Kaukosuhde?

Kirjoitinkin jutustani jo "erillaisessa yössä". Olen kuumeisesti miettinyt tuota poikaa, ja tahtoisin edes yrittää kokeilla onnistuisiko meidän juttu. Olen myös pohtinut miten kaukosuhde toimisi, vai toimiiko ollenkaan. Asumme 150 kilmetrin päässä toisista. Pääsen autolla ja junalla kulkemaan, ja poika tulee vasta kesällä täysikäseksi. Mutta kyseeseen tulee sitten myös raha. Eli kovin usein ei kannata viikossa käydä toisen luona ettei joudu vararikkoon. Mitenkä muiden nuorien kaukosuhteet ovat onnistuneet, jos ylipäätänsä ovat?
3531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moi, Itelläni tyttöystävä ausuu Saksassa ja meillä on onnistunu ihan hyvin (ellei ota tota matkaeroa mukaan) ni koita, jos oot onnellinen tyypin kans ni miks ei?

Äänestä

Oma suhde toimii ihan hyvin, vaikka nähdään vasta heinäkuussa suunnilleen seuraavan kerran, koska tullaan sen verran henkisellä tasollaki toimeen vaikka ny kyllä puhelinlasku karttuuki hälyyttävästi. Omassa suhteessa on kuitenki se plussa että pärjätään hyvin vaikka ny ei muutamaan päivään puhuttaiskaan vaikka kyllä siinä alkaa jo ikävä iskeä. Mut siis no. Kyl tolla välimatkalla pitäis toimia - tietty riippuu parista ja suhteesta. Itellä on sentään se 500km välissä että eiköhän toi 150km toimi.

Äänestä

No siis mie seurustelen aivan ihanan tytön kanssa, ja meidän välillä kilometrejä on 189km. Tietenkin omat ongelmansa siinä tottakait on, mutta vaikka molemmat olemme todella hellyydenkipeitä tyttöjä, niin olemme päättäneet yrittää kaukosuhdetta. Kaukosuhdeha sit tietty on puhelimen,mesen,sähköpostin ja harvojen tapaamisten päällä. Me olemme sopineet että näemme ainakin kerran kuukaudessa, ja lomilla sit näemme myös ja teemme pidempiä tapaamisia toistemme luokse. :) Kaukosuhteeseen vaaditaan paljon yrittämistä ja uskoa, ilman niitä se ei toimi. Me olemme tehneet pelisäännöt selviksi ja niitä noudatamme. Jos haluat jutella asiasta lisää niin lisäile ihmeessä meseesi jos sellainen siulla on niin osoite [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiljainen tyttö, -90 kirjoitti:

Kirjoitinkin jutustani jo "erillaisessa yössä". Olen kuumeisesti miettinyt tuota poikaa, ja tahtoisin edes yrittää kokeilla onnistuisiko meidän juttu. Olen myös pohtinut miten kaukosuhde toimisi, vai toimiiko ollenkaan. Asumme 150 kilmetrin päässä toisista. Pääsen autolla ja junalla kulkemaan, ja poika tulee vasta kesällä täysikäseksi. Mutta kyseeseen tulee sitten myös raha. Eli kovin usein ei kannata viikossa käydä toisen luona ettei joudu vararikkoon. Mitenkä muiden nuorien kaukosuhteet ovat onnistuneet, jos ylipäätänsä ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu