Jos ei halua esim ampua irtokissoja ne voi ottaa kiinni loukulla ja se on ihan laillinen ja siisti tapa.Omistaja voi sitten käydä lunastamassa irtokissansa ja maksaa korvaukset mitä kissan talteenotti ja ylläpito on maksanut. Jos ei hae kissaansa niin sen voi lopettaa.
Kulkukissat levittää tauteja ja sotkee paikat kuseksimalla, mm. lasten hiekkalaatikot.
Irtokissat
voi loukuttaa
15569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ole irtokissoja nähnyt
En siis ole nähnyt yhtäkään kulkukissaa. Mikäli joskus sellaisen näen, epäilen olisiko sittenkin lähinaapurista lähtenyt uteliaana tutkimusretkelle. Nykyisin kissat ovat useinmiten leikattuja ja kulkevat harvemmin kauas omasta pihapiiristään. Alkuperäisen kirjoittajan kannattaisi kulkea luonnossa. Siellä on monenlaista vipeltäjää! Monenkarvaista kulkijaa on myös pihapiireissä, varsinkin öisin. Kissat taitavat jäädä toiseksi näitten kulkijoiden joukossa, mitä sotkemiseen tai "tautien levittämiseen" tulee.
liikenteessä, joskus aikaisemmin, kyllä siinä maatiaiskissa saa kyytiä isommalta kissalta, eiköhän tuo kulkukissojen kyttääminen ole vähän "yliampuvaa" minun puolestani kulkekoon ihan rauhassa, jos jossain kulkevatkin.
on varmaankin saanut "kulkukissalta" jonkin taudin???!
koko talven nurkkajuuria.......muka niin hienoo porukkaa.....laitappa koiranomistaja se koirankakka pussi käteen...ja vie ne paskat mennessään....
keskimäärin hienompia ihmisiä kuin netissäuikuttavat kakankyttääjät. Ei niitä koiria tarvitse pelätä, rohkaise itsesi ja mene juttelemaan koirien omistajalle, saat varmaan jopa silittää niitä itseäsi (älyllisesti(kin))ylempänä olevia jaloja olentoja! Mutta siihen tosin vaaditaan sitten se että joudut astumaan pois ikkunasi/sälekaihtimiesi takaa ja ovesta ulos..
jälkensäkin, jos nyt ei ihan hiekkalaatikolle kuseskele tai paskantele, enpä ole kajaaníssa nähnyt kissoja, jos näen, ei minua haittaa
Juuri eilen illalla kun päästin koirat meidän aidatulle pihalle, niin siellä oli musta irtokissa. Aika liki oli ettei ollut sen jälkeen entinen kissa. Ja Purolan alueella "karvisen" värinen ja harmaa pitkäkarvainen kissa ovat olleet useemmaan kerran hilkulla jäädä auton alle irti ollessaan. Viime kesänä noukin useemmatkin kissan paskat taloyhtiön lasten hiekkalaatikosta. Eli kyllä ne vaan sinne hiekalle aina paskoo. Loukku on hommattu lainaan ja luulempa että tulee käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Parempi niin kuin että joutuvat koirien hampaisiin tai auton alle.
ovat sitten pakkautuneet kaikki kulkukissat. Kyllähän se ikävää on jos otetaan lemmikki eikä sitten huolehdita siitä. Kissan ja koiran omistajat ovat vastuussa siitä, että lemmikit pysyttelevät omassa pihapiirissään eivätkä ole millään tavalla häiriöksi muille. Kissa, joka kulkee vapaana on osittain hylätty oman onnensa varaan. Pihalla olevat hiekkalaatikot ovat myös kunkin omistajan vastuulla ja ne tulee peittää niin ettei eläimet pääse hiekkaa sotkemaan. Siellä laatikolla käy kyllä muunkinlaista eläintä kuin vain kissoja. Koirien ulosteista on myös kirjoitettu ja kyllähän se koiran omistajan vastuu on siivota lemmikkinsä jätökset pois ihmisten kulkuväyliltä. Ikävää, että täällä Kajaanisa on niin paljon epäsiistejä ja välinpitämättömiä koiran omistajia, jotka eivät välitä siivota jätöksiään. Koira on koira, mutta jos ihminen ei huolehdi asioista on ne jätökset tuolla tienposkessa sama kuin itse olisivat sinne tehneet.
enempi roskaa, kun kissat ja koirat yhteensä!
loukuttaa...on pidettävä kissa hoivissa 15 vuorokautta. loukuta vaan oma kyrpäs urpo!
Ei sitä kissaa tarvii itse loukutuksen jälkeen hoitaa,kajaanissa on toimiva löytöeläintarha. En ole varma mutta joskus käsittääksen hakivat kaupunkialueelta virkaaikaan eläimen. Loukkuja voi lainata terveystarkastajilta. Kissaahan ei saa irti pitää ollenkaan jos se omalta tontilta poistuu,mutta luulen että kun näin jatkuvasti käy on omistajan älykkyysosamäärä pienempi kuin kissan.
niin vaarallinen ja hirveästi haittaa aiheuttava eläin. Onneksi sitä koiranpaskaakin on ihan tasapuolisesti melkein joka nurkassa.
Ne koirat harvemmin kiipeilee lastenvaunuihin ;) Ja kyllä se kissankakka sillä lasten hiekkalaatikossa aika iso riski on. Irtokoiria kun harvemmin näkee hiekkalaatikolla tarpeilaan... Ja puhumattakaan sitä haisevaa kissanpissaa oven pielissä. Ei ne irtokissat niin haittaisi jos ne tekis tarpeensa tuonne teiden varrelle. ;) Ja juu kyllä ne koirankakat pitäis jokaisen omistajan kerätä hoidetulta alueelta, en sitä kiellä.
tapahtunut enemmän? Väkivaltainen koira on käynyt jonkun kimppuun kuin kissa mennyt lastenvaunuihin (jonka voi helposti estää)