Onko kanttia

3459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hedelmöitetyt alkionsa ilman päänkivistyksiä. Vain sillä sylissä olevalla lapsella on jotain merkitystä. On se surullista. Ihmisen itsekkyys. Pitäisi ensin laittaa pakolliseksi mielenterveyskuntoutus ennen lapsen saamiseksi tehtäviä hoitoja. Se olisi lapsenkin parhaaksi.

Äänestä
  • Kun me yli vuoden verran oltiin jonossa hoitoihin, niin meille vaan ilmoitettiin, kuinka monta munasolua on lahjoittajalta saatu meitä varten. Siinä ei todellakaan edes kysytä meiltä, että montako annetaan meille. Se on täysin siitä kiinni paljonko lahjoittaja on niitä "tuottanut". Mieheni siittiöillä nämä munasolut hedelmöitettiin ja 4 alkiota kehittyi. Yksi niistä istutettiin minuun ja raskaus alkoi. Nuo 3 alkiota on pakkasessa vain ja ainoastaan meitä varten. En minä niitä haluaisi missään nimessä tuhota... kuka haluaisi?? Jos oikeasti haluatte nyt haukkua jotakuta alkioiden tuhoamisesta, niin syyttäkää ihan Suomen lakia, älkääkä lapsettomia pariskuntia. Me emme sentään mene abortoimaan näitä elämän alkuja, emmekä aio niin antaa tehdä myöskään näille 3:lle pakkasessa olevallekaan. Maksetaan säilytyksestä ja käytetään tulevaisuudessa mahdollisia sisaruksia varten. Niin että kerropa sinä neiti kaikkitietävä nyt minulle, että keitä ovat nämä "suurin osa, jotka ovat heittäneet alkiot roskiin"??? Ehkäpä sinäkin voisit ottaa asioista ensin selvää, ennen kuin haukut täällä hoitoihin meneviä lapsettomia ja laittaisit heidät mielenterveyskuntoutukseen, vaikka kaikkihan me täällä tiedämme, ketä sinne kuntoutukseen oikeasti pitäisi laittaa...

    Äänestä

  • "Pitäisi ensin laittaa pakolliseksi mielenterveyskuntoutus ennen lapsen saamiseksi tehtäviä hoitoja. Se olisi lapsenkin parhaaksi." Pidätkö tosiaan itseäsi ja niitä jotka tulevat luomusti raskaaksi parempina ihmisinä? Tosiaan kannattaa miettiä ennenkuin kirjoittelee mitään jos ei ole asiaa pidemmälle ajatellut.Syitä lapsettomuuteen voi olla tuhansia ja ne ei tosiaan ole yhteydessä mielenterveyteen. niinkin "pieni" asia kuin keliakia vaikeuttaa raskautta, toinen on perinnölliset sairaudet, vaikka tukostaipumus. Ja syitä voisi luetella loputtomiin.. Kyllä meillä jotka tekemällä tekee lapsia ja joutuu miettimään elämän tosiasioita ja pettymään ja lujittamaan nahkaansa, ollaan ihan yhtä oikeutettuja saamaan se oma lapsi.Eipä ole sitten mikään vahinkolaukaus, vaan todella toivottu. Toisaalta voin ymmärtää tietämättömienkin kommentteja, mutten asiattomia niinkuin tuo lainaukseni. Ystävät joilla on lapsia ovat pysähtyneet miettimään omia tilanteitaan ja ovat vilpittömästi pahoillaan meidän tilanteesta ja toivovat että meillekin se käärö joku päivä suodaan. Antaa meille kovasti voimia. PAS onkin ensi viikolla ja lääkitykset nyt kohdillaan joten toivoa on!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vilkaista? kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000043578937

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu