Heinämaa

Heinämaalla tuntuu olevan sellainen asenne,että tietyt penskat saa hillua ympäri kylää tekemässä pahojaan ja huutelemassa hävyttömyyksiä. Kieltää heitä ei saa,koska voi tulla kullanmuruille trauma. Kotiin ei kannata soittaa,koska vastaus on aina:ei meidä"pikku-petteri"sellaista tee koska on kielletty ja silti tämä"pikku-petteri"on aina päätekijänä pahanteossa. Viimeksi oli yllyttämässä ja käskyttämässä muita,kun ei enää uskaltanut itse tulla kiinnijäämisen pelossa.Laittoi kaksi lasta tulemaan jopa pihaan saakka ja itse katseli ja huuteli"neuvoja"risteyksestä.Jos ei toinen lapsi tottele,niin alkaa kiusaaminen(nimittely ym.) Seuraavaksi soitan poliisille,jos ei lapsia saada kuriin ja pysymään pois toisten pihoista ja pihateiltä.
696532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Parista suvusta lähtösin,ei siellä ulkopuolinen mitään voi.

Äänestä
  • Totta puhut. Mullakin asuu siellä yksi tuttu, ja kun se muutti sinne niin kysyimme että voisiko naapuri tehdä maksuavastaan traktorilla hänelle lumityöt, mutta ei ole kuulemma isännällä traktoria kun on hommat lopettanut. No näyttipä kaksi olevan. No, nythän se on kyllä heittänyt lusikan nurkkaan että pitäkoot traktorisa. Kyllä ne hommat muutenkin hoituu, antaa noiden mänttien olla keskenään. Eihän ne pennut jotka siellä terrorisoi niin siitä heinämaan isoimmasta liikeyrityksestä, jossa valtionrahoilla lapsia hoidellaan? Jos on niin soita sosiaalihuoltoon lastensuojeluun, paras soittopaikka on läänin hallitus sosiaali ylitarkastaja! Johan alkaa homma hoituu...

    Äänestä

  • Seppo Taalasmaa kirjoitti:

    Totta puhut. Mullakin asuu siellä yksi tuttu, ja kun se muutti sinne niin kysyimme että voisiko naapuri tehdä maksuavastaan traktorilla hänelle lumityöt, mutta ei ole kuulemma isännällä traktoria kun on hommat lopettanut. No näyttipä kaksi olevan. No, nythän se on kyllä heittänyt lusikan nurkkaan että pitäkoot traktorisa. Kyllä ne hommat muutenkin hoituu, antaa noiden mänttien olla keskenään. Eihän ne pennut jotka siellä terrorisoi niin siitä heinämaan isoimmasta liikeyrityksestä, jossa valtionrahoilla lapsia hoidellaan? Jos on niin soita sosiaalihuoltoon lastensuojeluun, paras soittopaikka on läänin hallitus sosiaali ylitarkastaja! Johan alkaa homma hoituu...

    Ei,nää lapset on muutamasta yksittäisestä perheestä. Olen huomannut samaa,että kun yrität saada maksua vastaan esim.lumen aurausta niin ei onnistu. Heinämaalle kun tulee,niin kannattaa kääntää kelloa noin 50-vuotta taaksepäin. Kyllä Heinämaalle tekisi hyvää saada uusia ihmisiä ja ajattelu-tapoja. Uusien ihmisten hyväksyminen joukkoon olisi myös tervetullutta.

    Äänestä

  • Raivostuttaa edelleen kirjoitti:

    Ei,nää lapset on muutamasta yksittäisestä perheestä. Olen huomannut samaa,että kun yrität saada maksua vastaan esim.lumen aurausta niin ei onnistu. Heinämaalle kun tulee,niin kannattaa kääntää kelloa noin 50-vuotta taaksepäin. Kyllä Heinämaalle tekisi hyvää saada uusia ihmisiä ja ajattelu-tapoja. Uusien ihmisten hyväksyminen joukkoon olisi myös tervetullutta.

    Kannattaa varmaankin katsoa peiliin, ellei tule ihmisten kanssa toimeen. Heinämaalla asuu ihan mukavaa porukkaa, valtaosaltaan yritteliäitä,avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä. Tietenkin joka kylään mahtuu joku poikkeus ja ainakin yksi kylähullu. Kukahan Heinämaan kylähullu lienee?????????

    Äänestä

  • Hieno maalaiskylä kirjoitti:

    Kannattaa varmaankin katsoa peiliin, ellei tule ihmisten kanssa toimeen. Heinämaalla asuu ihan mukavaa porukkaa, valtaosaltaan yritteliäitä,avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä. Tietenkin joka kylään mahtuu joku poikkeus ja ainakin yksi kylähullu. Kukahan Heinämaan kylähullu lienee?????????

    Kyse ei ole siitä,etteikö ihmisten kanssa tulisi toimeen. Kyllä on yritetty tutustua ihmisiiin,mutta paha tutustua kun heti suljetaan kaiken ulkopuolelle. Voit miettiä mielessäsi,kuka tämä kylähullu on.Oletko se kenties sinä itse?

    Äänestä

  • Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    Kyse ei ole siitä,etteikö ihmisten kanssa tulisi toimeen. Kyllä on yritetty tutustua ihmisiiin,mutta paha tutustua kun heti suljetaan kaiken ulkopuolelle. Voit miettiä mielessäsi,kuka tämä kylähullu on.Oletko se kenties sinä itse?

    useampia. Toiset näkyvämpiä,toiset puhuvat vaan takana päin pahaa.

    Äänestä

  • Hieno maalaiskylä kirjoitti:

    Kannattaa varmaankin katsoa peiliin, ellei tule ihmisten kanssa toimeen. Heinämaalla asuu ihan mukavaa porukkaa, valtaosaltaan yritteliäitä,avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä. Tietenkin joka kylään mahtuu joku poikkeus ja ainakin yksi kylähullu. Kukahan Heinämaan kylähullu lienee?????????

    oksalla;-)

    Äänestä

  • niitä on kirjoitti:

    useampia. Toiset näkyvämpiä,toiset puhuvat vaan takana päin pahaa.

    puhuminen on ihan älyttömän ikävä asia...sanoo suoraan jos on asiaa.

    Äänestä

Voij kuule kun se on tota samaa koko Orimattilan läpeensä, eikä vaan Heinämaalla. Totuttava moiseen on tai muutettava pois. Tän täytyy olla Suomen itsekeskeisin kaupunki....

Äänestä
  • Itsekeskeinen pikku takapajulan kaupunki tää on. Suuret on luulot ihmisillä itestään...

    Äänestä

Mikäs sääntö oikeuttaa naapurin auraamaan toiselle tiet ym EI MIKÄÄN!
Ittekin asun täällä toisella puolella Orimattilaa kokonaan eli Hollolassa ja SAMA on juttu täälläkin ei täällä kukaan toisia auta ellei ole pakko,yksityistien asioitakaan ei jakseta yhdessä hoitaa,ei kuulemma ole rahaa joo o on kyllä rahaa ajella mönkijöill ja pyörillä pitkin peltoja mutta rärkeempiin ei ole vara!
ett' sama se on ongelma joka puolella!

Äänestä

Kannattaa kokeilla RAHALLA, kukaan kun ei ilmaiseksi töitä tee. Traktori ei myöskään ilmaiseksi liiku, sen käyttötunti ei ole aivan halpa.
Tosin oletko mahdollisesti itse jo ehtinyt naapurisi suututtaa...silloin ei taida rahakaan auttaa.
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,niin metsä vastaa,,,,,,,,,, :)))))

Äänestä

Kyllä tuolla Heinämaalla on muutama avuliaskin kylänmies, kiitos heille=) Kateellista porukkaahan siellä alkuperäisasukkaat ovat, sisäsiittoisuudesta johtuen varmaankin. Mutta sama se on varmaan joka pikkakunnalla, missä on samat suvut asuttaneet paikkakuntaa vuosisatojen ajan.

Äänestä

Onhan se niinkin että jokainen suomalainen omistaa jyväjemmarin omaisuutta, kun niiden tukemiseen laitetaan joka vuos enemmän ja enemmän rahaa. Pistää vihaksi ku niitä pitäå tukea enemmän että ne sais joka toinen vuos uuden traktorin jolla ei sitten tehdä ku omat väkinäiset työt ja sitten ku jää vähänkin ylimääräistä aikaa niin mennään niillä taxfee koneilla muitten kiusaks tekee lumityöt ja kone työt. Eipä tarvitse ihmetellä ku muilla normaali yrittäjillä ei ole hommia ku jyväjemmarit tekee puolet halvemmalla ku muut. Taitaa kaiken lisäksi tankata löböä koneisiin. Enpä yhtään ihmettele miksi on onni syntyä jyväjemmariksi.
Jyväjemmarin työpäivähän on 20h/7 niiden työaijaksi lasketaan kaupassa käynti, imurointi, liiterissä norkeaminen, metsästys, sukulointi, naapuri tappelut, lapsien teko, virastoissa käynti. eipä ihme ku ne valittaa ku ne on aina töissä, ei ole vapaa-aikaa. Toivottavasti annetaan lisää rahaa jyväjemmareille että ne sais tehtyä lisää heinämaan tapaisia paikkoja :)

Äänestä

Kuivannolta löytyy täysin samanlaista sisäpiirin touhua.
Maajussit sai muuten uudenvuoden raketitkin verovähennyksiin kun ostivat ne maatalouskaupasta"sianrehuna".

Äänestä

Joopa joo, näyttää tuo heinämaalaisten öykkäröinti jatkuvan. Kun itse aikanaan muutin perheineni Heinämaalle, tuli naapuri ensimmäisellä viikolla pihaamme ja sanoi: "jos puututte heinämaalaisten asioihin, teidän käy huonosti". Uhkailua vai mitä? Toinen naapuri sanoi, että voi koska tahansa katkaista teiltä tuon tien. Muutama muu naapuri toivotti tervetulleeksi samaan tapaan. En vielä silloin tiennyt että heinämaalaiset kykenevät vielä pahempaankin "pikku-Pettereitä" myöten. On parempi jättää pahimmat tarinat kertomatta mutta on rikottu jo 3 postilaatikkoa, heitelty roskat tantereeseen, rikottu autotallin ikkuna. Kävipä yksi vanhempi mieshenkilö naapurista ensimmäisenä kesänä tutkimassa meidän roskalaatikotkin. Oli pokkaa, koska itse seisoin pihalla ja hän ei edes häpeillyt. Tuo "Höpölöpö" kirjoittaja näyttää olevan juuri "pikkku-Petterin" vanhempia - asenne näyttää olevan ainakin heinämaalainen. Vaikka ei ole missään tekemisissä heinämaalaisten kanssa, tullaan silti kotirauhaa rikkomaan (edelleen) - joten, peiliinkään ei ole katsominen. Jospa alkuperäiset heinämaalaiset itse katsoisivat peiliin - jos on järkeä. Jotain mätää on koko kylässä ja olenkin samaa mieltä kuin edeltävissä kirjoituksissa mainitusta sisäsiittoisuudesta. On hyvä, että koulu lakkautetaan, saapahan lapset virikkeitä ulkopuolelta. Kyläjohtokuntakin ajaa samaa linjaa kuin nämä suurimmat meuhkaajat. Heinämaan kyläjohtokunta onkin oikea vitsi. Mutta - niinhän se on kuin koiran kasvatuksessakin, jos tarpeeksi ärsytetään koira käy kiinni. Mikä sen parempi taho kuin ottaa tarpeeksi korkealle yhteyttä (jottei hyvä-veli järjestelmä ala toimimaan) ja tekee pyynnön tarkastuksesta niin eiköhän jotain ala muuttua.
Muuten ihmiset, älkää pilkatko kylähullua, sellainenhan on fiksu ihminen heinämaalaisiin verrattuna.

Äänestä
  • Jotenkin on vaikea uskoa että tuollainen häiriköinti on voinut tapahtua ... jos minä muuttaisin tuollaiselle paikalle ja minut " toivotettaisiin tervetulleeksi" tuohon tapaan, niin minun vastineeni olisi sitä luokkaa ettei ko. " toivotttaja" koskaan erehtyisi tekemään samaa virhettä ... SE ON VARMA!

    Äänestä

  • Laita kamerat ja kuvan nettiin niin närähän muutkin ketä ne mulkut meil tääl on.. Melkein arvaan kyl mut en laita nimii VIEL TÄNNE

    Äänestä

  • Kylän kunku kirjoitti:

    Laita kamerat ja kuvan nettiin niin närähän muutkin ketä ne mulkut meil tääl on.. Melkein arvaan kyl mut en laita nimii VIEL TÄNNE

    Kamerat on laitettu ja kuvat tallessa. Tosin, ne menevät vain viranomaisille, jos joku heinämaalainen uskaltautuu vielä kameran kohteeksi!

    Äänestä

  • Osansa saanut kirjoitti:

    Kamerat on laitettu ja kuvat tallessa. Tosin, ne menevät vain viranomaisille, jos joku heinämaalainen uskaltautuu vielä kameran kohteeksi!

    Missä päin kamerat sijaitsee niin menen vaikka heti ?

    Äänestä

  • Osansa saanut kirjoitti:

    Kamerat on laitettu ja kuvat tallessa. Tosin, ne menevät vain viranomaisille, jos joku heinämaalainen uskaltautuu vielä kameran kohteeksi!

    oletko kenties lehvälän pappa?

    Äänestä

Joo - Heinämaalla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista - siellä on myös oma perustuslaki!
Mitä mieltä olette Heinämaan h-enkeleistä, kylää terrorisoivista mopopojista - kuuluvat kai tuohon eliittin, mutta eiköhän se lopu kun muutan Heinämaalle.

Äänestä
  • Heinämaan h-enkelit:D tarkoitatko kenties mopopoikia jotka ajaa pelloilla? Jos sinun p*rsettäraapii että mopopojat ajaa pelloilla ni tulkaa toki kertomaan itse heille älkääkä täällä puhuko p*skaa.

    Äänestä

Tehkää kauhuelokuva tuosta sisäsiittoisesta kylästä.

Äänestä

ei ihme että,kakaratkin on tollaisia ,kun vanhemmat tuijottavat omaan napaansa.siel ainakin on yksi akka ,joka puhuu selän takana paskaa.ja on niin helvetin kateelinen muille.

Äänestä

tottahan se on,lapset ottaa mallia kotoonta.tiedän yhden perheen jossa äiti on työpaikka kiusaaja.turha ihmetellä miksi lapset on mitä on.

Äänestä

Kylän ainoa poliitikkokin kulkee raamattu ja risti perstaskussa ja puhuu höpöjä. Kyllä vikaa on kyläläisissä paljon kun dementikkoja sinne äänestää. Koulua siellä ei tarvita. Pönttö kasvattamo se vain olisi. Opettajatkin aivan surkeita.

Äänestä
  • Minun mielestä tämä heinämaan poliitikko on täysin asiallinen ja ajaa heinämaan ja heinämaalaisten etuja.

    Äänestä

  • Onneksi koulu kuitenkin lopetettiin. Se oli tärkeintä.

    Äänestä

Ei siinä vielä mitään, mutta kun se veljeilee niitten kouluntappaja Kokoomukselaisten kanssa. Käy vielä niitten kokouksissakin juonimassa kaikkea. Että tämmöinen edustaja meillä.

Äänestä
  • Jos äänestät kristillisdemokraatteja, niin äänesi voi mennä loppupelissä kuitenkin kokoomukselle.......yhtä köyttä siis....

    Äänestä

Heinämaa, juntteja, paskapäitä ja tosihomoja. Homona! Nyt nopeesti uutta verta, että saadaan väki normaalille tasolle!

Äänestä
  • Odotahan vain vain pari viikkoa niin veri alkaa vaihtua......

    Äänestä

heinämalla on ahdasmielistä porukkaa.

Äänestä
  • jaeaemaallapa.

    Äänestä

Olen asunut Heinämaalla koko lapsuuteni 60 - 70 - 80 luvulla, sitten olin poissa n.25v, sitten muutin pariksi vuodeksi takaisin ja nyt olen taas muuttanut pois sieltä viime syksynä, Rauhallista oli kuin Herran kukkarossa, naapurit mukavia ihmisiä, Lumenauraukset hoitui. Rauhassa sain asua. Positiivisia muistoja tästä paikasta. Palvelujen puute tietenkin miinuksena, toisaalta taas luonto ja rauha. Tykkäsin.

Äänestä

Että mitä skeidaaa täällä jauhetaan. Oikeen naurattaa kun näitä lueskelee...

Äänestä

Asuuko Heinämaalla edes niin montaa asukasta kuin tässä on kirjoittajia?

Äänestä

Jaeaeaemaelaeae

Äänestä

helppohan se täällä on heinämaalaisista puhua,kun ette edes tunne ja ei meistä kaikki ole mitään ahdas mielisiä :)

Äänestä

eiks se kylä kauppiaskin ole vähän pimpo,en ainakaan laskis omia lapsia siihen kauppaa.

Äänestä
  • Oikein mukava kauppias ja hauskat jutut keventää päivää mukavasti. Ja sinun onneksesi kauppa on lopetettu mutta minun mielestä mukava kauppias.

    Äänestä

  • Asukas 2/14 kirjoitti:

    Oikein mukava kauppias ja hauskat jutut keventää päivää mukavasti. Ja sinun onneksesi kauppa on lopetettu mutta minun mielestä mukava kauppias.

    Ensi lauantaina mopo ja piikki miitti. Kaikki mukaan lähtö kaupalta 18:00. Järjestäjinä HelPer eli helvetinperkeleet.

    Äänestä

  • Asukas 2/14 kirjoitti:

    Oikein mukava kauppias ja hauskat jutut keventää päivää mukavasti. Ja sinun onneksesi kauppa on lopetettu mutta minun mielestä mukava kauppias.

    Sehän se yks mukamas "kirjailija" hämmentää ja sotkee kyläläisten välejä. Hypää talosta taloon puhumassa pahaa naapureista. Varmaan olisi mukavampi kylä kaikkien asua ilman sen toisten asioihin puuttumista.

    Äänestä

  • Ovet säppiin kirjoitti:

    Sehän se yks mukamas "kirjailija" hämmentää ja sotkee kyläläisten välejä. Hypää talosta taloon puhumassa pahaa naapureista. Varmaan olisi mukavampi kylä kaikkien asua ilman sen toisten asioihin puuttumista.

    Kenestä on kysymys?

    Äänestä

  • Ovet säppiin kirjoitti:

    Sehän se yks mukamas "kirjailija" hämmentää ja sotkee kyläläisten välejä. Hypää talosta taloon puhumassa pahaa naapureista. Varmaan olisi mukavampi kylä kaikkien asua ilman sen toisten asioihin puuttumista.

    Niin kenestä on kysymys

    Äänestä

  • Tahtoo tietää kirjoitti:

    Kenestä on kysymys?

    Heinaemaeaesta

    Äänestä

  • tahtoo tietää 2 kirjoitti:

    Niin kenestä on kysymys

    Se on se syöjätär jota lapset ja koiratkin kavahtavat.

    Äänestä

  • Kauppias on kyllä ihan fiksu ja leppoisa mies. Itseäni ei koskaan ole pelottanut laskea lapsia kauppaan ostoksille. Harmi vaan, että kauppa loppui :(

    Äänestä

Heinämaa on mukava paikka, on sopivasti kaikennäköistä ja kokoista porukkaa..löytyy nuorta ja vanhaa..miestä ja naista ja siltäväliltäkin..Kaipaan kauppiasta. Myös kesäasukkia joka osaa olla ystävällinen, mukava ja rikkoa rajoja omalla persoonallaan. Olemmehan Heinämaalaiset ihmisiä ja kasvamme joka päivä ajatusten kanssa.

Äänestä
  • Heinämaa ja heinämaalaiset ihan OK. Muistettava aina, oli missä tahansa, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Kesäasukkaina aloitettiin, nyt viihdytään jopa enemmän kuin kaupunkiasunnolla. Ja ollut hauska todeta, että kylältä löytyy tarvittaessa apua autoremontista rakentamiseen.

    Äänestä

Ei taida Heinämaalla olla lainkaan ulkomaalaisia?

Entä vieläkö siellä on jäljellä sitä Tatari baarin väkeä?

Äänestä

Nyt se koulu sitten loppui Heinämaalta :( Mikähän on vanhan koulun kohtalo?

Äänestä
  • HYVÄT IHMISET! VIELÄ ON TOIVOA, HEINÄMAAN "HELLANTELTUT" PÄÄSIVÄT SIVISTYKSEN PARIIN, VIRENOJAN KOULUUN, OPISKELEMAAN. SIELLÄ OPPIVAT KAIKKEA UUTTA JA MIELENKIINTOISTA, JOITA SITTEN KOTONA OPETTAVAT ISKÄLLE JA ÄISKÄLLE. SIVISTYS VALTAA SILLÄLAILLA PIKKUHILJAA KOKO KYLÄN!
    JA TATARIN BAARI TAKAISIN, SAADAAN UUTTA VERTA KYLÄÄN. NÄILLÄ KEINOILLA SISÄSIITTOISUUS LÄHTEE JA RAUHA PALAA HEINÄMAAN TUPPUKYLÄÄN!

    Äänestä

  • Heinämaa on kiva paikka.

    Äänestä

  • HEINÄHATTU kirjoitti:

    HYVÄT IHMISET! VIELÄ ON TOIVOA, HEINÄMAAN "HELLANTELTUT" PÄÄSIVÄT SIVISTYKSEN PARIIN, VIRENOJAN KOULUUN, OPISKELEMAAN. SIELLÄ OPPIVAT KAIKKEA UUTTA JA MIELENKIINTOISTA, JOITA SITTEN KOTONA OPETTAVAT ISKÄLLE JA ÄISKÄLLE. SIVISTYS VALTAA SILLÄLAILLA PIKKUHILJAA KOKO KYLÄN!
    JA TATARIN BAARI TAKAISIN, SAADAAN UUTTA VERTA KYLÄÄN. NÄILLÄ KEINOILLA SISÄSIITTOISUUS LÄHTEE JA RAUHA PALAA HEINÄMAAN TUPPUKYLÄÄN!

    Isoilla kirjaimilla kirjoitettu teksti vastaa huutamista.

    Äänestä

  • Pakolaiset saattavat lähteä kävelemään Heinämaantietä väärään päin, niin sitten heinämaanraitilla on ihmettelemistä. Toivottavasti sisäsiittoinen kylä saa siten uutta verta.

    Äänestä

Mites Teijän KALLE siel voi?????????

Äänestä

On mikko viel siellä????

Äänestä

Jeps,muutama aaavikkone..ri voistehdä tuolla kylällä hyvää...

Äänestä

Ei se Heinämaa ole ainoa hieman erilainen paikka Orimattilassa, niin kuin monet ovat tässäkin keskustelussa sanoneet. Itse asun Virenojalla ja täällä riehuvien ja huutelevien penskojen lisäksi aikuisetkin ovat aivan pimeitä, salinmäentiestä haarautuu pieni peltotie jonka alkupäässä asuu täysin sekopäätä väkeä. Kun yrität täysin normaalisti kyseistä tietä ajaa niin talon pihalta hyppää ukko eteen ja sanoo että tästä ei kuljeta. Kyseinen ukko on yrittänyt ajaa kaverini päältä hänen yrittäessään ajaa tietä pitkin pyörällä, ukon vaimo päästi perääni koiran kerran kun oli tietä kulkemassa. Tielle on nyt tullut kyltti että läpikulku maanomistajien luvalla, epäilisin tuotakin laittomaksi. Olen kuullut huhuja että talossa asuva pariskunta ei pidä melusta jonka ohikulkijat tiellä aiheuttavat, kumma juttu kun eikös niistä salinmäentietä kulkevista ohikulkijoista sitten kuulu meteliä, sitä paitsi mistä lähtien kävely ja pyöräily on tuottanut melua, kun sitäkin kerran täytyy estää. MIELIPUOLISTA TOIMINTAA!!! Sanon minä.

Äänestä

Ei sitä kulkemista voi tosiaan alkaa omilla lelukylteillä estämään. Ja jos koiran usuttaa kimppuun niin rikosilmoitusta poliisille. Tyypillisestä naapurihäiriköstä taitaa olla kyse.

Äänestä

Vetäkää turpiin niitä pentuja kyllä oppivat

Äänestä
  • Tuun vetää sinua peppuun

    Äänestä

Sukulaiseni asui Heinämaalla nuorena ja haluaisi lähteä katsomaan vanhoja seutuja. Eipä taida kannattaa tulla sinne haahuilemaan ed. mainittujen kommenttien perusteella? Onko Pärmän vanha päärakennus vielä missään toiminnassa? Kiitos tiedoista.

Äänestä
  • Varastona näkyy olevan

    Äänestä

Täällä sitä vaan puhutaan pelkkää paskaa Heinämaasta vaikka tosiasiassa nuo mopopojat ovat jo kasvaneet isommiksi ja mitään ongelmia ei enää ole heinämaalla

Äänestä
  • Näin on paskaa puhutaan vaikka Heinämaalaiset ovat kuin rikastettua kansan osaa Orimattilassa. Eivät mitää haisevia lökä pöksyjä. Voimaa löytyy!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raivostuttaa kirjoitti:

Heinämaalla tuntuu olevan sellainen asenne,että tietyt penskat saa hillua ympäri kylää tekemässä pahojaan ja huutelemassa hävyttömyyksiä. Kieltää heitä ei saa,koska voi tulla kullanmuruille trauma. Kotiin ei kannata soittaa,koska vastaus on aina:ei meidä"pikku-petteri"sellaista tee koska on kielletty ja silti tämä"pikku-petteri"on aina päätekijänä pahanteossa. Viimeksi oli yllyttämässä ja käskyttämässä muita,kun ei enää uskaltanut itse tulla kiinnijäämisen pelossa.Laittoi kaksi lasta tulemaan jopa pihaan saakka ja itse katseli ja huuteli"neuvoja"risteyksestä.Jos ei toinen lapsi tottele,niin alkaa kiusaaminen(nimittely ym.) Seuraavaksi soitan poliisille,jos ei lapsia saada kuriin ja pysymään pois toisten pihoista ja pihateiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu