Olen jo yli kaksikymmentä ja opiskelen. Vanhempani erosivat jo ollessani viiden vanha. Jäin asumaan äidin ja kaksi vuotta vanhemman siskon kanssa. Isä ei juurikaan pitänyt yhteyttä.
Asuimme siis kolmestaan rivitalokolmiossa. Olin lapsena rauhallinen ja melko hiljainen, sellainen aika näkymätön lapsi. Pärjäsin koulussa suht hyvin, ja arkuudestani huolimatta minulla oli kavereita ja olin siellä aina leikeissä mukana.
Taloudellisesti pärjäsimme myös ihan kohtuullisesti kai. Äiti piti meistä hyvää huolta ja rakasti minua ja siskoani. Uutta miesystävää hän ei ottanut tai ei ehkä yrittänytkään löytää.
Elelimme siinä ja vartuimme. Lauantaisin saunoimme kaikki kolme yhdessä, ei siinä ollut mitään. JOssain vaiheessa sitten minulle alkoi tulla seisokkeja saunassa ja suihkussa ja häpeilin niitä. Olihan se sitä aikaa missä alkaa nämä asiat kiihottamaan ja kaksi alastonta naista saivat sitten aikaan tätä.
Eräänä iltana sitten äiti tuli alastomana huoneeseeni. Sanoi että opettaisi miten tyttöjen kanssa oltaisiin ja että se tuntuisi tosi hyvältä. Niinhän se tuntuikin. Ymmärsin jo tuolloin että tämä on kiellettyä, mutta se kiihotti, saada pillua jo niin nuorena. Sitä sitten jatkui aika ajoin. Äiti teki aina aloitteen, sanoi että se tuntuu niin hyvältä ja että minä olen jo taitava rakastaja.
Aikanaan tämä loppui kun lähdin kauemmas opiskelemaan.
Nyt aikuisena tunnen kovaa häpeää. Luulen, että nuo tapahtumat ovat vauriottaneet minua pahasti. Minulla oli vaihe jossa piti saada seksiä mahdollisimman usein ja paljon ja mielellään vanhemmilta naisilta.
Nyt en enää jaksa seksiä ollenkaan. Enkä elämääkään.
Kiitos kun luit.
äiti
kaduttaa cv
203708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miksi sinun pitäisi kantaa häpeää.Eikä minusta si nun äidinkään .Eihän tässä ole tapahtunut mitään vahinkoa muille.
Mun äiti tuli sänkyyn kun huomas karvojen kasvavan. Oli noloa kun ensimmäistä kertaa nai minua mutta ei siinä voinut muutakaan. Ei kehdannut kertoa kenellkkään vaikka halus välillä melkein joka yö olla mun päällä.
Ensinnäkin syy ja häpeä ei ole sinulle tarkoitettu. se on äidillesi. Sinun kannattaa hakeutua puhumaan asiasta jollekin asiantuntijalle. Äitisi oli tärkeä saada hoitoa ongelmalleen. Hän on syyllistynyt lapsen hyväksikäyttöön ja insestiin ja on siitä myös tänäkin päivänä rikosvastuussa.
Mieheni käytti hyväkseen tytärtämme ja sen tutkinnan yhteydessä tuli ilmi että häntä oli äitinsä käyttänyt hyväkseen. Äitinsä oli yksinhuoltaja ja mieheni hänen avioton lapsensa. Olen joutunut itse kärsimään liian kovasti kun perheeni hajosi.
Neuvon sinua hakemaan keskusteluapua jotta pääset tuosta yli ja että et omalta osaltasi jatkaisi pahaa kierrettä kuten meillä tehtiin.
hei...saman kokenut mies haluaisi vaihtaa ajatuksia kanssasi
Äitisi käytti sinua hyväkseen.Se ei ole sinun vikasi.Ehkä myöhemmin hait hyväksyntää seksin kautta suhteilla vanhempiin naisiin.
Käänny Jumalan puoleen.Hän voi antaa sinulle Ilon ja Rauhan sydämmeen,ja vapauttaa sinut tuskasta.Hän on luvannut,että joka Hänen puoleensa kääntyy,sitä Hän ei heitä pois.
kirjoittama, nii n sitten niitä ei ole olemassakaan.
Kas kun sensuuri ei ole havainnut!
olla tosijuttu.Monenlaista pahaa tapahtuu.
Salli mun nauraa. Pedofiilin tavanomaista fantasiointia.
Muuten - koska olet kuullut MIEHEN saaneen moisesta noin pahoja traumoja! Ja jos olisi, ei taatusti niitä täällä levittelisi! Mies ei van toimi niin.
Nyt puhutaankin lapsista ei miehistä. Kuka poika/lapsi todellisuudessa haluaa kuksia äitinsä kanssa? Siis haloo..jos ei penskana vielä tajuakaan asioista niin aikamiehenä varmasti hävettää sopimaton seksisuhde oman vanhemman kanssa. Vai olisit sinä tosiaan halunnut olla oman äitisi kanssa esim.11-12 vuotiaana "sillai"?? No eipä sitä tiedä vaikka olet ollutkin.
kirjoittaa yksi tyyppi todella kypsymättömiä juttuja. Toivottavasti et ole pahoittanut mieltäsi niistä. Tiedän, että olet. Kaikennäköisiä paskiaisia sitä vaan riittää joka puolelle.
Äitisi on varmasti sairas, ja hän on tehnyt todella hirvittävän rikoksen. Toivon, että sinulla on rohkeutta mennä keskustelemaan asiasta terapiaan. Pyydähän lähete terveyskeskuslääkäriltä mielenterveyskeskukseen. Minä käyn terapiassa ja syön mielialalääkkeitä mm. seksuaalisen hyväksikäytön takia. Toivon todella, että haet apua, taakkasi on aivan liian suuri sinun yksin kantaa. Voimia Sinulle!
Heti aluksi pyydän, etteivät kamalat ihmiset vastaa.. En kestä kuulla syyllistystä, enkä loukkaavia epäilyjä kertomukseni todenperäisyydestä. Kirjoitan, kun en tiedä mitä tehdä ja miten selviytyä. Aloittajan raskas ja varmasti vaikea kokemus rohkaisi minua kirjoittamaan. En pysty näitä asioita sanoa ääneen. Olen jo psykiatrian poliklinikan potilas, mutten saa tätä asiaa kerrottua. Se on syy miksi niin usein tahdon kuolla, kun en kestä.. En voi kertoa vuosia sitten tapahtunutta yksityiskohtaisesti, koska en uskalla sitä ajatella, pelkään että sekoan.
Olin 16-vuotias. En ollut kauaa tuntenut velipuoltani, ehkä 2 vuotta (meillä on yksi yhteinen vanhempi). Hän asuu kaukana, meidän välimatka on monta sataa kilometriä. Näimme harvoin.. Olimme vanhempieni kanssa käymässä. Minä olin humalassa, menin nukkumaan levitettävälle sohvalle. Melkein kaksikymmentä vuotta vanhempi velipuoleni tuli yöllä viereeni, ja heräsin siihen että hän otti housuja pois.. Minä yritin kieltäytyä ja sitten vain suostuin. Suostuin kaksi kertaa myöhemminkin. Äitini tietää.
Äiti on järkyttynyt ja vihainen. Muistuttaa asiasta humalapäissään, muttei ole koskaan kertonut isälle, eikä kenellekkään. Sitä olen äärimmäisen kiitollinen, kiitollinen siitä ettei ole koskaan puhunut kenellekkään.. Mutta joskus uhkailee humalassa, kertovansa. Tiedän että äiti vihaa minua, vaikka rakastaakin niin paljon ettei kerro tapahtuneesta, silti vihaa ja minä olen sen ansainnut.
Tämä on tuskallinen taakka kantaa, valehtelin äidille että se oli kerta, mutta sai tietää että se oli kolme. Usein ajattelen että ainoa tapa välttää häpeä ja tuskallinen, syyllinen sekä arvoton olo on tappaa itsensä. Olen suunnitellut sen tarkkaa, en koskaan yritä, vaan tiedän että onnistun.
Onko mitään keinoa päästä irti tästä kammottavasta syyllisyydestä. Vihaan itseäni. Tunnen ettei minulla ole oikeutta onneen, sillä jos ihmiset ympärillä tietäisivät, he eivät olisi minun lähellä.
En uskalla kertoa psykiatrianpoliklinikalla. Pelkään että siitä ilmoitetaan jonnekkin, että asia tulee esille ja joku saa tietää.
Äiti pitää edelleen kulissia yllä. Velipuoli käy lapsineen vanhemmilla. Ja vanhemmat käy siellä. Äiti käy jopa yksin. Miksi? Miksi haluaa olla tekemisissä? Kenties minä olen syyllinen?
Jos en olisi suostunut, sitä ei olisi tapahtunut. Miten tällaisesta voi selviytyä. Minulla on vain viha itseäni kohtaan, paha olo, pelko että joka saa tietää. Minulla ei ole muuta. En pysty ajattelemaan tapahtunutta, välähdyksiä tulee, mutten voi ajatella, tulee niin kauhea olo etten kestä jos ajattelen. Jos ajattelen,olen valmis kuolemaan. Miten voin jatkaa elämääni. Kun tunnen etten ansaitse mitään. Äiti haluaa puhua asiasta kanssani ja puhuukin aina humalassa. Kertoo aina humalassa, kuinka paha olo hänellä on, huutaa.. Minä en kestä enää, olen niin paha ihminen, olen pilannut äidin elämän. Oman elämäni.
Kerro ihmeessä terapeutille. Koska olet jo täysi-ikäinen, niin ei varmaan ainakaan ole vaaraa, että mihinkään ilman lupaasi asiasta ilmoitettaisiin. Voithan ensin kokeilla kepillä jäätä kysymällä, että jos asiakas kertoisi häneen lapsena perheenjäsenen taholta kohdistuneesta hyväksikäytöstä, niin mitä siitä käytännössä seuraisi.
Muistatko, miksi "suostuit" tähän hyväksikäyttöön? Oliko syynä enemmän pelko vai häpeä? Tunsitko, että sinun täytyi olla jotenkin muita (poikia/miehiä/ihmisiä) alempiarvoisempi, kun sinulle voitiin edes ajatella tehtävän näin? Murrosikäisillä pojilla sekä miehillä voi ehkä olla hormonitasolta lähtien vaikutusta siihen, että ei heti huomaa, miten paha jokin tällainen asia on ja millaiset pitkäkestoiset vaikutukset siitä seuraa (en siis tiedä, koska olen nainen).
Äitisi on selvästi itsekin traumatisoitunut, ehkä syyttää itseään, että miksei puolustanut sinua. Se voi vaikuttaa juomisen määräänkin. Hänellekin voisit suositella terapiaa.
käsittää, että sinua käytettiin hyväksi. Aikuinen on aina se, jolle vastuu yksin kuuluu. Äitisi ei ole selvittänyt asiaa oikealla tavalla mielessään. Toisaalta voi olla, että salassa hän tajuaakin, mutta on helpompi käsitellä asiaa vihan kautta uhria syyllistäen torjuen näin totuuden mielestään. En kyllä hyväksy sitä. Voisitko kerran jutella hänen kanssaan ja sanoa, että kyse oli hyväksikäytöstä ja pyytää, että äitisi tulisi todistajaksi, jos teet rikosilmoituksen ja syyte nostetaan? Oikeudenkäynti voidaan julistaa salaiseksi. Pyydä myös, että jos hän yhtään välittää sinun tunteistasi, hän ei enää ole tekemisissä velipuolen kanssa. Ei sinun ole pakko olla tekemisissä äitisi kanssa. Voit pitää väliä niin kauan, että asiat muuttuvat. Toivottavasti muuttuvat.
tällaisen sivuston, katso myös "Auttavat tahot".
http://www.sininentuki.info/foorumi/index.php
Äiti tuli vaan eikä voinut kieltäytään kun muuten sai vitsaa tai muuta käsittelyä. Vanhepana vähän uskalsi sanoa ettei satuta sauvoilla ja muilla leluilla.
Sinua on käyetty seksuaalisesti HYVÄKSI ja tämä on fakta. Jos olisit ollut todella täydesti suostuvainen et tuntisi nyt häpeää ja syyllisyyttä. Ensinnäkin sinut yllätettiin täydellisesti: Fakta1.Olit humalassa Fakta2.Olit humalassa ja nukuit Fakta 3. Olit mennyt nukkumaan yksin. Fakta 4. Nukuit luottavaisena etkä osannut pelätä tai varoa. Fakta 5. Et taatusti ollut vailla velipuolesi seksiseuraa silloin. Fakta 6. Et taatusti ollut vailla velipuolesi seksiseuraa myöhemminkään. Velipuolesi toimi niin järjestelmällisesti, ettei ollut taatusti ensimmäinen kerta kun oli niissä hommissa miehen kanssa. Sanoppa äidillesi seuraavalla kerralla, kun hän alkaa sinua uhkailemaan, että sinun puoleltasi se oli väkisinmakuu ja siitä johtuen vakavana seuraksena on mielenterveytesi mureneminen. Voisit myös ehdottaa, että kerrotte yhdessä koko velipuolen perheen kuullen kuinka hän on käyttänyt sinua seksuaalisesti hyväkseen. Äitimuorisi ei selvästikään tajua kuinka pahasti olet TRAUMATISOITUNUT. Älä sinä syytä enää itseäsi, vastuu oli sen aikamiehen. Ei sinulta kukaan kysynyt lupaa, että saako sinut raiskata. Vähänkin vastentahtoinen seksi on RAISKAUS.
perhana homo.. Faktahan se on..
En voinut olla kirjoittamatta, kun näin jonkun ilkeän ihmisen kirjoittaneen sulle todella ala-arvoisen viestin.
Kun kirjoitin Suomi-24 keskustepalstalle ensimmäisen kertaa asiasta, joka minua ahdistaa todella paljon. Sain vastaukseksi ilkeitä kommenteja. Ahdistuin vieläkin enemmän, mutta sitten ajattelin, että ei sille mitään voi. Aina, kun tänne kirjoittaa, niin aina on mahdollista, että juuri se ihminen voi lukea viestini, kenellä on oma elämä niin tyhjää, että ei ole muuta tekemistä, kuin oleilla näillä palstoilla ja kirjoitella tekstejä, jotka paljastavat heidän tyhmyytensä.
Harmi vaan, että näiden ihmisten kommentit haavoittaa, kun on juuri avautunut itselle todella kipeästä asiasta, niin sitten joku idiootti...
Toivon koko sydämestäni, että pystyt puhumaan hyväksikäytöstä terapiassa. Minä olen myös hyväksikäytetty, käyn mielenterveyskeskuksessa, puhun siellä asiasta, vaikka aluksi se hankalalta tuntuikin. Käytän myös mielialalääkettä.
Rukoilen puolestasi!
Hyviä öitä toivotellen, Eeva
Kerroin velipuolestani enkä näköjään huomannut tuoda esille, että olen tyttö..