170/48....?

hyvinhän se alkoi vuosi sitten tammikuussa. kun kevättä kohti paino tippui ja olin onnellinen(vaikka muuten koko ajan tod. surullinen), jouluna ostamat housut vaihtuivat koosta "33" kokoon "30" alku kevääseen mennessä sitten kesäloman alussa painoin 54 ja tavoitteeni oli ollut 53, mutta ajattelin tyytyä tuohon. mutta toisin kävin, huomasin aluksi että paino tippui vieläkin sinne 53 ja 52 saakka, olin vain iloisempi asiasta mutta kesä alku meni mökillä, ja tekemisen puutteessa kai popsin namia niin että paino nousi takaisin 54 ja päätin laihduttaa. ja sitten tuli ripari ja kaikki, paino tippui. no siellä se pysyikin sitten, en vain ollut onnellinen.

sitten masennuin juuri vuosi sitten helmikuussa josta kai jotenkin ääsin sitten "eroon" tai luulin päässeeni, mutta sitten jäin yksin, ei ollut kavereita yhtään, ja se ei kyllä piristynyt yhtään, ainut oli kun kesä alkoi olin jopa hiukan onnellinen, muta kun taas syksyllä alkoi koulu vaikka olinkin saanut entisen ystäväni takaisin niin olin silti todella surullinen, joulua ennen vähensin lisää syömisiäni, ajattelin että sitten voisin syödä jouluna enemmän, karkkia, kakkua, pullaa,kinkkua ym. no juu, painoin n. 50 joulun aikaan ja sen jälkeenkin.

en tiedä mikä minulla on mutta nyt olen vain entistäki masentuneempi, jopa niin että koulusta soitettiin
ja jotain opettaja oli puhunut psykologista tai sitten koulukuraattorista, että kai mie oon sit niin masentunut, purskahtelen kyllä helposti itkemään ihan tuosta vain, ja nyt aamulla vaa`alla käydessäni painoin 47,5 ja ajattelin että söisin jtoain, mutta en pysty!!!!! pelkään vain lihoavani, kai? vai miksi en muuten saa syötyä ihan tavallista ruokaakaan enää? saatan roikkua jääkaapin ovella, ja otan sieltä ehkäpä yhden tai kaksi kinkkuviipaletta, kurkkua, omenasta palasen, ja leivästä yhden neljäs osan ja jos jotain olisi ruokana niin sitä näykin pari lusikallista, ja kun olen nämä syönyt niin luulen olevani syönyt päivän tarpeen enkä salli syödä itseni mitään, kuvittelen että noista tulee joku 1000 kcal tai jotain sinne päin! vaikka nyt kirjoitankin sen tähän niin silti en tajua että se ei ole totta!

tai jos satun syömään muutaman karkin päivän aikana, tai jopa näykkiä vähän useammin jotain kurkkua tai pari lusikallista jäätelöä(koska en uskalla ottaa mitään lautaselle ja syödä kunnolla, sitä koko leipää tai jopa desiä jäätelöä, luulen että lihoan) niin sitten en voi syödä edes omenaa......

tämä ei liity mihinkään sori että vaivaan ja täytän teidän keksustelu tilaanne, mainittakoon että pituutta minulla on 170.

vähensin syömistä, koska halusin säästää kaloreita(?) lauantaiksi, jolloin voisin syödä karkkia, olen kyllä syönytkin ehkä n. 300-500g joka lauantai,ja olen taas koko viikon syömättä kunnolla, että ne viime lauantaiset karkit eivät lihotattaisi ja että saisin lisää karkkia syödä, koko viikko menee vain lauantaita odottaessa, että saan jotain makeaa ja hyvää(lievittämään surua ja yksinäisyyttäni, en käy iltaisin missään, ja olen todellakin yksin) ja kaiken lisäksi vihaan itseäni.

mutta nyt päätin että en osta enää karkkia, koska lihoan vain. mutta silti en tänäänkään uskalla edes omenaa syödä, koska satuin aiemmin päivällä ottaamaan lautaselle broilerin fintafileen josta kerran puraisin, loput meni pönttöön, samoin tein leivälle minkä päälle otin leikkeleen ja kurkkua, kurkut söin, leivästä haukkasin kulmasta, loput taas muualle kuin vatsaani....tai vastaavasti saatan tehdä kaikelle mitä "olen syövinäni" esm. omenan kuorin veitsellä kulmikkaaksi ja pilkon moneen pieneen palaan, ja sitten syön siitä yhden kuudesosan, ja loput heitän menemään, ja jos sautn näin tekemään, en "uskalla" syödä koko päivänä mitään, paitsi näykkäistä toidesta leivästä ehkä palan, ja arvatkaa onko taas huono omatunto, tai jos satun syömään jäätelöä, sulatan sitä siinä kupissa niin että saan kaadettua viemäriin, ja syön jopa pari lusikallista siitä, ja sen jos teen niin ainankin vihaan itseäni lisää!!!

nytkin pelottaa ajatelle että sunnuntaina olisi laskiainen, pullaa tiedossa, ja mitä jos satun puraisemaan palan?!!! ja myös synttärit tulossa, ja siellä varmasti jotain kakkua, pahimmassa tapauksessa jotain oikein rasvaista voi tai murupohja piirakkaa!!!!!

t. ikuisesti yksin ja sairas?


jotain viestejä... joku ihana ihminen vastaamaan, ja pari rohkaisevaa sanaa että saisin edes tänään syötyä jotain!
12891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

minkä takia aloitit laihduttamisen??? olit juuri sopivissa mitoissa ehkä hieman ali painoinen jo silloin nyt jo ihan liikaakin... nyt jo ihan surettaa puolestasi... ole kiltti ja syö edes jotain.. =)
jos syöt omenan se ei lihota yhtään eikä kurkku.. ei mikään hedelmä eikä vihannes... karkkikaan ei lihota jos syöt sitä pussillisen viikossa.. sinun täytyisi syödä paljon ja liikkua niin paino ei nouse...
en tahtoisi pelotella mutta jos jatkat tuota joudut sairaalaan letkuihin jota kautta ne syöttävät sinulle ravintoa.. et tainnut kertoa ikääsi mutta luulen että olet vielä kasvavassa iässä ja tarvitset todella paljon energiaa..

Ole kiltti ja syö edes joka päivä jotain..
ihan vain itsesi takia.. =)))

Onnea sulle.. tahdoin kirjoittaa sinulle koska muistutat minua yhdestä kaveristani.. välitän hänestä tosi paljon.. haleja ja pusuja sulle koita jaksaa ja syödä.. =))

Äänestä

alipainoinen, herää ja LÄÄKÄRIIN!

Äänestä

Anoreksia anoreksia..
Oireesi, masennus ja se, että et saa syötyä mitään, kuulostavat tyypillisiltä anoreksian oireilta.

Kipin kapin lähimpään terveyskeskukseen, josta osaavat neuvoa sinua enemmän.

Hyvää kevään odotusta, koitahan jaksaa! :)

Äänestä
  • niin i tsekkin luulin että kaikki ei ole kunnossa, varsinkaan jos kuukautiset ovat olleet vuoden poissa, ikää miulla on sellaset 15 ja risat...

    ja varsinkin ensimmäistä vastaajalle suuri kiitos, mie yritän syödä tänää jotain, syön ja tunnen vaikka sitä huonoa omaa tuntoa, mut en tahdo minnekkään letkuihin...:(

    Äänestä

sulla on anoreksia mikä vaihtuu hyvää vaihtia bulimiax. Ota raukka ittees niskasta kiinni ja hae hoitoa. Mikään ei oo kammotavamman näköstä ku anoreksinen ihminen ja kaiken lisäx tuota menoo jäät ihan laudax rintojen kohdalta.

Äänestä

Kannattaa hakea apua vaikka koulun terkkarilta nyt heti! Minä olen 23-vuotias ja kärsin edelleenkin anoreksiasta, koska en ajoissa (=sinun ikäisenä) hakenut apua. Nyt mikään apu ei enää tunnu auttavan. Tee jotain ennen kuin joudut vielä syvemmälle anoreksian syövereihin!

Äänestä

Niin, kaiken pahinta, mitä anoreksian sairastamisesta seuraa/voi seurata on esim. kasvun pysähtyminen, luiden ja elimistön haurastuminen, joka seuraa läpi koko elämän.

On tärkeätä selvittää, mistä syystä sairastuit. Oliko se juuri tuo, että olet todella pitkä, pidempi kuin muut tytöt ja halusit paeta ja pysäyttää naiseksi kasvamisen, vai kenties jokin vieläkin tärkeämpi syy. Sellainen voisi olla yksinäisyyskin, sairaudesta tulee paras kaveri.

Mutta tärkeintä on, että hankkiudut hoitoon. Et tiedä, kuinka ihanalta tämä elämä tuntuu, kun alat syödä ja tuntea ja elää ja kohdata tämän maailman ihmeellisiä asioita. Iloa ja valoa elämääsi ja tsemppiä!! =) Uskon ja luotan sinuun!!!

Äänestä
  • söin äsken kaksi desiä wok vihanneksia, joista tulee ehkäpä n. 40 kcal ja sitten noin desin broilerin suikaleita (painaa n.50g), pari palaa kurkkua ja suolakurkkua ja sitten otin jälkkäriksi jogurttia jota pystyin syömään vain muutaman lusikallisen(ja se on rasvatonta kumminkin, eikä kaloreita ole kuin 40kcal/100g) mutta nyt on hirveän huono olo, ja kaduttaa että menin syömään nuo! enkä voi enää tänään syödä PIRKKA lakritsikissa-pussia(jossa on 110kcal/pussi, on siis sokerittomia karkkeja) vaikka ostin sen ihan tätä iltaa varten, ja luistelin tänään puolisen tuntia ja kävelin yht. noin 4km!

    ja nyt on pakko kyllä tehdä jotain, vaikka tanssia tai hyppiä ja tehdä vatsalihaksia tai jotain!

    olisin halunnut syödä vaikka vähän jäätelöä hiihtoloman alkamikseksi, en kyllä kerma mutta kumminkin...:( itkettää...
    jos jotain haluan(siis kun ei ole ikinä nälkä syödä, niin haluan että se on sitten jotain hyvää, niin kuin sokerittomia karkkeja yms. kevyttä hyvää!!

    ja nyt kun söin nuo jutut tänään (ja pari haukkua leipää aiemmin sekä graavilohiviipaleen!!!!hirveän rasvaista =( ja taisin syödä yhden punajuuri viipaleenkin...
    niin huomenna on synttärit sukulaisella, jonne kai on pakko lähteä kun muukin perhe lähtee, enkä voi käyttää kavereita edes tekosyynä jäädä pois, kun ei ole sellaisia, mitä tehdä? joudun kumminkin huomenna syömään siellä jotain kakkua tai piirakkaa! ja kun on viellä viikonloppu niin porukat pakottaa miut kumminkin viellä syömään samaan aikaan....eli mie lihoan huomenna!

    tuossa olivat minun tämän hetkiset ajatukseni...kirjoitin jos se auttaisi, mutta ei, pahentaa koska tajuan paremmin mitä kaikkea voin joutua huomenna syömään!

    Äänestä

  • mikä on kirjoitti:

    söin äsken kaksi desiä wok vihanneksia, joista tulee ehkäpä n. 40 kcal ja sitten noin desin broilerin suikaleita (painaa n.50g), pari palaa kurkkua ja suolakurkkua ja sitten otin jälkkäriksi jogurttia jota pystyin syömään vain muutaman lusikallisen(ja se on rasvatonta kumminkin, eikä kaloreita ole kuin 40kcal/100g) mutta nyt on hirveän huono olo, ja kaduttaa että menin syömään nuo! enkä voi enää tänään syödä PIRKKA lakritsikissa-pussia(jossa on 110kcal/pussi, on siis sokerittomia karkkeja) vaikka ostin sen ihan tätä iltaa varten, ja luistelin tänään puolisen tuntia ja kävelin yht. noin 4km!

    ja nyt on pakko kyllä tehdä jotain, vaikka tanssia tai hyppiä ja tehdä vatsalihaksia tai jotain!

    olisin halunnut syödä vaikka vähän jäätelöä hiihtoloman alkamikseksi, en kyllä kerma mutta kumminkin...:( itkettää...
    jos jotain haluan(siis kun ei ole ikinä nälkä syödä, niin haluan että se on sitten jotain hyvää, niin kuin sokerittomia karkkeja yms. kevyttä hyvää!!

    ja nyt kun söin nuo jutut tänään (ja pari haukkua leipää aiemmin sekä graavilohiviipaleen!!!!hirveän rasvaista =( ja taisin syödä yhden punajuuri viipaleenkin...
    niin huomenna on synttärit sukulaisella, jonne kai on pakko lähteä kun muukin perhe lähtee, enkä voi käyttää kavereita edes tekosyynä jäädä pois, kun ei ole sellaisia, mitä tehdä? joudun kumminkin huomenna syömään siellä jotain kakkua tai piirakkaa! ja kun on viellä viikonloppu niin porukat pakottaa miut kumminkin viellä syömään samaan aikaan....eli mie lihoan huomenna!

    tuossa olivat minun tämän hetkiset ajatukseni...kirjoitin jos se auttaisi, mutta ei, pahentaa koska tajuan paremmin mitä kaikkea voin joutua huomenna syömään!

    mä oon ollu samassa tilanteessa ihan haluamattani, koskaan en kuitenkaan oo laihuttanu. olin ollu viikon kuumeessa en ollu syöny mitään sit mun syöminen väheni koko ajan enemmän ja enemmän laihduin ja laihduin lisää..koko ajan teki mieli syyä mut en voinu, kaiken oksensin pois mitä suuhuni laitoin. äiti laitto mut terkkarille, terkkari lääkärille ja sain kuulla et sairastan anoreksiaa. mun maailma romahti, koska aina olin halveksinu ihmisiä jotka oli niin idiootteja et laihdutti ja laihdutti sen takia et halus olla kauheita pyykkilautavatsoja. mä masennuin tosi syvästi en halunnu tehä mitään. mä menetin mun parhaat kaverit, ainoo mitä mulle jäi oli mun ihana jätkäkaveri. sitten mä tulin suurin piirtein hulluks, rupesin liikkumaan ihan tajuttomasti, edelleenkään en syöny kunnolla mitään siinä vaiheessa tais ehkä yks hedelmä päivässä mennä sisään ilman et oksensin sen heti ulos. anoreksiassahan on se että aivoissa kuuluu plinks ja aivot pakottaa oleen syömättä ja pakottaa liikkuun ihan hulluna, mulle ei onneks tapahtunu nii. ensin mun mutsi päivitteli sitä kuinka oon laihtunu, mä huomasin sen ite, olin 16 vuotias, 162cm ja painoin hikiset 39kg, olin tosi laiha. sit mun jätkä rupes valittaan mulle siitä ja menin sit psykiatrille. mun jätkä tuli mun mukaan sinne muutamilla ekoilla kerroilla, onneks, ilman sitä mä en olis sinne suostunu meneen. psykiatrin takia mä sain taas elämästäni kiinni, rupesin vähitellen syömään hyvin, liikunta väheni enkä ollu enää ollenkaan masentunu. mä huomasin heti kuinka paljon se pyskiatri mua auttokaan pelkästään puhumalla. vähällä oli etten joutunu sairaalaan letkuihin kiinni. Nyt mä en kuitenkaan enää halveksi alipainosia enkä anorektikkoja, mä tosiaan ymmärrän niitä paljon paremmin ku ennen ku ite sairastuin. tässä oli mun tarina..ja mä toivoisin et sä voisit vähän ottaa oppia siitä kuinka sä pystys aika helpolla (helpolla ja helpolla, vaikeeta se aina tekee) parantaan ittes. toi ei voi olla muuta ku anoreksiaa koska sä huomaat sen itekkin kuinka sua ärsyttää se et sä et voi syyä mitään ilman huonoo omatuntoo. mene rakas tyttö nyt heti psykiatrille se auttaa sua niin hyvin ku voi olla, viimestään puolen vuoden päästä sä huomaat et oot saanu elämäs takasi, sulla on paljon hyviä kavereita ja sä voit hyvin. tsemppiä ja onnee sulle ja koita pärjätä. ja koita olla ajattelematta ruokaa mitä sä suuhus laitat (juu mä tiedän, se ei oo helppoo. mut koita ees mun takia=))

    Äänestä

nyt ne on viemäs hoitoon miuta! tänään kun otin vähän lohta pöydäs nii sit alko huuto miun syömisistä ja kun en ottanut muussia, sit iskä toi sen muusi kattilan siihen ja alkao kauha kaupal mättää ja lohtakin tuli reippaasti lisää siihen miun n.40g minkä otin itse!!

onneksi ne katto välil muualle niin sain tungettua huppariin. mut nyt ne kuulemanvahtii miun syömisät ja kattoo et syönkin kanssa ja sit ne viel ens viikoln (kuulemma) hoitoon! mie sanoin kyl et jos ne sen tekee niin kerron kyl mitä mein iskä on kans tehny! (nimittäin lyöny miuta, vaik olihan se jounut silloin kesäl, mut silti! ei voi vahingo lyödä kolmee kertaa selkää ketään) ja tänään päiväl se oli kyllä hian selvä, mut silti se kävi kiinni, ja löi monta kertaa ja huusi et nyt syöt tyttö, ja suurin piirtein tunki ruokaa suuhuni!

tiedän että kuullostaa uskomattomalta, mutta oikeasti se on lyönyt miuta, sekä äitiäkin (mut äiti vaan kai rakastaa sitä niin paljon et se ei tajua, tai sit se ei uskalla tehdä mitään)

mut ne kummatkin kyl vihaa miuta selvästi, sen näki tänää siitä miten ne puhu tai siis huusivat miulle! ja sen näki niitten silmistä, varsinkin iskän, kun se huusi siinä, ja pakotti syömään.
ja sit se sano, et ei miuta kukaan usko, et siinähän kerrot niille!!! ja eihän miul kyllä ole todisteita! paitsi oma sana.

mut nyt ne kyttää koko ajan syömisiä, ja ahdistaa kun ne pakottaa syömään, siis kun ei muutenkaan tee mieli syödä, ja jos haluaisi jotain syödä, niin haluan syödä, rauhassa, hiljaa ja NAUTTIA, mutta onko kivaa kun toiset huutaa vierssä naama punaisena, silmät tuijottaa niskaan tai edestä, jokpuolelta! yritä sit itku kurkus tunkee ruokaa suuhun! et mie vihaan itseäni ja elämääni, eihän miulla ole edes elämä, vai voiko tätä kutsua ELÄMÄKSI?

olisi vain helpompi kuolla pois, kukapa jäisi kaipaamaan, saisivat porukatkin syödä itse ruokansa ja ihmetellä siinä sitten, jos olisin tarpeaksi rohkea niin en eläisi enään.

siksi mietinkin, mikä olisi parasta? elää tässä paskassa ns. elämässä, lihavana, yksinäisenä,pakko syötettävänä, vihattuna kun kukaan ei välitä tai rakasta, ilman ystäviä ja toivoa parempaa huomista vaiko
kuolla pois?
kaksi vaihtoehtoa?ko?

"toivoa jäljellä?"

Äänestä

Mä oon (ilmeisesti) täs nyt about 3-4 vuotta sairastanu jonku sorttista syömishäiriöö, tai ainakin 6 luokalta on ekat muistot tollasist hämäristä paino-ajattelu jutuista. Oon nyt terapias ja käyny kaikki maholliset lääkäri jutut ja diagnoosit ja tällee. Ei se mua oikee auta, ei ne tajuu tyhmät ees tarkkailla mun painoo. Oon itseasias just samois mitois ku sä, tai tos yläasteel olin jotai 45-46 kg. Se on ihan sika vaikeet hakeutuu johonki hoitoo:/.. varsinki jos ei ite omast mieles oo mitää vikana. meill äiti huomas et jotaa on vikana ja siin sitä itkettii keittiös ja oli ihan saatanan tyhmä fiilis. eka mut käytettii pari kolme kertaa helsingis nuorten ja lastensairaalas, ja sit ne vääns diagnoosin ja määräs /tai ehdotti et terapia olis aika jees. ja nyt sit käyn siel kaks kertaa viikos. eka aattelin et en puhu sille mitää. ei oo mitää puhuttavaa, mut ei se oikeestaa niist painojutuist ees kysele, enemminki pitää vaa huolta, ja se on terapias just tärkeet, et se on sun ihan omaa aikaas, se ihminen kuuntelee just sua eikä naura sulle. sä saat itkee siellä, tai huutaa tai nauraa, ei tarvii puhuu ja silti se toinen ihminen on tukena.. Emmä tiiä, kyl sitä tavallaa on nyt helpottuneepi fiilis. ei tarvii kantaa hirveet taakkaa.. vaikka edelleenkin välil oksentelen tai jemmaan huoneeseen ruokaa kun ei vaan oo fiilist syödä. sähä voisit varovasti tiputella jotai vihjeitä terkkarille? tai jollekki läheisille ihmisille ja kertoo (helppohan täs on sanoo) et milt itestäs tuntuu. tos oli tota mun juttuu.TSEMPPIÄ. jos haluut vaik mailailla tai jotain nii tos on oso. [email protected]

Äänestä
  • Niin piti viel pistää tost et vanhemmat pakottaa. Tuttu juttu täälki tos hoidon alkuvaiheil. Vanhemmat istuu pöydässä ja huuttaa et :"On nyt ihan oma valintas , kuka muu ei voi sua auttaa haluutko jäädä tollaseks vai parantuu" tai "ei voi olla noin vaikeeta syödä" tai jotain vastaavaa. se tuntuu ihan sairaan pahalta, eikä joo tosiaan tekis mieli jatkaa elon päiviä sen jälkee. ainaki jos saa viel kuulla kavereilt et "vitun anorektikko" "sä oot ihan lauta" kai ne tarkottaa sen jotenki lepposaks (?!) mut ei tajuu kuin vitusti se sattuu. Tekis mieli tyttö rutistaa sua ja yrittää kerää sulle voimia, jos vaan jaksat mailailla niin ,aina palveluksessanne;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä on? kirjoitti:

hyvinhän se alkoi vuosi sitten tammikuussa. kun kevättä kohti paino tippui ja olin onnellinen(vaikka muuten koko ajan tod. surullinen), jouluna ostamat housut vaihtuivat koosta "33" kokoon "30" alku kevääseen mennessä sitten kesäloman alussa painoin 54 ja tavoitteeni oli ollut 53, mutta ajattelin tyytyä tuohon. mutta toisin kävin, huomasin aluksi että paino tippui vieläkin sinne 53 ja 52 saakka, olin vain iloisempi asiasta mutta kesä alku meni mökillä, ja tekemisen puutteessa kai popsin namia niin että paino nousi takaisin 54 ja päätin laihduttaa. ja sitten tuli ripari ja kaikki, paino tippui. no siellä se pysyikin sitten, en vain ollut onnellinen.

sitten masennuin juuri vuosi sitten helmikuussa josta kai jotenkin ääsin sitten "eroon" tai luulin päässeeni, mutta sitten jäin yksin, ei ollut kavereita yhtään, ja se ei kyllä piristynyt yhtään, ainut oli kun kesä alkoi olin jopa hiukan onnellinen, muta kun taas syksyllä alkoi koulu vaikka olinkin saanut entisen ystäväni takaisin niin olin silti todella surullinen, joulua ennen vähensin lisää syömisiäni, ajattelin että sitten voisin syödä jouluna enemmän, karkkia, kakkua, pullaa,kinkkua ym. no juu, painoin n. 50 joulun aikaan ja sen jälkeenkin.

en tiedä mikä minulla on mutta nyt olen vain entistäki masentuneempi, jopa niin että koulusta soitettiin
ja jotain opettaja oli puhunut psykologista tai sitten koulukuraattorista, että kai mie oon sit niin masentunut, purskahtelen kyllä helposti itkemään ihan tuosta vain, ja nyt aamulla vaa`alla käydessäni painoin 47,5 ja ajattelin että söisin jtoain, mutta en pysty!!!!! pelkään vain lihoavani, kai? vai miksi en muuten saa syötyä ihan tavallista ruokaakaan enää? saatan roikkua jääkaapin ovella, ja otan sieltä ehkäpä yhden tai kaksi kinkkuviipaletta, kurkkua, omenasta palasen, ja leivästä yhden neljäs osan ja jos jotain olisi ruokana niin sitä näykin pari lusikallista, ja kun olen nämä syönyt niin luulen olevani syönyt päivän tarpeen enkä salli syödä itseni mitään, kuvittelen että noista tulee joku 1000 kcal tai jotain sinne päin! vaikka nyt kirjoitankin sen tähän niin silti en tajua että se ei ole totta!

tai jos satun syömään muutaman karkin päivän aikana, tai jopa näykkiä vähän useammin jotain kurkkua tai pari lusikallista jäätelöä(koska en uskalla ottaa mitään lautaselle ja syödä kunnolla, sitä koko leipää tai jopa desiä jäätelöä, luulen että lihoan) niin sitten en voi syödä edes omenaa......

tämä ei liity mihinkään sori että vaivaan ja täytän teidän keksustelu tilaanne, mainittakoon että pituutta minulla on 170.

vähensin syömistä, koska halusin säästää kaloreita(?) lauantaiksi, jolloin voisin syödä karkkia, olen kyllä syönytkin ehkä n. 300-500g joka lauantai,ja olen taas koko viikon syömättä kunnolla, että ne viime lauantaiset karkit eivät lihotattaisi ja että saisin lisää karkkia syödä, koko viikko menee vain lauantaita odottaessa, että saan jotain makeaa ja hyvää(lievittämään surua ja yksinäisyyttäni, en käy iltaisin missään, ja olen todellakin yksin) ja kaiken lisäksi vihaan itseäni.

mutta nyt päätin että en osta enää karkkia, koska lihoan vain. mutta silti en tänäänkään uskalla edes omenaa syödä, koska satuin aiemmin päivällä ottaamaan lautaselle broilerin fintafileen josta kerran puraisin, loput meni pönttöön, samoin tein leivälle minkä päälle otin leikkeleen ja kurkkua, kurkut söin, leivästä haukkasin kulmasta, loput taas muualle kuin vatsaani....tai vastaavasti saatan tehdä kaikelle mitä "olen syövinäni" esm. omenan kuorin veitsellä kulmikkaaksi ja pilkon moneen pieneen palaan, ja sitten syön siitä yhden kuudesosan, ja loput heitän menemään, ja jos sautn näin tekemään, en "uskalla" syödä koko päivänä mitään, paitsi näykkäistä toidesta leivästä ehkä palan, ja arvatkaa onko taas huono omatunto, tai jos satun syömään jäätelöä, sulatan sitä siinä kupissa niin että saan kaadettua viemäriin, ja syön jopa pari lusikallista siitä, ja sen jos teen niin ainankin vihaan itseäni lisää!!!

nytkin pelottaa ajatelle että sunnuntaina olisi laskiainen, pullaa tiedossa, ja mitä jos satun puraisemaan palan?!!! ja myös synttärit tulossa, ja siellä varmasti jotain kakkua, pahimmassa tapauksessa jotain oikein rasvaista voi tai murupohja piirakkaa!!!!!

t. ikuisesti yksin ja sairas?


jotain viestejä... joku ihana ihminen vastaamaan, ja pari rohkaisevaa sanaa että saisin edes tänään syötyä jotain!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu