Aamun

puhelu tuli toimittajalta TV2 Hullu juttu ohjelmasta. Etsivät taiteilijoita ohjelmaansa jotka ottavat kantaa myös poliittisiin asioihin. Olivat nähneet kirjoitukseni Taide lehden sivuilla ja netissä teokseni Leima otsassa. Toimittaja kysyi haluaisinko teoksen kanssa tulla heidän ohjeelmaansa mukaan. Kieltäydyin ja sanoin etten halua itselleni julkisuutta, mutta teoksilleni kyllä. Toimittaja haastatteli minua pitkään puhelimessa ja vielä lopuksi kysyi olisinko missään tapauksessa valmis tulemaan heidän ohjelmaansa. Vastasin harkitsevani asiaa ja toimittaja sanoi palaavansa vapun jälkeen asiaan. Näin se alkoi meikäläisen vappuaamu???
431974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Onneksi olkoon! Mee ihmeessä, kun kerran tarjotaan mahdollisuutta saada telkkarissa ääni kuuluviin!:) Mukavaa vappua kaikille!

Äänestä

en ole markkinoinnin expertti, mutta tuosta sanomastasi tuli vaan mileen että onko mahdollista nykypäivänä vain kaupata tai laittaa esille teoksia ilman että laittaa itsesnä "näytille" myös? Olen seurannut jo jonkin aikaa hyin läheltä miten eri taiteilijat tekevät markkinoinnin, lisäksi olen lukenut paljon viime aikoina aiheesta. Ja olen tullut niiden perusteella siihen tulokseen että pitäisi itsenä laittaa näytille myös jotta markkinointi onnistuisi ns. täydellisesti! En ole minäkään sellaista tyyppiä että laittaisin itseni näytille ja siksi en nyt markkinoi vain maalaan..saas nähdä mitä sitä keksii tulevaisuudessa.

Äänestä

..julkisuutta mistä olet täälki toitottanut. Nyt saisit kertaheitolla ne itseäsikin kohtaan kokemasi "vääryydet" (jos niin voisi sanoa) koko suomen tietoisuuteen eikä vain täällä pienessä ryhmässä. Vaan eipä taida kantti kestää! Neuvon ottamaan homman vastaan! Opetteleisit ulkoa sen koko "syytekirjelmäsi" opettajistasi ja "sisäpiiriläisistä" jotka ovat menestyksesi tiellä. Eli koko Mantrasi mitä olet toistuvasti meillekin tänne tuonut. Jos ne täyttää lain kirjaimen niin sinulla ei ole mitään hätää. Aika naivi olet jos luulet että taiteesi heitä kiinnostaa.

Äänestä
  • Katso peiliin ja mieti mitä näet!

    Äänestä

  • ###Aika naivi olet jos luulet että taiteesi heitä kiinnostaa.### Enkö kertonut että juuri teokseni Leima otsassa herätti heidän mielenkiintonsa. Mutta pääasiahan tietenkin oli että pääsit taas puskasta kateellisena ampumaan.

    Äänestä

  • iski??? kirjoitti:

    ###Aika naivi olet jos luulet että taiteesi heitä kiinnostaa.### Enkö kertonut että juuri teokseni Leima otsassa herätti heidän mielenkiintonsa. Mutta pääasiahan tietenkin oli että pääsit taas puskasta kateellisena ampumaan.

    .. voisi herättää kiinnostusta. Vain idiootti jättäisi tuollaisen mahdollisuuden käyttämättä. Varsinkin kun sinulla on kana kynimättä noiden syrjijöittesi ja inhoamisesi sisäpiirien kanssa. Eli puhut täyttä paskaa tästäkin. Ettäkö muka Tvn porukka olisi kiinnostunut sinusta! Ja paskat!

    Äänestä

  • ..tolle kuvalle... kirjoitti:

    .. voisi herättää kiinnostusta. Vain idiootti jättäisi tuollaisen mahdollisuuden käyttämättä. Varsinkin kun sinulla on kana kynimättä noiden syrjijöittesi ja inhoamisesi sisäpiirien kanssa. Eli puhut täyttä paskaa tästäkin. Ettäkö muka Tvn porukka olisi kiinnostunut sinusta! Ja paskat!

    paskaa, vaikka kuinka sitä yrität väittää. Eivätkä he minusta varmaankaan ole kiinnostuneita, vaan mielipiteistäni ja teoksistani, koska nehän kiinnostuksen herättivät.

    Äänestä

  • puhu- kirjoitti:

    paskaa, vaikka kuinka sitä yrität väittää. Eivätkä he minusta varmaankaan ole kiinnostuneita, vaan mielipiteistäni ja teoksistani, koska nehän kiinnostuksen herättivät.

    juttuvihjeen takana. Lähetin kaikki ne älyttömän uskomattomat tänne kirjoittamasi ja tunnistettavat juttusi linkkeinä noille toimittajille. Koska työskentelin itsekin ennen toimittajana niin ymmärsin niiden viihdytysarvon. Sinun ei kannata olla ollenkaan pahoillasi asiasta, sillä Huuhaa Innanenkin aikanaan nousi pinnalle tuollaisen jutun jälkeen loistavana naivistitaiteilijana. Innasella tosin on joka teoksessa oma mukava kertomus ja hän oivaltavana taiteilijana osaa kyllä myös pitää itsensä pinnalla. Nyt sinulla olisi tarjolla saappaat mutta jos tunnet ne liian suureksi niin vahinko.

    Äänestä

  • .että olen tuon.... kirjoitti:

    että korvat heiluu, et ole juttuvihjeen takana. Juttuni taidelehdessä oli huomattu ja teokseni Leima otsassa. Sanoivat että he eivät löytäneet ketään toista taiteilijaa joka maalaisi poliittisesti kantaa ottavia teoksia. Juttujesi tasosta päätellen ja suoranaisia valheita kertomalla, ei liene ihme että olet entinen toimittaja.

    Äänestä

  • taas niin kirjoitti:

    .niin paljon kuin sinullakin. Sen sijaan että yrittäisit tuonkin juttusi todenperäisyyden todistaa, muutatkin sen minun oletetuksi valheeksi. Nimittäin se on taivahan tosi että olen antanut juttuvinkin juuri sinun älyttömistä kommenteistasi täällä TV2:n toimittajille ja ilmeisesti heitä nyt sitten kiinnostaa tuo profiilisi ja kykysi perustella näitä töitäsi ja erityisesti muun muassa tuo kyseinen työsi. Yksinkertaisemmasta asiasta ei siis ole kysymys. Sinulla on myös väärä luulo että olisin työtön toimittaja. Minä työskentelen edelleenkin toimittajana sekä myös teen taidetta päivittäin. Jos tuo on totta että sinulla olisi mahdollisuus esiintyä "Hullu juttu" ohjelmassa niin miksi et ottaisi siihen osaa? Pelkäätkö ihan oikeasti että joudut ottamaan kantaa muun muassa tuohon kyseiseen työhön? Kyllähän noiden kantaa ottavien teosten takana myös sinun pitää pystyä seisomaan ihan oikeasti ja niin että pystyy perustelemaan sen myös livenä. Muutenhan sen kantaa ottava arvo on keskenkasvuisten pentujen haista paska tasoinen. Minä uskon ja melkein tiedän että siitä tässä onkin juuri kysymys. Sinä et pysty perustelemaan tuota kuvaa livenä ja piste. Kannattaisi vain poistaa netistä tuo kuva jos noin pelkäät.

    Äänestä

  • Korvani heiluu juuri... kirjoitti:

    Ensin väität että valehtelen ja ettei minua mihinkään ole pyydetty ja sitten perään väität että oletkin itse antanut vinkin ja taas uudelleen epäilet koko juttua. Halosen teoksen kannanotoksi stasi listojen saalaamisesta ja miten häneen on vahvasti lyöty stasi leima. Sen kummempia perusteluita ei teos kaipaa ja sen julkituominen ei vaadi sen enempää. Sanoit itse olevasi ENTINEN toimittaja, joten muuttuiko juttu taas tilanteen mukaan???

    Äänestä

  • taas niin kirjoitti:

    että korvat heiluu, et ole juttuvihjeen takana. Juttuni taidelehdessä oli huomattu ja teokseni Leima otsassa. Sanoivat että he eivät löytäneet ketään toista taiteilijaa joka maalaisi poliittisesti kantaa ottavia teoksia. Juttujesi tasosta päätellen ja suoranaisia valheita kertomalla, ei liene ihme että olet entinen toimittaja.

    Kiinnostuneena lähdin seuraamaan noita teoksiasi. Tuollaistako pidät poliittisena kannanottona? Sehän on alatason rienaamista ja perustelut tuollaiselle väittämälle pitää löytää. Muuten sinut hukka perii. Tuotantoryhmä oli kiinnostunut juuri niistä sillä tapaus vaikuttaa todella mehukkaalta jos sinulla oikeasti on faktatietoa asiasta. Mietihän vähän tuota "Hullu juttu" otsikkoakin. Ymmärrän hyvin tuon kiinnostuksen lopahtamisen kun toimittaja on keskustellut kanssasi puhelimessa. Hän on huomannut että sinulla ei ole mitään annettavaa eikä varsinkaan tähän asiaan mitään huomion arvoista ja tokkopa siihen kykenisitkään. Pikemminkin nelosella pyörivä "Suomen Tyypit" ohjelmasarja voisi kohdallasi olla sopivampi kun niin hingut sinne televisioon. Siellähän esitellään kaiken maailman kylähulluja ja erikoisia ihmisiä. Siellä voisit esitellä noita ajatuksiasi ja kansa on tyytyväinen, hiukan vain eri syistä kun toivoisit.

    Äänestä

  • ottavia teoksia" kirjoitti:

    täynnä kateuttasi ja katkeruuttasi minua kohtaan, jossa myös esität vääriä väitteitä. Ensinnäkin teos on loistava poliittinen kannanotto ja juuri siksi he siihen kiinnittivätkin huomiota. Se ei ole mainitsemaasi alatason rienaamista ja perusteet teokselle läytyvät suoraan netistä jossa "stasi" listat on julkaistu. Päinvastoin väitettäsi toimittaja kiinnostui entistä enemmän, kun kerroin meneillään olevasta tempauksesta josta tässä en mainitse sen enempää. Tuohon suomen tyypit ohjelmaan sopisit itse erinomaisesti. Voisihan siellä esitellä suomen kateellisimman ja katkerimman taidealan tyypin, SINUT. Siellä sinä voisit esitellä katkeria kirjoituksiasi ja surkeata ammattitaitoasi taiteilijana, sekä entistä toimittajan uraasi. Voisit kertoa miten et elämässäsi ole missään onnistunut ja siksi olet päätynyt tänne kirjoittelemaan nimimerkin suojassa kateellisena, jahtaamaan itseäsi lahjakkaampia.

    Äänestä

Hullu juttu ts. Kahjo juttu. Olisipa loistavaa päästä kyseiseen ohjelmaan omien taulujen kanssa. Viitsiikö joku oikeasti mainostaa että on kysytty ko. ohjelmaan???? Pimeää Nimimekki: Kateellinen ;)

Äänestä

niin pari kommenttia. Ensinnäkin ohjelma on pääasiassa puheohjelma, vaikka kuvia näytettäisiinkin. Siinä tullaan tiukkamaan kantaasi asiaan/asioihin, joissa joko joutuu luistelemaan (paha jutuu) tai esittämään mielipiteitänsä asioista, joista yleisö todennäköisesti on monta mieltä, joten leimaudut tietylle/tietyille asioille. Ja leimaudut myös julistajaksi, propagandistiksi. Oletko valmis panemaan itsesi likoon asioissa, joissa taiteella sinänsä ei ole tekemistä eli miten maalaat vaan mitä maalaat? Arveletko, että tunnettuus jonkin asian ajajana lisää tunnettuuttasi taiteilijana? Oletko valmistautunut myös siihen, että vahvasti eri mieltä oleva toimittaja pussittaa sinut? Jos menet, niin mene asenteella "se joka pelaa, ei pelkää"; ja pelissä voi voittaa, hävitä tai saada nollatuloksen.

Äänestä

Ihmettelen tosiaan että et lähtenyt mukaan? Ehkä olisit saanut niille muillekin töillesi sitä kaipaamaasi julkisuutta. Omapa tietysti on asiasi. Kaikki ei viihdy parrasvaloissa.

Äänestä

missä numerossa kirjoituksesi?

Äänestä
  • blogista, muistaakseni ketjusta "Ovatko he taiteen oikeistorintama?".

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    blogista, muistaakseni ketjusta "Ovatko he taiteen oikeistorintama?".

    tekemäni kirjoitus joka koskee erästä taidealan yksityistä oppilaitosta muuten poistettiin julkaisemisen jälkeen ja ihmettelin asiaa. Soitin Taidelehden päätoimittajalle ja kysyin syytä asiaan. Kysyin kuka poisti kirjoitukseni ja millä perusteilla, koska kyseessä on tosiasiat joista on jopa todisteet olemassa. Päätoimittaja oli hämillään eikä suostunut antamaan pyytämiäni tietoja, mutta suostui laittamaan kirjoitukseni näkyville uudelleen. Kysyi myös yksityisesti mikä koulu oli kyseessä ja kerroin hänelle koulun nimen. Huom: Kyseessä ei ole nykyinen päätoimittaja, vaan edellinen.

    Äänestä

  • blogiin kirjoitti:

    Yritin minäkin sitä etsiskellä mutta en vaan löydä. Ehdotan sinulle että perustat tuolle täällä uuden ketjun ja laitat luvun kokonaisuudessaan keskustelun pohjaksi. Siinä ei liene ole minkäänlaisia vaikeuksia. Mielelläni minäkin tuon jutun lukisin niinkuin hyvin ymmärrät. Sehän on sinun helppo kopioida omalle työpöydällesi ja siirtää 'paste' toiminnolla tänne kun se kerran on blokissa. Otan sitten henkilökohtaisesti siihen kantaa kun nääs itsekin olen taiteilijoiden asialle vihkiytynyt.

    Äänestä

  • Eki :( kirjoitti:

    http://myblogpost.net/taideart/2007/12/03/moikka-maailma/

    Äänestä

  • linkki... kirjoitti:

    tämä koulutuksesi kesti? Miksi menit tuollaiseen koulutukseen yleensäkin, eli mitkä olivat tavoitteesi? Oliko oppiminen vai pääseminen taidemaalariliittoon? Ilmeisesti et sitten päässyt taidemaalariliittoon, mutta olitko tyytyväinen edes taideopetukseen? Minulla on muuten kaksi- tai poikkeusmenetelmin kolmekin tuttavaa jotka ovat päässeet tähän liittoon ihan pelkästään taitojensa perusteella. Ei sinne tarvi välttämättä edes kouluttautua niin 'raskaasti' kuin esimerkiksi minä olen tehnyt. En tietenkään kouluttautumistani kadu, onhan siitä ollut muutenkin minulle hyötyä. Tuo sinun 'Jaakopinpainisi' tuntuu kyllä jotenkin ihmeelliseltä. Jotenkin myös tuntuu että kaikkia osapuolia pitäisi saada kuulla ennenkuin esimerkiksi minä voisin olla puolesta tai vastaan. Tiedän että tuskin sinua edes kiinnostaa mitä mieltä minä tästä olen, joten en halua enää lisätäkään tuota kuormaasi kun siitä tulee vain sanomista tiämmä.

    leikattiin vuonna 2000 ja minulle tuli ammatinvaihto eteen. Olin maalannut viisitoista vuotta harrastuksena tai toisena ammattina ja olihan samana vuonna ostettu teokseni lahjaksi itse Tasavaltamme Presidentille. Näin ajattelin hankkia virallisen ammatin taiteilijana. Kelakin suostui maksamaan taidekoulun uudelleenkoulutuksena. Minun tuli itse hankkia opiskelupaikka ja varmistaa että sieltä saa myös tutkinnon alalle. Näin ilmoituksen HS:n sivuilla jossa yksityinen taideoppilaitos mainosti olevansa oppilaitos joka valmistaa kuvataiteilijan ja kuvataitajan ammattiin. Hain kyseiseen kouluun ja kerroin avoimesti tilanteeni. Sanoin että Kela maksaa opiskeluni uudelleenkoulutuksena, oppilaitoksesta pitää kuitenkin saada ammatti ja tutkinto. Oppilaitoksen pääopettaja itse sanoi henkilökohtaisesti minulle, että meidän koulusta saa tutkinnon ja ammatin. Kysyin Kelalta voinko hakea kyseiseen oppilaitokseen ja he vastasivat että voit, koska oppilaitos on valtion opintotukien piirissä ja valmistaa ammattiin. Kolmen vuoden opiskelun jälkeen tuli ilmi että koulu ei valmistanutkaan mihinkään ammattiin eikä sieltä saanut tutkintoa mihinkään. Kuvataiteilijan ammattinimikkeen saa vain ammattikorkeasta ja kuvataitajan ammattinimikettä ei ole ollut ikinä olemassakaan. Näin ollen koko koulu oli huijausta ja koulu oli myös mainostanut ammattinimikkeellä jota ei ikinä ole ollut olemassakaan. Tämän jälkeen menin kirjoille Imatran taidekouluun vuodeksi ja suoritin tutkinnon siellä. Kela maksoi myös lisävuoteni opiskelun. Joten nyt olen virallisesti taidemaalari, niin kuin oli tarkoituskin. Tavoitteeni oli virallisen ammatin hankkiminen taidemaalarina. Samoin kuin taiteesta lisää oppiminenkin, mutta tässä yksityisessä koulussa opettajien taso oli niin surkea ettei heillä ollut edes perustietoja taiteesta. Enkä olisi käynyt koulua päivääkään, mikäli yhteiskunta ei olisi sitä maksanut, itse en suostuisi maksamaan vastaavasta opetuksesta mitään, päinvastoin minulle pitäisi maksaa että suostuisin tuontasoiseen opetukseen. Kaikkia koulun käyneitä itse opiskelunsa maksaneita pidän todella typerinä, että ihmiset antavatkin huojata itseään. Tässä yksityisessä taidekoulussa tapahtuneet asiat olen vienyt viralliseen tutkintaan, jotka ovat osittain vieläkin kesken.

    Äänestä

  • käteni kirjoitti:

    närkästymisesi. Onhan kuitenkin kyseessä oma elämäsi ja toimeen tulosi. Ei kannata kuitenkaan katkeroitua vaan yrittää aina löytää se kipinä niinkuin Päätalon Kalle aikoinaan teki. Kai muistat että se heppu kuoli rikkaana. Hänkin taisteli aikoinaan niiden virallisten ja epävirallisten arvostelijoiden paineessa voittoon. Hän ei murehtinut heidän sanomisistaan vaan jatkoi aina asioiden parissa mihin itse uskoi ja aina voittoon asti. Älä sinäkään Markku ota niistä muiden mielipiteistä niitä vittumaisimpia sanomisia omista tekemisistä niin kovin itseesi. Usko vain edelleen niihin ja näytä myös että niin teet. Sinähän tiedät että niissä sanojissa on myös sellaisia jotka ei taiteesta tedä hevon vittuakaan mutta ne haluavat vain lyödä sinun korkean itsetuntosi maan rakoon niin että tuntuu. Sinähän olet jo näyttänyt että se ei onnistu. Toivotan sinulle onnea niin että saisit sitä kaipaamaasi oikeutta! Jos et onnistu siinä niin toivon kuitenkin että et menetä uskoasi omaan tekemiseesi jonka tunnet itsellesi rakkaaksi. Pidä oma tyylisi ja kokeile uutta sillä se palkitsee enemmän kuin uskotkaan. Ymmärrä myös että meillä jokaisella taiteilijalla on oma tiemme mitä me haluamme kulkea ja mitä me pidämme itsellemme tärkeänä vaikka se ei esimerkiksi sinua satu miellyttämään. Minä henkilökohtaisesti uskon että tuolla intensiivisyydellä sinä tulet saavuttamaan tavoitteesi. Ainakin toivon niin. Hyvää kevättä sinulle!

    joka oli erittäin hieno ja toivotan myös sinulle hyvää kevättä ja kesää.

    Olipa mukavaa kerran lukea noin positiivisesti kanssaihmisiin suhtautuvaa kirjoitusta. Toisenlaisiin kun täällä on törmännyt tullen mennen. Noinhan se on, on hyvä tehdä sitä, mitä pitää tärkeänä ja jonka itse kokee arvokkaaksi ja olla piittaamatta turhista alaspainajista. Niitähän riittää. Jokaisella on oma tiensä ja oikeus kulkea valitsemaansa tietä! Koulutusjutuista yms. asiaan liittyvästä en yritäkään sanoa sitä enkä tätä, koska en ole asiaan paneutunut.

    Äänestä

  • Eki :( kirjoitti:

    närkästymisesi. Onhan kuitenkin kyseessä oma elämäsi ja toimeen tulosi. Ei kannata kuitenkaan katkeroitua vaan yrittää aina löytää se kipinä niinkuin Päätalon Kalle aikoinaan teki. Kai muistat että se heppu kuoli rikkaana. Hänkin taisteli aikoinaan niiden virallisten ja epävirallisten arvostelijoiden paineessa voittoon. Hän ei murehtinut heidän sanomisistaan vaan jatkoi aina asioiden parissa mihin itse uskoi ja aina voittoon asti. Älä sinäkään Markku ota niistä muiden mielipiteistä niitä vittumaisimpia sanomisia omista tekemisistä niin kovin itseesi. Usko vain edelleen niihin ja näytä myös että niin teet. Sinähän tiedät että niissä sanojissa on myös sellaisia jotka ei taiteesta tedä hevon vittuakaan mutta ne haluavat vain lyödä sinun korkean itsetuntosi maan rakoon niin että tuntuu. Sinähän olet jo näyttänyt että se ei onnistu. Toivotan sinulle onnea niin että saisit sitä kaipaamaasi oikeutta! Jos et onnistu siinä niin toivon kuitenkin että et menetä uskoasi omaan tekemiseesi jonka tunnet itsellesi rakkaaksi. Pidä oma tyylisi ja kokeile uutta sillä se palkitsee enemmän kuin uskotkaan. Ymmärrä myös että meillä jokaisella taiteilijalla on oma tiemme mitä me haluamme kulkea ja mitä me pidämme itsellemme tärkeänä vaikka se ei esimerkiksi sinua satu miellyttämään. Minä henkilökohtaisesti uskon että tuolla intensiivisyydellä sinä tulet saavuttamaan tavoitteesi. Ainakin toivon niin. Hyvää kevättä sinulle!

    ..täällä olevan useampiakin. Toisen ihmisen tekemisiä tulisi kunnioittaa vaikka niistä ei tykkäisikään. Ei myöskään pidä asiaansa vakavasti suhtautuvaa ihmistä missään nimessä ryhtyä pilkkaamaan eikä lyömään alas. Hänelle pitää antaa se oma aikansa ja paikkansa mihin hän pyrkii. Taiteilija tekee vain sitä mitä hän sielunsa silmin näkee. Se missä hän sitä näkee ja millä tavalla, on juuri se pointti. Toiset kykenevät sen näyttämään helpomman kaavan kautta kuin toiset ja juuri se on se akilleen kantapää joka aiheuttaa niitä ristiriitoja ja näkemyseroja. Mielestäni taide on jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia...eli periaatteessa sanonta että makuasioista ei voi kiistellä. Sen vuoksi esimerkiksi vaikkapa lehtien ja muidenkin arvostelijoiden mielipiteet kannattaisi vain hyväksyä arvostelijan henkilökohtaisena mielipiteenä. Sen sijaan aika näyttää kuinka taiteilijan sanoma tulee uppoamaan suureen yleisöön. Kukaan ei ole koskaan pystynyt kiistämään sitä tosiasiaa että pohjimmiltaan jokainen taiteilija tekee työtään rahan sekä julkisuuden vuoksi.

    Äänestä

  • ..ihmisiä toivoisin... kirjoitti:

    ..on äärimmäisen tärkeä tähän:"Kukaan JOKA TYKKÄÄ JULKAISTA TÖITÄÄN NETISSÄ, ei ole koskaan pystynyt kiistämään sitä tosiasiaa että pohjimmiltaan hän tekee työtään rahan sekä julkisuuden vuoksi." Toivottavasti asia menee perille oikealla tavalla.

    Äänestä

  • ..unohtui joka.. kirjoitti:

    ja ehdottoman väärä. Ainakin minun tarkoitukseni on tehdä jotain jota kuka tahansa ei pysty tekemään, sillä ei ole mitään tekemistä rahan tai julkisuuden kanssa. Sinä voit aina puhua vain omista motiiveistasi, et muiden.

    Äänestä

  • ..unohtui joka.. kirjoitti:

    ..on äärimmäisen tärkeä tähän:"Kukaan JOKA TYKKÄÄ JULKAISTA TÖITÄÄN NETISSÄ, ei ole koskaan pystynyt kiistämään sitä tosiasiaa että pohjimmiltaan hän tekee työtään rahan sekä julkisuuden vuoksi." Toivottavasti asia menee perille oikealla tavalla.

    mitä hyvänsä ja sylkeä sen suustaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa. Siten olet tehnyt ja väitteesi on absurdi ja täysin vailla pohjaa. Minulla on ollut töitäni netissä jo vuosia, täälläkin Juudasxxx:n avaamassa linkissä piipahdin, mutta julkisuutta sen enempää kuin rahaakaan en ole tavoitellut enkä liioin saanut, koska niissä linkeissä liikkuvat vain kollegat. Julkisuuden ja rahan taiteellani olen hoitanut muita kanavia pitkin, siihen en nettiä kaipaa enkä tarvitse; sen ymmärtää kun lukee tämänkin palstan puheenvuoroja.

    Äänestä

Meille lähetettiin nettisivuillemme kyseinen linkki ja poikkeuksellisesti tällä kertaa klikkasin linkin auki. Valitettavasti emme toimi tällä tavalla sen voin kyseisen ohjelman tuottajan ominaisuudessa vakuuttaa. Enkä edes tiedä mistä artikkelista ja taidelehdestä on kysymys, niinkuin myös taiteilijasta kuin hänen teoksestakaan. Ilmiselvästi olet joutunut itsellesi ikävän ja kiusallisen pilan kohteeksi ja valitan asiaa. Kannattaa aina varmintaa asia.

Äänestä
  • voin aukottomasti todistaa saaneeni kutsun kyseiseen ohjelmaan. Minulla on niin toimittajan kännykkänumero kuin lankapuhelimenkin numero muistissani puhelimessani. Samoin puhelimestani löytyy viesti jossa toimittaja pyytää yhteydenottoa, kuin myös eräästä sähköpostiosoitteestani löytyy myös toimittajan yhteydenottopyyntö. Näin ollen voin koska tahansa ja kenelle tahansa todistaa pyynnön oikeaksi ja sinut paskanpuhujaksi. Etkö enää muuta keksinyt ajojahtisi jatkoksi?

    Äänestä

  • koska kirjoitti:

    voin aukottomasti todistaa saaneeni kutsun kyseiseen ohjelmaan. Minulla on niin toimittajan kännykkänumero kuin lankapuhelimenkin numero muistissani puhelimessani. Samoin puhelimestani löytyy viesti jossa toimittaja pyytää yhteydenottoa, kuin myös eräästä sähköpostiosoitteestani löytyy myös toimittajan yhteydenottopyyntö. Näin ollen voin koska tahansa ja kenelle tahansa todistaa pyynnön oikeaksi ja sinut paskanpuhujaksi. Etkö enää muuta keksinyt ajojahtisi jatkoksi?

    Ohjelman tuottajana tiedän varmasti ketä kulloinkin on tulossa ohjelmaan mukaan koska mahdolliset ehdokkaat kulkevat käsieni läpi ennenkuin pääsevät lähetykseen jo niin sanotussa ideavaiheessa. Voithan aina soittaa tuohon saamaasi numeroon ja kysyä kuinka asianlaita on. Kuten sanoin aiemmin, aina kannattaa asiat varmistaa itseään varten ja minulle sinun ei tarvitse todistella mitään. Olet ilmiselvästi ollut pilailun kohteena.

    Äänestä

  • E Naskali kirjoitti:

    ...omiasi ja pyytäisin sinua todistamaan väitteesi. Koska minulla on selkeät todisteet ohjelmaan kutsumisesta. Täytyy ilmeisesti ottaa ohjelman toimittajaan Marjut Tervolaan yhteyttä ja kertoa että tällä palstalla joku esiintyy ohjelman tuottajana, vaikka ei sitä olekaan. Kyseessähän on selkeä rikos, vaikka eihän se tällä palstalla mikään harvinaisuus ole.

    Äänestä

  • aivan... kirjoitti:

    Ei todellakaan ollut yllätys kun katsoin tuotantuyhtiö Tarinatalon tuottajat netistä, siellä ei ollut ketään Naskalia. Jokainen voi itsekin tarkastaa asian, tiedot löytyvät netistä. No nythän on selvää että esiinnyt toisena henkilönä ja teet sen mustataksesi minun mainettani. Yrität saada minut näyttäytymään valehtelijana. En tiedä miksi jatkat kateellista ja härskiä toimintaasi, mutta on täysin selkeätä että et ole ihan tervejärkinen. En myöskään ymmärrä mitä kiksejä saat itsellesi toiminnallasi, koska itsekin tiedät olevasi vain raukkamainen pelkuri joka yrittää mustamaalata itseään lahjakkaampaa taiteilijaa. Kateudellasi ja katkeruudellasi ei ole näköjään mitään rajaa.

    Äänestä

  • vielä vähän. kirjoitti:

    Älä hyvä ystävä tutki tarinatalon tuottajia vaan suoraan meidän tuotantotiimiämme! Laitnpa linkin suoraan tähän että ei jää mitään epäselvyyksiä: http://ohjelmat.yle.fi/hullu_juttu/hullu_juttu_mikas_se Toivon todella että soitat niihin saamiisi puhelinnumeroihin niin asia tulee kerralla selväksi! Meidän tiimistäme joku vastaa niihin ihan varmasti jos numero on aito!!! Koska väität minua raukkamaiseksi pelkuriksi niin ymmärtänet että en voi jättää tätä asiaa ihan tähän. Varmaan ymmärrät mitä tuo edellyttää.

    Äänestä

  • Esko Naskali kirjoitti:

    En tiedä kuka oikeasti olet, mutta asiaan vihkiytyneet ottaa sinusta selvää ja näin ollen ehkä saat kaipaamaasi julkisuutta...siis jos edelleen olet sitä mieltä. Toivottavasti kuitenkin tuo sinulle riittää. Minua henkilökohtaisesti tässä tapauksessa korpeaa se että minua syytät minua jopa raukkamaiseksi pelkuriksi ansioista joista minä en tiedä mitään ja niihin pyydän selvitystä suoraan tänne tai asia menee eteenpäin.

    mikäli syytin sinua virheellisesti, mutta olen joutunut jo kahden vuoden ajan tällä palstalla kaikenlaisen kiusanteon kohteeksi, joten luulin sinunkin olevan yksi näistä veijareista. Tein kuitenkin kuten pyysit, soitin juuri äsken saamiini numeroihin, sekä lankapuhelimeen että kännykkään. Kummastakaan ei vastattu, joten soitin numerotiedusteluun ja kysyin kenen numerot ovat kyseessä. Lankapuhelimen numerosta ei saa mitään tietoja, sanottiin että luultavasti se on jonkun yrityksen keskus tai vastaava. Kännykkänumero sen sijaan kuuluu Marjut Tervolalle ja eikös hän ole teidän toimittajanne? Vai tekikö pilan minulle joku toinen Marjut Tervola joka on saman niminen ja soitti omasta numerostaan. Näistä molemmista puhelimista on minulle todistettavasti tullut useita soittoja. Samoin molemmat puhelinnumerot löytyvät mainittuina yhteydenottopyynnön kera saamastani sähköpostiviestistä. Jossa selkeästi pyydetään yhteydenottoa tulevaa ohjelmaa varten. Joten nyt pyytäisin että kysyisit häneltä asiaa, onko hän ottanut yhteyttä taiteilijaan asiassa joka selitetään viestiketjun alussa. Ymmärrän että ohjelman tuottajana sinua varmasti harmittaa kun olen ohjelmasta kieltäytynyt ja kertonut sen vieläpä julkisesti tällä palstalla. Minulla oli siihen omat syyni ja hyvä että tein sen. En kuitenkaan mainitse syitä tässä, mutta tapaus on äärimmäisen mielenkiintoinen. Varsinkin tämän jatkon osalta. Väität siis olevasi kyseisen ohjelman tuottaja ja väität etten ole saanut yhteydenottopyyntöjä tai soittoja teidän toimittajiltanne ja teet sen vieläpä julkisesti. Erittäin mielenkiintoista, laittaa todella miettimään näitäkin motiiveja

    Äänestä

  • pahoillani kirjoitti:

    Ja juuri tuohon mainitsemaasi Marjut Tervolan puhelimeen ja asia on sillä selvä. Odotamme puheluasi, joten ole hyvä!

    Äänestä

  • Esko Naskali kirjoitti:

    En tiedä kuka oikeasti olet, mutta asiaan vihkiytyneet ottaa sinusta selvää ja näin ollen ehkä saat kaipaamaasi julkisuutta...siis jos edelleen olet sitä mieltä. Toivottavasti kuitenkin tuo sinulle riittää. Minua henkilökohtaisesti tässä tapauksessa korpeaa se että minua syytät minua jopa raukkamaiseksi pelkuriksi ansioista joista minä en tiedä mitään ja niihin pyydän selvitystä suoraan tänne tai asia menee eteenpäin.

    "tai asia menee eteenpäin." ...anna asian mennä eteenpäin, nauretaan sitten yhdessä tyhjille uhkauksillesi. Olen täysin varma ettet ole mainitsemasi henkilö.

    Äänestä

  • Soitin juuri äsken toimittaja Marjut Tervolalle ja hän oli tietoinen keskustelustamme täällä. Samoin hän oli minulle erittäin vihainen koska olin kirjoittanut keskustelustamme tälle palstalle. Hänen mielestään oli asiatonta puhua julkisesti kyseisestä ohjelmasta, koska se ilmestyy vasta syksyllä. Ymmärrän hänen kantansa ja olen asiasta pahoillani, en ehkä ymmärtänyt asian kokonaisuutta. Siitä huolimatta en ole valehdellut aloituksessani, tämä tuli ilmi puhelussani. Väität kuitenkin julkisesti minun valehtelevan ja joutuneen pilailun kohteeksi. Miksi? En pidä julkisista syytöksistäsi lainkaan, vaikka ymmärränkin motiivisi. Olen pahoillani vielä kerran siitä että haukuin sinua, mutta julkiset perättömät väitteesi saivat sen aikaan, koska minulle ei tullut mieleenkään että televisio-ohjelmien tuottaja voisi esitellä julkisesti vääriä väitteitä. Näin ollen luulin että olet yksi niistä raukkiksista jotka ovat jahdanneet minua vuosikausia eri nimimerkeillä tällä palstalla keksien mitä kummallisimpia syytöksiä minua vastaan.

    Äänestä

Niin miksi ihmeessä et käyttänyt tilaisuutta hyväksesi? Olisithan takuuvarmasti saanut julkisuutta myös muille töillesi kuin tolle "leima otsassa" joka muuten minunkin mielestäni on ainakin näköinen.
Kuvan sanoma sen sijaan ei minulle kerro mitään, jota hieman paheksun. Minulla on aina ollut tapana kunnioittaa vallassa olevaa presidenttiä.
Toivottavasti suomessa ei luisuta samanlaiseen väkinäiseen kaivamiskeinoon hinnalla millä hyvänsä niin kuin usa:ssa ihan vain omia tarkoitusperiänsä tehostaakseen.
Jokaisella ihmisellähän on luurankoja kaapissaan tahtoi tai ei ja tahtoisivat ne siellä pitääkin.
Kukapa meistä ei kadu joitakin nuoruuden aikaisia valintoja ja ratkaisuja mitä on tehnyt. On naivia luulla että kauan unohduksissa olleet asiat voisi enää tuoda ihmisille tyydytystä ja oikeutta kaivamalla ne uudelleen esille. Päinvastoin, ne tuovat vain pahaa mieltä jos ei nyt ole ihan narsisti.

Äänestä
  • En halua julkiseksi eläimeksi, haluan pitää yksityisyydestäni kiinni. Yhden teoksen julkisuushan toisi automaattisesti julkisuutta myös muille teoksille ja kasvattaisi varmaankin myyntiä. Ja kyllähän minä teoksilleni julkisuutta haluaisinkin, miksi en haluaisi, mutta kuten sanoin toimittajallekin en halua julkisuutta itselleni.

    Kuvan sanoma on erittäin selkeä. Halonenhan on leimattu julkisuudessa entiseksi "stasin" agentiksi, hänenhän on arveltu olevan niinsanotulla "stasi" listalla. Onhan listat julkaistu useisssa Euroopan maissa, mutta salattu suomessa. Herää kysymys miksi? Itse löysin listat ja nimet Espanjankielisiltä sivuilta ja siellä ainakin niin Halonen kuin Lipponenkin olivat.

    Mitä tulee istuvan Presidentin kunnioitukseen, niin sitä minulla ei valitettavasti ole ollenkaan. Maailmassa on paljon Presidenttejä joita minä en kunnioita lainkaan. Halonenhan on tullut tunnetuksi ihmisoikeus Presidenttinä, mikä on täydellisen väärä kuva hänestä. 2000- luvulla Halosen Presidenttiyden aikana maamme viranomaisten valtuuksia ja määrää on lisätty ennätystahtiin. Samaan aikaan jopa perustuslaillisiin oikeuksiin on puututtu säätämällä lakeja jotka rikkovat niitä. Maamme johtavat oikeusoppineetkin ovat toistuvasti varoitelleet tästä.

    Halonen kyllä kovasti puuttuu ja ottaa kantaa muiden maiden ihmis- ja perusoikeustilanteisiin, mutta ei ole sanallakaan ottanut kantaa näihin jopa perusoikeuksia rikkoviin lakeihin.

    Jos nyt oletetaan että Presidenttimme on niin kuin Espanjankieliset sivustot mainitsivat "stasin" entinen agentti ja todistettavastihan hän on 70- luvullla kertonut kannattavansa suomen liittämistä Neuvostoliittoon. Niin ei hänen nykypäivän toimintansa paljon eroa silloisen Neuvostoliiton tai DDR:n toiminnasta. Totalitariaa rakennetaan erittäin nopealla tahdilla maahamme, vaikka kansalaiset haluaisivat oikean toimivan ja vapaan Eurooppalaisen demokratian. Kansalaisia hämätään kaikin keinoin ja heiltä salataan asioita enemmän kuin koskaan aiemmin.

    Minuakaan ei taiteilijana häiritsisi menneisyyden virheet, mikäli niistä olisi otettu opiksi, mutta kun asioita tarkemmin seuraa, huomaakin Halosen koko ihmisoikeus Presidenttiyden olevan pahaa silmän lumetta.

    On vaikea sanoa kumpi on maamme itsenäisen historian huonoin ja surkein Presidentti, Halonen vaiko Koivisto. Joka tapauksessa jompi kumpi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ensimmäinen- kirjoitti:

puhelu tuli toimittajalta TV2 Hullu juttu ohjelmasta. Etsivät taiteilijoita ohjelmaansa jotka ottavat kantaa myös poliittisiin asioihin. Olivat nähneet kirjoitukseni Taide lehden sivuilla ja netissä teokseni Leima otsassa. Toimittaja kysyi haluaisinko teoksen kanssa tulla heidän ohjeelmaansa mukaan. Kieltäydyin ja sanoin etten halua itselleni julkisuutta, mutta teoksilleni kyllä. Toimittaja haastatteli minua pitkään puhelimessa ja vielä lopuksi kysyi olisinko missään tapauksessa valmis tulemaan heidän ohjelmaansa. Vastasin harkitsevani asiaa ja toimittaja sanoi palaavansa vapun jälkeen asiaan. Näin se alkoi meikäläisen vappuaamu???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu