Hei! Halusin kysellä sellaisesta käsitteestä kuin ensirakkaus. Ootteko kokeneet sellaista sykähdyttävää ja mullistavaa rakastumista, jonka sanotaan pysyvän mielessä aina. Ensirakkaus ei koskaan unohdu, vai miten se oli? Uskooko kukaan siihen? Omalta kohdaltani täytyy myöntää että ensimmäinen rakastumiseni naiseen oli niin mieletön, että se tunne on edelleen jollain tavoin saavutettavissa. Olen edelleen väleissä ja tavallaan ystävä kyseisen ihanaisen kanssa, mutta en ole koskaan kertonut tunteistani hänelle. Luulen tosin että kuka vaan, myös hän itse, olisi voinut tajuta asian vain katsomalla mun käytöstäni kyseisen ihmisen seurassa.
Kertokaa omia kokemuksia, pliis. Haluaisin tietää oletteko uskaltaneet tunnustaa tunteenne ja mitä siitä on seurannut! Kevään tullen näitä tarinoita on aina mukava kuulla...
Ensirakkaus
onko sitä?
6969
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
varsinkin letuilla, mielestäni, ensirakkaus kolahtaa. ja kovaa. Itselläni kyseinen ihanuus selkeytyi tajunnassani jo vuosia sitten, mutta vasta nyt olen pääsemässä siitä viimeinkin lopullisesti yli. Rakastumisen tajuaminen, oman seksuaalisen suuntautumisensa ymmärtäminen, tunteidensa tunnustaminen ja itsensä uudelleen kokoaminen vei yhteensä mielenkiintoiset kuutisen vuotta. Oma tarinani ei ole todellakaan mikään "kevättä rinnassa" fiilistely, vaan se muistuttaa ennemmin tragikoomista farssia. Mutta luultavammin en ole ainoa lettu, jolle ensirakkaus, sen tunnustaminen, ja sen päättyminen tuotti tuskaa. Ensinnäkin, rakastuminen omaan sukupuoleen on jo itsessään iso juttu. Tämän lisäksi, rakkauden kohde on yleensä lähiympäristöstä, useimmiten hyvä ystävä. Ja jotta pakka saadaan vielä totaalisen sekaisin, tämä ihanainen on vielä bi/hetero, jonka mielestä on ihan ok sekoilla tyttöjen kanssa, mutta joka ei voisi ikimaailmassa seurustella tosissaan toisen naisen kanssa. Kuulostaako tutulta? Itse kuitenkin kerroin tunteeni tälle ensirakkaudelleni, ja tämän jälkeen sählättiin muutama vuosi. Salassa tietenkin, koska tämä tyttö ei halunut "leimautua" meidän kavereiden silmissä. Noh, kaikkihan sen kuitenkin tiesi, niin kuin sanot "vain katsomalla mun käytöstäni kyseisen ihmisen seurassa". Mutta sen tajuaminen, että olin kuitenkin vain "korvike", tuntui maailman lopulta, ja homma päättyi todella rumasti. Tämä "ensirakastuminen" oli minulle rankka, outo ja pitkä vaihe, mutta sen läpi käyminen oli tärkeää. En siis voi neuvoa, pitäisikö sinun kertoa hänelle vai ei. Voin vain kertoa, että tuon prosessin kautta tulet kasvamaan helvetisti ihmisenä. Onnea!
siinä oli niin paljon tuttua!! Minä näen ensirakkauden niin, että toisin kuin pelkkä ihastus, se pakottaa myöntämään tosiasiat itselle ja läheisille. Tätä kaikkea ei voi sanoin kuvata, olin aina elänyt siinä luulossa, että mikään ei tunnu miltään - eikä miehen kanssa eläessä tuntunutkaan. Oli yllättävää löytää toisesta ihmisestä vastaus kaipaukseensa ja nähdä, miten rakastumisen tunne pyyhkäisee kaiken ylitseen. Kuten sanoit, sen tajuaminen kesti kauan. Luulin, että olen jotenkin sekoamassa. En edes käsittänyt, miksi tämä nainen on aina ajatuksissani. Vieläkin näen hänestä unia, yksin ollessani kuvittelen juttelevani hänen kanssaan, odotan hänen viestejään ja yhteisiä hetkiä kuin kuuta nousevaa. Olemmehan ystäviä - vain ystäviä. Ei hän ole tunteideni takia minua hylännyt missään vaiheessa. Saavuttamaton rakkaus sattuu, mutta sen kivun kestäminen on osani. Kukapa tietää, miten kauan itsensä kokoaminen ehjäksi vielä kestää...
valitettavasti ja voin kertoa, että se on äärimmäisen kiusallista ja kivuliasta lähinnä itselle. siis sellainen leimautumisen kaltainen rakastuminen... luulen, että olen tässä nyt voitonpuolella ehkä menee vielä vuosi täydelliseen toipumiseen ja minän eheytymiseen.. ja olen jo yli 40 v. ja lesboelämää on takana n. 20 v.... oma koira suojasi mua tämänkaltaiselta mielenhäiriöltä aiemmin ja uusi onkin tilauksessa...
Miellän itseni biseksuaaliksi, joten ensimmäinen rakastuminen tyttöön ei tuntunut oudolta. Olin aikaisemmin ajatellut, että voisin aivan hyvin joskus ihastua tyttöön. Hetki kesti kuitenkin tajuta, että se tosiaan oli ihastumista. Kun sen itselleni myönsin, kaikki oli omalla kohdallani selkeää. Tämä tyttö on minua kaksi vuotta vanhempi ja työkaverini. Meillä oli paljon yhteisiä vuoroja, joten ehdin "tutustua" häneen. Halusin kuitenkin tutustua paremmin ja meistä tuli kavereita myös työajan ulkopuolella. Noin puoli vuotta ihastumisesta minun oli pakko kertoa hänelle. Hän oli yllättynyt kuulemma siitä, että kerroin, ei siitä että oli ihastunut. En ollut yrittänyt peitellä sitä mitenkään, joten hän oli huomannut. Hän toivoi, etten osoittaisi tunteitani, mutta sanoi että voimme edelleen olla ystäviä. Tämän jälkeen kuitenkin rakastuin häneen vain enemmän ja enemmän. Hän oli milelessäni jatkuvasti, oloni oli aina tosi kummallinen ja sekava hänen seurassaan, jännitin hänen näkemistään ja edelleen annoin sanattomia vihejeita tunteistani. Välillä en ollut varma, mitä hän haluaa, sillä yritin todistella itselleni, että hän tietää tunteeni, eikä varmaan siksi tahallaan olisi "liian" läheinen. Hän osoitti vain ihan normaalia ystävyyttä, mutta halusin tulkita jokaisen halauksen joksikin paljon suuremmaksi. Noin vuoden tuskailtuani kysyin häneltä vielä kerran, voisiko minulla olla IKINÄ mitään mahdollisuutta. Hän sanoi, ettei usko voivansa rakastua naiseen. Tämä oli minulle herätys ja tuntui loppujen lopuksi hyvältä. Seurustelen tällä hetkellä toisen tytön kanssa, mutta ei tämä ensirakkaus ole minnekään kadonnut. Pidän hänestä edelleen valtavasti, mutta ei minulla ole surullinen tai ahdistunut olo hänen seurassaan. Loppujen lopuksi olen kiitollinen kaikesta, mitä tämä rakastuminen opetti minulle etenkin itsestäni. Minun kokemukseni mukaan kertomisesta ei ollut haittaa, päinvastoin, nyt hänen seurassaan on paljon vapautuneempaa. Mutta kaikki riippuu niin paljon ihmisistä. Vaikea neuvoa. :)
katastrofilta niin rakastumisen ja toisen tunteiden pohtimisen voi ajatella niinkin että jos hänkin tuntee sinua kohtaan jotain, hän ei käyttäydy sun seurassa niin kuin aina ennenkin. Jos sun käytös ja olemus ja sanat menee sekaisin hänen läsnäollessa, luulisi myös samoin hänelle käyvän sinun seurassa. Jos hän ei osoita merkkejä mitä itselläsi on, on hyvin suuri todennäköisyys että hän ei jaa tunteenpaloa kanssasi. Kyllähän sitä voi kuvitella hymyn salaiseksi rakkaudenosoitukseksi, mutta minä olen huomannut sen että kun kaksi ihmistä jakaa saman tunteen, siitä ei voi erehtyä, ja kun kaksi ihmistä jakaa saman tunteen asiat käy huomattavasti helpommin.
se, jota monet kuvaavat ensirakkaudeksi. Mun ensirakkaus on tämä jossa vasta tunnen todella rakastavani, oppineeni parhaimmilleni tähän mennessä.