Vatvotaanpa vielä lisää, Nico kertoo maikkarin sivuilla seuraavaa;
"Saksan ja Suomen kaksoiskansalaisuuden omaavan formulalupaus Nico Rosbergin on odotettu pian tekevän valintansa sen suhteen, minkä maan väreissä hän aikoo ajaa. Nuorukainen itse ei ymmärrä, miksi asiasta niin paljon puhutaan.
- En ymmärrä koko kohua asiasta. En ole tehnyt päätöstä sen suhteen, Suomessa vieraillut Rosberg ihmetteli MTV3:n Tulosruudun haastattelussa. - Saksalaiset painostavat minua, koska F3-sarjassa ajetaan maan mestaruudesta, siinä kaikki, ja tapahtuipa mitä tahansa niin olen edelleen puoliksi suomalainen, kuten olen aina ollut ja tulen aina olemaan.
Williamsin F1-autoa kahteen otteeseen talvella testannut Rosberg ei vielä saanut tallista vakituista testikuljettajan paikkaa. Talli katsoi tarvitsevansa brasilialaisen Antonio Pizzonian kokemusta.
- Tein hyvää työtä, mutta he tavoittelevat mestaruutta ja he päättivät ottaa kokeneen kuljettajan. He sanoivat, että homma ei ollut vauhdista kiinni. Kysymys oli kokemuksesta ja hyväksyn sen. Kaikki on vielä avoinna. Nyt aion keskittyä F3-sarjaan ja kauden lopulla nähdään mitä tapahtuu. Kontakti Williamsin kanssa on edelleen hyvin läheinen.
Rosberg myönsi myös olevansa kovasti harmissaan siitä, ettei hän osaa suomea. - Se on minulle sama kuin yrittäisi opetella japanin kieltä. Asia ajaa minut hulluksi. Käyn usein täällä ja minua harmittaa etten osaa kieltä, nuorukainen myönsi."
Kunpa se edustusmaa nyt kuitenkin olisi Suomi, vaikkakaan se ei suomea osaa... =/

Vastaukset 6
Vanhimmat
Aivan sama vaikka edustaisi Intokiinaa, suomalainen Nico ei ole!
Nicolla ON _kaksoiskansalaisuus_ niin Saksan, kuin Suomenkin. Ja ennemmin se Suomea edustais, kuin "Intokiinaa". :D
Ei taida Nicopojalla riittää eväät repussa.
Nico on puoliksi suomalainen, sille sä et mitään voi..
isin pikku pullamössö,fledaa myöten.
Nico vois puhua edes auttavasti suomea ennekuin voisi edes vähän kiinnostais hänen edesottamukset