Miksi

Meillä on siisti sisäkissa, kuten on tuttavaperheelläkin. He pesevät kissansa kerran vuodessa, ja sehän on kissalle pelkkää tuskaa, vai onko: huutaa ja raapii..... Jotenkin kuitenkin poden huonoa omaa tuntoa, kun en ole omaani uittanut ja puunannut kisusaippualla ( nyt 5 vuotias leikattu tyttö ). Ajattelen, että kyllähän kissa luonnostaan itsensä puhtaana pitää. Vai olenko ihan hakoteillä. Tuttavaperheen kissa on muutenkin säikky... vai lieneekö siihenkin syynä se, että pelkää taas joutuvansa paljuun. Omani on taasen niin rauhallinen ja seurallinen.. kehräävä sylikissa. Tuntuisi pahalta ruveta häntä väkisin peseskelemään. Vai pitäisikö?
7413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tarvitse välttämättä pestä (vaikka kannattaa siihen touhuun kyllä totuttaa jo pentuna jotta se tarvittaessa onnistuu) jollei ole likainen. Joillekin leikkaamattomille kolleille tulee ns.rasvahäntä ja jollei sitä säännöllisesti pese voi seurauksena olla pahakin ihotulehdus.. Pitkäkarvainen kissa on hyvä pestä säännöllisesti niin on helpompi pitää turkkikin takuttomana :) Omat pitkäkarvaiset kissat pesen n.6 viikon välein ja muuten aina ennen näyttelyitä.

Äänestä
  • Minä en pese kissaani, ellei se ole likainen. Kattiparkaa on entisessä kodissa ilmeisesti peloteltu vedelläkin kaiken muun lisäksi, sillä se on aivan hysteerinen nähdessäänkin vesimaljoja tai altaita.

    Äänestä

  • emmiina45 kirjoitti:

    Minä en pese kissaani, ellei se ole likainen. Kattiparkaa on entisessä kodissa ilmeisesti peloteltu vedelläkin kaiken muun lisäksi, sillä se on aivan hysteerinen nähdessäänkin vesimaljoja tai altaita.

    Oma kissani on pennusta asti tykännyt tosi paljon vedestä ja juoksentelee suihkunkin läpi ihan mielissään eikä ole moksiskaan jos otan syliin ja vien suihkuun:D Taitaa riippua ihan kissasta toi vesikammo ja tarve pestä. Itse olen pessyt kissaa silloin jos olen käyttänyt kisua valjaissa ulkona ja maha ja kintut ovat kurassa. Ei aina tarvitse edes kastella kunnolla vaan pelkkä märällä paperilla putsailu riittää. Mutta miksikäs sitä kissaa pesemään jos ei likainen ole tai pelkää vettä kamalasti:P

    Äänestä

Mielestäni sisäkissaa ei tarvitse pestä ikinä. En itse ole ainakaan pessyt, ei ole tullut edes mieleen! Ei ole mitään syytä pestä; ei likaa, ei terveydellistä syytä. Älä suotta mieti pesua tai pode huonoa omatuntoa. Kissanpoikia pesemään, joo. :D

Äänestä
  • mä pesen kissan jos se haisee pahalle. samalla saa todella paljon irtokarvoja pois. kissahan siitä ei tykkää mutta ei se siitä oo moksiskaan, nuolee itsensä kuivaksi lopuksi ja on kuin mitään ei olisi tapahtunut tyytyväisenä syliin nukkumaan :)

    Äänestä

Meillä pestään lyhytkarvainen maatiainen ehkä kerran tai pari vuodessa. Talvella iho kuivuu ja hilseilee ja keväällä auttaa karvan lähtöön.

Kissa ei ole pesusta pidä, mutta ei se kynsi, raavi eikä huudakkaan. Yleensä se kasteluvaihe on kissoille se kamalin, mutta kun on läpimärkä ne eivät enää pyristele vastaan vaan antavan pestä ihan hyvin. Jossain neuvottiin varovasti kauhalla kaatamaan vettä päälle tai märällä kädellä silittelemään kunnes kissa on märkä. Vasta sen jälkeen otettaisiin itse suihku esiin. En ole kokeillut meillä, kun kissa suostuu suoraan suihkuun. Mutta kaikilla pesu ei siis todellakaan ole mikään tahtojen taistelu. :)

Äänestä

pestään kissa kerran vuodessa, kesän alussa lämpimällä säällä. Ihan jo senkin takia, että kissan turkki on kesän alussa vaihtunut ja hilseessä ja en halua että pesemisen "taito" unohtuu. Myöhemmin voi olla eduksi, että kissa on pesty pienempänä - eipähän pane hanttiin.

Mitä pienempänä kissan pesuun opettaa, sitä enemmän ne siihen tottuvat. Esimerkiksi jotkut näyttelykissat pestään kerran kuussa ja ne ovat tottuneet siihen. On parempi, että kissa tottuu siihen pienempänä "turhina" pesuina kuin sitten kun se on jossakin möhnässä ja sitä ei saa pestyä millään.

Itse en ole pesun huomannut vaikuttavan kissan luonteeseen, päinvastoin. Se on pesutilanteessa kiltti ja makoilee lattialla, kehrää..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pestä kirjoitti:

Meillä on siisti sisäkissa, kuten on tuttavaperheelläkin. He pesevät kissansa kerran vuodessa, ja sehän on kissalle pelkkää tuskaa, vai onko: huutaa ja raapii..... Jotenkin kuitenkin poden huonoa omaa tuntoa, kun en ole omaani uittanut ja puunannut kisusaippualla ( nyt 5 vuotias leikattu tyttö ). Ajattelen, että kyllähän kissa luonnostaan itsensä puhtaana pitää. Vai olenko ihan hakoteillä. Tuttavaperheen kissa on muutenkin säikky... vai lieneekö siihenkin syynä se, että pelkää taas joutuvansa paljuun. Omani on taasen niin rauhallinen ja seurallinen.. kehräävä sylikissa. Tuntuisi pahalta ruveta häntä väkisin peseskelemään. Vai pitäisikö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu