Saako siis koulu lain mukaan pakottaa minut -sukupuoleeni katsomatta- ottamaan huivini pois päästä tunnilla (tottelemattomuudesta heitetään tunnilta ulos ja näin siis evätään koulutus)? Koulun järjestyssäännöissä sanotaan etteivät pojat saisi pitää tunnilla hattua lakkia tai myssyä eikä huivia päässään? Tapakulttuuri on eri asia, mutta Tahtoisin tietää mitä laki tähän sanoo?
Jouduin tänään tekemään ulosmarssin kesken tuntien asian tiimoilta koska en nähnyt että huivi olisi ulkoiluasu tai muutenkaan haitallinen tai loukkaava. Olen ihan aikuinen ihminen ja moinen holhous loukkasi.
Vereni jäi kiehumaan ja haluan selvittää nyt että kuka on oikeasti oikeassa.
SAAKO KOULU???
lawraVonHell
3359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei sentään kaikesta ole lain tasoisesti säädetty. Nyt en oikein ymmärrä, oletko siis täysi-ikäinen? Ja olet miespuolinen? Ja tämä tapahtui missä, lukiossa vai? Miehethän ottavat aina päähineen pois sisällä, ellei päähine kuulu esim. uskonnollisiin tapoihin tai kansallispukuun. Oletko sikhi?
Täytyisi saada pitää huivia. Suomessa on tapana että päähineet otetaan pois päästä sisätiloihin mennessä ja siellä ollessa. Naiset voivat pitää hattua tai muuta sellaista kirkossa, juhlassa tai muuten vastaavassa tilanteessa. Miksi koulussa tai muuten vastaavassa tilanteessa. Onko kovin vaikea kunnioittaa Suomalaisia tapoja? Kyllä minä sen ymmärrän, että omaa kulttuuria pidetään yllä, mutta tällöin pitää myös muistaa kunnioittaa Suomen ja Suomalaisten tapoja. Jos olet ´mies, niin huivijuttuasi en ymmärrä yhtään. Lakikirjaa en mokoman takia viitsi edes tulkita. Minun puolestani sinut saakin poistaa. Turhaa provosointia MINÄ HALUAN, MINUN OIKEUTENI, MINUN SITÄ JA MINUN TÄTÄ.........
Asenteen takia otin tunnilta hatkat. Ja kuten mainitsin tapakasvatuksesta ei ollut nyt kyse, tavoila kun on tapana muuttua sukupolvien myötä. Ja olen nainen, vaikka asia ei minua koskekkaan, niin tämä kiihkoilu tästä asiasta (kun mielestäni kiihkoilla voi järkevämmistäkin asioista) on mielestäni järjen vastaista. En silloin saanut perusteluja huivin käytölle, muutakuin että "koska minä sanon ja koska johto sanoo". Halusin vain tietää voiko ko. instanssit näin sanoa vai sanomisen ilosta. Ehkä veri ei olisi niin kiehunut jos asia olisi otettu "nätisti" esille, muttakun seinä oli ylitsepääsemätön ja puhe meni kuuroille korville. Mistä tämä pinkoilu oikein nousee? Vaan ehkä se on sitten jo toinen keskustelu... samoin kuin se että miksi se miehiltä on kielletty mutta ei naisilta? Kun pukeutumiseenkaan ei voi enään vedota, miehilläkin huivi voi olla asuste, on korvakoruja, käytetään meikkejä ja on laukkuja, ja kaikki tämä on täysin normaalia ja jopa miehekästä nykynuorison silmin.