Jiddu Krishnamurti syntyi Madanapalessa, Etelä-Intiassa 12.toukokuuta 1895 ja kuoli helmikuun 17.päivänä 1986 Ojaissa, Kaliforniassa, 91.vuoden ikäisenä. Hänen puheitaan, keskustelujaan, päiväkirjojaan ja kirjeitään säilytetään tällä hetkellä yli seitsemänäkymmenenä kirjana ja satoina audio-ja videonauhoituksina.
Yli 60-vuoden ajan Krishnamurti matkusti ympäri maailmaa puhuen ja keskustellen miljoonien eri ikäisten ja eri taustaisten ihmisten kanssa sanoen, että ainoastaan täydellinen muutos yksilöiden sydämissä ja mielissä voi muuttaa yhteiskunnan ja antaa maailmaan rauhan.
Koko elämänsä ajan Krishnamurti toisti ettei hän halua seuraajia. ”Jonkun toisen seuraaminen on vahingollista”, hän sanoi, ”sillä ei ole merkitystä kuka hän on”. Hän ei perustanut mitään henkistä organisatiota eikä luovuttanut kenellekään auktoriteettia ruveta opetustensa tulkiksi. Hän pyysi ainoastaan, että hänen kuolemansa jälkeen, ne jotka jakoivat hänen pyrkimyksensä säilyttäisivät tuleville sukupolville alkuperäisen aineiston hänen puheistaan, keskusteluistaan ja kirjoituksistaan ja tuovat ne yleisesti saataville. Ainoastaan tätä tarkoitusta varten on perustettu viisi eri säätiötä (ks.linkit), lisäksi hänen aloitteestaan perustettiin useita kouluja eri puolille maailmaa. Tällä hetkellä on 36:ssa eri maassa komiteat hänen sanomansa tunnetuksi tekemiseksi (ks. linkit, Krishnamurti Information Network).
Vuosisata, jolloin Krishnamurti eli, näki kaksi maailmansotaa, jatkuvia poliittisia, etnisiä ja uskonnollisia väkivaltaisuuksia, massamurhia ennen näkemättömässä mittakaavassa ja massatuhoaseiden kehittymisen ja leviämisen ympäri maailmaa. Tämän lisäksi, liikakansoitus, ympäristön saastuminen sekä sosiaalisten institutioiden luhistuminen on levittänyt pelkoa ja kyynisyyttä arvioitaessa ihmisen kykyä ratkaista yhä kasvavia ongelmiaan. Käytännöllisesti sanoen, jokaisessa julkisessa puheessaan Krishnamurti viittasi näihin maailmanlaajuisiin kriiseihin, kehoittaen kuulijoitaan kiinnittämään vakavan huomionsa psykologisiin rakenteisiin, jotka synnyttävät väkivaltaa ja surua heidän elämäänsä.
Krishnamurtin opetusten ydin
Krishnamurtin opetuksen ydin sisältyy vuonna 1929 sanottuun lauseeseen: ”Totuus on poluton maa”. Totuutta ei voi löytää minkään organisaation, uskonlahkon, opinkappaleen, papin eikä seremonian avulla, ei filosofisen tiedon eikä psykologisen tekniikan keinoin. Se kohdataan käyttämällä vuorovaikutusta peilinä, ymmärtämällä oman mielemme sisältö, havainnoimalla, ei älyllisen, sisäänkääntyneen erittelyn avulla.
Ihminen on rakentanut sisäisen turvamuurin uskonnollisista, poliittisista ja itseään koskevista mielikuvista. Mielikuvat ilmenevät symboleina, mielipiteinä ja uskomuksina. Näiden mielikuvien taakka hallitsee ihmisen ajattelua, arkea ja suhteita toisiin ihmisiin. Mielikuvat ovat syy kaikkiin ongelmiimme, koska ne erottavat ihmiset toisistaan. Ihmisen käsitys elämästä muotoutuu hänen mieleensä juurtuneista käsitteistä. Ihmisen tajunta koostuu sisällöstään ja on koko hänen olemisensa ydin. Tajunnan sisältö on kaikille ihmisille yhteistä. Yksilöllistä on nimi, olemus ja perinteestä ja ympäristöstä omaksuttu pintasivistys. Pinnalliset tekijät eivät tee ihmistä ainutlaatuiseksi, ainutlaatuista on täydellinen vapaus kaikille ihmisille yhteisen tajunnan sisällöstä. Ihminen ei siis ole yksilö.
Vapaus ei ilmene reaktiona eikä vapautena valita. Ihminen kuvittelee olevansa vapaa, koska hänellä on vaihtoehtoja. Vapaus on aidosti ja suuntaamattomasti tarkkailemista, eikä siihen liity rangaistuksen pelkoa tai palkkion odotusta. Vapaudella ei ole vaikutinta. Vapaus ei ole ihmisen kehityksen päätepiste, se on hänen olemassaolonsa ensimmäinen askel. Tarkkaillessaan ihminen alkaa havaita, että ei ole vapaa. Vapaus on olla valikoimattomasti tietoinen arjen olemisestaan ja toimistaan.
Ajatus on aikaa. Ajatus syntyy kokemuksesta ja tiedosta, eikä
niitä voi erottaa ajasta ja menneisyydestä. Aika on ihmisen psykologinen vihollinen. Toimintamme perustuu tietoon ja siksi aikaan. Ihminen on täten aina menneisyyden vanki. Koska ajatus on aina rajoittunutta, elämämme on alituista ristiriitaa ja sisäistä kamppailua. Psykologista kehittymistä ei ole.
Kun ihminen tulee tietoiseksi omien ajatustensa liikkeestä, hän havaitsee jakauman ajattelijan ja ajatusten, tarkkailijan ja tarkkailtavan, kokijan ja kokemuksen välillä. Hän oivaltaa, että tämä jakauma on harhaa, kuvitelma. Vain tällöin havaitseminen on välitöntä sisäistä näkemistä, jota menneisyys tai aika eivät mitenkään varjosta. Tämä ajaton oivaltaminen saa mielessä aikaan syvällisen, mullistavan muutoksen.
Täydellinen kieltäminen on myönteisen ydin. Kun kielletään kaikki se minkä ajatus on psykologisesti synnyttänyt, silloin on rakkautta, joka on syvää myötätuntoa ja oivaltavuutta.
Tämän lausunnon Krishnamurti kirjoitti alunperin kirjaan "Krishnamurti: The Years of Fulfilment" by Mary Lutyens 1980. Kirjan julkaisi John Murray Ltd 1983.
J.Krishnamurti
7
1500
Vastaukset
- joo
kielsi ennen lähtöään muuttamasta mitään opetuksiaan ja muutoinkin auktorisoi itsensä kaikkein korkeimmaksi opettajaksi
eli kaikki hienot puheet koskivat kaikkea muuta kuin hänen oppejaan ja häntä itseään -hän oli siis täydellinen. - brian35
Krishnamurti siis puhui siitä, mihin kaikkien luulisi pyrkivän jossakin vaiheessa(vaikka pyrkiminen sinänsä pahasta) niin suoraan ja selkeästi kuin mahdollista. Ei ole pakko niellä, jos ei kiinnosta. Mutta "minästä" vapautuminen on parasta, mitä voi olla..
- lukija
Minullekin Krishnamurti kolisi joskus lujaa - oikeasti, vaikka olenkin lukija, niin itse lukukokemus muodostui niin rajuksi ja katarttiseksi, että aloin tehdä vatsalihasliikkeitä maatessani selälläni... :-)
Krishnamurti oli kuitenkin yksi niistä opettajista, jotka olivat tehneet vuosikausia meditaatiota ja sitten kielsivät sen merkityksen. Samoin hän saarnasi opettajia vastaan ja käytti elämänsä opettamiseen... - suuri ego
...on tutustumisen aiheinen kaveri jos Jiddu Krishnamurti kiinnostaa. UG ja J eivät ole sukulaisia, mutta heillä kyllä on yhteistä historiaa takanaan(UG on osallistunut J:n keskusteluihin).
UG laittaa J:tä "paremmaksi". Valaistumista ei ole ja kaikki gurut ovat harhaanjohtajia.
"We don't want to be free from fear. All that we want to do is to play games with it and talk about freeing ourselves from fear."
UG:n kirjat löytyvät kokonaisuudessan netistä sillä...
"My teaching, if that is the word you want to use, has no copyright. You are free to reproduce, distribute, interpret, misinterpret, distort, garble, do what you like, even claim authorship, without my consent or the permission of anybody." - brian35
Onhan toki paljonkin "itsettömyydestä" puhujia maailman historiassa Buddhasta, kristittyjen mystikkojen kautta teosofiaan ja guru buumiin 1900-luvulla. Jokuhan puhui gurutroikasta: Krishnamurti, R.Maharshi ja N.Maharaj. J.Krishnamurti kuitenkin varmaan se kuuluisin, eli voisin tunnustautua krishnamurtilaiseksi, jos tarve vaatii. Vaikka jos kohtaat Buddhan tiellä, niin tapa hänet. Ja sitähän J.Krishnamurtikin toivoi sydämensä pohjasta..
- Toivo74
http://bernie.cncfamily.com/img/k1929.jpg
http://www.jiddukrishnamurti.info/kpics/krishnamurti-4sm.jpg
http://www.sigurfreyr.com/images/krishnamurti.jpg
http://www.terebess.hu/keletkultinfo/lexikon/krishnamurti1.jpg
http://www.inthelight.co.nz/spirit/gurus/images/krishnamurti.jpg
"Krishnamurti ei ollut filosofi klassisessa mielessä. Hän ei ollut kiinnostunut esittämään teorioita tai väittelemään näkemyksistään. Silti se mihin hän pyrki kuuluu filosofian jatkumoon. Kuten Sokrates, joka esimerkillään ja kysymyksin rohkaisi kuulijoitaan kriittisesti tutkimaan olettamuksia, joihin heidän uskomuksensa perustuivat, Krishnamurti, esimerkillään ja kysymyksillään rohkaisee kuulijoitaan kriittisesti tutkimaan niitä olettamuksia mihinkä heidän todellinen itsensä kokeminen ja maailmansa perustuu. Toisin sanoen, missä Sokrates rohkaisi kuten tänä päivänä sanoisimme kriittiseen ajatteluun (tai, yksinkertaisesti, filosofiaan), Krishnamurti rohkaisee meitä kriittiseen katsomiseen eli kuten hän itse sanoi, valikoimattomaan tietoisuuteen."
-prof. Raymond Martin. "Krishnamurti. Reflection on the Self." 1997
"Krishnamurti on meidän aikamme filosofien ja ajattelijoiden joukossa erillään kaikista muista. Jos filosofialta vaatii vastausta tai ainakin valaistusta keskeisiin elämän kysymyksiin eikä ainoastaan teoreettisten pulmien selvittelyä, ei ketään nykyään elävistä ajattelijoista voi asettaa lähimaillekaan Krishnamurtin rinnalle."
-Veli Valpola,HS 1959 - Tara
Krishnamurtin salattu elämä:
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/krishnamurti2.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768