Cumbucoon meossa

Bom, sanoo brasialainen!

Hei. Meitä on lähdössä 6 henkinen perhe Cumbucoon ensi joulukuussa. Meistä kaksi on käynyt Brasiliassa aiemmin, mutta tuo Cumbuco on ihan uusi paikka. Hotellime on Eco Paradise. Odotamme matkaa innolla, ja haluaisimme tietysti tietääkin paikasta jotain muutakin kuin mitä matkaesitteessä lukee. Meitä kiinnostaa mm. hintatso esim. ravintoloissa. Ja vinkkejä hyvistä ruokapaikoista, esim. kiloravintoloista. Onko tarjolla paikallisten järjestämiä retkiä (jotka on aikakin muissa paikoissa olleet parempia ja halvempia kuin matkatoimistojen retket.) Jos jollain on kokemuksia tuosta hotellista, niin sekin tieto otetaan kiitolisuudella vastaan. Periaatteessa meitä kiinnostaa ihan kaikki: lapset on ikähaarukaltaan 7-19 välissä, joten nekin kaipaa erilaista tekemistä. Tiedättekö onko siellä mahdollista lähteä esim. kalaan? Ollaan kiitollisia kaikista tiedoista ja vinkeistä! Myös niistä joita ei nyt huomattu kysyäkään. t: Meidän sakki

5

1001

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alaspäin

      esim. Cumbuco-kariri beach vietiketjua joka alkaa 30.11.2008 kannattaa vilkaista. Ainakin mie olen kirjoitellut sinne aika paljon cumbucosta ja hotellista yleensäkin. -miepä

      • aloittaja

        Kiitos noista aiemmista viesteistäsi. Olin toki lukenut ne ennen kuin aloin rustata omia kysymyksiäni tänne. Aiemmat keskusteluthan koskivat kuitenkin aika paljon sitä valmistuuko vai eikö Kairiri Beach ja mitä Aurinkomatkat aikoo tehdä hyvitykseksi. Cumbucosta näillä sivuilla on aika vähän tietoa. Kyseessähän on -ilmeisesti- pieni kalastajakylä josta on rakentumassa uusi turistikeidas.Mutta niinpä toivoisinkin vinkkejä jo käyneiltä ja tietysti olisi kiva lukea myös jonkun matkakertomus. Ja tuo kalastus tietysti kiinnostaa aina. Kiitos taas.


      • 0ltu on
        aloittaja kirjoitti:

        Kiitos noista aiemmista viesteistäsi. Olin toki lukenut ne ennen kuin aloin rustata omia kysymyksiäni tänne. Aiemmat keskusteluthan koskivat kuitenkin aika paljon sitä valmistuuko vai eikö Kairiri Beach ja mitä Aurinkomatkat aikoo tehdä hyvitykseksi. Cumbucosta näillä sivuilla on aika vähän tietoa. Kyseessähän on -ilmeisesti- pieni kalastajakylä josta on rakentumassa uusi turistikeidas.Mutta niinpä toivoisinkin vinkkejä jo käyneiltä ja tietysti olisi kiva lukea myös jonkun matkakertomus. Ja tuo kalastus tietysti kiinnostaa aina. Kiitos taas.

        Laita nyt yläreunassa olevaan palkkiin "eco Paradise" ja paina hae, niin varmaan löydät tietoa ko. hotellista.Koska kyseinen hotelli oli vasta 23/11 08 ohjelmassa aurinkomatkoilla.


      • myös sonera plazalta
        0ltu on kirjoitti:

        Laita nyt yläreunassa olevaan palkkiin "eco Paradise" ja paina hae, niin varmaan löydät tietoa ko. hotellista.Koska kyseinen hotelli oli vasta 23/11 08 ohjelmassa aurinkomatkoilla.

        Löytyy matkalaukussa asiaa Eco paradisesta sekä Cumbucosta.


    • toinen sakki

      Hei!
      Olimme jo neljättä kertaa isommalla porukalla viime tammikuussa Brasiliassa, mutta ensi kertaa Cumbucossa ja meitä onnisti kun majoitus vaihtui EcoParadisesta toiseen... mutta jos olette matkustelleet aikaisemminki Brasiliassa, niin olette varmaan samaa mieltä siitä että majoituksesta viis, siellä vaan nukutaan..
      Sijoitus on mitä parhain, kylä aivan kupeessa ja kaikki kymmenkunta ravintolaa myös. Ravintoloita on siis määrällisesti vähän, mutta taso oli loistava ja hintataso ok! 4 henkinen perhe esim alku- ja pääruoka, alku-, pää- ja jälkijuomat.. ja lasten annos erikseen, oli parhaimmillaan noin 30 EUR.
      Rahat kannattaa vaihtaa Suomessa, viimeistään Fort. kentällä. Hotellista toiseen suuntaan on yksi suurempi Barraca, jossa lounasta, uima-allas, ratsastusta, kiter surfingia, hierontaa ja löhöilyä. Kannattaa mennä sinne viettämään päivää.
      Buggy-asema sijaitsee myös melkein vieressä ja dyynit alkavat melko heti ensimmäisen talon takaa! Fortalezaan pääsee 30 min taksilla ja paikallisbussilla, joka kesti 10 min kauemmin, mutta maksoi n.euron vai puolitoista..

      Nauttikaa! Paikka on tosin rauhallinen ja pieni, mutta hyvien kulkuyhteyksien päässä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1366
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe