Jos puoliso on heinäkuussa töissä ja tarha kiinni niin olenko minä äidin puolisona velvollinen hoitamaan tuota lasta omalla lomallani? Tarhasta on annettu ymmärtää, että jos toinen perheen aikuisista on heinäkuussa kotona niin lapselle ei annettaisi korvaavaa hoitopaikkaa tarhan kesäkiinniolon ajaksi.
Minä en halua uhrata lomaani olemalla pakotettu lapsenhoitaja kumppanini ja hänen exänsä lapselle. Tuo exäkin on töissä. Päivä silloin, toinen tällöin menee ja siitäkin sovimme yhdessä ja tämä perustuu vapaaehtoisuudelle. En tule jaksamaan viisivuotiasta touhukasta lasta yksin ma-pe 8h/pvä. Pelkään että kypsyn viikon-parin jälkeen niin että en siedä koko lasta enää. En ole muutenkaan mikään lasten kanssa puuhastelija vaan minun pitää saada ottaa kontaktia/vastuuta sen mukaan minkä itse koen luontevaksi.
Tähänkö tämä vajaan vuoden kestänyt uusperhe tulee päättymään? Tiedän että en tule jaksamaan ja lopputulos on vain inho "pakkolasta" kohtaan, eli voinen samantien jättää tuon kärsimysvaiheen väliin ja alkaa etsiä omaa kortteeria koska se on kuitenkin edessä?
Neuvoja ja kommentteja kiitos!
Pakkolapsenhoito
Onko edes laillista?
362970
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
ei voi muuta.Se on semmonen juttu että olet nyt perheellinen ja elät sen mukaan -tai sitten et.
Höpö Höpö, mitäs menitte edes sanomaan että olet kotona. Olisit sanonut että olet lomalla silloin. Ei sitä tule kukaan tarkastamaan. Tuskinpa soittelevat työpaikoilla pomolle koska on sen ja sen loma. Nyt on vähän nolo tilanne kun tietävät että olet kotona. En tiedä miten säännöt menee virallisesti mutta subjektiivinen hoito-oikeus tarkoittaa sitä että lapsi voi olla hoidossa vaikka vanhemmat olisivat kotonakin. Eikä sitä kukaan valvo monta viikkoa lapsi on lomalla. Aina sitä kuulee tarinoita että on lapsia jotka eivät ole lomalla kesällä sitä neljää viikkoa. Jos oikein vaadit kyllä se kesähoitopaikkakin järjestyisi. Tarhasta tietenkin annetaan ymmärtää sitä sun tätä mutta eivät he sitä voi kieltääkään mihinkään lakipykäliin vedoten.
JA vaikka tietäisivätkin sun olevan lomalla, silti saat viedä sen lapsen sinne...ja vaikka molemmat olisitte lomalla (no toki ei kukaan niin tee, loma se on lapsellakin oltava!) Mutta ei voi kieltää, nosta vaan äläkkä jos muka sellasta väitetään!
Eli molemmat vanhemmat lomalla 4 viikkoa ja lapset 3 ja 5 vuotiaat melkein koko kesän hoidossa.
kuulee sinulta, mitä ajattelet hänen lapsestaa ja hänen hoitamisestaan. Ei ole kovin kummoinen perusta suhteellenne, että pidät hänen lastaan "pakkolapsena". Ihan lapsen vuoksi toivon, että hän pääsee kesäksi hoitoon, koska ei ole hänen kannaltaan hyvä olla "isäpuolen" kanssa, joka pitää hänen hoitamistaan pakkona. Sääliksi käy lapsi. Perhe-elämä kun vaatii myös uhrautumista, mihin sinä et ilmeisesti ole valmis.
sädekehää eikä teeskentele tykkäävänsä lapsesta liikaa. En ittekään alkaisi vahtimaan siipan lapsia koko lomaani! En varmasti.
Minulla on lapsi edellisestaä avioliitosta ja 6v kun menimme yhteen nykyisen mieheni kanssa. En ole koskaan edes olettanut tai kehdannut pyytää että hän hoitaisi lastani ehkä päivä mutta ei enempää. Nyt ei edes tarvitse kun on jo 12v ja osaa pärjätä jo päivän yksinkin. Kyllä hoito ja kasvatusvastuu on vanhemmalla eikä uudella puolisolla. Käske puolisosi ilmoittamaan hoitopaikkaan että lomasi ajankohta on muuttunut eli sijaishoito tarvitaan. Tottakait kunta / kaupunki menee siitä missä aita matalin mutta ei sitä tarvitse hyväksyä. Puhu ja perustele puolisolle ja jos ei ymmärrä sinua niin se on hänen pienipäisyyttään. Anneli
Hei haloo vaikka lapsi olisi oma niin moni voi tuntea samoin eli ei ole helppoa yksin vastata lapsen kesäloman järjestelystä, järjestää tarpeeksi mielekästä tekmistä joka päivä kuukauden ajan puhumattakaan pidemmästä ajasta. Varsinkin kun puhutaan vanhemmista yli 4-vuotiaista lapsista niin kyllä heillä tulisi olla paljon toimintaa ympärillä myös silloin kesällä esim. mahdollisuus leikkiä muiden lasten kanssa eikä vain viettää kesää kahdestaa jonkun aikuisen kanssa kotona ollen. Monesti on vielä niin että naapuruston lapset eli pihakaverit voivat olla monta viikkoa kesällä pois maisemista ja lapsi joutuu liikaa olemaan yksin. Harva pystyy järjestämään reissuja ja toimintaa koko kesäksi, edes kukkaro ei sitä monelle salli. Ymmärrän kyllä hyvin että asia on vielä eri kun lapsi ei edes ole oma. Itse asiassa tietääkseni jos lapsi ei ole biologisesti oma ei avopuoliso ole velvollinen ihan samalla tavalla edes hoitamaan kun jos olisi oma. Esim. vuorohoitoa jos tarvitaan niin siinähän katsotaan aina kummankin vanhemman työvuorot mutta jos ei ole lapsen oma isä niin silloin ei voi häntä velvoittaa hakemaan ja viemään lasta hoitoon ihan samalla tavalla kun ei voida velvoittaa että lapsen hakee hoidosta mummo vaikka ehkä ajallisesti pystyisikin. Se että et ole halukas viettämään lapsen kanssa koko kuukautta viihdyttäen on aivan ymmärrettävää eikä ole sama asia että et pitäisi lapsesta ollenkaan tai että suhteessanne on jotain pahasti pielessä. Kyllä se lapsi kesälomaa tarvitsee ja sääli niitä joilla sitä ei ole paljon ollenkaan mutta et ilmoittanut että onko puolisollasi sitten lomaa jonain muuna ajankohtana. Eihän se haittaa jos juuri heinäkuussa lapsi ei ole lomalla. Pääasia olisi että saisi kuitenkin muutaman viikon kesälomaa mutta tämän pitäisi siis lapsen äiti itse järjestää.
Niin siis tämä vastaus oli tuohon alkuperäiseen kirjoitukseen tarkoitettu.
mitään extreme ohjelmaa järjestää kesälomalla.Eiköhän tärkeintä ole vanhempien seura ja vaikkapa uimareissut.Ei tarvitse mitään kallista ja ihmeellistä vaan tavallista kesäelämää.
Tuossahan pelättiin juuri sitä, että tuo alkuvaiheessa kuukaudeksi täysipäiväinen hoitaminen rasittaa alkuperäisen ja lapsen välejä. Ja suuri riskihän siinä on, kun jo alussa on epäileväinen jaksaako tuollaista rumbaa. On myös ymmärrettävä, että tämä mies on vasta tutustumassa lapseen - hän ei ole biologinen isä, jolla olisi tunneside saanut kehittyä monta vuotta lapsi olisi oma ja toivottu. Kohtuutonta siinä on vaatia rumbaa, jota jotkut isätkään eivät jaksaisi. Ja ymmärrän, että alkuperäinen surullinen, koska vapaasta tahdosta muodostettu suhde on aina positiivisempi kuin pakotettu ja varsinkin sellainen, kuten sinulla eli syyllistetään kumppania siitä, kun heti suhtaudu lapseen kuin omaansa tai ole valmis kokopäivävanhemman pestiin. Tuossahan alkuperäinen jopa mainitsi, että on satunnaisesti päiviä hoitanutkin lasta, joten ei hän pakkopullaksi lasta koe. Riski tuossa päivähoidon asettamassa pakotteessa (joka kuulostaa todella oudolta) on, että niin käy. Sääliksi minun ei käy niinkään lasta, eihän ap. hänelle huolta esittänyt vaan palstalla, mutta sääliksi käy aikuisia, jos rakastetaan ja mies osoittanut aktiivisuutta mm. aikaisemmilla hoitamisillaan ja hyväksynyt lapsen, ja pohja tulevaisuudelle voisi olla hyvä.
Ehkä sinullekin tekisi hyvää havahtua Disneyn paha äitipuoli-asenteista eikä nähdä pahaa siellä missä sitä ei ole.
Se vastuu puoli sitten kuulostaa suolaiselta? Toivottavasti painut niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Tollaseen minä pyyhin jalat kohdatessa.
ja täällä meilläpäin on ilmoitettu vanhemmille (joka vuosi sama juttu) että, heinäkuussa saa hoitoa vain oikeaan hoidontarpeeseen. Eli jos työn takia tarvii, heinäkuussa ei noudateta subjektiivista hoito-oikeutta. Päiväkodeista toinen on kiinni ja toisessa minimi määrä työntekijöitä (lomat heilläkin). Ja ennemmistö Pph on lomalla heinäkuun, itse teen silloin töitä. Siihen en osaa sanoa, mikä on juridinen velvollisuutesi hoitaa avopuolisosi lasta, mutta pahalta kuulostaa tahtosi tehdä sitä.
huoltaja eikä sinulla ole minkäänlaista laillista velvollisuutta hoitaa vaimosi lasta.Perhepäivähoitajana olen huomannut muutenkin että "normaaliperheissäkin" monesta lapsi lomailee äidin loman aikana, mutta tulevat hoitoon silloin kun isi on lomalla.Eikä mikään laki tätä pysty kieltämään. Ymmärrän kyllä kantasi, vieras lapsi on vieras, vaikka kuinka olisi hänen äitinsä kanssa naimisissa.Enkä minäkään vastaavassa tapauksessa suostuisi tuollaiseen.
Kunta/ kaupunki ei voi päättää jättää noudattamatta subjektiivista päivähoito-oikeutta heinäkuussa. Sellainen päätös on laiton. Piste.
mutta niin se kunta vain tekee. Piste. T: pph
No annanpa sinulle neuvon. Mieti tarkkaan, haluatko vastaisuudessakaan ottaa mitään vastuuta tästä lapsesta? Jotta suhde voisi onnistua edes teoriatasolla, pitäisi sinun tykätä tästä lapsesta, sietäminen ei riitä. Sääliksi käy nimenomaan lasta, jos hän on riitakappaleena äitinsä ja tämän uuden "ystävän" välillä...Nythän sinulla olisi mahdollisuus tutustua lapseen. Jos ei kiinnosta, olet ehkä epäkypsä tähän perheeseen.
ja hoitaa lomalla toisen lasta. Voi lapsesta silti tykätä ja siotoutua häneen, mutta koko kesä lapsen kanssa...joka ei ole edes oma! Ei kiitos, en alkais itsekään. Niin ja puolivalmis lto itekki...enkä silti alkais! Veisin päiväkotiin, saattaisin toki pitää silloin tällöin, mentäs jädelle ja rantsuun...mutta EI joka päivä, ei kiitos.
Omienkin lasten kanssa tuskastuu usein. Kun lapsi ei ole oma niin ymmärrän aloittajaa täydellisesti. Side lapseen ei synny hetkessä eikä varsinkaan pakottamalla. Aloittaja on rehellinen myöntäessään tunteensa. Siitä hatunnosto hänelle. Tekopyhää ei edes kannata alkaa esittämään, koska sitä ei jaksa loputtomiin. Aloittaja kannattaa puhua siellä kotona vaimon kanssa nämä asiat läpi. Itse ainakin ymmärtäisin enkä edes vaatisi hoitamaan omia lapsiani kuin korkeintaan satunnaisesti jos en muuten saisi hoitoa järjestymään. En minäkään alkaisi toisen lapselle lapsenlikaksi koko lomani ajaksi.
olla ja elää lapsen kanssa, kun side on muodostunut. Kuinkahan päiväkotien työntekijät? Onko heille muodostunut side jokaiseen hoidettavaansa? Totta puhuen en jättäisi lastani aloittajan kaltaisen miehen kanssa kahden mistään hinnasta. Ellei äiti pysty järjestämään itselleen palkatonta vapaata ja ellei lasta voi viedä päiväkotiin, jäänee huostaanotto ainoaksi mahdollisuudeksi. Sitä vain ihmettelen, että lapsen äiti viitsii olla aloittajan kaltaisen hapannaamaan kanssa. Miehestähän pitäisi olla tukea eikä riesaa.
hoitavat lapsia työkseen ja saavat siitä palkkaa. Siinä ei edes tarvitse muodostua sellaista sidettä lapsiin kuin uusperheessä. Se on vain ja ainoastaan työtä. Ydinperheessä taas ne siteet alkaa muodostua jo odotusaikana ja kyse on ihan omasta lapsesta. Olen itse lastenhoitoalalla ja olen myös elänyt uusperheessä.Perhesiteet eivät todellakaan muodostu hetkessä. Siinä tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä ja monenlaiset konfliktit ovat valitettavaa arkipäivää perheessä, jossa on minun, sinun ja meidän lapsia. Jos vielä kemiat ei sovi ja lapset koittelevat, niin se ei kyllä naurata yhtään. Aloittajan tapauksessa lapsella on omat vanhemmat ja koska heillä ei ole mahdollisuutta pitää lomaa kesällä, niin lapsella on ilman muuta oikeus päivähoitoon. Ihan turha syyllistää äidin uutta miestä, joka vasta opettelee uutta rooliaan uusperheen isänä. Hän on ihan oikeassa siinä, että suhde lapseen voi tuhoutua kokonaan, jos hänet pakotetaan ottamaan enemmän vastuuta, kuin mihin hän tuntee kykenevänsä. Ei asiat ole ollenkaan niin mustavalkoisia kuin tunnut kuvittelevan.
Oletatko että sinun lapsesi merkitsisi mahdolliselle kumppanillesi samaa kuin sinulle ja että hän olisi halukas alkamaan "isäksi" ihan tuosta vaan? Elämä ei mene kuin elokuvissa... Ja juu olen hirviö jolle kukaan vastuuntuntoinen vanhempi ei jätä lastaan hetkeksikään... mitähän pahaa minä sille keksisinkään...? Kannanottosi on tyypillinen täällä, eli jos et ole valmis "ottamaan lasta omaksi" olet lasta vihaava paska.
Sovitte vaimon kanssa, että sinä et hänen lastaan hoida lomaasi, joten hänen on järjestettävä lapselle toinen hoito. Hoitopaikkaan hän voi ilmoittaa vaikka, että et ole kotona. Tai tarvittaessa vaikka, että et asu enää samassa taloudessa. Ei kukaan voi pakottaa toista hoitamaan toisen ihmisen lasta. Milloin muuten lapsen oikeat vanhemmat ovat lomalla? Saako lapsi silloin lomaa hoidosta? Jos saa, niin sekin asia on lapsen kannalta selvä. Ilmoitus vain että lapsen äiti ja isä (hehän lapsen perhettä oikeasti ovat) ovat molemmat töissä tuolloin, eikä hoitopaikkaan kuulu, mitä vieraat ihmiset siihen aikaan tekevät.
Osasinkin odottaa myös näitä "häivy jos vastuu ei kiinnosta" -neuvoja. Onneksi joukossa on myös niitä jotka ymmärtävät että side toisen lapseen syntyy ajan kanssa ja positiivisten kokemusten myötä, ei minkään pakon kautta. Avokkini siis ei halua velvoittaa minua lapsenhoitoon vaan sen tekee kunta! Avollani on uusi työsuhde, samoin hänen exälläänkin sen verran tuore työpaikka että lomilla ei vielä tänä kesänä olla. Tilanne stressaa kovin ja tuntuu jo suhteessa lapseenkin, enkä oikein meinaa jaksaa sitä nyt yhtään.
velvoittaa sinua lapsen hoitajaksi. Totta kai yrittävät, mutta päätöksen teet sinä eikä siinä ole kenelläkään mitään nokan koputtamista. Entä lapsen sukulaiset? Kummit, mummit ja muut? Onko kenelläkään mahdollisuutta ojentaa auttavaa kättään? Heitäkään ei tietenkään voi velvoittaa kuten ei sinuakaan. Olkaa lujana. Kunta ei voi evätä lapselta hoitopaikkaa jos hän sitä tarvitsee. Kannattaa viedä asiaa eteenpäin, jos ratkaisua ei löydy päiväkodin tai päivähoitotoimiston kautta.
viettää lomaa oman lapseni kanssa kaksistaan ja puoloison lapsi jatkaa tarhassa. Se on sitten lomalla, kun hänen äitinsäkin on ja tämä on sopinut hyvin meidän perheelle.
Hoitaako puolisosi myös sinun lastasi ollessaan lomalla omansa kanssa?
Kyseisessä tarhassa on tällaista painostusta ollut ennenkin. Varhaiskasvatusjohtaja teki tästä lopun viime vuonna. Hän tekee sen varmaan tänäkin vuonna, kun soitan hänelle heti maanantaina. Onneksi asioista tietävä henkilö tupsahti "nurkan takaa" pelastavine uutisineen. Minulla ei siis todellakaan ole päivähoitolain mukaankaan hoitovelvoitetta koska en ole huoltaja. Lapseen nähden en kuulema ole "kukaan" juridisessa mielessä. Asia voidaan pitää "onnellisesti ratkenneena".
itse ottanut asiasta selvää ihan mielenkiinnosta, koska tuollainen menettely kunnan taholta on mielestäni laitonta. Paljon löytyy muitakin asioita, joita tulkitsevat itselleen parhaiten sopivalla tavalla ja täysin mielivaltaisesti. Hyvä että asia selvisi!
Tottakai lapsi voi olla päivähoidossa, sellaista pykälää ei löydykkään missä lapsi ei saisi tulla päivähoitoon mikäli vanhemmat ovat lomalla. Ymmärrän täysin ap:n pointin, meillä oli muutama vuosi sitten samankaltainen tilanne, enkä olisi kuvitellutkaan avomieheni hoitavan poikaani koko kesälomansa ajan, vaan poika jäi lomalle yhtäaikaa minun kanssani.
Vähän säälittää kyllä ne lapset joilla ei ole kesällä lomaa. ymmärrän kyllä aloittajan näkemyksen,mutta lapsen äiti ja iskää ihmettelen. Eikö sitä vois ottaa palkatonta viikon tai kaks ja samoin tekisi isä. Aloittaja kenties vois muutaman päivän olla lapsen kanssa.Tällöin lapsikin pääsisi nauttiin lomasta. Ihminen on niin hetken lapsi,eikä raha saa aina ratkaista.lapsikin on lomansa ansainnut.
olla hoidossa silloinkin vaikka sinä olet lomalla. Mikään päiväkoti ei voi vaatia sinua hoitamaan lasta kun lapsen vanhemmat töissä ja sinä lomalla. Ota yhteys päiväkodin johtajaa tai hänen esimieheen ja kerro mitä yrittävät laittomasti.
entä onko lapsella täysi oikeus lomaan? Usko vaan,että kyllä päiväkodin työntekijät ajattelevat lapsen parasta miettiessä kesän hoitoaikoja.
Kysymys nyt ei ollut lapsen lomasta, vaan kenen vastuulla on lapsen hoitaminen kesällä. Päiväkotihoitajat voivat lähtökohdistaan ajatella lapsen parasta, mutta jokaisella perheellä on erilaiset taustat ja perhe varmaankin itse kuitenkin tietää parhaiten milloin se hoitopaikka on tarpeen. Miten vaikuttaa sitten kunnan säästötarve sekä halu sulkea kesäkuukausiksi mahdollisimman monta hoitopaikkaa näihin hoitopaikkakieltäytymisiin, onkin sitten jo juttu. Kun kunta säästää lapsesta välittäminen kummasti siirtyy taka-alalle, mutta samaan aikaan työssäkäyviä vanhempia voidaan surutta syyllistää lapsen hoidattamisesta kesällä. Tottakai lapselle kuuluu myös kesäloma ja useimmat vanhemmat sen mielellään mahdollisuksiensa mukaan suovat ilman turhaa moralisointiakin.
Mielestäni lapsi on oikeutettu lomaan, mutta loma-ajan hoito on lasten VANHEMPIEN vastuulla, ei uuden puolison. Lapsen vanhemmat voivat sopia vastuuviikot keskenään. Eri asia on sitten, jos puoliso suostuu uhraamaan koko lomansa lapsen hyväksi. Jos olisin alkuperäinen, tarjoutuisin hoitamaan lasta esim. viikon ja lopun lapsen lomasta olettaisin vanhempien osaavan itse hoitaa esim. ottamalla palkatonta vapaata töistä tai vaihtamalla lomarahoja vapaiksi tms. Ratkaisuja löytyy varmasti, jos niin halutaan ja lapsellakin on mukava kesäloma.
Lapsi on hoidossa äidin työvuorojen mukaan. Minä hoidan silloin kun se tuntuu sopivalta eli päivä silloin toinen tällöin. Minä vasta opettelen tätä lapsiperheen arkea. Sen kaiken haasteellisuuden kokeminen positiivisesti edellyttää "positiivista vapaaehtoisuutta" eikä sitä että uhraan yhden lomaviikkoni. Silloin en hoitaisi lasta vapaaehtoisesti vaan vapaaehtoisen pakon periaatteella. Koska koen vielä perättäiset päivätkin liian rankkoina, en hoida lasta koskaan kahta päivää peräkkäin. Kaiken A ja O kuviossamme on se että lapsenhoitovastuuta on juuri niin vähän tai paljon että se ei saa lasta tuntumaan rasitteelta. Tämän jupakan "jälkijärkytys" on kuitenkin saanut sen aikaan että toistaiseksi en ole lupautunut hoitamaan lomallani yhtään päivää vaan lapsi on tarhassa kaikki ne päivät kun äitinsä on töissä. Tämän olemme sopineet ja tästä en aio käydä minkäänlaisia neuvotteluja perheemme ulkopuolisten tahojen kanssa.