Muutos turva onkin täysi huijaus, ei sen avulla pysty töihin hakeutuun. Ainakaan normaali tuotannollisista ja taloudellisista syistä työttömäksi joutunut.Olen nyt tuhlannut kallista aikaa ja lukenut säädöstöt läpi,sekä neuvotellut neuvojien kanssa kasvotusten ja soitellut kaikki viranomaiset läpi.Käytännössä saisin tuon 20 päivää korotettua ansiosidonnaista ja sen perään pitäisi mennä jollekin " käpy selän alla" kursille .Sehän ei paranna kenenkään työhön sijoittumista, pahentaa sitä käytännösssä.Kun tämä taantuma helpottaa ja työt lisääntyy, kurseilla ollut on se viimeinen ihminen joka työnantajalle kelpaa.Muutosturva esitteissä on hienoja ja työhön sijoittumista edistäviä asioita tarjolla, työkokeilu uuteen ammattiin ,harjoittelut yms. Mutta niihin päästäkseen pitääkin olla lääkärin B-todistus,eli diaknoosi vammasta tai mielenterveyden sairaudesta.Mitä hyötyä tällaisista muutosturva ohjelmista on ,kun ne ei koske tavallista duunaria ollenkaan ? Ainoa hyötyjä on kurssien järjestäjät, jotka saa muutosturvan avulla pakko opiskelijoita kursseille.MOT ohjelma kertoi viimeviikolla aika suoraan mikä viritys koko TE keskus ja työministeriö todellisuudessa on.Sen hyväksyn että EU rahoitukset hyödynnetäään Suomessa, sitä en ,että työttömistä tehdään syyllisiä työttömyyteensä ja tuotannon välikappaleita.VAROKAA tätä muutosturvaa ,älä allekirjoita mitään paperia, ennenkuin saat siihen ehdon ettei sinua voi velvoittaa kursseille ilman sinun omaa tahtoa.Karenssi seuraa kun et hitsarina 20 vuotta olleena suostu posliinin maalauskurssille,tai posliinin maalauksesta hitsaajan oppiin. VAROKAA tätä huijausta.
Muutosturva
ei yllätys
206238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tuollaistahan työvoimapolitiikka on. Ei siis uutta auringon alla. ''Käytännössä saisin tuon 20 päivää korotettua ansiosidonnaista ja sen perään pitäisi mennä jollekin " käpy selän alla" kursille .'' No, ehkä kuitenkin on kivempi mennä korotetulla ansiosidonnaisella 'käpy selän alla' -kurssille kuin korottamattomalla. Nuo taitavat olla vaihtoehdot. ''Sehän ei paranna kenenkään työhön sijoittumista, pahentaa sitä käytännösssä.'' Näinhän nuo työkkärin kurssit tahtovat toimia. Ja työttömältähän on käytännössä pääsääntöisesti evätty mahdollisuus opiskella ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa opiskelu parhaiten työllistäisi. Sen sijaan työkkärin humpuukikurssit ovat rangaistuksen uhalla pakollisia. ''Muutosturva esitteissä on hienoja ja työhön sijoittumista edistäviä asioita tarjolla,'' Ei suuret sanat suuta halkaise - edes virkamiehellä. ''Ainoa hyötyjä on kurssien järjestäjät, jotka saa muutosturvan avulla pakko opiskelijoita kursseille.'' Tuohan on homman nimi. ''ennenkuin saat siihen ehdon ettei sinua voi velvoittaa kursseille ilman sinun omaa tahtoa'' Taitaa jäädä sitten allekirjoittamatta. Pakkovalta on keskeistä työttömyysturvassa. Sinulla on vielä paljon oppimista siitä, miten työttömyysturva toimii... Työtön elää melkoisen rangaistusuhan alla teki niin tai näin. Vuoden 2007 työllisyyskatsauksen mukaan työttömät saivat n. 81 800 rangaistusta. Näistä karensseja on 45 200 ja rangaistustyövelvoitteita 36 700. Näin siis vuositasolla. Melkoista tehtailua, vai??? Tähän hulluuteen ei saada muutosta ennen kuin kaikki valittavat. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan menee vuositasolla n. 8 000 valitusta. Jos edes suurin osa sanktion saaneista valittaisi, niin järjestelmä menisi tukkoon ja siihen olisi pakko syventyä, sillä sekä oikeusministeriö että Ihmisoikeustuomioistuin valvovat sitä, etteivät valitusajat pitene kohtuuttomasti. Vähäisen valitusprosentin takana lienee se, että työttömän valitustie on tehty - kai tarkoituksella - hankalalta näyttäväksi. Tuosta 81 800 rangaistuksesta puuttuvat he, jotka ovat potkitut tavalla tai toisella ulkopuolelle työttömyysturvan. Vuonna 2007 virallisen tilaston mukaan työttömiä oli runsaat 180 000. Siis lähes joka toista työtöntä rangaistiin. Oikea työttömien määrähän on ihan jotain muuta kuin mitä virallinen tilasto osoittaa. Karenssien kestot ovat joko 2 kk tai 3 kk. Pelkkiä karensseja on siis vuositasolla n. 45 000. Täysimääräistä työmarkkinatukea saava menettää siis 2 kk:n karenssin ajalta n. 1050 e, 3 kk:n karenssin saanut menettää n. 1580 e. Ansiosidonnaista saava tietysti enemmän. Lievästä pahoinpitelystä tai lievästä rattijuopumuksesta saattaa selvitä 50-60 päiväsakolla. Työttömän päiväsakko on useimmiten 6 e, joten työtön selviäisi em. rikoksista 300-360 eurolla. Joten kyllä työtön on tehnyt melkoisen rikoksen karenssin saadessaan. Rangaistustyövelvoitteet kestävät minimissään 3 kk tai 5 kk. Nykyisin taitaa tavallisin rangaistustyövelvoite olla tuo 5 kk. Periaatteessahan rangaistustyövelvoite voi kestää vaikka eläkeikään asti. Se ei vanhene. Minimissään rangaistustyössäolovelvoitteen saanut siis menettää tuon 1580 e, mutta tavallisimmin minimimenetys on 2600 e (5 kk:n rangaistustyövelvoite). Kattoahan ei ole. Jos lasketaan karenssien keskimääräiseksi pituudeksi 2,5 kk, niin 45 200 karenssin osalta yhteiskunta säästää työllisyysvaroja n. 59 547 000 euroa, siis yli 59 miljoonaa. Jos tähän vielä lasketaan mukaan rangaistustyövelvoitteet, niin 100 miljoonaa taitaa paukkua rikki kirkkaasti. Ei siis ihme, että näitä rangaistuksia lätkitään niin kevyellä kädellä kuin tehdään, kysehän on jo fiskaalisesta tavoitteesta. Kun sitten sossut lisärankaisevat työtöntä vähentämällä perusturvaa 20-40 %, voitaneen puhua jo ihmisoikeusrikoksesta. Työttömien parissa kuolevuus on muuta väestöä suurempaa, mikä ei ole ihme. Stressi tappaa ja aliravitsemus tappaa. Kaasukammiot eivät ole nykyaikana korrekteja keinoja, mutta käyhän se näinkin.
enpä ole tätä herkkua vuosiin nauttinut,eka kuukausi lomautuksen jälkeen.Sen tiedän ,että Te keskus ja koko järjestelmä on täyttä teatteria.Ja työttömän osa on surkein tässä näytöksessä.Laillisin keinoin et voi voittaa työvoimavirkailijaa päätöksineen, ainut ammatti kunta Suoméssa jonka ei tarvi vastata päätöksistään maallisen vallan edessä.Minä en usko tämän valituksilla tukkimisen onnistuvan.Eduskunnan oikeusasiamieskin on väärä instanssi valittaa ,ei se omaa etuaan vaaranna .EU kohdalta voisi löytyä joku keino estää mielivalta työvoima hallinnossa.Mikä se on? minun lakioppi ei siihen riitä.
Huonolta näyttää työttömän oikeuden saaminen. EU:lta ei apua tule, Ey-tuomioistuin ei käsittele yksittäisen kansalaisen valituksia muilta osin kuin muistaakseni kilpailutusjuttuja. Tosin tietoni on vanhaa, mutta jotenkin noin se menee. Minimaaliset mahdollisuudet on Euroopan neuvoston Ihmisoikeustuomioistuimelta jotain herua. Vaan siinä täytyy ensin käydä kotimaiset valitusasteet läpi, mikä vie n. 2 vuotta, sen jälkeen Ihmisoikeustuomioistuimessa käsitely vie n. 5 vuotta. Jos nyt sitten käsittelyyn asiansa saa. Se tapahtuu vain n. 10 prosentissa tapauksista. Tosin jotkut ovat sinnikkäitä ja kyllähän Suomi on saanut langettavia päätöksiä Ihmisoikeustuomioistuimesta. Taitaa johtaa Pohjoismaista. Tosin ei Suomen valtio taida paljon piitata Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksistä. Toki joutuu korvaukset maksamaan, mutta menoa se ei taida paljon muuttaa.
Onko Suomeenkin saatu mafia, virkamiesmafia, joka kohtelee mielivaltaisesti työttömiä ja jakelee verorahoja epämääräisiin kurssittamisiin?
Pimennossako olet elänyt? Tuollainen mafiakerhohan meillä on ollut jo vuosikausia, syntysanat lienee lausuttu joskus 1990-luvun puolivälissä. Siitä se sitten on kehittynyt yhä pahemmaksi.
Jos tuo ohjelma on vielä katsomatta, niin suosittelen: http://areena.yle.fi/toista?id=2163651
Se on sossumafia. Valitettavasti liian moni työttömistä joutuu näiden kahden kanssa yhtä aikaa tekemisiin, jolloin tulos on aika epätoivoinen. Myöskää sosiaalityöntekijät eivät joudu käytännössä vastaamaan teoistaan, joista liian suuri osa on suorastaan lainvastaisia. Aika kovanahkainen saa olla, jos niitä yrittää saada kuriin, ja jopa valituskelpoisia päätöksiäkin saa taistella itselleen.
Täytyy myös ajatella virkamiesten kannalta kuinka työttomien asioita hoidetaan. Viramiehetkin ovat painostuksen alla, sillä heidänkin toimia valvotaan, ainakin niitä toimia, kuinka tehokkaasti työttömyyden hoitoon annettuja varoja käytetään. Kun varat on myönnetty tai saatu EU:sta, niin tällöin näille varoille täytyy löytyä tehokasta käyttöä. Eli kun yhteen putkeen syötetään varoja niin toiseen putkeen on syötettävä työttömiä sen verran, että virkamieslaskennolla varat ovat tehokkaassa käytössä. Tämän takia tarvitaan työttömiä alistava lainsäädäntö, että heidät voidaan pakottaa kurssille kuluttamaan varoja toisesta putkesta. Sitten vaan virkamiehet peittävät kädet ja korvat siltä, että miten varoja oikeasti käytännössä kulutetaan. On siis luotu itseään ruokkiva systeemi jonka pääperiaate on kuluttaa varoja. Eikä millekkään työvoimapoliittiselle toimeenpiteelle ole säädetty mitä raholla on saatava aikaan. Ainoastaan edellytetään osallistumista työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen ja varojen tehokasta "tuhlaamista". Tästä työttömien pyörittämisestä sitten elääkin melkoinen määrä virkamiehiä.
Siksipä tuo mädännäisyys on aika paljastaa. Se on suurempi mädännäisyys kuin kukaan, joka ei ole ollut systeemin kanssa tekemisissä sisältä päin, osaa aavistaakaan.
kerään ,jos täältä saisi kokemuksia tästä muutosturvasta. Lähinnä haen onko kukaan saanut muuta kuin 20 korotettua päivärahaa ja kursseille passituksen? Jos asiasta löytyy aihetta pitemmälle, julkaisen yhteystietoni ( karenssin uhallakin) ja todennetut tapaukset käytän valitus kirjelmääni. Eduskuntaan olen jo ollut yhteydessä. Ainakin jäi tuntuma ettei siellä tiedetty että, muutosturva onkin suora tuki kurssien järjestäjille .Tämä on hyvä aika ottaa asiat esille,EU vaalien alla tiedotusvälineitä kiinnostaa kovasti asia.Kaikki veronmaksajat on nyt elvytyksen nimissä maksumiehiksi Te keskuksien kurssi järjestelmälle.Kiitän asiallisista ja myös katkeristakin kommenteista näin Vapun aikaan,työläisten juhlaa tämä kait on.
Hiljattain julkisuudessa joku työnantajajärjestön nokkamies ehdotti, että taantumassa työnantajat voisivat ryhtyä kouluttumaan työntekijöitään järjestämällä kouluttajat ja koulutustilat. Sanalla sanoen kouluttaisivat yrityksen tiloissa omalla väellään työntekijöitä toiseen ammattiin tai työtehtävään. Vieläkin selvemminkin sanottuna, työnantajille tarjoutuisi mahdollisuus teettää normaaleja töitä pienemällä palkalla (muutosturvalla?) työvoimapoliittisen toimenpiteen nimellä. Myös hiljattain jossain tv-dokumentissa Leuka Virtanen totesi, että tässä uudessa taantumassa pyritään irtisanomiset välttämään pitämällä työntekijät työkuntoisina ja ettei vallan "työpaikoillaan"
''Sanalla sanoen kouluttaisivat yrityksen tiloissa omalla väellään työntekijöitä toiseen ammattiin tai työtehtävään.'' Niin, ja samalla saisivat kouluttamisestaan korvauksen yhteiskunnan varoista. Melkoisen korruptoitunutta hommaa: yritys kouluttaisi yhteiskunnan tuella irtisanomisuhan alla olevia työntekijöitään omaan tarpeeseensa. Voiko tuo todella noin??????????? Kuinkahan mätä tämä systeemi onkaan? Hyvä veli -tyylillä jaellaan yhteiskunnan varoja toisilleen. Ja pelinappuloina ovat työttömät. Ja sitten kehdataan itkeä kallista työttömyysturvaa! Ja ennen kaikkea estetään työttömiä kouluttautumasta yleisissä oppilaitoksissa. Niissä kouluttautumisestahan kun ei kaikenkarvaiset yrittäjät voisi vetää välistä.
on toisaalta parempi vaihto ehto kuin nyt voimassa oleva.Duunari saa pitää työnsä ja olla kohtuullisella korvauksella työelämässä kiinni, ehkä näin toimien tulevaisuudessakin.Nyt TE keskuksen viranhaltijat velvoittelee näille hömppä kurssille joita liikemiehet pyörittää.Mitä ne ketään auttaa? vuosi passivoidutaan "Ruisleivästä suolentäytettä" sosiaali kurssilla! Työn antajien järjestämistä koulutuksista olisi hyötyä.Jos tästä työnantaja puoli saisi etua, olisi se kaikkien etu,myös työntekijän.Tätä TE keskus-hömppäkurssi akselia minä pahempana vaihtoehtona pidän. Se on hyvä että aiheesta alkaa löytyä uusia näkemyksiä ja kokemuksia, jospa me tästä vielä selvyys saadaan.
"Työn antajien järjestämistä koulutuksista olisi hyötyä.Jos tästä työnantaja puoli saisi etua, olisi se kaikkien etu,myös työntekijän." Paras tapaushan olisi se, että työnantaja saisi taantumassa "avustusta" työntekijöidensä koulutukseen, mutta kun rajan veto on hankalaa, että milloin on sellainen taantuma meneillään, että työnantaja saisi ryhtyä "muutosturvalla?" kouluttamaan työntekijöitään. Lisäksi vielä, kuinka työntekijöiden vanhat palkkaehdot taas astuisivat voimaan kun taantuma on ohi tai kun "muutosturvakurssi" on ohi. Tulisi olla tarkat säännöt - jos niitä ylipäätään on helppo laatia.
'' työnantaja saisi ryhtyä "muutosturvalla?" kouluttamaan työntekijöitään. '' Vaan kun se 'kouluttaminen' nykyisin pyrkii olemaan palkatonta työntekoa. Jos siis työtä on, niin miksi ihmeessä yhtäkkiä pitäisi siirtyä tekemään työtä korvauksella ja vielä työantajan saada siitä tukea. Järjetön systeemi - ja sairas.
"Vaan kun se 'kouluttaminen' nykyisin pyrkii olemaan palkatonta työntekoa" Jos ihan totta puhutaan, niin eihän oikeat työnantajat luovu voittoa yrityksille tuottavista työntekijöistään sitten millään. Siis, yritys ihan oikeasti tarvitsee menestyäkseen ammattityövoimaa. Työllinenkin tässä yhtälössä tienaa. Sitten on aivan erikseen se työvoimaporukka, jolle TEM- ja sum muut puliveivarit isolla rahalla yrittävät löytää työ- tai sijoituspaikkaa - jonnekkin, mutta minne.
Suomi polkee ihmisoikeuksia Sunnuntai 3.5.2009 klo 08.38 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on jakanut 15 viime vuoden aikana Suomelle enemmän tuomioita kuin kaikille muille Pohjoismaille yhteensä. http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905039518705_uu.shtml
henk.koht ehdin ajautua ryhmä muut, koska tessin mukainen irtisanominen astui voimaan. Yritin saada muutosturva rahoituksella muun alan töitä. Niitä olisi tarjolla ,jos alkuun olisin harjoittelijan tms. tittelillä uudessa työssä,tämän "sisäänajo" vaiheen. Se sopisi minulle ja se sopisi työnantajille. TE keskukselle se ei sopinut, koska he suostuu vain heidän osoittamille kursseille. Vetosin muutosturva laissa olevaan työkokeilu ja harjoittelu mahdollisuuteen. Täytyisi olla lääkärin todistus , ettei ole normaali työhakija, vaan sairas jollain tavalla. Sitä todistusta ei kukaan lääkäri minulle,ainakaan vielä, voi kirjoittaa. Hallituskin taas alkaa tosissaan puuttua elvytykseen ja työllisyyteen, näin julkisissa puheissaan.Käytännössä nämä elvytys rahat ja muut toimet tähtää vain turhiin kurssituksiin ja näennäiseen työvoima pulaan tulevaisuudessa.Siitä saatu syy myös massiivisiin maahanmuutto operaatioihin .Muka työvoimaksi tulevaisuudessa.Taitaa olla paljon suuremman luokan huijaus menossa Suomessa kuin osasin odottaakaan.Mitä enepi olen tätä asiaa yrittänyt selvittää ,aina vain löytyy enempi outoja kytköksiä tuolta yläpäästä varsinkin.Taidan luovuttaa kohta tämän asian selvitys työt ,ja vaivun tylsämieliseen TEM työttömän tahdottomaan rooliin.
mitähän hyötyä olis muutosturvasta 53 vuotiaalle.ei kai kukaan ota töihin mua.mulla on b-todistus
just olisi hyötyä,edes hetkeksi.Jos olet tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanottu. Myös kuukauden sisällä irtisanomisen alkamisesta ilmoittanut halukkuutesi muutosturvan piiriin.Saat korotettu päivärahaa yhteensä 185 päivän ajalta. Onhan se edes jotain ,ansiosidonnainen ja muutosturva korotus yhteensä. Parempana minä tuon näen, kuin odotella passiviisena kämpillä,olisko elämällä mulle enään mitään.53 vuotta on liian nuori pois työelämästä,itsensä kannalta nähtynä. Eri asia jos olisimme Fortum optio miljonäärejä, sitte joutais jo 30 vuotiaana eläkeelle.