Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kaksi kuukautta,mutta suhteemme on ollut vireillä yli kahden vuoden ajan. Viime viikon perjantaina olin juhlimassa Wanhojenpäivää luokkatoverieni kanssa ja tein aloitteen pojalle josta olen haaveillut pitemmän aikaa. Sain vastakaikua pojalta, mutta en halunnut mennä suudelmia pidemmälle hänen kanssaan. Seuraavana aamuna minusta tuntui ettei minun ja tämän pojan välillä olleet suudelmat merkinneet mitään ja halusin olla entistä enemmän rakastunut poikaystävääni. Illalla ennen kuin menin nukkumaan huomasin kumminkin,että en ollut koko päivän aikana ajatellut muuta,kuin edellisen illan kiellettyjä suudelmia. Nyt olen miettinyt viikon jatkanko poikaystäväni kanssa jota edelleen rakastan vai jätänkö hänet ja kokeilen siipiäni tämän "kielletyn hedelmän" kanssa jonka tunteista en varmuudella voi sanoa.
Pidänkö kiinni
Iinez
2302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...jatkat poikaystäväsi kanssa ja unohdat tuon tyhmä yhden suudelma jätkän!! HETI!!
mulla on ollu sama tilanne ja mä valitsin sen yhden illan suudelma poitsun ja nyt kyllä vituttaa kun en saanu sitä ihanaa ex-poikystävääni takaisin.. mutta onneksi olen löytänyt uuden ihanan poikaystävän..
..lujasti kiinni siitä sun "oikeesta" poikaystävästä..!!mä oon tehny sen virheen viimekesänä...
olin jätkäkaverinikaa ollut reilun puol vuotta,halusin koittaa jtn muuta,ja petin häntä...
ja sen jälkeen jätkin jätkäkaverini toisen pojan takii..
ja kadun tätä toista poikaa varmaan loppuikäni..enkä ikinä voi antaa anteeks tätä.. :( mua harmittaa vielläki,et voinko todella olla nii kylmä ihminen..et petän toista... :(
vaikka olenkin nyt tämän vanhan poikaystävänikaa niin mua harmittaa vielläkin tää turha "syrjähyppy.. :("
se ei ollu edes kivaa,ja mä mietin vaan koko ajan tätä toista poikaa..!!
rakastin kuitenki häntä ja rakastan vielläkin...
zemppiä sulle :)