Kuinkahan paljon noissa huostissa on laittomia tai onko sossut mukana bisneksessä.
Lastensuojelun toimenpiteiden kohteena oli Porvoossa vuonna 2008 yhteensä 632 lasta ja nuorta, joista kodin ulkopuolelle sijoitettuina oli 23 %.
Porvoossa sijaishuollon ostopalvelut on aiemmin hankittu lapsikohtaisilla erillissopimuksilla, Porvoossa kilpailutusta ei ole tehty aikaisemmin. Lastensuojelun sijaishuollon ostopalveluita on eri puolilla Suomea kilpailutettu useita vuosia.
Porvoon kaupungin ja Askolan kunnan ensimmäisessä lastensuojelusuunnitelmassa, joka on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 17.12.2008 § 107, toimenpide-ehdotuksena on vuonna 2009 ryhtyä kilpailuttamaan ostopalveluina hankittavia sijoituspaikkoja.
Porvoon lastensuojelun kokonaismenot (6 432 170 ) koostuvat valtaosaltaan ostopalveluista (4 952 780 ), koska Porvoolla on tarpeeseen nähden liian vähän omia paikkoja (8). Sijoitettujen lasten lukumäärä ja sijaishuollon kustannukset ovat jatkuvasti kasvaneet. Ne ovat toistuvasti ylittäneet niille talousarviossa varatut määrärahat. Monet sijaisperheet ovat muuttaneet toimintansa yrittäjäpohjalle ammatillisiksi perhekodeiksi, mikä osaltaan on nostanut kustannustasoa.
Mitä sanotte
esimerkkiä
7338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ole olemassakaan. Yhtään puolueetonta tutkimusta ei ole olemassa huostaanottojen syistä, on vain tunarointia tyyliin "sossu tutkii omaa työtään ja kehuu tuloksia erinomaisiksi, joskin kustannuksia koko ajan kasvaviksi." Mikään muu ammattiryhmä ei ole tällaisessa asemassa, että sen työtä arvioivat aina vain työntekijät itse ja tuloksia esitellään julkisuudessa suurina totuuksina. Erilaisia arvioita ja arvailuja voi toki esittää. Joskus sijaisvanhempien kanssa olemme tulleet siihen tulokseen, että esim. päihdeperheistä tehtyjä huostaanottoja on ehkä noin puolet 10.000:sta, monet sossujen itsensä antamien tietojen perusteella luku voi olla paljon pienempikin. Varmaa tietoa ei tosiaan ole. Edelleen vanhempien mt-ongelmien takia tehtyjä huostia on 8-12 %. Pahoinpitelyepäilyjä, insesti-epäilyjä on reilusti alle 10 prossaa. Siis huom! pelkkä epäilyhän johtaa lapsen huostaanottoon. Olisiko hoidollisia huostaanottoja + kouluongelmista, erityisopetuksen puutteesta ym. sen tyylistä sitten kaikki loput, ainakin 30 % kaikista. Tässä arvailussa tulin siis siihen tulokseen, että noin puolet huostaanotoista saattaa olla todellisen syyn takia tehtyjä sijoituksia. Suhtaudun epäillen tähänkin, että luku olisi näinkään suuri, mutta sanonpahan nyt jonkun arvion kun kerran kysyit :)
Samoja ihmisiä, jotka tekevät esim. psykiatrisia lausuntoja soskuille, ainakin täälläpäin. Äkkiä ajateltuna tuntuisi, ettei lapsia saisi ainakaan heidän yhtiöihin sijoittaa, eivät ole mielestäni jäävejä siihen hommaan, mutta näin toimitaan. Eli otetaan lastenpsykiatrilta lausunto, lapsi otetaan huostaan ja sijoitetaan tietenkin psykiatrin "hyväksi tuntemaan" perhekotiin.
esim.siellä ammatillisessa perhekodissa jossa lapseni nyt ovat niin samat 2 omistajaa omistavat tuon yhden lisäksi vielä 2 erillistä ammatillista perhekotia! Eli 2:della omistajalla on yht.3 toimivaa perhekotia. Rahaa virtaa mukavasti näille 2:delle omistajille. Sitä en tiedä että onko heillä sama systeemi kuin tuolla jossa lapseni ovat, kuiten tuolla joku jo aijemmin mainitsi tuosta "Eli otetaan lastenpsykiatrilta lausunto, lapsi otetaan huostaan ja sijoitetaan tietenkin psykiatrin "hyväksi tuntemaan" perhekotiin. " Koska meidän tapauksessa sij.paikan vaihto ja uuden paikan tieto tuli jonkun perhetyöntekijän suosituksen kautta sossulle.
kieltää lailla! Ainakin niin pitkäksi aikaa, että huostaanottoasioita päästäisiin joskus käsittelemään käräjäoikeuksissa. Ja tuo on törkeyden huippu, että samat kallonkutistaja-pellet kirjoittelevat lapsille psykiatrisia hoitolähetteitä, joista sitten nettoavat hirveitä rahoja OMISTAMISTAAN laitoksista! Suurimpia ketkuja, mitä minä tiedän, ovat nimnenomaan saakelin pilipali-pelle-kallonkutistajat!
Heidät pitäisi saada syytteeseen kaikki siitä, miten ovat osallistuneet lasten kaltoinkohteluun, hoidotta jättämiseen ja heihin suunnattuihin ihmisoikeusrikoksiin.
lastensuojelun kokonaismenot (6 432 170 ) 632 lasta ja nuorta, joista kodin ulkopuolelle sijoitettuina oli 23 %. mitä tuo tekee päivä per lapsi,tai kuukausi.
mahdoton tarkistaa yritysrekisterä tai mistään. Kyllä on niin salattua ja piilotettua toimintaa, että viittaa huonoon omaantuntoon jo sekin. Ensinnäkin puulaaki on säätiömuotoinen, enkä nyt muista minkä tiedon puuttumiseen selvitys tyttäsi viimeksi. Asia ei etene yhtään, vaikka käyttäisi alvi-tunnusta kirjautumisessa, siis että pyytäisi vain toisille yrityksille tarkoitettuja tietoja nähtäväkseen. Miten sen tiedot voivat olla niin salattuja!