ikuinenko

olen 25. elämässä on sattunut ja tapahtunut nuoreen ikääni verrattuna hyvin paljon. eräänä päivänä kuitenkin minusta tuntui että jokin on pielessä. kuukautiseni muuttui ruskeaksi ja vuotoa oli niukasti ja vain kaksi päivää. vuotoa oli vain yhtenä päivänä. vuotoa ei ollut enää lainkaan. lääkärit sanoivat että on ihan normaalia eikä tarvitse lisä tutkimuksia kuin verikokeet. sama toistui uudestaan. lääkäri uskottelee että minulla on vain korvien välissä vikaa eikä jalkovälissä. gynegolokisissa tutkimuksissa todettiin vain kohdun olevan poikittain ja munarakkula sairaudesta mutta tutkimuksia ei viety eteenpäin sillä lääkäri haukkui suorastaan minut niin että itkin mieheni sylissä sen jälkeen koko päivän. lääkäri siellä totesi vain ettei kukaan uskoisi minua mitä hän on sanonut tai tehnyt. on jäänyt hieman traumat lääkärissä käynteihin kun kukaan ei voi auttaa eikä yksityisellä ole varaa ravata. mutta ongelma on ettei kuukautisia ole, mahakipuja on. jo kaksi vuotta ilman kuukautisia ja tuhottomasti raskaustestejä. herää kysymys, mikä minussa on vikana. miksi kukaan ei halua auttaa? miksi emme saa lasta? onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
3266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Todella ikävältä kuulostavat nuo sinun kokemuksesi. Samaa en onneksi ole kokenut, mutta ajattelin silti kommentoida: Ymmärsinkö siis oikein, että olet nyt 2 vuotta ollut kokonaan ilman kuukautisia tai tyhjennysvuotoja? Se ei ole terveyden kannalta kovin hyvä juttu! Vaikka ei vauvasta haaveilisikaan, niin kohdun limakalvon kuuluu uusiutua ja jos ei se luonnollisesti tapahdu, niin se pitäisi tehdä lääkkeillä muutaman kerran vuodessa. Käsittääkseni ilman vuotoja lisääntyy mm. syöpäriski. Kuukautisten puuttuminen aiheuttaa myös sen, että siitä vauvasta on turha haaveilla, ennen kuin kuukautiset (ja ovulaatiot!) on saatu kuntoon. Mistä munarakkulasairaudesta lääkäri puhui? Onko kyse kenties pco:sta? Se selittäisi kuukautisten poisjäännin, mutta ei sekään itsestään parane, vaan vaatii asianmukaista hoitoa. Nyt kehoittasisin sinua kaikesta huolimatta varaamaan uuden ajan lääkärille - jollekin eri lääkärille kuin viimeksi! Ja vaatimaan lähetettä lapsettomuustutkimuksiin ja hoitoihin. Ota vaikka mies mukaan vastaanotolle, jos tuntuu ettet itse kykene riittävästi pitämään puoliasi.

Äänestä

se sinussa on vikana. Ja sitten, eikun lääkäriin. Se nimittäin voidaan auttaa. Olet nuori vielä.

Äänestä
  • Itselläni on ollut endometrioosi 10 vuotta, ja nämä sinun oireesi eivät sovi siihen! Endoon ei muutoinkaan kuulu kuukautisten poisjääminen. Miksi täällä joku diagnosoi toisen ongelmia kun ei ole asiasta varmuutta. MUTTA: nyt heti varaa aika toiselle lääkärille ja teet tästä lääkäristä jolla olet käynyt valituksen. Potilasasiamieheen yhteyttä, tuo on virkavirhe ja vakava sellainen. Kukaan ei pidä sinun puoliasi, jollet sinä itse. VOIMIA!!! Älä anna periksi, et ole ainut joka kokee tällaista mutta aivan liian harva rohkenee vaatia oikeuksiaan ja ilmiantaa lääkärin. Ei se lääkäri ole aina oikeassa ja virheitä tekevät ihan siinä missä muutkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


unelma vain kirjoitti:

olen 25. elämässä on sattunut ja tapahtunut nuoreen ikääni verrattuna hyvin paljon. eräänä päivänä kuitenkin minusta tuntui että jokin on pielessä. kuukautiseni muuttui ruskeaksi ja vuotoa oli niukasti ja vain kaksi päivää. vuotoa oli vain yhtenä päivänä. vuotoa ei ollut enää lainkaan. lääkärit sanoivat että on ihan normaalia eikä tarvitse lisä tutkimuksia kuin verikokeet. sama toistui uudestaan. lääkäri uskottelee että minulla on vain korvien välissä vikaa eikä jalkovälissä. gynegolokisissa tutkimuksissa todettiin vain kohdun olevan poikittain ja munarakkula sairaudesta mutta tutkimuksia ei viety eteenpäin sillä lääkäri haukkui suorastaan minut niin että itkin mieheni sylissä sen jälkeen koko päivän. lääkäri siellä totesi vain ettei kukaan uskoisi minua mitä hän on sanonut tai tehnyt. on jäänyt hieman traumat lääkärissä käynteihin kun kukaan ei voi auttaa eikä yksityisellä ole varaa ravata. mutta ongelma on ettei kuukautisia ole, mahakipuja on. jo kaksi vuotta ilman kuukautisia ja tuhottomasti raskaustestejä. herää kysymys, mikä minussa on vikana. miksi kukaan ei halua auttaa? miksi emme saa lasta? onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu