Tiedän erään tapauksen jossa koiranomistaja on lopettanut lemmikkinsä puukolla. Lieneekö laillista?
Koira on muutenkin joutunut kärsimään paljon ennen kuolemaansa. Juotettu mm. humalaan, potkittu ja heitelty pitkin seiniä.
Surullista mutta totta tämän päivän Suomessa.
Koira on muutenkin joutunut kärsimään paljon ennen kuolemaansa. Juotettu mm. humalaan, potkittu ja heitelty pitkin seiniä.
Surullista mutta totta tämän päivän Suomessa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Toihan on murha ja murha ei vanhene koskaan. oletko ilmoittanut asiasta poliisille.
Hei haloo!!!!!! Vaikka juttu on järkyttävä yritä eroittaa ihminen ja eläin toisistaan.
Eläimen lopettaminen ei ole rinnastettavissa ihmisen murhaan.
Jos mahdollista asia olisi hyvä selvittää viranomaisten kanssa, että kyseiselle henkilölle laitettaisiin eläintenpito-kielto.
Jos asian pystyy todistamaan niin ei muuta kuin ilmoitus eläinsuojeluviranomaiselle tai poliisille. Pelkkä kuulopuhe tuskin riittää toimenpiteisiin, mutta jos silminnäkijä löytyy niin sitten edellytykset asian viemiseksi eteenpäin ovat olemassa.
En tunne tarkemmin rikoksen vanhenemisaikoja, mutta kun kyseessä on eläin, se tuskin kovin montaa vuotta on.
Kotieläimen lopettamisesta tuskin laissa on muuta mainintaa, kuin että tarpeetonta tuskaa eläimelle ei saa aiheuttaa. Käytännössä vaihtoehdot jäänevät eläinlääkärin suorittamaan nukutukseen joka on yleisin ja suositeltavin tapa. Ampuma-aseen käyttö on myös inhimillinen esim. porokoirille jotka saattavat loukkaantua vakavasti metsässä pitkien matkojen takana.
Tämän kertoi minulle nainen joka on ollut kyseisen henkilön kanssa avoliitossa monta vuotta. (nyt eronneet).
Tietäisin paljon järkyttävämpääkin kyseisestä asiasta, mutta en halua kertoa yksityikohtia enempää. Tällä palstalla kun on nuoriakin lukijoita, voisi olla liika järkyttävää.
Eläimelle ei saa tuottaa tarpeetonta tuskaa, joten eläinrääkkäystähän toi on.
Avovaimohan vois ottaa yhteyden poliisiin, näin ehkäisee sen ettei sama idiootti pääse enää rääkkäämään eläimiä.
Tämä rääkkääjä oli alunperin ostanut sen koiran avovaimolleen lahjaksi. Oli ilmeisesti mustasukkainen kun avo paijasi ja helli sitä koiraa. Koira oli hänelle tosi rakas.
Tämä avovaimo pelkää niin paljon kostoa ettei uskalla ilmoittaa asiasta poliisille.
Se on kuitenkin vain eläin. Useille koira tai muu elikko tuntuu olevan jonkilainen tunnekatalysaattori, on helpompi, vähemmän ahdistaa huolestua eläimistä, kuin ymmärtää lähimmäisen, toisen ihmisen hätä.
Samaa mieltä. Onpahan yksi paskoja vähempi. En silti kannata eläinrääkkäystä.
Jos pitäis valita kumman heittää seinään koiran vai lapsen, niin kyllä se olis koira.
Toivottavasti sinulle ei koskaan tule olemaan kumpaakaan niin ei tule valinnan vaikeutta. Ilmeisesti jokin ääni sisälläsi punnitsee tuollaisten vaihtoehtojen välillä. Paiskoa seinään... mitä jos vaikka juoksisit pää edellä kyseiseen paikkaan niin säästyy moni luotu turhalta tuskalta. Tosin samalla suolesi tekee temput tyhjentyessään ja sitten sinustakin jäisi muisto pelkännä paskamoottorina. Laita vaipat ennen kuin otat vauhtia, jääpähän siistimpi muisto. Hei hei ja kiitos käynnistä provo.
Sydämmeni on täysin musertunut tuosta tapauksesta. Alkuun en saanut kunnolla nukuttua ja sanoin jutun kertoneelle, että miksi hän tämän asían minulle kertoikaan.
Hän sanoi, että hänen oli pakko kertoa se asia jollekin ihmiselle ettei hän jaksa yksin kantaa asiaa sisällään. Ymmärrän toisaalta hänen mielipiteensä.
Tunsin tämän kyseisen koiran, näin sitä joskus enkä osannut kuvitellakaan mitä se on joutunut kärsimään. Heilutti vaan ystävällisesti häntäänsä. *itkee*
Mieleltään murtunut, surullinen,säälittävä ihminen on joka viestiketjuun jonkun älyttömän kommentin heittävä pikku- k.
Tuon murtuneen astian mielestä yksilön, jonka mielestä ihmisenhenki on koiranhenkeä arvokkaampi, tulisi tehdä itsemurha.
Sinulle, pikku- k, sanoisin; silloin kun alat mielessäsi miettiä itsesi vahingoittamista, on korkea aika mennä hakemaan apua.
Ongelmasi eivät ratkea keskustelupalstoilla häiriköimällä, vaan asiantuntijan avulla. Mieli voi sairastua, kuten ruumiskin, sairaudessa ei ole hävettävää.
Toivon Sinulle eheytymistä.
Niin minunkin sydämmeni, tiedän miten raskasta sinulla on kantaa tuo asia. Kyllä me ihmiset olemme PETOJA. Mitähän tuo koira on tehnyt pahaa? luottanut ihmisiin ja sitten saa kokea tuollaisen kohtalon.
Luulen, että tälläisiä koirakohtaloita on muitakin, ovat ihmisen potkupalloina ja stressinpurkautumisvälineinä. Uskollisesti häntää heiluttaen. Rakasta minua niin kuin minä sinua.
Kansalainen!
Tämähän on tosiasia Suomessa, eläimiin puretaan agressiiviset tunteet jotka muutoin kohdistuisi lapsiin.
Olen särkynyt saviruukku... vai miten se hengellinen laulu menikään?
Hullu voin olla, mutta tyhmä en koskaan. Siihen hommaan täällä näyttää olevan pätevämpiä tapauksia. Provo-tarkoituksessa laitettuihin viesteihin on järjetöntä suhtautua vakavasti. Samalla mitalla takaisin vaan. Vai oliko eheyttäjäni mielestä fiksua vastata alkuperäiseen viestiin, että päästiinpä yhdestä paskojasta? Ja jatkamalla aivan älyttömällä rinnastuksella koiran ja lapsen paiskomisesta seinään?
Kyseiset kommentit kertovat riittävästi kertojasta. Ei kykyä empatiaan, ainoastaan halpa provo vakavassa asiassa. Kun tuon tyylin valitsee, saa samalla mitalla takaisin. Mutta hienoa, että eläimen seinään paiskoja sai sinusta ymmärtäjän. Et taida nähdä metsää puilta, perässäni on kipitettävä kommentoimaan asiaa kuin asiaa. Ei se minua edelleenkään haittaa, etkä päivääni pilaa noin helpolla.
Alkuperäisen viestin lähettäjälle toivon voimaa toimia asiassa oikein. Yhteiskuntamme, eli meidän, inhimillisyys punnitaan suhtautumisessamme sen heikoimpiin jäseniin. Olivat ne sitten eläimiä, lapsia, mielenterveydeltään järkkyneitä tai vaikka vammaisia ihmisiä. Lämmin suhtautumisesi koiraan ei ole pois ihmiseltä. Siksi on kohtuutonta syyllistää sinua surusta jonka tämä asia on sinulle aiheuttanut.
Ja koiranko sitten pitäisi toimia sairaan ihmisen sijaiskärsijänä? Ei se noin mene. Jos omistaja pahoinpitelee eläintä, ei se tarkoita automaattisesti, että ilman eläintä kohteena olisi lapsi. En voi kuvitella, että eläimen pahoinpitely olisi hyväksyttävämpää, jos sillä vältetään ihmisen pahoinpitely. Minun arvoissani ihminen on luomakunnan kruunu ja siksi vastuullinen siitä, miten käyttäytyy suhteessa luontoon ja sen eläviin. En koskaan voisi pitää eläimen henkeä ihmishenkeä arvokkaampana, mutta kaikki tarpeeton tuska joka eläimelle aiheutetaan, on tämän aseman väärin käyttöä.
Saan toki tästäkin lunta tupaan niiltä, joiden mielestä eläin on väkivallan kohteena jollain perusteella hyväksyttävää. Mielestäni ei ole. Kummankaan ei kuulu tulla hakatuksi eikä seinään paiskotuksi, ei lapsen eikä koiran. Ja molemmat tarvitsevat puolustajan, jos sellainen uhka on olemassa. Sinun mielestäsi oli hienoa, että yksi paskoja on poissa. Minulle se kertoo sinusta ihan riittävästi. Minusta on kurjaa, että joku on joutunut elämään ainoan elämänsä väkivallan alla ja kuolleen vielä väkivaltaisesti. Oloani ei helpota tieto siitä, että kyseessä oli vain koira.
Ei todellakaan helpoita, että kysymyksessä on koira. Olen edelleenkin sitä mieltä, että Suomessa tapahtuu hirveitä eläimiä kohtaan väärinkäytöksiä. Tietoa on niin paljon, että henkeä ahistaa.
ymmärrät? Sinä itse provoilet täällä, laitat koirantappamisviestejä ja puhut jostain toisen ihmisen hädästä. Samalla vähätellen eläimen arvoa ja eläimen tuskaa.
Etkö tajuu lopultakin peelo että se mikä tuottaa eläimelle pahaa voi olla eläimen omistajalle tuskaa!
ellet oo peräti sama persoona kuin toi joka tossa sun edellä kirjoitti...taidat vastata itselles???
Sairas oot jokatapauksessa. Ketään tai mitään ei saa heittää seinään, ei lapsia eikä eläimiä...eikä yleensä aikuisiakaan paitsi tietty teidän kaltaiset sairaat tyypit.
" Ongelmasi eivät ratkea keskustelupalstoilla häiriköimällä, vaan asiantuntijan avulla. Mieli voi sairastua, kuten ruumiskin, sairaudessa ei ole hävettävää. "
Vittu mikä idiootti, mä en oo toi nimimerkki Kansalainen mut vastaanpa hänen puolestaan! Mä oon Kansalaisen puolella näissä jutuissa. Ja muuten, se sairas mieli on sulla eikä hänellä eikä myöskään kenelläkän muulla meistä!
Sinä täällä oot häiriköinyt, syyttelet toisia häiriköinnistä mutta itse tykkäät saavas laittaa vaikka mitä viestejä tänne.
HANKI HOITOO ITSELLES! Toivon että joku sun läheisistäs hommaa sulle pikaisesti hoitoa, jos sulla enää sellaisia on, mietin vaan et taitaapi olla kaikki kaikonneet luotasi koska oot tosiaankin noin sairas idiootti!
Mikä helvetti sä oikein luulet olevas?
TÄMÄN IHMISEN PITÄIS SAADA SAMA KOHTALO MITA SE KOIRA,HYVÄ ETTÄ TÄSSÄ MAAILMASSA ON OLEMASSA NIITÄ PSYKOPAATTEJA JOTKA KIDUTTAA VIATTOMIA IHMISIÄ SAMANLAILLA.TOLLAISLLE IHMISILLE PITÄIS AMPUU KUULA MONTTUUN,OLEN SYDÄMMESTÄNI SITÄ MIELTÄ,MENE POLIISILLE JA ELÄIN SUOJELU YHDISTYKSEEN JA TEE SE HETI!!!!
Vielä tänä päivänäkin on tavallista että löydetään säkissä hukutettuja kissanpentuja tai metsään jätettyjä koiria, jopa pentuja.
On hirveää, että tällaista tapahtuu, mutta ihmiset ovat ajattelemattomia ja laiskoja. Eikö ole helpompaa leikkauttaa eläin kuin hävittää julmilla, mutta halvoilla tavoilla niiden jälkeläisiä? Tai jopa luopua kokonaa eläimestä, jos ei viitsi siitä huolehtia kunnolla?
Toki häiriintyneet ihmiset ovat kokonaan oma juttunsa. He saavat mahdollisesti jonkinlaista tyydytystä eläimen kiusaamisesta ja kivun tuottamisesta sille. Ja Suomessahan moisesta käyttäytymisestä saa noin yleisesti katsoen korkeintaan pari sataa euroa sakkoa eikä mitään muita seuraamuksia. Eläinten pitokieltoa ei juurikaan valvota.
Huh, tulipahan taas sanottua....