Olen tässä seuraillut kuinka omakotitaloissa asuvat lähtevät viemään koiriaan vessaan aina muualle kuin omalle pihalle.
Miksi se naapurin piha-alue on parempi paikka kuin omapiha.Mikä oikeuttaa kattien paskottamisen aina muualle.Hauskinta on seurata kuinka nämä kattien ulkoiluttajat menevät ristiin toistensa alueille, mutta ei vahingossakaan lähelle omaa pihaa.
Täysin päätöntä touhua.Rivari missä asustan on
ulkoilualueen reunassa ja siellä käyttävät kattejaan hädillään ja toiset lapsiaan leikkimässä ja hauskaan varmasti on.????Sairasta ja piittaamatonta.
Kattien ulkoiluttajat
miksimiksi??
7699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Milloinpa kissanomistajat olisivat muista piitanneet?? Paskatuttavat niitä sähisijöitään toisten pihoille vaikka vallan mainosti voisivat tehdä sen omalla puolellaan. Vanha hyvä konsti: Kanna sähisijän paskat omistajansa postilaatikkoon niin alkaa mennä paremin jakeluun. Nimim. testattu on ja hyvin toimi!
joku pösilö vuokralla kissansa kanssa. Tapasi käyttää sitä kusella muiden nurmikoille kunnes päätettiin yhdessä savustaa se juippi pellolle. Ei siinä montaakaan kuukautta mennyt kunnes häirikköelukka omistajineen lähti etsimään uutta vuokrakämppää! Ilmoita häiriköstä isännöitsijälle jos ei normaali puhe tepsi.
Kyllä olet avuton kun et osannut tehdä muuta kuin kopioida minun kirjoitukseni koirista ja vain osan muuttanut.Mikä on sinun älykkyytesi taso.Minä en ole koiravihaaja kuten sinä tunnut vihaavan kissoja.Täytynee muistuttaa sinua siitä, että kissoja jos löytyy juoksentelemassa irrallaan niin ne eivät ole niin suojattuja kuin koirat ovat laveasti ajatellen niille jos ei löydy mitään kaulapantoja tai muita tietoja niin kissat voi ottaa kiinni ja jos niistä on häiriöitä niin ne voi viedä hoitoon.
Parempi asumismuoto on Omakotitalo, koeta pyrkiä tähän asumismuotoon, tämä on hyvä, voi olla että sinäkin saat olla kissoista ja koirista rauhassa.
omakotitaloon sen takia ettei naapurin ääliö tajua pitää kattiaan kurissa ja paskattaa sitä sellaisessa paikassa missä se ei häiritse muita! Jos toisten alueita sotkee haittaelukallaan, on se ihan saletti että sotkija siitä taloyhtiöstä lentää pihalle elukoineen, ei kukaan muu.
Eihän nyt kukaan käy kissoja ulkoiluttamassa vaan ne katit heitetään aamulla pihalle ja joskus illalla päästetään takaisin sisään.Ei niitä kukaan käy sinun pihallasi paskottamassa ne ovat päivät aivan oman onnensa varassa kun omistajat eivät osaa pitää huolta niistä.Lopeta jo tämä valittamisesi ja keksi jotain muuta rakentavaa aihetta.Sinulta voi hyvin kysyä että miksi,miksi miksi valitat mokomasta.Tarkkaan ottaen olet tainnut sortua säälittävään kopiointiin toisten jutuista.Vai?Hanki itsellesi elämä kuten on tapana sanoa.
sitten kerätä kaikki lähiösi kollit omalle pihallesi ja paskatuttaa niitä vaikka omakätisesti siellä! Jos kerran haluat elää kuin pellossa, elä niidenkin puolesta jotka haluavat pitää pihansa puhtaana! Elä sinä paskakokkareiden keskellä kun kerran niin kovasti halajat mutta älä äpise jos muut haluavat itselleen puhtaan pihan.