mutta jarrutus ja väistö pelasti minut!
Nopeus oli tasan 100km/h kun hirvi juoksi eteeni.
Hätäjarrutuksen ja väistön harjoittelu on mennyt ihan selkäytimeen asti!
hirvikolari
lähellä
8679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
loistavaa että olet hengissä,pienestä oli sitten kiinni. missä päin tämä tapahtui,koska? oletko kokenut ja paljon maanteitä ajeleva?missäpäin hirviä olet nähnyt eniten?
tiistai 28.4 ajoin vaimon kanssa kaksipäällä Turengista Lammin suuntaan. Oli juuri tarkoitus lähteä ohittamaan edessä olevaa autoa, mutta havaitsin auton jarruttavan täysillä, joten itse jouduin tekemään hätäjarrutuksen. Fjr:än absit menivät päälle ja näin jo mielessäni väistämättömän törmäyksen edessä olevaan autoon, mutta sain tosiaan ohjattua auton viereen ja sillä samalla hetkellä iso hirvi juoksi aivan muutaman metrin edestämme tien yli.
Varokaa kyseisellä pätkällä Turenki-Lammi/Lammi-Turenki niitä karvaperseitä, sillä niitä riittää sillä välillä yllättävän paljon. väli on todella mukava muuten ajaa, mutta itse olen meinannut 2 vuoden aikana autoni kanssa ajaa 3-4 hirvi & peura koloria kyseisellä pätkällä. auton kanssa ehkä olisi vielä selvinnyt, mutta pyörän kanssa käy hyvinkin huonosti pian =/
Tuo hirven kohtaaminen ei ole kovinkaan mukavaa tuossa vauhdissa. Itselleni sattui samanmoinen tapaus reilu vuosi sitten, elikkä hirvi juoksi suoraan eteen keskellä kirkasta päivää, aivan odottamatta. Ainoa asia mitä ehdin tekemään havainnon jälkeen oli jarrutus ja pyörän kaato, ja se pelasti pahimmalta, liu´uin pyörän mukana elukan jalkoihin, joka hetkeksi istahti tielle ja loikki sitten poies kulkusuuntaansa. Vastaantullut autoilija kertoi nähneensä hirven olevan tulossa tielle ja huomasin kyllä hänen valojen vilkautuksen, mutta siinä vaiheessa olikin jo elukka edessä. Enpä osaa sanoa olisko harjoittelulla saatu oppi auttanut tilanteessa, koska nää tulee niin äkkiarvaamatta ja ovat ihan eri asia kuin keilojen väistely radalla, jossa ei ole vastaantulijoita eikä perässä roikkujia. Olen hieman sitä mieltä että, ajokokemuksen ja asioiden ennalta miettimisen summana olosuhteisiin sopeutettu nopeus ja käytös ovat paras tapa pysyä elävien kirjoissa. Mehän voimme harjoitella etukäteen mielessämme ja käytännössäkin eri tilanteisiin sopivia ratkaisuja ja optella lukemaan liikennettä, mutta tuollaisen villin metsän eläimen ajatuksia ja vaistoja ei kukaan pysty lukemaan, ja siksi kai se tulee tiellekin samalla mentaliteetilla kuin elää metsässäkin, eli hän on valtias täällä. Sekäytimstä, tai mistä liekään tulee, tää kokemuksen, vaiston, taidon ja tuurin yhteys, joka saattaa auttaa näissä odottamattomissa tilanteissa, on hyvä, mutta täysin siihen luottaminen on typeryyttä.
päivyrit kohdalleen.
kuukausi sitten hirvipillit mopoon, tosin en ole yhtään hirvee nähnyt sen jälkeen, että näkis, pysähtyykö se vai ei. Paljonhan näistä puhutaan puolesta ja vastaan, pidetään pelkkänä huuhaana, ja taas palautesivuilla pillejä ylistetään maasta taivaaseen. no, jokatapauksessa, menee se parikymppiä varmaan turhempaankin:) t: Veteraanikuski.
Joskus niitä pillejä myytiin sillä toiminnolla että ne saa hirven liikkeille, ei jää tielle seisomaan... joka on ainakin minusta huompi juttu kuin se että hirvi pysähyisi.
Enpä usko että toimii....
hirven kuuntelemaan sitä pilliä:) Näin maailma muutuu..