wasa hotel

Moikka Onko kellään kokemuksia Wasa hotellista? Ollaan menossa ekaa kertaa Alanyaan ja kaikki teito kyseisestä hotellista tai sen lähiseudusta ovat tervetulleita. Meitä lähtee reissuun minä ja mieheni sekä seitsämän kuukautta vanha poikani... Kiittäen T,K&k
133575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Syksyllä 2007 oltiin miehen kanssa kahdestaan viikko Wasa-hotellissa, taisi olla lokakuun puolella jo. Hotellihuone oli siisti, pienehkö, mutta toimiva: siellä oli parivuode ja erillinen kiinteä sänky, jota me käytettiin lähinnä tavarasäilytykseen, koska kaappitilaa oli niukahkosti. Tv, minibaari ja pieni parveke. En muista oliko ilmastointia, sillä lokakuussa ei enää ole niin kuuma että olisin kiinnittänyt siihen tai sen puutteeseen huomiota. Allas-alue on pieni ja siihen aikaan vuodesta aurinko ei altaalle paljoa paista, joten vesi oli hyytävän kylmää. Allasbaari palveli hyvin ja aamiaistakin tarjoiltiin samalla alueella eli pöydät ovat siinä altaan vierellä. Aamiainen oli tyypilliseen turkkilaiseen tapaan maittavaa. Parasta hotellissa on sen sijainti: rauhallinen sivukatu, mutta silti lähellä kulkuväyliä. Kleopatra-rannalle muutama sata metriä samoin kuin pääkadulle, josta dolmuksella hurauttaa suuntaan ja toiseen helposti. Keskikaupungillekin oli aikuisten kävelymatka. Kaikenkaikkiaan ok hotelli, kahdestaan menisin uudestaankin. Sen sijaan isomman lapsen kanssa huone olisi varmasti ahdas vaikka sängyt kolmelle löytyvätkin. Mutta tavarat eivät sitten enää mahtuisikaan minnekään!

Äänestä

Olimme ko. hotellissa kahdenviikon matkalla( tulee heinäk. 3vuotta) huone oli tosi pieni.Kaikkein ihmeellisintä oli että huoneeseen ei olisi saanut viedä edes vettä joka oli muualta ostettu vaan kaikki olisi pitänythuoneessa olevan pienen barikaapin kautta ostaa. Joiltakin otettiin tiemmä jopa pois vesipullot aulassa. Jostain syystä meiltä ei kyllä koskaan otettu eikä huomautettu asiasta ja me veimme jokapäivä.Oliko syynä se että meillä oli joitakin paikallisia tuttuja ja hot. henkilökunta näki kun he joskus jopa hakivat meitä autolla jonnekkin. En tiedä. Joku johtaja istui aina kyttäämässä aulassa. Muuten hotelli oli siisti ja siivous toimi.Henkilökunta ihan ok. Aamupala nyt oli aina samaa, sellanen tavallinen ja viimeisenä aamuna tarjoilupöydällä muurahaisia kulki aivan mahdottomasti.Paikkanahan se on hyväLähellä rantaa ja keskustaa.

Äänestä
  • viedä ulkopuolta ostettua juotavaa, eikä syötävää. Sellainen on Turkissa ihan normaali käytäntö. Siksi huoneistohotelli on paljon mukavampi vaihtoehto. Ei tarvitse salakuljettaa vettä :)

    Äänestä

  • ei saa kirjoitti:

    viedä ulkopuolta ostettua juotavaa, eikä syötävää. Sellainen on Turkissa ihan normaali käytäntö. Siksi huoneistohotelli on paljon mukavampi vaihtoehto. Ei tarvitse salakuljettaa vettä :)

    Tiedän kyllä , se on normaali käytäntö, MUTTA jo lämpötila on yötäpäivää neljänkymmenen paikkeilla ja baarikaapissa PIENIÄ vesipulloja kaksi kappaletta, kerran päivässä lisätään nuo samaiset 2 pulloa niin jokainen tietää mikä on tilanteen tulos, Huoneessa 3 ihmistä, vettä todella kuluu ja silloin on hotellin huolehdittava asiakkaan veden tarpeesta siis myytävä sitä isommissa pulloissa ja jos ei pysty myymään on asiakkaiden saatava viedä omat vedet. Siis sehän on jo vaarallista pitää asiakkaat ilman vettä. No sinnehän ei tarvi mennä enää emmekä yleensä ole hotelleissa olleet, huoneistohotelli on parempi vaihto-ehto sillon vaan ei ollut tilaa muualla.

    KELLARRIN SAA! IHQUUUU!

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    Hei!
    Kävimme wasa hotellissa viikon lomalla 25.7-1.8.2009. Vettä,olutta ja kaikkea muuta sai kantaa mielin määrin hotelliin ilman ongelmia!! Kukaan ei korvaansa lotkauttanu. Ainut mikä kantsii muistaa jos minibaaria käyttää jääkaappina, että päiväksi muistaa laittaa "normaali täyttö" minibaariin. Tarkistavat puuttuvat putelit päivittäin ja laskuttavat lähtöpäivänä! Oli kyllä kuumat kelit kokoaja 38-41. Voi olla syy etteivät puuttuneet sen vuoksi mitenkään tavaran sisääntuontiin.

    Äänestä

Jos tarkoitat Damlataksen Wasa hotellia niin todella on keskellä kaikkea. Silti ei rauhaton paikka. Kauppaan Migros on matkaa 100m, rantaan 200m, Museoon 70m, Damlataskadulle 100m, Rahanvaihtopisteeseen 70m ( Mainos näkyy hotellille) uima-allas vieressä. Pankit vieressä. Alanyalaisten toimistoon 70m.Tiistaina auki 14-16. Vesipuistoon 100m, Burgerkingiin 150m. Turisti-infoon 150m. Hyviä ruokapaikkoja on lähellä monia. Migroksen sisäänkäynnin luota hyvä Hamam. Sitten Wasan kanssa samalla kadulla sijaitsee Grand Bali jossa voi syödä seisovasta pöydästa 5Eur/henkilö

Äänestä

Kiitos hyvistä vinkeistä ja vastauksista... Varmasti tulee ihana reissu :)

Äänestä
  • Kun Waasa hotellista kysyt museota ja museon vierestä hotellille päin löytyy Yilmazin kampaamo ja kauneushoitola saat edulliseen hintaan tukan leikkauksen ja manikyyrin ja pedikyyrin. Mies leikkaa todella hyvin tukan. Käyn siellä itse aina leikkauttamassa kun menen ohi.

    Äänestä

  • ++00++ kirjoitti:

    Kun Waasa hotellista kysyt museota ja museon vierestä hotellille päin löytyy Yilmazin kampaamo ja kauneushoitola saat edulliseen hintaan tukan leikkauksen ja manikyyrin ja pedikyyrin. Mies leikkaa todella hyvin tukan. Käyn siellä itse aina leikkauttamassa kun menen ohi.

    Löydätte hyviä ostospaikkoja Damlataskadulta, joka on poikkikatu hotelliltanne rantaan mennessä ja käännytte vasempaan. Muistatte vain ettette maksa euroja vaan liiroja! Tänään juuri ostin sieltä 1tl/pari sukkia ja muilta perittiin 1Eur kun eivät tajunneet asiaa. Damlataksen Bimin takana on 2 tukkua, josta löytyy halvalla kaikenlaista kivaa tavaraa.

    Oliko se toinen tukku se Deve Kusu? Jos ei ollut, niin missäs se sijaitsikaan...

    Äänestä

  • Cilek kirjoitti:

    Oliko se toinen tukku se Deve Kusu? Jos ei ollut, niin missäs se sijaitsikaan...

    Olemme lähdössä Turkkiin tulevana syksynä.. majoitumme tähän Wasa hotelliin.. Onko muita matkalle lähtijöitä samaisena ajankohtana... mielipiteitä hotellista otetaan vastaan ja Turkista ja Alanyasta yleensä..??

    Äänestä

  • Alanya2010 kirjoitti:

    Olemme lähdössä Turkkiin tulevana syksynä.. majoitumme tähän Wasa hotelliin.. Onko muita matkalle lähtijöitä samaisena ajankohtana... mielipiteitä hotellista otetaan vastaan ja Turkista ja Alanyasta yleensä..??

    Tulimme 8.5.-10. ko. paikasta. Toinen matkamme Alanyaan ja eka Wasa-hotelliin Nazarilla.
    Kahden viikon reissu oli niin edullinen, ettei pienistä puutteista kehtaa valittaa. Ruoka, etenkään aamiainen ei ollut kaksinen. Koska meillä oli puolihoito, syötiin illallakin samassa paikassa. Nälkää ei tarvinnut nähdä, mutta lieneekö ollut säästöbudjetti päällä tuhkakatastrofin jälkeen?
    Kasvissyöjälle aika hyvä, mutta ne kokin liha/kalaviritelmät huvittavat vieläkin! Otettiin huumorilla, koska saatiin edullisesti. Kulinaristille ei sapuskoita voi suositella. Itse hotelli on jo remontin tarpeessa, mutta oltiin silti tyytyväisiä. Eihän tarkoitus olekaan asustella kämpässä, nukkumiseen ok. Saimme vaihtaa huoneen sellaiseen, jossa oli parisänky. Vaativammalle Wasaa en suosittelisi.
    Alanya on turistikaupunki ja se näkyy uskomattomana määränä piraattivaatekauppiaita. Osa heistä on hieman röyhkeitä, osa hillitympiä. Aina löytyy myös kiinteähintaisia kauppoja, joissa on kivempi tehdä ostoksia.
    Omaan matkaamme kuului käynti hamamissa, autonvuokraus (35e/vrk). Ajelimme Sidessä ja Managvatin kauniilla vesiputouksella. Myös Dimcayn tippukiviluola oli näkemisen arvoinen. Bussikyydillä ylös Kalen linnoitukseen on Alanyan matkan kohokohta. Myös kaupungin kauniissa ja siisteissä puistoissa kannattaa käydä. Päiväkahvit joimme kaupungilla ihanan juustokakun kera joka päivä, n.20 liiraa kahdelta.
    Jos vielä matkustamme Turkkiin, menemme johonkin vähemmän turistimaiseen kohteeseen.
    Maa vuoristomaisemineen on todella upea, nähtävää ja kuvattavaa riittää. Paikalliset siellä ovat kyllä ystävällisiä, mutta koittavat kaikin keinoin huijata, joten ekakertalaisten on syytä ottaa tämä huomioon. Jos syö ravintolassa hotellin ulkopuolella, lasku voi olla ihan mitä vaan. Samaten taksit huijaavat tosi röyhkeästi, eli etukäteen sovitut hinnat eivät pidä paikkaansa. Tuollaista samanlaista on ollut Egyptissä ja Tunisiassa. Hyvät matkat meillä aina kuitenkin on ollut. Ehkä seuraavaksi matkustamme kuitenkin muuhun, kuin muslimimaahan.
    Hyvää ja mielenkiintoista matkaa Alanyaan, parhaat säät juuri touko-, syys- ja lokakuussa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

katkai kirjoitti:

Moikka Onko kellään kokemuksia Wasa hotellista? Ollaan menossa ekaa kertaa Alanyaan ja kaikki teito kyseisestä hotellista tai sen lähiseudusta ovat tervetulleita. Meitä lähtee reissuun minä ja mieheni sekä seitsämän kuukautta vanha poikani... Kiittäen T,K&k

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu