Te, jotka ootte saaneet lähen ensi yrittämällä sen plussan. Kertokaapa kun yleisesti ottaen kaikki avuliaat aina sanovat, että "älkää turhaa stressatko tai edes miettikö asiaa, kyllä se sieltä sitten tulee jos/kun on tullakseen", ettekö muka yhtään itse miettineet, että nyt saatto tärpätä tai laskeneet koska olisi sopiva ajankohta olla yhdynnässä? Kiinnostaisi vaan tietää kun tuntuu, että tälläset neuvot vaan tulee yleensä tyypeiltä keillä on heti tärpännyt, eivätkä he voi tietää miltä tuntuu kun menkat vaan aina alkaa kerta toisensa jälkeen. En nyt halua kuullostaa täysin syyttävältä kun ihmiset yleensä tarkottaa tietty hyvää, mutta välillä pistää suorastaa v***ttamaan!
Te heti plussanneet
utelias**
5558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olemme yrittäneet tammikuusta asti miesystäväni kanssa lasta.. Joka kierrossa laskin oviksen ja stressasin seksiä ja muutenkin olin hermo heikko tärpin suhteen, keksin itselleni vaikka mitä oireita raskaudesta ja petyin aina kun menkat alkokin.. Nyt sitten viimeisimmässä kierrossa olin jo niin pettynyt että en edes viitsinyt stressata koko asiasta, seksiä harrastettiin kun siltä tuntui. Viimeisimmässä kierrossa en kehitellyt itselleni mitään oireita ja niinpä vain jäivät menkat tulematta ja erittäin vahva plussa pärähti testiin päivä sen jälkeen kun menkkojen olisi pitänyt alkaa.. En nyt tiedä oliko tästä mitään apua ja vastasiko edes mihinkään kysymykseesi, mutta itse olen sitä mieltä että mitä enemmän stressaa sitä heikommat mahdollisuudet on tärppiin.. Lapsen teon pitäisi olla hauskaa (kuten seksin yleensäkin) eikä sitä saisi stressata..
Meillä yritettiin lasta vuosi, saatiin aika lapsettomuustutkimuksiin ja sitten tulin raskaaksi kuukaus ennen lääkäri aikaa. Keskenhän se meni kyllä, mutta kun lopetti sen kyttäilyn ja antoi mennä vaan niin sitten pamahti paksuksi. Vaikeahan se on olla miettimättä jos sitä lasta niin kovasti toivoo. Nyt vaan toivee että se pikkuinen tulisi ulos ominavuin kun ei se lääkkeellinen tyhjennys tuottanut tulosta.
En ole plussannut, mutta vastaan silti. Stressaaminen on eri asia kuin pieni jännitys. Kai kaikki jotka yrittävät saada lasta vähän ainakin jännittävät viimeistään, kun tekevät raskaustestiä? Me jätettiin ehkäisy pois ajatuksella lapsi saa tulla jos on tullakseen. Emmekä mielestämme stressanneet. Stressi alkoi vasta sitten hiipimään (mulla, ei miehellä), kun yritystä (jos sitä voi sanoa edes yrittämiseksi, kun emme yrittämällä yrittäneet) oli takana jo useita kuukausia. Eli ei tärpännyt siis heti vaikka ei ollut stressiä. Mutta eihän se stressi ainakaan auta ja onhan siitä muutakin haittaa, kuin se että jos ei tärppää. Kyllä mun mielestä on ihan hyvä vähän miettiä asiaa ja jopa ehkä käyttää ovulaatiotestejä. Ei se välttämättä vielä stressiä tarkoita. Voi olla, että liika yrittäminen ja stressaamisen lopettaminen auttaa. Mutta voihan se olla jollakin sattumaakin, että on tärpännyt kun lakkasi stressaamatta. Ehkä se olisi ennen pitkään muutenkin tärpännyt.
Mä oon yrittänyt lasta jo viis vuotta vähä useammankin miehen kanssa. (Pääasiassa kumminkin ihan seurustelusuhteessa:) Mutta tärppäsi kumminkin heti tai yksien menkkojen jälkeen kun kokeilin tätä miestä jonka kanssa nyt oon. Onneksi näin pian ennen kun olisin tottunut seurusteluun hänen kanssaan ja alkanut murehtia sitä että pitäskö taas vaihtaa miestä jos se ois vaikka kohtalo ettei kuuluta yhteen kun en saa lasta hänen kanssaan. mutta asiaan. Mä en oikeastaan osannut jännittää yhtään kun yritin olla odottamatta ja pistin kaikki ajatukseni siihen että lähden vuoden päästä yksin (tai jos mies on niin sen kanssa) keinohedelmöitykseen. Suunnittelin siis kaikkea pitkällä tähtäimellä. Mieskin alkoi puhua jo sen parin kk jälkeen ensitapaamisestamme adoptiosta.. En siis ihmettele enää yhtään miksi työttömänä pitkästyessä sitä vauvaa ei kuulunut mutta nyt kun antoi itselleen vähän armoa kuumeilun jälkeen niin sattui heti. Se oman elämän eläminen auttaa kummasti. Taisin olla jopa kovin innostuneessa mielentilassa kun olin juuri lukenut jostain että ovulaatiotesteillä voi testata että tuleeko mulle koko ovulaatiota ollenkaan.Olin myös lukenut toisen artikkelin jossa naiset oli kirjoittaneet unelmiaan paperille koska kuvina ja tekstinä olevilla unelmilla on tapana tulla todeksi artikkelin mukaan. olin siis todella innoissani kun kaksi viivaa tuli kerrankin todeksi vaikka sitten ovulaatiotikussa. kaksi viikkoa sen jälkeen toinen testikin näytti sitten positiivista. ja oli siis pelkästään innostunut mieliala koko ajan (ehkä jopa lapsellisen naivi vaikka aina pettynyt) Yksi ohje jonka kuulin oli että stressistä ei kannata stressata. jos stressaa niin antaa stressata se ei kumminkaan oo niin paha kun miettii että sitä pitäs jotenkin hillitä..
Minä tiesin molemmilla kerroilla (tai siis aavistin) että nyt on ovis ja niin se vaan tärppäsi. En laskenut ovulaatiota mitenkään enkä testannut (eli ei siis stressiä siitä) enkä erityisesti toivonut tulevani raskaaksi (eli ei tärppää-tärppää-tärppää-stressiä) ja kun ehkäisyä käytettiin satunnaisesti/huolimattomasti muutenkin niin sekin lievitti turhaa stressaamista. Eli tuli kun oli tullakseen. En myöskään alkanut mitään oireita bongailemaan enkä menkkoja odottelemaan, eli ei stressiä niistäkään. Kyllä se tulee oikeasti sitten kun on sen aika. Tällasilla pienen pienillä stresseillä sitä vaan pitkitetään sitä tärppiä.