Itse aion pysytellä ihan kotosalla ja lähialueiden leikkipuistoissa alta kolme vuotiseni kanssa.
Munkkeja paistetaan ja simaa ostetaan ja herkutellaan. Muuten ei mitään ihmeellistä ja ihan kaksistaan vietetään.
Mitäs vappuna?
yksi äiti x yksi
14690
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ja laita ruuan ennenkuin 18v täyttäneet porhaltaa kavereiden kanssa juhlimaan. Alaikäiset viettävät aikaa kotona koneillaan, sipsejä syöden ja myöhemmin elokuvia katsellen. Minä siinä pörrään valkolakki päässä seassa ja poltan yhden tupakan naapurin kanssa kun vien roskat ulos;)
skidit isälleen tai mummolaan ja sit kaupungille tyrkylle räkä poskella. ne näkyy katukuvas.
jotka ovat täällä tänä iltana? Ovatko he yhäri reppanoita, ruikuttajia vai mitä? Vai olisiko mahdollista, että he ovat niitä kunnon yhäreitä, jotka eivät juo eivätkä rellestä? Ainakaan heitä ei näy katukuvassa;)
niin alkoholisoituneita että ne tipottelee himas päivästä toiseen
jotka ovat kotona pienten tai melkein täysiäikäisten lastensa kanssa? Niitä,jotka eivät hillu kaupungilla, eivätkä ole vieneet lapsiaan kenellekään hoitoon, vaan hoitavat ne itse?
Kirjoitit tuon tiivistetysti juuri niinkuin asia on... Käytiin tänään kaupungilla katsomassa ihmisvilinää ja kyllä ne yh-äippäRESSUKAT sieltä erottuivat "edukseen". Aamulla ne erottuu muuten siitä että ne kyttää porttikongeissa taksia tai naapurin Lissun kyytiä jotta pääsisivät takaisin kotiin esittämään "hyvää" äitiä... heh heh heeeee..... Ai ai ai, monikohan yh-äippäRESSUKKA tunnistaa itsensä tuosta kunhan lukevat tämän kirjoituksen sitten selvittyään ja uskaltauduttuaan tietokoneen ääreen???!!! Kalahdus... kalahdus... kalahdus...... hihihhhiihhiiii....
Kävitte (te!) vapun kunniaksi oikein pällistelemässä aitoja yh-äippäressukoita kaupungilla? Totta toki se nyt aina virtuaalin voittaa :D Vappuaattoyönä kirjoitat näkemästäsi raporttia tälle palstalle. Sitä voi jo sanoa asialleen antautumisena. Hyvää vappua ja onnea valitsemallasi tiellä :D
näit yh-äippäressukoita pilvin pimein käydessäsi kaupungilla. Miten tunnistit ne kaikki sieltä ihmisvilinästä? Oliko niillä valkoinen lakki vai olivatko ne niitä, joilla ei ollut lakkia? Näin hiukan kokeneempana ja ennemän muutakin kuin virtuaalielämää eläneenä voin kertoa, että ne naiset siellä porttikongissa eivät ole kotiin pyrkiviä yh-äippäressukoita vaan useimmiten töistä tulevia maksullisia naisia. Tarkista vielä varmuuden vuoksi, kummasta naisryhmästä tosiasiassa luulet puhuvasi ja että olet oikealla palstalla. Jos oletkin sotkenut nämä kaksi asiaa olet täällä aiheuttanut turhaa pahaa mieltä ihmisille, tarkoituksesi olisikin ollut puhua näistä porttikongien aamuisista naisihmisistä;)
Simaa, tippaleipää ja karkkia, sipsiä. Täysi-ikäiselle lapselle kavereineen toimin taxina, vien ja haen illan aikana. Pienemmät mukelot nauttivat kellonajattomasta tietskaillasta, ja aamulla nukutaan piiiiiiiiitkään! Huomisen toivevappumenu on tortillat ja täytekakku, joten sellainen Vappu meillä.
isovanhempien luona 3,5kk lapsen kanssa ja äiti viihteellä vuorostaan..
kotona istutaan. Melkein täysi-ikäiset nuoret viettävät rauhallista vappua ensin syödään kevään ekat grilliruuat, sitten nuoriso siirtyy koneilleen, saunotaan ja sitten lötjöillään telkkarin edessä katsoen myöhäisillan elokuvia telkkarista tai tallennuksesta. Oma "hurja" juhliminen on kutistuut vuosien varrella siihen, että kaivan lakin naftaliinista ja laitan serpentiiiä kattolamppuihin. Eli oikein mukavaa vappua eikä ole krapula eikä paha mieli jälkeenpäin.
Lasten kanssa kotona ollaan, simaa ja munkkeja herkutellaan, aamulla nukutaan pitkään ja käydään katsomassa kaupungilla Vappupäivän hulinoita. Exä=lasten isä laisti jälleen vuoroviikonlopustaan, eli lasten olisi pitänyt olla tämä vkonloppu hänellä. Mutta viinan ja biletyksenhimo, halut ja vastuuntunnottomuus veivät taas mieskuvatuksen kuin pässiä narusta, mutta omapa on valintansa. Sen edestään löytää minkä taakseen jättää. Meillä on lasten kanssa oikein mukavaa täällä serpentiinein ja ilmapalloin koristellussa kodissamme :)
Eilen otin muutaman oluen ja katsoin pari vuokraleffaa. Ihan nätisti kotosalla siis. Tänään tulee lapset mulle ja puhallellaan pallot sekä pillit niinkuin kuvaan kuuluu. Jos illemmalla on nätti ilma, mennään lähipuistoon futiksen, frisbeen ja petankki kuulien kanssa sähläämään. Limpparit tietty matkaan mukaan.
Eilen olin ihan kotona lapsukaisen kanssa. Päivällä käytiin markkinoilla ja syötiin jädet. Tänään lapsi menee mummolle viikonlopuksi, niin lähden kavereiden kanssa kaverin synttäreitä juhlistamaan. Mukava päästä vaihteeksi ulos tuulettumaan.