Hei, Tarvitsisin ideoita polttareihin eli kesällä on tarkoitus järjestää eikä ideoita juuri ole. Siksi toivoisin, että jos arvoistat lukijat voisivat parilla lauseella kertoa omakohtaisista polttarikokemuksista. Jos olet kuullut jonkun tutun tuttusi polttareista, että mitä siellä tehtiin, niin voit myös siitä kirjoittaa. Kiitos!
OMIA POLTTARIKOKEMUKSIA
59
16895
Vastaukset
- kesänä
Olin kaksilla polttareilla... Toiset alkoivat sillä, että morsian haettiin töistä (asiasta oli tietenkin sovittu pomon kanssa). Sitten puimme hänet kaupuan takahuoneessa "emännäksi" ja lähdimme porukalla kohti Kylämäkeä. Siinä nurmikolla kauniissa säässä nautimme pienestä piknikistä ja juttelimme niitä näitä, morsian esittelei osallistujat toisille, kun eivät kaikki tunteneet keskenään. Tämä kylämäki on Turussa ja siellä oli kaiken näköistä tehtävää "emännälle" ja lopuksi morsian saikin todistuksen pätevistä emännän taidoista. Se oli todella hauska ja naurattava kokemus, mm. lehmiä opittiin kutsumaan (samaa kutsua voi kuulemma myös käyttää jos täytyy miestä huudella kyliltä :D ). Sitten lähdettiin viettämään rauhallisempaa iltaa ihan tutun luo kotosalle. Morsian kun on sitä laatua, ettei juurikaan ryypiskele eikä hillu kaupungilla muutenkaan, joten siksi polttaritkin järkätty sen mukaan rauhallisemmin. Siellä mm. grillattiin ja nautiskeltiin juotavia, uitiin ja saunottiin. Sauna oli järjestetty "morsius-sauna" tyyppiseksi. Siellä morsimen selkä pestiin suolalla ja hunajalla, ja oliko jopa jauhojakin, aika sotkua... Sitten kunnon vihtomiset päälle! Lopuksi morsian juoksi talon ympäri vihdan kanssa ja heitti vihdan katolle. Näillä oli kaikilla jotkut tarkoitukset, joita en enää muista. Mutta hauskaa oli! Saunan jälkeen morsian sai vielä kasvonaamion, käsi- ja jalkahierontaa (joka raajaa oli joku hieromassa), sekä lopuksi kaiken kruunaamaan upean meikin ja kampauksen... Siinä sitten vielä istuskeltiin iltaa kunnes morsian vietiin kotiin nukkumaan, väsyneenä ja tyytyväisenä! Toiset olivat hieman "menevämmät". Morsian haettiin ammulla kotoa. Sitten mentiin piknikille puistoon, sitten seinäkiipeilemään, sitten syömään ja keilaamaan, lopulta tutun mökille... Koko päivän morsian sai kaiken näköisiä tehtäviä, ja vihjelappuja. Jokaisen vihjeen selvitettyään, ansaitsi morsian drinkin, tai jonkun drinkin aineksen. Autolla ajeltaessa morsiammella oli silmät sidottuina, joten aina oli ylläri mihin saavuttiin. Lopulta mökillä alkoi rento illan vietto hyvässä seurassa. Oli "mini olympialaiset", joka todella hauskaa!! Näilläkin polttareilla oli vielä upea morsius-sauna... Tässä pari esimerkkiä, mitä minä olen kokenut. Molemmat polttarit olivat hauskoja, mutta mikä tärkeintä aina polttareita järjestettäessä, on ottaa huomioon millainen itse juhlakalu on, ja järjestää kaikki sen perusteella!! Jos hän on rauhallisempi tai ujompi, eikä pidä liiemmin mistään bilettämisistä, niin on turha viedä häntä kaupungille hillumaan ja "nolattavaksi"... Mutta tsemppiä sulle järjestelyihin!!!:)
- rontti
Hei! Mitäs lajeja teillä oli miniolympialaisissa? Ajatuksena kiva, mutta lajien keksiminen tuottaa vaikeuksia;)
- monet kokenut
1) suunnittele budjetti niin ettei kenenkään tarvitse jäädä pois sen takia ettei ole varaa osallistua tai muuten murehtia pitkiä aikoja taloutensa kanssa kalliden polttarien vuoksi. Muista että kaikkien tulot eivät ole samalla tasolla.
2) älkää menkö nykyisin melko yleiseen linjaan ja yrittäkö nolata tms polttarisankaria pahasti. Pieni jäynä toki sopii esim. sulhanen joka ei halua tanssia häissään viedään naisten tansseihin. Tarkoitus ei ole tehdä päivästä/illasta ikävää kellekään. Ei ole myöskään tarkoitus kilpailla siitä kuka keksii älyttömimmän tehtävän tai asun sankarille. Etenkin morsiammelle sopii erimoiset hemmotteluhoidot kun taas sulhaselle elämykselliset harrasteet (tai miksei päinvastainenkin voisi olla piristävää vaihtelua).
3) älkää yrittäkö pakkomyydä mitään. Mikään ei ärsytä ihmisiä niin paljon kuin seitsemäs polttariseurue illan aikana joka väkisin kaupittelee jotain mikä ei kiinnosta vähääkään.
4) älkää pakottako ulkopuolisia osallistumaan. Jos ulkopuolinen henkilö selvästi ei halua osallistua hauskanpitoonne, niin jättäkää hänet rauhaan.
5) koittakaa keksiä jotain omaperäistä ja henkilökohtaista ja jotain mikä jää mieleen ikuisiksi ajoiksi. Siis sellaista millä on jotain kontaktipintaa polttarisankariin ja mitä ei jo sata seuruetta ole tänä vuonna tehnyt. Pelkkä hauska pukeutuminen ei ole omaperäisyyttä, ellei sitä tehdä todella hyvin. Esim. olen ollut polttareissa joissa sankarin äiti ei tuntenut lastaan kun tämä tuli hänen kauppaansa mustalaiseksi puettuna ja meikattuna. Maskin ja puvustuksen tekivät tutut ammattilaiset teatterista lähes ilmaiseksi. Pelkkä hassu t-paita ja perukki ei ole omaperäistä.
6) juonikaa vaikka hääparin toisen osapuolen kanssa juttu niin, että polttarihetki tulee todella yllätyksenä, jos niikseen on tarkoitus. Juoni vain paranee jos mukaan saatte esim. hääparin vanhemmat. Kaappaus polttareihin kesken vierailun appivanhempien luo yllättää lähes kenet tahansa. Huolehtikaa myös ennakkoon mahdolliset lasten- ja lemmikkienvahtien tarpeet sekä työesteiden raivaaminen sekä toisen osapuolen mahdollisesti saman aikaisten polttarien kanssa muodostuvat aikataulutus- ja tilankäyttöongelmat.
7) järjestäkää koko homma juhlakalun luonteen mukaiseksi. Rajulle bailaajalle kunnon meininkiä ja taas hiljaiselle hissukalle rauhallista ja mukavaa yhdessä oloa.
Muitakin ohjeita olisi kun alkaisi oikein miettiä, mutta tuossa 7 tärkeintä.
Niin ja sitten kun on häiden aika, niin älkää toistako niitä samoja leikkejä, jotka ovat olleet joka häissä viimeiset 15 vuotta. Traditiot on asia erikseen, kuten kimpun heitto, mutta ne leikit vaihtakaa ihmeessä johonkin muuhun. - Takuulla hauska!
Ohjelmassa vaikka mitä - kysy tarjousta!
www.eveningeve.com - pepetepe
juu
- sointsu
monet kokenut kirjoitti:
1) suunnittele budjetti niin ettei kenenkään tarvitse jäädä pois sen takia ettei ole varaa osallistua tai muuten murehtia pitkiä aikoja taloutensa kanssa kalliden polttarien vuoksi. Muista että kaikkien tulot eivät ole samalla tasolla.
2) älkää menkö nykyisin melko yleiseen linjaan ja yrittäkö nolata tms polttarisankaria pahasti. Pieni jäynä toki sopii esim. sulhanen joka ei halua tanssia häissään viedään naisten tansseihin. Tarkoitus ei ole tehdä päivästä/illasta ikävää kellekään. Ei ole myöskään tarkoitus kilpailla siitä kuka keksii älyttömimmän tehtävän tai asun sankarille. Etenkin morsiammelle sopii erimoiset hemmotteluhoidot kun taas sulhaselle elämykselliset harrasteet (tai miksei päinvastainenkin voisi olla piristävää vaihtelua).
3) älkää yrittäkö pakkomyydä mitään. Mikään ei ärsytä ihmisiä niin paljon kuin seitsemäs polttariseurue illan aikana joka väkisin kaupittelee jotain mikä ei kiinnosta vähääkään.
4) älkää pakottako ulkopuolisia osallistumaan. Jos ulkopuolinen henkilö selvästi ei halua osallistua hauskanpitoonne, niin jättäkää hänet rauhaan.
5) koittakaa keksiä jotain omaperäistä ja henkilökohtaista ja jotain mikä jää mieleen ikuisiksi ajoiksi. Siis sellaista millä on jotain kontaktipintaa polttarisankariin ja mitä ei jo sata seuruetta ole tänä vuonna tehnyt. Pelkkä hauska pukeutuminen ei ole omaperäisyyttä, ellei sitä tehdä todella hyvin. Esim. olen ollut polttareissa joissa sankarin äiti ei tuntenut lastaan kun tämä tuli hänen kauppaansa mustalaiseksi puettuna ja meikattuna. Maskin ja puvustuksen tekivät tutut ammattilaiset teatterista lähes ilmaiseksi. Pelkkä hassu t-paita ja perukki ei ole omaperäistä.
6) juonikaa vaikka hääparin toisen osapuolen kanssa juttu niin, että polttarihetki tulee todella yllätyksenä, jos niikseen on tarkoitus. Juoni vain paranee jos mukaan saatte esim. hääparin vanhemmat. Kaappaus polttareihin kesken vierailun appivanhempien luo yllättää lähes kenet tahansa. Huolehtikaa myös ennakkoon mahdolliset lasten- ja lemmikkienvahtien tarpeet sekä työesteiden raivaaminen sekä toisen osapuolen mahdollisesti saman aikaisten polttarien kanssa muodostuvat aikataulutus- ja tilankäyttöongelmat.
7) järjestäkää koko homma juhlakalun luonteen mukaiseksi. Rajulle bailaajalle kunnon meininkiä ja taas hiljaiselle hissukalle rauhallista ja mukavaa yhdessä oloa.
Muitakin ohjeita olisi kun alkaisi oikein miettiä, mutta tuossa 7 tärkeintä.
Niin ja sitten kun on häiden aika, niin älkää toistako niitä samoja leikkejä, jotka ovat olleet joka häissä viimeiset 15 vuotta. Traditiot on asia erikseen, kuten kimpun heitto, mutta ne leikit vaihtakaa ihmeessä johonkin muuhun.Tärkeää olisi myös muistaa varata muitakin kuin alkoholipitoisia juomia mukaan ja huolehtia, että morsian niitä myös nauttii.
Jos tietäis onko kyseessä mies vai nainen...
- kierrän kaukaa
- kaikki hullut alemmuudentuntoiset narsisminhäiriöiset mellastaa kadulla ja pelkää. hauskuus puuttuu. swidun -kaasot -bestmanit -kippujen heittelyt -kakunleikkaus polkaisut yms. ulkomaan kamaa.. tehkää sellasita mikä sopii. nauratte myöhemmin näille hölmöjutuillenne.
- .......
kierrän kaukaa kirjoitti:
- kaikki hullut alemmuudentuntoiset narsisminhäiriöiset mellastaa kadulla ja pelkää. hauskuus puuttuu. swidun -kaasot -bestmanit -kippujen heittelyt -kakunleikkaus polkaisut yms. ulkomaan kamaa.. tehkää sellasita mikä sopii. nauratte myöhemmin näille hölmöjutuillenne.
Taidat vaan olla kateellinen.
- jotain juttuja...
Juhlakalun voi viedä huvipuistoon johonkin lasten (!) laitteseen, käydä syömässä esim. vähän erikoisemmin (esim. kiinalaisessa, intialaisessa tms.) - tai jotain sellaista mistä sankari / useimmat juhlijat tykkää (esim. plättyjä), joku hauska pukeutuminen ja / tai tehtävä (ei mitään loukkaavaa, mutta mukavaa hubaa ;) ), esim. karaoken laulaminen on yksi mukava juttu (paitsi jos ei omaa lainkaan musiikkitajua ;) ), ratsastaminen on yksi vaihtoehto (tai yksi asia polttaripäivässä), sauna on tietty yleisesti yksi juttu...
- kokeillut
Värikuulasota.
Sopii hyvin myös naisille ja on takuulla hauskaa..netistä löytyy varmasti firmoja joilta saa vuokrattua kaluston, ja osalla on myös paikka missä pelata. esim. Nokian baint ball. kysy.
iällä koolla tai sukupuolella ei ole väliä..Iloinen reipas mieli on paikallaan ja tarvittava edellytys.....ja korkkarit kannattaa jättää kassiin :) - ljkhgigiug
oon paras
- Sidu_
Opettakaa tuleva morsia tanssimaan tankotanssia: www.Poleaholic.com
- mast juttuu
-myydä pusuja jossain hassussa asussa kaupungilla
-strippari
-Thai-hieronta
-jotain hyvää drinksuu- ........
EN tosiaankaan haluaisi mitään noista,korkeintaan noi drinksut..
Mutta siis strippari?yök yök yök...anteeksi vaan mutta ei lämmitä tätä 26v naista...
Hieronta? EI EI EI.....
Kelpuutan tähän hommaan ainoastaan kihlattuni tai sitten kunnon hierojan...urheiluhieroja tai muu mutta ei tod.polttareihin.
Tai pusuja? MEGA SUURI EI!!!!!
Että pitäis antaa vielä muiden kuolata???noup...
En ole mikään pinko mutta täytyypä sanoa että näistä asioista en saa kylläkään mitään kiksejä.
Luojan kiitos ystäväni sen tietävät tulevaisuutta ajatellen....
- polttareita järjestänyt
Ei voi sanoa mikä juuri sun kaverillesi sopisi polttareihin, koska kukaan täällä ei tunne sun kaveriasi (oletan siis että olet kaaso tai best man).
Nykyisin aika harva enää puetaan mihinkään asuun, omista kavereistani ei kukaan olisi sellaiseen suostunut sitten 90-luvun alun, enkä itsekään sellaisia järjestäisi. Ei mitään sellaista "katsokaa kaikki nyt on polttarit, voi että kun on kivaa". Yhden kanssa lähdimme risteilylle, söimme hyvin ja joimme kallista shamppanjaa. Ainoa polttarihörhelö oli kun ostimme hänelle drinkin jossa oli kaikki mahdolliset härpäkkeet. Toisen kanssa menimme porukalla yöksi mökille; saunomista, grillaamista ja riittävästi punaviiniä. Kolmannen kanssa kukkamekot päällä kesälavalle tanssimaan... Monelle ihmiselle jonkun nolon asian tekeminen ja hänet naurunalaiseksi saattaminen voi pilata koko jutun vaikka siinä tilanteessa haluaisikin hampaat irvessä teeskennellä kuinka kivaa on. Polttareiden tarkoitus ei ole että kaikilla muilla on kivaa ja sankari itse inhoaa joka hetkeä.
Mieti siis kenelle polttareita järjestät, ja mikä on budjetti. Mulla oli polttarit 2008 joulukuussa ja omasta mielestäni olivat erittäin onnistuneesti järjestetty!!! Kiitos siskojen ja kavereiden!!
Polttarit alkoivat siitä kun mut tultiin töistä hakemaan! Sen jälkeen mentiin pukuhuoneeseen ja siellä mut puettiin pikku myyksi =)
Siitä sitten mentiin markkinoille jotka sopivasti oli samana päivänä ja siellä myin muumi-tikkareita ja känkkäränkkä keksejä (jotka myös oli muumikeksejä mutta siskon 7 vuotias poika oli sen koristellut känkkäränkän kuvalla ja päälystänyt hienosti)
Siitä sitten lähdettiin autolla ajelemaan ja mentiin tallille jossa odotti upea suomenhevonen valmiiksi satuloituna kentällä, ja eikun sinne selkään verestämään vanhoja taitoja =) Siellä oltiin noin tunti ja sitten siitä jatkettiin stadiin stocmannille jossa mut pistettiin tekemään karaoke video...Lauluna oli tietysti "hei me mennään naimisiin, viikon päästä lauantaina..."
Sieltä mentiin vuokrattuun tilaan jossa oli morsius sauna ja tilattiin myös pitsaa ja syötiin muitakin herkkuja.
Sen jälkeen lähdettiin sitten takasin stadiin ja mentiin hohtokeilaamaan.
Siitä sitten mentiin karaoke baariin josta mä en tosin kovin paljon kyll perustanut. mutta olihan se ihan mukava kokemus..
Matka jatkui karaoke taksilla sitten eteenpäin jossa tuli innostuttuu muutama laulu laulamaankin!!! Sen jälkeen olikin sitten ihan normaalii baareiluu niille jotka vielä halusi jatkaa iltaa....
Tässä oli mun polttarit toivottavasti edes jotain ideoita löytyy....- astro79
Kaverille tuli tämmöiset pippalot järjestettyä.....aamulla 8 aikaan haettiin ja Elvikseksi puettiin josta matka kohti lentokenttää. Ensin lyötiin feikki lista päivän ohjelmasta joka oli juuri sellainen mitä ei missään nimessä kaveri suostuisi tekemään ja ilme oli sen mukainen. No temppukoneen kyytiin ja taivaalle syöksy kierteitä ja silmukoita tekemään . Sieltä jatkoimme seuraavalle vauhdikkaalle etapille elikkä ralliauton kyytiin jonka jälkeen oli ruokailu. Siittä jatkettiin baari kiertueelle jossa sankarilla oli tehtävänä myydä stringejä, tikkareita, spärdäreitä yms. Seuraavaksi matka jatkui pieneen rock taphtumaan jos meidän elvis sitten pääsi vetämään elvistä playbackinä lavalle yleisön eteen. Matka jatkui sieltä keilahallille jossa porukalla sitten hohtokeilailtiin. seuraava etappi oli sitten mökki ja saunomaan ja syömään sekä viellä myöhempään uudestaan baariin. Kaikilla oli hauskaa ja sankari tykkäsi kanssa.
- Näin meilläpäin
Olen ollut mukana monissa polttareissa, ja aina morsian on puettu johonkin hiukan hullunkuriseen asuun. Samoin on tehty tulevalle miehellekin hänen juhliessaan polttareitaan miesporukassa. Asuja on saatavana ainakin naamiaisasuliikkeistä, mutta kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä.
Kerran on käyty sotimassa paintballia, ja pari kertaa ajamassa Formula-Centerissä mikroautoilla. Sitten syömään kiinalaiseen ja illalla morsiamen kylvetys (kaikkine rituaaleineen) savusaunassa meidän mökillä. - JJ
Olen ollut mukana useammissakin polttareissa ja oikeastaan aina on ollut mukavaa. Ohjenuorana ovat olleet seuraavat asiat:
*Polttarisankaria ei nolata eikä kiusata kovin paljoa. Makuasioista voi kiistellä, mutta lähtökohtaisesti polttarisankarilla pitää olla hauskinta koko joukosta.
*Tehdään polttareista juhlakalun näköiset. Tällä viittaa sankarin harrastuksiin, kiinnostuksen kohteisiin, musiikkimakuun ja intohimoihin jne. Edellä mainittua kaavaa noudattaen saa varmasti keksittyä hyviä asioita. Sitä voi tavallaan pitää illan teemana. Jos kaveri on kova pelaamaan sulkista hankkikaa hänelle vastustajaksi Pontus Jäntti jne. ja pukekaa hänet 80-luvun sulkis asuun tiukkoine shortseineen tms :) Samalla kun soitetaan Eppu Normaalin urheiluhullua.
*Pidetään polttarit yllätyksenä; ainakin meillä tämä toimi hyvin ja pöllästynyt sankari oli hauskaa katseltavaa aamutuimaan. :) Pitää vaan tietysti sopia muiden ihmisten kanssa järjestelyt. - Lehmä09
Minut haettiin kotoa ihan yllättäin moottoripyörän "akantappajan" kyytiin, puettiin paikallisessa koulun pukuhuoneessa mummoksi ja rollaattorilla sain viillettää pitkin kylän raittia pieniä tehtäviä tehden. mm. suunnistusta, lottoamista, drinksut paikallisessa. (mummona oleminen liittyi omaan ammattiin...)
Sitten ystävän luo (mukana 7 henk) syömään hyvin ja saunomaan. Minut puettiin "vauvaksi" josta en kyllä suoraan sanottuna pitänyt. Siinä asussa kaupungille myymään tuttitikkareita, pusua ja pientä rahakorvausta vastaa. Lystiä kuitenkin oli. Ikimuistoinen päivä, maha oli seuraavana päivänä kipeä paljosta nauramisesta. Kohta on kulunut 10 vuotta tuosta päivästä ja ajattelin sitten kutsua tuon ystäväporukan kokoon yhteiseen kesäpäivän viettoon. :) - Kiki..
Eräs Marko oli järjestämässä polttareitani, samoin häitä ja paljon katosi kaikkea rahanarvoista. Häistä katosi jopa häälahjoja!
- touhua.
Olen osallistunut peräti kolmiin polttareihin. Kaikissa oli tekohauskaa, tyhmiä pelejä ja tyhmiä ihmisiä. Jokaisessa sessiossa tapeltiin jossain vaiheessa, yleensä ulkopuolisten kanssa, mutta myös oman porukan kesken. Kolmansien jälkeen olen tajunnut kieltäytyä kutsusta sekä kielsin myös järjestämästä moisia peijaisia itselleni.
- Olivat kun
juotettiin tää jätkä ekaks känniin ja sit teljettiin postin rullakärryihin ja kuskattiin uikkareissa pitkin kauppakatua
Rantauduttiin vakioterassille ja jätettiin se heppu siihen aidan pieleen , aikasa se jakso naureskella ja kinuta juotavaa ... naurettiin sille ja huudeltiin . 3 tunnin jälkeen se alko ola aika selvänä ja sit päästettiin se veke , se marssi suoraan himaansa ja polttarit loppu siihen sen osalta
HAH HAAAAH
ps. otan osaa , avioliitto on hyvä laitos ... mutta kukapa meistä haluaisi loppuelämäänsä elää laitoksessa - .
Olivat kun kirjoitti:
juotettiin tää jätkä ekaks känniin ja sit teljettiin postin rullakärryihin ja kuskattiin uikkareissa pitkin kauppakatua
Rantauduttiin vakioterassille ja jätettiin se heppu siihen aidan pieleen , aikasa se jakso naureskella ja kinuta juotavaa ... naurettiin sille ja huudeltiin . 3 tunnin jälkeen se alko ola aika selvänä ja sit päästettiin se veke , se marssi suoraan himaansa ja polttarit loppu siihen sen osalta
HAH HAAAAH
ps. otan osaa , avioliitto on hyvä laitos ... mutta kukapa meistä haluaisi loppuelämäänsä elää laitoksessaeikö polttareiden tarkotus oo et "polttari sankarilla" on hauskaa, eikä VAIN
niiden järjestäjillä.. ja eikö siinä kolmessa tunnissa olisi voinu tehdä jtn parempaakin ku katella toista joka on kännissä... ja polttareidenha pitäis olla kiva kokemus joita voi muistella hyvillä mielin ja katella vaik kuvia.. ja vaik oonki vaa 15-vuotias, ni jopa mä älyän ettei tollasta tehä jos toine ei tykkää... - nassikka,
. kirjoitti:
eikö polttareiden tarkotus oo et "polttari sankarilla" on hauskaa, eikä VAIN
niiden järjestäjillä.. ja eikö siinä kolmessa tunnissa olisi voinu tehdä jtn parempaakin ku katella toista joka on kännissä... ja polttareidenha pitäis olla kiva kokemus joita voi muistella hyvillä mielin ja katella vaik kuvia.. ja vaik oonki vaa 15-vuotias, ni jopa mä älyän ettei tollasta tehä jos toine ei tykkää...tiedät? "..vaik oonki vaa 15-vuotias, ni älyän ettei tollaista tehä jos toine ei tykkää.." Kuule räkänokka sulla on paljon vielä opittavaa ja mitä vittua sä
kommentoit täällä jostain polttareista? keskity sitä peeveetä räplää
juomaan 1-olutta. - ....
Olivat kun kirjoitti:
juotettiin tää jätkä ekaks känniin ja sit teljettiin postin rullakärryihin ja kuskattiin uikkareissa pitkin kauppakatua
Rantauduttiin vakioterassille ja jätettiin se heppu siihen aidan pieleen , aikasa se jakso naureskella ja kinuta juotavaa ... naurettiin sille ja huudeltiin . 3 tunnin jälkeen se alko ola aika selvänä ja sit päästettiin se veke , se marssi suoraan himaansa ja polttarit loppu siihen sen osalta
HAH HAAAAH
ps. otan osaa , avioliitto on hyvä laitos ... mutta kukapa meistä haluaisi loppuelämäänsä elää laitoksessaMitähän hauskaa siinä on sen teljetyn kannalta viettää kolme tuntia palellen jossain häkkyrässä. Ja mitä nauramista muilla siinä on jos jotain kiusataan..
- kaappih
Olivat kun kirjoitti:
juotettiin tää jätkä ekaks känniin ja sit teljettiin postin rullakärryihin ja kuskattiin uikkareissa pitkin kauppakatua
Rantauduttiin vakioterassille ja jätettiin se heppu siihen aidan pieleen , aikasa se jakso naureskella ja kinuta juotavaa ... naurettiin sille ja huudeltiin . 3 tunnin jälkeen se alko ola aika selvänä ja sit päästettiin se veke , se marssi suoraan himaansa ja polttarit loppu siihen sen osalta
HAH HAAAAH
ps. otan osaa , avioliitto on hyvä laitos ... mutta kukapa meistä haluaisi loppuelämäänsä elää laitoksessaAika idiootti temppu. Toi ''rantauduttiin vakioterassille'' taitaa olla piiloviesti joka kuuluu oikeasti ''antauduttiin vakiokavereille'' koska HOMOT TAISI VETÄÄ TOISIAAN PEPPUUN!!!
- Sam_Wildog
No jos joka polttarissa on ollu turha meininki niin ehkä ystäväpiiri on hieman vinksahtanut.
Oon ollu järkkäämässä kaksia ja ollu nopeesti laskien yksissä ihan menossa mukana vaan.
Suunnittelemassani polttareissa mietin tarkkaan mikä passaa miehelle eniten ja niinpä Saabisti puettiin Team Ahma kledjuihin ja parkkipaikalle autojen tuulilaseja pesemään ja illan juomarahaa tienaamaan. Fairya tuli ladattua niin paljon ämpäriin, että siitä syntyi suunnaton vaahto-ongelma. Vieläkin vähän nolottaa tuo fairy koska se ei ole mitään parasta ainetta autonpesuun... Siitä suunnattiin sisäkarting radalle, josta matka jatkui kaljapullot (vihdoinkin) avonaisina miehen lempigrillille. Illan saapuessa lähdettiin saunan jälkeen juomaan ja laulamaan kurkkumme kuivaksi.
Viron reissu on myös tullut tutuksi. Eikä maksanu ku 50 e/nuppi tosin meitä oli 12-15.. Suunniteltu aikataulu oli seuraava:
11:XX Sulhasen haku osaporukalla
11:3X Koko porukan miitti Pataässäs
17:30 Terminaalis
XX:XX laiva saapuu satamaan seuraavana päivänä.
Aikataulu oli hyvin löyhä.. ja kaikki välit täytettiin spontaanilla toiminnalla. Se kannattaa kyllä!!! Tosin käytiin syömässä ehkä maailman kalleimmassa ravintolassa (se oli itseasissa budjetin päälle laskettava kulu), jossa juotiin kalleinta mahdollista snapsijuomaa ikinä. Pullo maksoi 150e... Pullo oli nätti ja lähtikin matkaan muistoksi sulhaselle (ja siitähän me sit häissä vedeltiin samaista sisuviinaa, jota sulhanen oli valmistanut meille. GREAT!)
Yhdet polttarit oli semmone hauska mettäreissu, jossa me tehtiiin sivarista tykäri (oli menny mainostaan olevansa käyny intin, eräässä kahvipöytäkeskustelussa, joten me korjattiin valhe todeksi :). Näissä polttareissa suunnittelu oli kaikista hauskinta kun sähköpostikeskustelussa vilahti räjähteitä ja ammuskelua sun muuta hehheh.. no tiedettiinhän me ettei dynamiitit ja tuliaseet kuulu meininkeihin.
- jätkien
kanssa broidin polttareita juhlimassa virossa jokunen vuosi sitten.
Oli muuten parhaimmat polttarit ikinä, otettiin pari huonetta vlopuksi.
Viina virtasi, tuli kolaa vedettyä aika vitusti ja muutama huora kanssa
tilattiin paikalle. Tultiin suomeen sunnuntaina kyrvät kipeenä
ja nokka vereslihalla, mutta empä ole koskaan ollut niin
hyvissä polttareissa. Tämä on teille jätkät!! joskus uudestaan :)) - enkerrro
Me vietiin serkkupoika thai-hierontaan. Ei kuulemma saanu..muuta kuin hieronnan.
Oli siinä mutakin ohjelmaa mutten nyt muista mitä. :) - jpp3
...polttareista kaikenlaista. Onpa jopa polttarit johtaneet siihen, ettei häitä ole tullutkaan.
Monesti ne ovat aika jumalattomia, eikä viattomia niinkään. So what. Minulla ei ole
polttareita ollutkaan. Mutta toin tälläisenkin näkökulman esiin. Marssijärjestyshän menee
näin yleensä:
1. jumalattomat polttarit
2. "kristilliset" häät
3. jumalattomat jatkot - elävästi
Minulla kauheimmat oli,kun vuonna 08,minut sidottiin 3.kerroksen parvekkeelle
narulla roikkumaan alaspäin.Olin ollut siinä vähän humalassa 3 tuntia,kun taju
lähti ja heräsin,kun palo-polisi tuli nostamaan siitä pois....- polkaisu
Tutulle mieshierojalle
- vinkki:
Jos jotain polttaripaskaa on pakko järjestää niin käykää yhdessä illalla syömässä ja sitten kaikki kiltisti kotiin. Siis oikeasti: Polttarit on täysin kulunut juttu, ei niistä kukaan ole enää kiinnostunut. Pakkohauskaa!!!!!!!!
- kun morsmaikku kiukkuaa
Mun sisko oli paksuna ja järjesti pienet häät, maistraatti vihkiminen perheiden läsnäollessa ja illalla bileet muutamille kavereille. Ei pyytänyt kaasoksi kuin pari vk ennen vihkimistä kun lupasin askarrella hänelle pari juttua. Sekään ei ollut virallinen pyyntö vaan semmoin heitto että leikitkö mun kaasoa.
Kaasoksi ei siis oltu pyydetty mutta halusin jotain pientä kivaa siskolleni järkätä. Ostettiin meikkejä toisen siskon kanssa ja pistettiin kruunu päähän. Vietiin syömään hyvin eikä oikeen muuta. Nyt on muutama vuosi häistä ja saan kuullan kuinka hän on narissut ystävilleen kuinka omat siskot ei välitetty niin paljon että ois järkätty kunnon polttarit. Mainitsin että oli raskaana, häät oli perheen kesken eikä kaasoksi oltu pyydetty, ei auta kun on niin loukkaantunut ja pettynyt vieläkin. Että semmonen tapaus. Jos haulaa pysyä morsiammen kanssa väleissä niin ei tod kannata jättää polttareita pelkkään syömässä käymisee, hernehän siinä nenuun menee.
Kyllä minä olisin ihan varmasti järkännyt isommatkin polttarit jos minut olisi kaasoksi pyydetty ja olisi ollut vieraita mitä kutsua.
- torikahvila
Kollega ja kaksi hänen kaveriaan ovat menossa naimisiin tulevana kesänä ja kaveriporukka järjesti kaikille kolmelle yhteiset kemut. Ensiksi pojat jekutettiin Finnvoxin studiolle jossa he tekivät poikabändilevyn. Sitten bussi suuntasi Turkuun, jossa bändi esiintyi heti perille tultua ruokapaikassa. Yön yli nukuttua pojat vietiin tanssistudioon harjoittelemaan koreografiaa ja päivällä kuvattiin musavideota Turun kaduilla. Illalla oli bändin virallinen julkinen esiintyminen Onnelassa. Pääsin itse mukaan siivellä ja ei voi kuin onnitella suunnittelijoita mahtavasta meiningistä. Lähiaikoina YouTubesta varmaan löytyy hakusanalla "Silvios" bändin musavideo ...
- Jerzky
Hei,
mulle oli tärkeää polttareissa se, ettei se rasita kavereitten kukkaroa kohtuuttomasti. Ois tuntunu tosi kurjalta, jos ois maksanu LIIKAA, ku kavereissa on kotiäitejä, opiskelijoita ym. Kaasoni (sisko) tuntee mut sen verran hyvin, että ties, etten olis nauttinu mistään nolausjutuista tai etten haluu myydä mitään.
Mut haettiin yllättäen kotoa moottoripyörällä ja vietiin liikuntakeskukseen, jossa minut puettiin Lara Croftiksi. Ohjelmassa oli mm. seinäkiipeilyä (avioliitossa jouluu joskus vaikeisiin tilanteisiin ja voi joutuu kiipeileen seinillä), korkeushyppyä (patjalle selälleen hyppääminen äkkiä voi ollaavioliitossa tärkeä taito), nyrkkeilyä (ett oppii purkamaan turhat paineet). Tämän jälkeen keilailua ja lounas. Sain tehtäväkseni kysellä Galluppia ja kommentteja neljän miehen valokuvan kanssa (joista yksi kuva oli tulevasta miehestäni), että kuka näistä kannattaisi ottaa ja miksi. Tehtävä oli hauska ja ihmisten kommentit aika kivoja.
Keilailusta lähdettiin lasersotaan, jossa tapasimme myös mieheni polttariporukat. Sieltä menimme saunaan ja syömään ja sitten jatkoille mieheni polttariporukan kanssa samaan baariin.
Lasersota oli tosi hauska nimenomaan siksi, että meitä oli tosi iso porukka ja tapasimme mieheni kaverit myös.
Polttarit oli tosi kivat ja niissä oli kaikkea paljon. Toimintaa ja hemmottelua ja kavereiden kanssa yhdessäoloa.
Toivottavasti tästä oli apua! - ja jatkettiin maanantai-
aamuun. 8 henkilöä ja kolme koria väkeviä, muutama kori bissee ja parit viinit. Oli ikimuistoiset juhlat, ne jotka väliltä jotakin muistavat. Vedettiin rundia Stadissa ja lopulta ei päästy edes kantaräkälään. Kaverit muistelevat juhlia vielä 14 vuoden jälkeenkin.
Musta rankka juhliminen ja hyväntahtoinen hölmöily on ok, mutta huorissa käynti, toisen totaalinen mokaaminen tai vahingoittaminen on mautonta. - polttarimies72
mistä löytyy hinta/laatusuhteeltaan hyviä huoria? antakaa mulle huora! kohta polttarit!!
- oli aivan mahtavat!!
Mun poltarit alko sillain, että sain soiton ventovieraan nimiseltä ja kuuloiselta henkilöltä (joka myöhemmin selvisi serkkuni mieheksi, jota en silloin vielä kovin hyvin tuntenut) ja tämä soittaja sanoi, että minulla oli kaksi tuntia aikaa valmistautua. Piti meikata ja pukea parhaat ylle, sekä ottaa mukaan bikinit ja kumisaappaat.. No bikineitä kun ei ollut niin otin kumisaapaat. Minut haettiin kotipihasta ja kuskina toimi kaverini mies. Hän vei minut työpaikan pihaan ja siellä hyppäsi polttareihin osallistuva loppuporukka kyytiin. Kuski tietenkin kiusoitteli minua, että työpaikalle oltiin menossa, onneksi ei kuitenkaan töihin=)
Porukka oli sekoittanut minulle oman juoman kahteen 0,5 L pulloon, jotka oli koristeltu kivoilla lauseilla ja kuvilla. (Juoma oli tietenkin alkoholipitoista hyvää juotavaa) Silmäni sidottiin matkan ajaksi, joka johti ennustajalle. Vähän jännitti kun ei tiennyt yhtään, että mihin oltiin menossa. Ennustaja oli kiva kokemus =)
siitä matka jatkui silmät sidottuna siskoni kämpille, jonka pihassa jouduin pukemaan kumisaappaan ylle ja he taluttivat minua pitkin pihaa, asuntoon asti, joka sijaitsi viidennessä kerroksessa. Sisällä side otettiin silmiltä. Alkuun hämmästelin paikan valintaa, mutta se oli paras vaihtoehto seuraavaan ylläriin. Ennen sitä oli hyvä kokkailla makoisaa ruokaa ja jatkaa viihdyttämistä. Minulle oli tehty lakana, johon porukka kirjoitti vastauksia minulle esitettyihin kysymyksiin tulevasta puolisostani. (mm. Mistä pidän eniten hänessä, mitkä ovat hänen parhaita piirteitään ym.) tähän samaiseen lakanaan minun piti kirjoittaa vastaan tulevilta ihmisiltä kysytyn kysymyksen vastaus, eli "mikä on hyvän parisuhteen salaisuus". innolla sain hyviä vastauksia. Tätä lakanaa on kiva lukea vielä tänä päivänäkin.
ylläri, joka saapui siskolleni, oli mielihyvä-konsultti, ja vielä miespuolinen. Aivan mahtavan hauskaa oli niin hänellä kuin meilläkin. (Eli seksilelujen edustaja) Ilta jatkui rattoisissa merkeissä mieluisaan baariin ja siitä kukin kotio.
Minulla olli ehtona, että polttareihin ei mitään nolaamisjuttuja, pusunmyyntiä ym. Ja mielestäni polttarit olivat aivan mahtavat. Kunnioittakaa morsiamen toiveita. Saatte varmasti mahtavat polttarit molemmin puolin=)- vielä että
Bikinit oli vitsinä, jotka minun olisi pitänyt pukea mielihyväkonsultin saapuessa paikalle, heh, onneksi se oli vitsi. Ja kyllähän tämä polttaripoppoo tiesi, ettem sellaisia omistanut/ottaisi mukaan, etenkään siihen aikaan vuodesta (joulukuu) XD
- Minä sanon mitä
vielä että kirjoitti:
Bikinit oli vitsinä, jotka minun olisi pitänyt pukea mielihyväkonsultin saapuessa paikalle, heh, onneksi se oli vitsi. Ja kyllähän tämä polttaripoppoo tiesi, ettem sellaisia omistanut/ottaisi mukaan, etenkään siihen aikaan vuodesta (joulukuu) XD
Polttarit on tunkiopaskaa huonompaa. Tunkio kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, vaan polttarit tyhmää tuontitavaraa jenkeistä. Pthyi...V.....!
- a.g.a.t
(Koneteknisista syista tassa ei ole skandeja)
Tassa teille, koyhat, pienet vinkit:
- morsian: valitse kunnon kaasot, joilla taito, kyky ja valta jarjestaa turnauskestavyytta vaativa tapahtuma
- kaasot: laheta kutsu hyvis ajois, jotta kaikki kanat ehtii ottaa lomaa kemuja varten
- suunnittele ohjelma niin hyvaksi ettei kenenkaan tarvitse vinkua, ainakaan jalkikateen...
- homman taytyy starta tarpeeksi aikaisin ja kaikki yksityiskohdat olla sovittu etukateen (ja yllatyksiahan tulee illan varrella joka tapauksessa).
- varaa paiva polttareiden jatko-osille (tee polttareista perinne).
Talleen taa meilla meni:
Poltarit 1.
-------------
Morsian kaapattiin perhejuhlista ja vietiin tankotanssitunnille (hamahakki sai kyytia). Sit alko viinan vetaminen... saunaan ja lisaa drinksuu. Sit morsiamen kamut (omat ja ostetut) oli tuoneet kaikkee morsiamen menneisyyteen liittyvaa roinaa, jonka perusteella tan mimmin piti arvata kuka oli tuonut minkakin TAVARAN. Morsmaikku sai kans pukeutua illan asuunsa.
Sit kebabbii ja drinksuu. Suppona vedettiin viinaa kunnes rupes latotanssimisen jalkeen nukuttamaan ja painuttiin majoitusratkaisuun (Hotel Kamp). Pieni ydinporukka jatkoi biletysta ja haukuttiin muunmuassa muita ihmisia. Oli kivaa.
Aamulla puolenpaivan aikaan korkkasimme skumpan ja katsoimme saunoessamme Kummaan Kaa - suurta suomalaista taidesarjaa. Talousuutistenlukija vai RemonttiReiska? Taman jalkeen korkattiin lomakossu ja lahdettiin katsomaan miesstrippaajia = Hunksit. VIP passilla paasimme backstagelle ja esittelimme tankotanssitaitojamme. Ja morsiammen entiset panokaverit tietty kaytiin kans aikasemmin jo lapi.
Poltarit 2.
-------------
Koska meilla oli kivaa niin paatettin jarjestaa polttariuusinnat. Eipa silla valia vaikka kukaan ei oo menossa naimisiinkaan.
Nain ollen varasimme lentoliput keski-eurooppaan! Ja siitahan se sitten taas lahti! Aamu alkoi kivasti skumpan kera ja sitten vauhdilla kentalle. Siella kevyt kenttalounas, joka tosin oli hyvinkin nestepitoinen. Heratimme hieman pahennusta koneessa, mutta onneksi suurin osa matkustajista oli muun maalaisia. Saavuttuamme matkapaahan, menimme limousinilla majapaikkaamme, 13 huoneen mansoniin kaupungin laitamille. Emantamme henkilokunta oli jarjestanyt aivan mahtavan valipalan, jonka nautittuamme siirryimme nauttimaan kaupungin antimista ja nahtavyyksista. Ja jalleen aiheutimme hammennysta hawajilaisasuillamme. Mutta kivaa oli...ainakin meilla. Ensi vuonna uusi kohde, mutta nama polttarit ovat "PERINNE"!!!!!!!- menee oikeasti
naimisiin niin kannattaa ostaa häälahjaksi lippu myllyhoitoon.
- WanhaWaari#
Ennen ei kukaan pitänyt polttareita. Niinpä olimme hääpäivänä sangen pirteitä! Avioliittomme ei ilmeisesti ole kärsinyt polttareiden puutteesta, koska vietimme äskettäin kultahäitämme.
- motor80
www.paintballpori.fi
- morsian89
Mies napattiin heti työpaikan portilta perjantaina töistä tulessaan ja sidottiin ja sullottiin makupussiin. Koko viikonlopun jossain mökillä oli sidottuna pussisa ilman ruokaa ja juomana vain kalja, viina ja pirtu. vedettiin sidottuna jopa veneellä järvellä ja pussiin laitettiin muurahaisia, ampiaisiaym! yotkin oli pussissa riippukeinussa sammuneena tai tajuttomana! Sairasta! Olin ihan paniikissa koko viikonlopun kun mies oli kadonnut ja ei vastaa puhelimeen! Su iltana soi ovikello ja mies makasi makuupussissa oven takana kännissä ja kavereiden auto kiihdytti pois. Vedin pois pussista, paskat ja kuset oli kaikki sisällä ja oli karmea haju! Mies oksensi ja kouristeli soitin paniikissa ambulanssin, mies oli sairaalassa 4päivää! Nestehukka, alkoholimyrkytys, ihossa tulehdus, ruhjeita, hiertymiä, kuume39 astetta! Lääkäri sanoi että olisi kuollut seuraavana päivänä ellei olisi päässyt sairaalaan! Rikosilmoitus tulossa vaikka mies vähättelee ja sanoo että polttareihin kuuluu sikailu! Hullua!
- morsian89
Kaverit oli myös saaneet mihen kertomaan pankkikortin tunnusluvun jolla oli nostaneet tilin tyhjäksi yli 1500euroa eli vuokrarahat, yhteisetsäästöt ja häämatkarahat kylpylään meni kavereiden viinaan ja muuhun viikonloppuna. Tosi törkeää, mies vain vähättelee ja sanoo että oli hauskaa. En kyl usko, haluaisin melkeen peruuttaa koko häät! muutenki rahat tiukilla, mies määräaikainen ja minä opiskelen.
- ei voi olla
morsian89 kirjoitti:
Kaverit oli myös saaneet mihen kertomaan pankkikortin tunnusluvun jolla oli nostaneet tilin tyhjäksi yli 1500euroa eli vuokrarahat, yhteisetsäästöt ja häämatkarahat kylpylään meni kavereiden viinaan ja muuhun viikonloppuna. Tosi törkeää, mies vain vähättelee ja sanoo että oli hauskaa. En kyl usko, haluaisin melkeen peruuttaa koko häät! muutenki rahat tiukilla, mies määräaikainen ja minä opiskelen.
Siis ihan sairasta! Kenellä siinäkin oli hauskaa? "kavereilla?" Ovatko tyypit edes tulossa häihin vai karkasivatko vaan paskat tehtyään?
Siis aivan järkky käytös.. YÖK ja nyt et kyllä miehen vähättelyjä kuule ollenkaan..
Itse olen kans opiskelija kuten miehenikin ja voin kuvitella mitä sellainen rahareikä tekee, korvaukset ainakin saatava eli rahat takaisin.. sikamaista - sinulla on
mutta muuten tekstisi oli kyllä ihan provo
- Kiduttaja
ei voi olla kirjoitti:
Siis ihan sairasta! Kenellä siinäkin oli hauskaa? "kavereilla?" Ovatko tyypit edes tulossa häihin vai karkasivatko vaan paskat tehtyään?
Siis aivan järkky käytös.. YÖK ja nyt et kyllä miehen vähättelyjä kuule ollenkaan..
Itse olen kans opiskelija kuten miehenikin ja voin kuvitella mitä sellainen rahareikä tekee, korvaukset ainakin saatava eli rahat takaisin.. sikamaistaTuo oli paksua valetta koko juttu, mutta idea on kyllä hauska. Pannaan korvan taakse. :)
- Lolita tours
Terve.
yrityksemme Lolita Tours järjestää viikonlopun viettoa Tallinnassa
Kotisivulta kokko info http://www.facebook.com/pages/Lolita-Tours-Playmate-Trips-to-Tallinn/165484906868368
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569