Vaikea tilanne

Olen nuori maarakennus ja nostokoneista kiinnostunut sälli. Kävin kurssin konekuskiksi rajamäellä aikuiskoulutuksena, joka oli vuoden pituinen. Mielestäni aivan liian lyhyt kurssi, jossa oppi jokaisen koneen käytön perusteet. Kurssilla oli ainakin 20 erilaista maansiirtokonetta. Mielestäni kurssilla olisi pitänyt päästä tekemään kaikkea sellasta työtä mitä kaivinkoneella voidaan tehdä. Ei siinä tiehöylän kuskiksikaa tulla kahdessa viikossa. Meillä oli tapana vaihdella konetyyppejä päivittäin, mutta myös mittojen mukaan kaivamista olis pitäny olla enempi, mutta kun ei muka ehditä kaikkia opettaa, vaikka kuinka haluaisi oppia. Tottakai pitää itsekkin ajatella, mutta kun ennen kurssia en ollut juurikaan koneita ajanut. Halu oppia on kova, mutta rajamäki oli itselleni parikymppiselle jätkälle aivan väärä paikka. Töitä olen hakenut niin perkeleesti loppuvuodesta kurssin jälkeen, mutta turhaan. Ja nyt vielä lamakin.. Kyllä tää vituttaa, kun mielenkiinto ja asenne on kohillaan. Työnanjatan pitäs tajuta, että kaikki olemme uramme alussa joskus olleet. Ymmärrän toki, että kisällin pitäminen kaivinkoneurakoitsijalle voi tulla kalliiksi, mikäli homma sujuu liian hitaasti. Seuraavia koneita haluan oppia elämäni aikana ajamaan täydellisesti: Kaivurikuormaaja, kaivukone, maantiivistyslaitteet eli ajettavat valssijyrät ja maantiivistäjät, teleskooppikurottajat sekä pyöräkuormaimet. Tiehöylä kiinnostaa myöskin, mutta se vaatii pidemmän ajan harjoitella, jotta tulee tasaista jälkeä. Tiehöylän kuljettajalle pitäisi olla oma kurssi, jotta käyttötekniikka olisi kuin ajaisi polkupyörää eli jälki siistiä ja tarkkaa. Alaa en aio vaihtaa, aion opetella noi konetyypit vielä mikäli joku voisi opastaa lisää tai sais duunia..
31818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Opettele ensin kaivurikuormaajaa käyttämään, niin sen jälkeen kyllä osaat muitakin koneita käyttää. Kaivukoneilla nyt kaivaa melkein kuka vain.

Äänestä
  • ja haastava kone kaikin puolin, mutta mihin pääsis harjottelemaan? Mielessäni on käynyt jopa käytetyn kaivurikuormaajan osto, sillä landella olis töitä sille ja tilaa treenata koneen käyttöä, mutta työttömälle ylläpito tulisi kalliiksi, mutta jos sais jostain duunii, niin sitten kaivurikuormaajan ylläpito olisi mahdollista ja duunin jälkeen ja viikonloppuisin harjoittelisin kaivurikuormaajan käyttöä. Se olis kyllä hieno juttu.

    Äänestä

  • nuori konekuski kirjoitti:

    ja haastava kone kaikin puolin, mutta mihin pääsis harjottelemaan? Mielessäni on käynyt jopa käytetyn kaivurikuormaajan osto, sillä landella olis töitä sille ja tilaa treenata koneen käyttöä, mutta työttömälle ylläpito tulisi kalliiksi, mutta jos sais jostain duunii, niin sitten kaivurikuormaajan ylläpito olisi mahdollista ja duunin jälkeen ja viikonloppuisin harjoittelisin kaivurikuormaajan käyttöä. Se olis kyllä hieno juttu.

    Itse kanssa rajamäellä opiskellut huoltopuolella. ei aikaisempaa kaivurikokemusta. Sitten lähdin kiertelemään käytettyjä. Lähes kaikki koneet jobbareilla, eli jos koneita käy katsomassa ni aniharvalla kone ollut yli puoli vuotta omassa käytössä ja myyjä ei siksi tiedä koneesta mitään muuta kuin sen että öljyt on vaihdeltu ja tappeja tiukkailtu. n.20 koneen jälkeen löysin keskimääräistä siistimmän ja keskimääräistä edullisemman ja tein hyvän kaupan.koneessa oli kaikenlisäksi pientä vikaa (konevika). turbon putket oli irti ja koneremontti maksoi vain 100e, eli kannatti ostaa konevikainen. Mutta niin kauan on voittaja kun ei ole ostanut, koneita on maailma täynnä ja nopeaa kauppaa ei aina voi suositella. Itse ostin tämän miltei samana päivänä kun näin ilmoituksen. ostajan on tiedettävä mitä etsii. perustin firman ja siitä nettisivusto www.juhannuskoivu.fi, jossa konekin näkyy olen päätoimisesti 5.vuoro työssä ja rahoitan harrastustani päätyöllä. Töitä on ollut reilusti joka sektorilla ja kone on tullut hyvin tutuksi. Kaivuominaisuudet ovat kehnot ja verraten uuteen telakoneeseen eroa ei voi kuin huokaista. yhdistelmä on hidas,hankala, vipotin, mutta ainakin hymaksessa voimaa&ketteryyttä kivasti. jokin jäykkä perus yhdistelmä on jo miltei mahdoton oikeissa töissä. Linkku antaa koneelle aivan uudenlaisen ulottuvuuden ja etenemiskyvyn ja sähköohjattu vaihteisto on mainio auraustyössä (kokopäivä ajossa), kun ei tarvi polkea kytkintä 1000krt päivässä. viime talvena käytin venttiilipöydän huollossa mutta silti koneella kaivu on yhtä hankalaa kuin radio-ohjattavalla ajo. tuntumaa koneesee ei tahdo löytyä, jotakin vikaa jossakin on mutta kukaan ei osaa sanoa missä. varmaan pumput? siinä näkee että kun en oo koneita käytelly niin ei osannut noita puolia tarpeeksi tutkata ennen ostopäätöstä. kumminkin ahkeruudella tulosta syntyy tasaisen varmasti ja muutoin teknisesti kone on toiminu, eikä ole edes ruikannut öljyjä! laskutettavia tunteja taisi tulla vuodessa n.500h joka riittänee. Useasti koneen osto kaduttaa, koska se sitoo niin kovasti ja "pakottaa" tekemään vaikka aina ei nii innostaisikaan ja rahaakin kiinni, toisinaan on kivaakin tavata uusia ihmisiä ja kohdata uusia haasteita, joita urakoinnissa tulee vastaan. uudella koneella työ ei kannata aloittelijalla, ja yhdistelmässä 10000h ajettukin maksaa jo likaa ja se on käytännössä jo aika paljon ajettu. vanhassa koneessa menee aika ja rahat korjatessa ja remontit usein hyvin ikäviä eikä aina edes korjaannu uusilla osillakaan! Eli renkinä ajo on fiksuinta, jos yrittäminen ei sinänsä kiehdo tyhjästä on lähdetty ja no taskut on ainakin tullut putsattua. Ehkä ensivuonna jo tulosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori konekuski kirjoitti:

Olen nuori maarakennus ja nostokoneista kiinnostunut sälli. Kävin kurssin konekuskiksi rajamäellä aikuiskoulutuksena, joka oli vuoden pituinen. Mielestäni aivan liian lyhyt kurssi, jossa oppi jokaisen koneen käytön perusteet. Kurssilla oli ainakin 20 erilaista maansiirtokonetta. Mielestäni kurssilla olisi pitänyt päästä tekemään kaikkea sellasta työtä mitä kaivinkoneella voidaan tehdä. Ei siinä tiehöylän kuskiksikaa tulla kahdessa viikossa. Meillä oli tapana vaihdella konetyyppejä päivittäin, mutta myös mittojen mukaan kaivamista olis pitäny olla enempi, mutta kun ei muka ehditä kaikkia opettaa, vaikka kuinka haluaisi oppia. Tottakai pitää itsekkin ajatella, mutta kun ennen kurssia en ollut juurikaan koneita ajanut. Halu oppia on kova, mutta rajamäki oli itselleni parikymppiselle jätkälle aivan väärä paikka. Töitä olen hakenut niin perkeleesti loppuvuodesta kurssin jälkeen, mutta turhaan. Ja nyt vielä lamakin.. Kyllä tää vituttaa, kun mielenkiinto ja asenne on kohillaan. Työnanjatan pitäs tajuta, että kaikki olemme uramme alussa joskus olleet. Ymmärrän toki, että kisällin pitäminen kaivinkoneurakoitsijalle voi tulla kalliiksi, mikäli homma sujuu liian hitaasti. Seuraavia koneita haluan oppia elämäni aikana ajamaan täydellisesti: Kaivurikuormaaja, kaivukone, maantiivistyslaitteet eli ajettavat valssijyrät ja maantiivistäjät, teleskooppikurottajat sekä pyöräkuormaimet. Tiehöylä kiinnostaa myöskin, mutta se vaatii pidemmän ajan harjoitella, jotta tulee tasaista jälkeä. Tiehöylän kuljettajalle pitäisi olla oma kurssi, jotta käyttötekniikka olisi kuin ajaisi polkupyörää eli jälki siistiä ja tarkkaa. Alaa en aio vaihtaa, aion opetella noi konetyypit vielä mikäli joku voisi opastaa lisää tai sais duunia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu