siis miten lähestyä naista ja miten tulkita viestejä?
Olen ollut jo kauan ihastunut tai oikeastaan rakastunut erääseen naiseen, Olosuhteiden (ammatilliset) vuoksi emme edes voisi edetä suhteessa ainakaan nyt.
Tahtoisin kuitenkin varmistua toisen tunteista ja ehkäpä väläyttää omiani myös eleissä.
Nainen siis tietää kiinnostukseni naisiin ja myös jonkin asteisen viehättyneisyyteni häneen. Tilanne on sietämätön, koska asioita pitää hoitaa ja mietin vain naisen mahdollisia tunnelmia.
Onko jotakin merkkejä mistä päättelisi?
Miten toimitte jos olette ihastuneet, mutta yritätte peitellä sitä? Kavaltaako jonkin kohta?
Huomaan, että naiselle on hyvin tärkeää olla silmissäni kaunis ja nuorekas. (En lähde kertomaan tarkemmin, mutta totean, että tiedän hänen peittelevän nimenomaan minulta eräitä iän mukanaan tuomia muutoksia) Kertoisiko tämä jostakin? Entä hämmennys tai hiusten hypistely puhuessa? Kömpelyys?
Kertokaa omia kokemuksia, pliis.
miten lähestyä
ja tulkita...
4844
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi tahdot varmistua toisen tunteista, jos itse "ehkäpä" vain väläyttäisit eleillä? No ehkäpä se toinen aavistaa aikeesi ja juuri sen vuoksi ei itse uskalla toimia,, tai ei tiedä, kuinka toimisi! Olet siis jollakin asteella viehättynyt naisesta, mutta alussa kerrot jopa rakastuneesi:)Siinä on aika suuri ero. Pieniä ristiriitaisuuksia nyt on ilmassa! Sitä et muistanut mainita tässä,että onko sillä toisella naisella suhdetta, tai sinulla itselläsi johonkin naiseen/mieheen? Kumpihan teistä olisi rohkeampi ottamaan asioista selvää hiukan tarkemmin?? Joo..aika vaikealta tilanne tuntuu ja tohon hiuksien näpertelyyn,hämenykseen voin keroa sen verran, että itse ainakin johonkin kovasti ihastuneena teen juuri tuota:) elikkä suoraan sanottuna ajatukset karkaile ihan jossain muualla kuin pitäsi:)) taidatte olla molemmat aika lailla epävarmoja, mutta niinhän minäkin olisin tuossa tilanteessa.
ohoh! pieni virhe tuli sanaan "karkailee" toinen e jäi pois:)))
Taidan ilmaista todella sekavasti tosiaan, mutta sekava on tilannekin. Olen siis viehättynyt, ihastunut, rakastunut, aivan palavissani - kaikkea. Pelkään, että kadotan naisen täysin yhteisen projektiajan päättyessä. Tunnelma on lämmin, aivan ihanan intensiivinen, mutta on vaikea avata sitä. Nainen on osoittanut yleisen ymmärryksen ja myötämielisyyden naissuhteita kohtaan. Tuskin on kokemusta. Olemme puhuneet, että "hyvin intiimi ja läheinenkin ystävyys" voisi toimia naisten välillä vaikka olisi toisella tai jommalla kummalla mies. Olemme puhuneet, että harvoin se miehiä haittaa. Olemme olleet huvittuneita. Siis yleisellä tasolla. Ja niin : hänellä on mies, aviosellainen, jo pitkän pitkän matkan takaa... Haluan hänet jotenkin elämääni. Hän hymyää, vilkuilee ja koskettelee hiuksia. Ja on hurjan ihana.
No tuosta kertomastasi päätellen taidatte kummatkin kiertää kuin kissat kuumaa puuroa... Tulee vaikutelma, että kumpikin tavallaan tietää, mutta ei uskalla sanoa mitään niin radikaalia, etteikö sitä voisi tulkita ajatukseksi ihan vain "yleisellä tasolla". Sellaista tunnusteluahan se usein on, kunnes jompi kumpi lopulta ratkeaa liitoksissaan. Auttaisikohan, jos kuvittelisit mielessäsi etukäteen jonkun mahdollisen tulevan (keskustelu)tilanteen ja päätät etukäteen, että siihen täkyyn tartut ja otat askeleen eteenpäin... Go for the Gold ;)