kiristystäkö?

Meitä on kolme sisarusta. Vanhin, liikemiehenä toimivä veljemme vuosikausia vaatimalla vaati saada ostaa erästä metsäpalstaa. Lopulta isäni enempää riitaa välttääkseen myöntyi kauppaan. Kauppa tehtiin 75 prosentista arvioidusta käyvästä arvosta. Nyt kaavamuutoksen myötä kyseisen maaalueen arvo on moninkertaistunut.
Nyt isäni on kuollut.Vanhemmillani oli keskinäinen testamentti, jossa vanhemmet ilmoittivat tahtonaan, että vanhin veljemme saa vain lakiosansa muun omaisuuden mennessä muille lapsille. Vanhin veljeni raivosi perunkirjoituksessa testamentista niin että äitimme joutui sairaalaan. Pian tämän jälkeen juristi ( ei asianajaja) otti äitiimme yhteyttä ja ilmoitti, että äitimme joutuu käräjille testamenttimoitteen johdosta.Käräjiltä voidaan kuitenkin välttyä, jos äiti muuttaa testamenttiaan niin, että kaikki lapset saavat omaisuutta yhtä paljon. Nyt äitini on kertonut, että käräjöintiä ja riitaa välttääkseen hän on muuttanut testamenttiaan ja samalla allekirjoittanut sopimuksen, jossa hän sitoutuu olemaan muuttamatta viimeksi tekemäänsä testamenttia ja että jos hän sitä muuttaa joutuu hänen kuolinpesänsä maksamaan suuren vahingonkorvauksen vanhimmalle veljellemme. Mitä tulisi tehdä?
4701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"ilmoitti, että äitimme joutuu käräjille testamenttimoitteen johdosta"

Jos liikemiesveli nostaa moitekanteen isän testamentista, ei äiti joudu käräjille. Vastaajiksi tulee haastaa testamentinsaajat eli ko. veljen sisarukset. Äidin ei ole myöskään pakko vastoin tahtoaan todistaa asiassa mitään.

"Nyt äitini on kertonut, että käräjöintiä ja riitaa välttääkseen hän on muuttanut testamenttiaan ja samalla allekirjoittanut sopimuksen, jossa hän sitoutuu olemaan muuttamatta viimeksi tekemäänsä testamenttia ja että jos hän sitä muuttaa joutuu hänen kuolinpesänsä maksamaan suuren vahingonkorvauksen vanhimmalle veljellemme"

Äidin allekirjoittama sopimus on kokonaisuudessaan pätemätön. (PK 17:1.1) Äiti voi koska tahansa muuttaa testamenttiaan; testamentti onkin tekijänsä VIIMEINEN tahto. Äidin on kuitenkin syytä, mikäli vielä testamenttia muuttaa, esittää uudessa testamentissa perustelu muuttamiselle. Muuttamisen syystä olisi (vastaisen varalle) hyvä kertoa myös testamentin todistajille.

Jos äiti uhkailujen takia ei kuitenkaan halua testamenttia muuttaa, saattaa olla mahdollista, että sanottu testamentti äidin kuoltua muiden perillisten kanteesta julistettaisiin pätemättömäksi. Koska kantajan tulee näyttää moiteperuste toteen, mahdolliseen moiteoikeudenkäyntiin olisi syytä varautua siten, että sivulliset - myöhemmät todistajat - tulisivat äidin oman kertomuksen perusteella selville niistä olosuhteista, joissa äidin nykyinen testamentti laadittiin. - Moitekanne on nostettava perinnönjättäjän kotipaikan käräjäoikeudessa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun testamentti äidin kuoleman jälkeen on annettu perillisille tiedoksi.

PERINTÖKAARI 5.2.1965/40

"17 LUKU

Perinnöstä luopumisesta ja perintöosuuden luovuttamisesta

1 §

Sopimus elossa olevan henkilön jäämistöstä on pätemätön."

"13 LUKU

Testamentin pätemättömyydestä

1 §

Testamentti voidaan moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi:

1) jos testamentin tekijä 9 luvun 1 §:n mukaan ei ollut kelpoinen määräämään jäämistöstään;

2) jos testamenttia ei ole tehty laissa säädetyssä muodossa;

3) jos testamentin tekemiseen on vaikuttanut mielisairaus, tylsämielisyys tai testamentin tekijän muu sieluntoiminnan häiriö; tai

4) jos testamentin tekijä on pakotettu tekemään testamentti tai hänet on siihen taivutettu käyttämällä väärin hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan tai riippuvaista asemaansa taikka jos hänet on petollisesti vietelty tekemään testamentti tahi jos hän on muutoin sillä tavoin erehtynyt, että se on määräävästi vaikuttanut hänen tahtoonsa."

Äänestä
  • Koska sopimus elossa olevan henkilön jäämistön jakamisesta on pätemätön, voidaanko tällaisen sopimuksen esittäjä, joka on tiennyt sopimuksen laittomaksi saattaa tapahtuneesta edesvastuuseen?

    Äänestä

  • Kirjoitin:
    "Moitekanne on nostettava perinnönjättäjän kotipaikan käräjäoikeudessa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun testamentti äidin kuoleman jälkeen on annettu perillisille tiedoksi."

    Täsmennys:
    Kun on kysymys kahden eri testamentin testamentinsaajien välisestä oikeudenkäynnistä, kanneaikaa ei ole rajoitettu kuuteen kuukauteen tiedoksisaannista, jos kantaja, vaikka olisi myös perillinen, ajaa kannetta nimenomaan testamentin saajana. Myös testamentin saajan tulee kuitenkin reagoida kohtuullisessa ajassa uhalla, että hän muutoin menettää kannavaltansa.

    Äänestä

PK 10:5,2
"lupaus olla peruuttamatta testamenttia ei ole sitova."

Jo tämän pykälän nojalla on selvaa, että äitisi saa muuttaa testamenttiiaan niin kuin tahtoo eikä tehty sopimus testamentin muuttamattomuudesta ole sitova.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veli kirjoitti:

Meitä on kolme sisarusta. Vanhin, liikemiehenä toimivä veljemme vuosikausia vaatimalla vaati saada ostaa erästä metsäpalstaa. Lopulta isäni enempää riitaa välttääkseen myöntyi kauppaan. Kauppa tehtiin 75 prosentista arvioidusta käyvästä arvosta. Nyt kaavamuutoksen myötä kyseisen maaalueen arvo on moninkertaistunut.
Nyt isäni on kuollut.Vanhemmillani oli keskinäinen testamentti, jossa vanhemmet ilmoittivat tahtonaan, että vanhin veljemme saa vain lakiosansa muun omaisuuden mennessä muille lapsille. Vanhin veljeni raivosi perunkirjoituksessa testamentista niin että äitimme joutui sairaalaan. Pian tämän jälkeen juristi ( ei asianajaja) otti äitiimme yhteyttä ja ilmoitti, että äitimme joutuu käräjille testamenttimoitteen johdosta.Käräjiltä voidaan kuitenkin välttyä, jos äiti muuttaa testamenttiaan niin, että kaikki lapset saavat omaisuutta yhtä paljon. Nyt äitini on kertonut, että käräjöintiä ja riitaa välttääkseen hän on muuttanut testamenttiaan ja samalla allekirjoittanut sopimuksen, jossa hän sitoutuu olemaan muuttamatta viimeksi tekemäänsä testamenttia ja että jos hän sitä muuttaa joutuu hänen kuolinpesänsä maksamaan suuren vahingonkorvauksen vanhimmalle veljellemme. Mitä tulisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu