Myös outo ääni

Minulla on Scenic 1.6 vm. -00 ja moottorin lämmettyä alkaa kuulua outoa tikitystä pelkääjän puolelta. Se kuuluu ihankuin ilmasuuttimesta tai sen kautta. 1.5 vuotta sitten kun ostin auton niin kysyin huollossa asiasta ja totesivat että outo ääni mutta siihen toteamukseen se jäi. Ei ole ollut mitään ongelmia mutta joskus ääni vain häiritsee hieman. Eli se kuuluu kaasua painaessa mutta kun hellittää poljinta niin naputus tai tikitys lakkaa. Aika outoa? Onko vastaavaa kellään muulla?
72939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tikittävä ääni on hyvin yleinen tämän päivän autoissa. Syynä yleensä on polttoaineen takaisinkiertoventtiili, joka on tyypiltään sellainen, että sen kuuluukin "tikittää". Jos ääni kuuluu matkustamoon asti, on ko. venttiilin liitokset liian jäykät ja ääni on helposti poistettavissa.

Jos syy on tämä, outoa tässä tapauksessa on, että ääni tulee vasta moottorin lämmettyä. Muuttuisiko jonkin osan asento silloin ? Yleensä tämä tikitys on pahimmillaan kovilla pakkasilla, jolloin materiaalit ovat kylmät ja kovat.

Outoa on myös se, että huolto ei pysty paikallistamaan syytä. Taitaa olla laiskuutta ;) Onko huoltopaikka tuo maanmainio ja maankuulu Bilia ?

Äänestä
  • Ääni tulee tuulettimen siivistä (lämmittimestä) ja kuuluu asiaan - kunnes leikkaa kiinni - tuuletin siis.

    Äänestä

  • Shell kirjoitti:

    Ääni tulee tuulettimen siivistä (lämmittimestä) ja kuuluu asiaan - kunnes leikkaa kiinni - tuuletin siis.

    Jos syy on tuo, niin jos kyse on lämmityslaitteen puhaltimesta, ääni tulisi aina, kun puhallin on päällä ja poistuisi sen ottamalla pois päältä.

    Jos kyse taas on jäähdytysnesteen puhaltimesta, ei ääni kuuluu huomatavasti selvemmin auton ulkopuolelta ja tuskin talvella muuta kuin taajama-ajossa.

    Yleensä puhallinviat ovat laakerivikoja, eli ääni on kirskunaa/vinkunaa, ei tikitystä.

    Tikitys on äärettömän yleinen "vika" nykyautoissa merkistä riippumatta. Yleensä se esiintyy pahimmillaan pakkasilla, ei lämpimän aikaan

    Äänestä

  • Rönöttäjän mies kirjoitti:

    ...vaihdoin tunnusta kun tuolla joku kirjoittelee samalla tunnuksella mitä sattuu. Ja sitten asiaan. Seuraavalla kerralla kun lähden ajelemaan niin kokeilen kuuluuko ääni jos laitan puhaltimen seis. Katsotaan sitten. Kiitti kuitenkin jo nyt tulleista vihjeistä. Joku on varmaan jossain vaiheessa oikeassa. Se jää nähtäväksi.

    Äänestä

  • Rönöttäjän mies kirjoitti:

    Jos syy on tuo, niin jos kyse on lämmityslaitteen puhaltimesta, ääni tulisi aina, kun puhallin on päällä ja poistuisi sen ottamalla pois päältä.

    Jos kyse taas on jäähdytysnesteen puhaltimesta, ei ääni kuuluu huomatavasti selvemmin auton ulkopuolelta ja tuskin talvella muuta kuin taajama-ajossa.

    Yleensä puhallinviat ovat laakerivikoja, eli ääni on kirskunaa/vinkunaa, ei tikitystä.

    Tikitys on äärettömän yleinen "vika" nykyautoissa merkistä riippumatta. Yleensä se esiintyy pahimmillaan pakkasilla, ei lämpimän aikaan

    ...eli siis ääni kuuluu vaikka lämppärin puhaltimen sammuttaa. Kun on noin 1000 kierrosta niin kuuluu suunnilleen ti ti ti ti mutta heti kun nostaa 100 kierrosta niin tahti on tititititi, noin niinkuin selvennökseksi. Ääni kuuluu selvästi pelkääjän puolelta mutta ei kuskin puolelta. Taitaa siis olla se polttoaineen takaisinkiertoventtiili. Niin ja se nimimerkki on nyt !!! eikä ???. Piti korjata jo edellisessä viestissä mutta sama pää kesät talvet. Kiitti palautteista!

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Jos autossa on takuuta tai huoltosopimus, vaadi ääni pois. Siihen on kyllä lääkkeet (pehmeämmät liitokset venttiiliin/kiinnityksiin)

    Vaarallinen tuo ääni ei ole, eli jos se ei liikaa häiritse ja muutoksen joutuu pussistaan maksamaan, kannattaa harkita tekeekö homman. Itseasiassa sen venttiilin kuuluu tikittää, mutta äänen ei kuulu kuulua häiritsevästi sisälle.

    Ei ole takuuta eikä huoltosopimusta eli omasta pussista menisi, joten jätän väliin jos ei ole mikään ongelmaa tulevaisuudessa povaava ääni. Kiitos kaikille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

??? kirjoitti:

Minulla on Scenic 1.6 vm. -00 ja moottorin lämmettyä alkaa kuulua outoa tikitystä pelkääjän puolelta. Se kuuluu ihankuin ilmasuuttimesta tai sen kautta. 1.5 vuotta sitten kun ostin auton niin kysyin huollossa asiasta ja totesivat että outo ääni mutta siihen toteamukseen se jäi. Ei ole ollut mitään ongelmia mutta joskus ääni vain häiritsee hieman. Eli se kuuluu kaasua painaessa mutta kun hellittää poljinta niin naputus tai tikitys lakkaa. Aika outoa? Onko vastaavaa kellään muulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu