Nois psygologin kyselypapereis kysellaa aina itsesa vahingoiuamisesta mut ei vieraan. Miksikoha niin.
Itsemurhako masennusta mut
Murha ei
8955
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kyllä. Jokaisella on ainakin joskus elämässään mielikuvia joissa tahtoisi tehdä jollekkin pahaa, ainakin niille jotka ovat henkilöä vastaan jotain tehneet. Luulen että masentunut ei jaksa enää mitään muita kohtaan enää miettiä vaan jauhaa mielessään itsensä tuhoamista.
Se kauhajoen ampuja oli kai seka etta.
Beckin masennustesti (Beck Depression Inventory, BDI) Testi on tarkoitettu henkilöille, jotka epäilevät olevansa ehkä masentuneita ja pohtivat, olisiko syytä kääntyä ammattiauttajan puoleen. Testin voi tehdä itsekin(netissä), mutta se tehdään myös vastaanotoilla. Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän,masennus on keskivaikeaa tasoa ja yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan. Testi on psykologien ja lääkäreiden apukeino arvioitaessa työkykyä ja toimintakykyä. Sitäpä en tiedä miksi vieraan vahingoittamisesta ei kysytä.
Olen käynyt psykiatrilla ja psykologilla.Ei itsetuhoaikomuksia,vaan jatkuva tunne että jotain täytyisi tehdä näiden Ilmarisen asiantuntija lääkärien ja esittelijän suvulle,siis ei heille itselleen,että saisivat kärsiä itsekin miltä tuntuu kun mikään ei enää kiinnosta ja millään ei ole mitään väliä. Toisin sanoen itselläni ei ole mitään väliä, mutta jotenkin sairaasti tuo koston tunne on saanut vallan,kun on vuosia ollut suht, koht, ilman rahaa ja muutenkin alkaa olla tunne että eiköhän tämä yksilön kiusaus jo riitä.Hylky!! Tämä ei missään nimessä ole mikään uhkaus ketään vastaan!!!!!!
Se on varmasti jotenkin sisään rakennettu, tuo viha mikä tulee kiusaamisesta. Kun on satimessa, eikä ole ulospääsyä. Itse en oikein voi sulattaa enää ketään lääkäriä, kun tiedän lääkäreiden olevan myös papaerilääkäreinä. Samoin en voi olla huoneessa jossa tiedän olevan ihnisen joka on KELAlla töissä. Ymmärrän kouluammuskelijaa. Silloin ei ole viattomia vain mielessä kaikki koulussa olevat ovat yhtä syyllisiä. Näin se menee. Näin me tunnemme.
Katselin juuri noita reseptejä joita täytyy huomenna hakea kun on taas pillerit nielty taas kerran loppuun.Vaan eipä taaskaan rahat riitä kaikkiin mitkä ovat lopussa,ei taaskaan naamaa naurata.Mahtaisikohan nämä helvatan viisaat asiantuntija-lääkärit osallistua kustannuksiin,kun kerran säästävät Ilmarisen rahoja,niin kaiketi heille siitä jotain lisiä maksetaan.Luulen että heidän ei tarvitse laskea saavatko lääkkeensä,ja yleensä tarvitseeko mitään pilleriä tehdessään hylkäävän päätöksen sairaan ja rahattoman ihmisen haitaksi.Naurakaa niin kauan kun naurattaa,ei ole vielä sellaista hevosta syntynyt ettei sille ajajaa löydy??
Oletko käynyt sosiaaliohjaajan luona? Tämän niminen se titteli varmaan oli. Sellainen pitää olla joka kaupungissa. En tiedä onko siitä mitään apua... Voi kun voisin auttaa sinua. Minä tiedän miltä sinusta tuntuu.. Joku aikoi pistaa adressia sairaiden puolesta noita paperilääkäreitä vastaan, mutta enpä ole moista vielä huomannut. Itse etsin aikoinani apua kansanedustajilta, ammattiliitolta ja luottamushenkilöiltä, mutta huomasin, että Suomi on vahvemmanoikeusvaltio ei oikeusvaltio.
Kaikki mahdoliiset tietämäni paikat käyty paitsi sossu.Nyt kun alkaa nuo ilmat lämmetä,tarkenee olla yön ulkona,kun kivuiltani kuitenkaan nuku ollenkaan,lähden tässä alkukesästä Helsinkiin ja haen asinantuntijalääkärit,molemmat,käsiini ja paksuksi paisuneen "muistioni" kanssa suoritan heidän kanssa kasvotusten "keskustelun".Tai ainakin toisen,toista en varmaan ehdi tavata