Mutta miksi vanhemmat pelkää turhaan jos sovitaan tietyt pelisäännöt ja niillä pärjää. Minulla ja poikaystävälläni on vanhempien laatimat pelisäännöt, ja niistä ollaan pidetty kiinni ja hyvin menee. Ei meitä houkuta mennä vällyjen väliin.
        Yleensä vain syömme kaikkea herkkuja, juttelemme kaikesta, pelaamme ja muutenki vain ollaan yhdessä ja vietetään aikaa. Kyllä minunkin äitiäni hirvitti ajatus päästää minua uudeksivuodeksi poikaystävälleni yöksi (Uutena vuotena olin ensimmäisen kerran poikaystävälläni yötä)
        Mutta kun sovimme pelisäännöt äitini kanssa nini hyvin se meni ja nyt äitini jo antaa minun mennä poikaystävälleni yöksi ilman mitään narinoita ja kitinöitä. Ja nyt olemme miettineet että voisiko poikaystäväni tulla minun luokseni yöksi. Minun äidilleni se on jo käynyt ja olemme puhuneet poikaystäväni kanssa, mutta vielä ei olla puhuttu poikaystäväni vanhempien kanssa. Mutta luottamusta löytyy molempien vanhemmilta sen verran että eiköhän me saada se sovittua jne.
        Joten siis, vanhemmat älkää olko niin pinnallisia, ja kireitä! Sopikaa tietyt säännöt yms. Niin homma toimii! (:

        Voinko sanoo että mitä vittua sä selität ketää ei kine jos nussit sun bf kans 24/7 koska lol

      • Näin. Yökyläilykielto ei estä seksiä, eikä yökyläily toisaalta tarkoita seksiä.

    • Minä ja pikkusiskoni olemme molemmat menneet ensimmäistä kertaa sänkyyn 14-vuotiaina silloisten poikaystävien kanssa, eivätkä vanhemmat ole koskaan sanoneet poikkinaista sanaa poikaystävien yöpymisestä meillä. Olen vienyt kotiin myös yhden illan juttuja useammankin kerralla, eikä sanomista ole tullut (silloin olin tosin jo täysikäinen). Meidän molempien poikaystävät myös asuvat kanssamme vanhempiemme kodissa ja homma toimii moitteettomasti. Pitävät varmasti mielummin lapsensa omien silmien alla, kuin ajavat kotoa pois turhalla ylireagoinnilla. Meillä on myös aina puhuttu avoimesti ehkäisystä ja muista aiheeseen liittyvistä asioista, mitä pidän erittäin tärkeänä.

    • Itse olen 8. luokalla oleva tyttönen. Olen seurustellut lukion ensimmäisellä olevan poikaystäväni kanssa 1a 4kk, vakavasti sanoisin. Sitä ennen tunsimme 1-2 vuotta tutustuen perusteellisesti, ennenkuin aloimme suhteeseen. Tässä ollaan nyt oltu poikaystävän kanssa aika katkeria, koska tuntuu että vanhemmat eivät luota. Poikaystäväni kysyi tuossa uutenavuotena vanhemmiltaan, saisimmeko perheidemme yhteisellä parin päivän mökkilomalla nukkua samassa vuoteessa: ehdoton ei. Kuulemma ei saada nyt olla yötä toistemme luona, ei edes samassa pikku mökissä missä olisi vanhempammekin mukana kokoajan, ennenkuin poikaystävä täyttää 18. Mielestäni todella ärsyttävä periaate, koska vaikka olen noin puolitoista vuotta poikaystävästäni nuorempi (täytän 15 ja poikaystävä 17), niin oma äitini kyllä luottaa kumpaankin sen verran että päästäisi yöksi. Mutta että pian 18 vuotiaan pojan vanhemmat eivät sitä voi tyhmän periaatteen takia hyväksyä. Todella surkea olo tuli meille molemmille, kummatkin kuitenkin ollaan kunnollisia nuoria ja koulussakin on mennyt aina hyvin eikä ole tarvinnut saada valituksia esim. tupakan poltosta, juomisesta tai varastelemisesta tai ylipäätänsä mistään mistä olisi aihetta saada nuhteita, koska ei ole ollut tarvetta. Ja molemmat ollaan visusti sitä mieltä, että parisuhteet eivät ole leikkiä ja että sellaiset nuorten suosimat parin viikon "suhteet" ovat ääliömäistä touhua sekä seksin harrastamiseen ei ole mikään kiire. Nuorikin voi ajatella, että yhdyntä pelottaa tai se ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta niin paljon että sitä pitäisi harrastaa niin nuorena. Vielä kun vanhemmatkin niin kovasti jaksavat siitä muistuttaa. Itse en ainakaan edes suostuisi yhdyntään tässä vaiheessa elämää. Ehkä sitten aikuisena, poikaystävänikin on samaa mieltä. Asiasta ollaan mekin keskusteltu, kyllä. Mutta siitä huolimatta tuntuu, että tämä yöksi menemisen kieltäminen on yliarvostettua ja luottavillakaan vanhemmilla ei luottamus kestä niin pitkälle että yhdeksi vaivaiseksi yöksi voisi päästää lapsensa. Itse ajattelisin vähän muutakin, koska seksiä ei edes nukkumisen aikana voi harrastaa..kyllä nuoret paikan päivälläkin seksin harrastamiseen keksivät, ei se yö sitä edellytä. Yössä kumppanin kanssa olisi parasta se läheisyys ja toisen kainalossa nukkuminen sekä yhdessä valvominen ja hauskanpito. Seksikin on niin yliarvostettua että ei tuota meinaa ymmärtää...

      Tulipas taas sen verran pitkät sepostukset, mutta muistakaa, että nuorillakin on vastuuntuntoa eivätkä kaikki ole mitään huligaaneja jotka hyppäävät heti mahdollisuuden saatuaan sänkyyn. Pitää osata luottaakkin. Riippuu aina henkilöstä, millaisen tyypin uskaltaa yöksi kumppaninsa luokse päästää. Kaikki ei ole mustavalkoista! Itse sain itkeä monta päivää, kun sain tietää että poikaystävän vanhemmat todella eivät salli yöjuttuja ennen täysi-ikää vaikka minkälainen nuori olisi kyseessä...toivottavasti edes joku ottaisi kantaa kommenttiini ja ymmärtäisi, että myös nuorilla on tunteet. :)

    • Minun tyttäreni toi 15-vuotiaana kaksi vuotta sitten kundin yökylään. En ollut tietoinen asiasta ja kun löysin heidät nukkumassa vierekkäin, niin en voinut muutakuin mukiloida jätkän ja heittää ulos!!

      • Tunnustat siis rikoksesi? Harmi ettei poika tehnyt rikosilmoitusta.

    • Mikä siinä yöksi menemisessä on niin kamalaa? Itse olen 16 ja poika minua 3½ vuotta vanhempi, emme vielä virallisesti seurustele mutta olemme tunteneet jonkin aikaa, tapailleet pari kertaa kahdestaan ja nyt olen menossa pojalle yöksi. Ei se yöksi meneminen tarkoita seksiä, on vain enemmän aikaa viettää kahdestaan, poikaa kun vielä harvemmin näkee koska asuu hieman kauempana. Kun kysyin asiaa äidiltäni, hän sanoi olleensa sanomassa, että kyllä voin mennä yöksikin jos haluan.

      Vanhempani harvoin kieltävät mitään menoja yms, koska tietävät että olen heidän luottamuksensa arvoinen ja siksi minulla onkin heihin todella hyvät välit. Monet ystäväni ihmettelevät, miten avoimesti voin puhua vanhempieni kanssa, mutta itse koen, että kun minuun luotetaan, voin minäkin luottaa heihin.

    • Joo ihan oikeesti... Oon poikaystäväni kanssa molemmat 14v, ja meillä on tosi pitkä välimatka eli nähään just ja just parikertaa kuussa. Kun kysyin yökyläilyä, vanhemmille se oli se ehdoton ei. He eivät ymmärrä, että yökyläily ei oikeasti tarkota heti seksiä! Itse en voisi edes kuvitella harrastavani seksiä tämän ikäisenä, mielestäni se on vitun typerää... Kun kysyin heiltä miksi ei, sain vastaukseksi vain ''joukossa tyhmyys tiivistyy''. Olen melko varma että itsekkin alan valehtelemaan noille että pääsen kultani kainaloon, vai miten voisin taivutella heidät päästämään? Mitä pitäis sanoa?

      • 14v vanhemmat ei edes välttämättä ajattele että harrsataisitte seksiä... Et itse tajua kuinka nuori 12v oikeasti on:)

    • Mielestäni pitää ehdottomasti antaa seurustelevan nuoren tuoda tyttö/poikaystävänsä yöksi kotiin, eli silloin kun se seurustelu itse kullakin alkaa. Todella moni menettää neitsyytensä umpihumalassa jonkun tuntemattoman kanssa (kuten minä aikoinani, ei ollut tosin mitenkään huono kokemus), ja mielestäni on vanhempana huojentavaa tietää että se oma lapsi on kotona jonkun sellaisen kanssa, jonka on itsekin tavannut. Sitä paitsi kyllähän ne sille seksille aina jonkun paikan löytävät, ja jos ovat fiksuja tyyppejä niin harrastavat sitä juuri silloin kun itse eniten haluavat. Mikä siinä seksissä niin hirveää on? Sehän se kuitenkin on syy siihen, miksei yöksi saisi tulla. Kyllähän kaverit pääsevät yöksi. Voitte olla varmoja, että lapsenne arvostaa sitä nyt ja myöhemmin että sai tuoda ihastuksensa yökylään! Se on ihanaa ja todella tärkeää siinä iässä. Ehkäisystä voi/kannattaa sanoa, ainakin sille omalle teinilleen. Tuoretta kumppania ei kannata vältämättä saarnalla nolata. Minusta oli ihanaa kun oma 14-vuotias toi ensimmäistä kertaa poikaystävänsä yöksi! Eipähän liehunut ulkona sitä iltaa.

    • ei seksi ole paha asia

    • AIKUSET HANKKIKAA ELÄMÄ!!!
      KOSKA TEILLÄ EI SITÄ NÄYTÄ OLEVAN...

    • Minä olen 10 vuotias ja olen pussannut tänävuonna 25 kertaapoikaystävääni huulille ja 7 muita poikia huulille.
      Olen nukkunut monen monen pojan kanssa samassa sängyssä.
      Kerran jopa poika on kaivellut takapuoltani. Ja olen yhä hengissä.

      • Voinko sanoa että toi ei oo totta

      • sakude kirjoitti:

        Voinko sanoa että toi ei oo totta

        Ja kuka des laskee, montako kertaa on pussannu 😂 oon kohti 12 tyttö ja ei kyl mukaa mun ikäsist tytöist ketkä tunnen valuu seksii, mutta luin keskusteluja (just hän tyyppisii) ja sain selville, että moni 12v haluu seksii. Siis tytöt. Mitä hittoo?? Joo, en kiroile koskaan, paitsi nyt, jos hitto on kirosana

    • Olin 12 ja py. 15 ekal kerralla kun tuli py. Kylään nii mutsi tökkäs kortsut kätee ja sano et jos siltä tuntuu nii antakaa mennä

      • No annoitteko 😂😂

      • MITÄ XDD

    • Minun 20-vuotias tyttäreni kertoi tuovansa poikaystävänsä yöksi, joten asensin nauhoittavan salakameran hänen huoneeseensa. Äitinä minulla on täysi oikeus tietää, mitä perheenjäseneni tekevät minun asunnossani. Nauhalta näkyy, millaista irstailua nykynuoret harrastavat. Haluatteko tekin nähdä nauhoituksen?

      • näytä vaan; olet selvästi yhäriruikku ja sairas narsisti..mitä lapsen isä tuosta sanoo???

      • oletsairas kirjoitti:

        näytä vaan; olet selvästi yhäriruikku ja sairas narsisti..mitä lapsen isä tuosta sanoo???

        Minä olen kunniallinen äiti ja tahdon vain parasta lapselleni! En ole kertonut hänelle vielä, ajattelin näyttää hänelle videot, niin hän näkee, millaista kyytä hän kasvattaa povellaan!

      • Huolestunut.äiti kirjoitti:

        Minä olen kunniallinen äiti ja tahdon vain parasta lapselleni! En ole kertonut hänelle vielä, ajattelin näyttää hänelle videot, niin hän näkee, millaista kyytä hän kasvattaa povellaan!

        Mitä vittua muijja ookkosekasin tai jotai ite nussin tyttöystäväni jo 15 vuotiaana ja kukaan ei kuvannut :)

    • "viranomais-" vieraannuttaminen;
      perättömin selvityksin, lausumin tuomioistuimessa
      lapsen olosuhteista yhteistyössä vieraannuttaja
      "äidin-" kanssa

    • Itse olen juuri täyttänyt 16v ja olemme olleet poikaystäväni kanssa (täyttää 16 tänävuonna) ensi kuussa 1,5v eikä äidille käy että olemme yötä.
      Poikaystävän vanhemmat ovat täysin okei asian kanssa ja aina kysyvät haluanko jäädä yöksi mutta eipä se käy koska ei sovi äidilleni. hän on maininnut ettei kyse olisi siitä että pelottaa seksin harrastaminen vaan ihan muuten vaan ei käy koska olen kuulema liian nuori
      En ymmärrä kun yritän puhua asiasta ja hän vain kieltää eikä halua puhua siitä että miksi se ei kävisi
      Näköjään menee sitten kaikki kesäsuunnitelmat uusiksi kun ajattelin että tälleen vuoden jälkeen se yökylä sitten kävisi
      Näköjään ei

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Britti kehuu Suomalaista terveydenhoitoa.

      MTV HS: Brittimies virui Suomessa viisi viikkoa tajuttomana hengityskoneessa – elämästä kamppailu juuri Suomessa oli onnekas sattuma Brittiläinen toi
      Maailman menoa
      126
      7097
    2. Stefan Thermanin firmaa haetaan konkurssiin

      Tuoreita kuulumisia: https://www.seiska.fi/Uutiset/Stefan-Thermanin-firmaa-haetaan-konkurssiin/1151960
      203
      5602
    3. Maskisekoilu riittäsi jo -STM!

      STM:n maskisekoilu vain jatkuu. Mitä ihmettä onkaan tapahtunut? Onko nyt menossa jälkien peittelyvaihe ja mielipiteitten hämärtämisprojekti? LUE TÄMÄ:
      Maailman menoa
      235
      1670
    4. Ketä kaipaatte?

      Sanokaa edes kaupunki tms. jossa hän asuu.
      Ikävä
      103
      1391