Minä kerran sanoin ruokapöydässä naapurin tädille, että anna nyt miulle sitä leipee. Niin äiti siitä torumaan ja minä lähdin pöydästä ja juoksin kotiin. Vielä nykyisinkään en käy ravintolassa, jossa pitäisi olla hienot ruokatavat. Pelottaa, jos munaan itseni.
Miten munasit pienenä
Eikka Leino
2253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
voisi vaikkapa harjoittelun vuoksi kerran päivässä/viikossa asettaa pöydälle puhtaan valkoisen kangasliinan, jonka päälle kattaisi ruokailuvälineet, ruuan ja koristeeksi kukkia tai kynttilöitä.
Siinä voisi samalla opetella kohteliaita tapoja, ojentamaan leipää yms. ja seurustelemaan hillitysti.
Olen aikoinaan kotiapulaisena ollessani oppinut kattamaan kauniisti. Kerran meinasin kompastua mattoon ja tasapainoa tavoitellessani kulhosta lensi kiisseliä pitkin pöytää ja siinä istuneiden päällekin.
Myöhemmin perheellisenä ollessani on tarvinnut saada kiireesti ruoka pöytään, ja vakstuuki pöydällä on ollut käyttökelpoisin.
on kaikkein parasta harjoittelua kun käy koko perheen kanssa ravintolassa syömässä ja opettaa lapsille fiksun ja luontevan käyttäytymisen.
Meitä oli suuri sisarusparvi, joten arkiruokamme oli perin yksinkertaista.
Meille tuli sitten kylän opettajapariskunta oikein päivälliselle, äiti tietenkin oli laittanut pöydän koreaksi, oli leikkeleitä joita emme olleet edes koskaan ennen nähneet.
Norkoilimme pöytää nälkäisinä ja äiti sanoi että ne kauniit siivut on koristeita.
Meillä oli pitkä ruokapöytä ja istuimme kaikki puunattuina ja suittuina pöydässä, ja sattui niin että mun tuleva opettajani otti niitä kinkkusiivuja ja minä parahdin äänekkäästi että ne on koristeita!
Se päivällinen sujui leppoisissa tunnelmissa, myöhemmin kun aloitin koulun käynnin saatoin joskus nähdä opettajan suupielissä hymyn kun hän katsoi mua.
Sisarukseni muistaa kysyä minulta vielä viidenkymmenen vuoden jälkeen, että onko nämä siivut koristeita?