Erosin, tai minut huijattiin ulos avoliitosta ja hyvin menestyvästä yrityksestä n, pari vuotta sitten. Rakastin ja kunnioitin häntä yli kaiken. Tein vuorokaudet ympäriinsä työtä yhteisen yrityksemme ja kotimme hyväksi. Elämä hymyili, oliaineellista hyvää, kaunis koti ja työ. Hän oli kaunis ja älykäs nainen, mutta äkkipikainen ja arvaamaton teoissaan. Nyt olen yksin, enkä ole vieläkään päässyt järkytyksestä. Etsinkin kommenttia joltakin kohtalotoverilta. Olen viiskymppinen vapaa, onneton mies.
Ylös ojasta
Hakoteillä
12717
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Haluatko olla päivän leijonana vai hiiri lopun ikääsi?
Ota takaisin se mikä sinulle kuuluu.
Tuntui hieman epäuskottavalta, mutta jos tuo on totta niin ei muuta kuin käräjille vaan ja osa siitä ns. hyvinmenestyvästä yhtiöstä sinulle.
Anteeksi kaikille joita tekstini ärsytti. Olenhan minä vain kakara, nulikka, ns. häirikkö, hullu ym. ym. ym. Varsinkin Kaarinalta ja harmaata ohimolta pyytäisin anteeksi. Enhän minä pysty asialliseen keskusteluun kun olen vasta näin nuori ja tämmöinen nulikka yms. Mutta ajattelin silti pistää asiasta mielipiteeni.
Café 45 on ymmärtääkseni tarkoitettu 45 vuotta täyttäneille. Lukutaitoa ja ymmärrystä ei ole tosin ryhmän nimeen suoranaisesti ujutettu. Näitä voivat lukea kaiken ikäiset.
Jos esim.5-vuotias on 16-vuotiaiden joukossa touhuamassa, niin hieman vaikea on 16-vuotiaiden muuten 5-vuotiaalle selittää tilannetta kuin , että ryhmä on tarkoitettu 16-vuotiaille, kiitos huomaavaisuudesta ja ymmärtämyksen osoittamisesta. Jos ei mene perille, niin 16-vuotiaat osannevat kuvitella tilannetta, mutta 5-vuotias tuskin.
Ikäsuhteet esimerkissä: 3*5=15, 3*16=48, siis sama elämänkokemuskerroin 3 molemmissa.
WAU! No eipä ole paljon tekstiisi lisättävää. Olet hyvin järkevä mies, kun ymmärrät tuon mistä minulle kerroit. ;)
Todellakin - nyt kun asiaa tarkemmin olen pohtinut - niin 5 ja 16 -vuotiaiden välillä on totisesti eroa (eipä olisi uskonut). Tuo oli hieno saavutus tuo sinun potenssi laskukaavasi (Ikäsuhteet esimerkissä: 3*5=15, 3*16=48, siis sama elämänkokemuskerroin 3 molemmissa.) Oletko kenties matemaattisella alalla? Sinussa on totisesti matemaattista lahjakkuutta - kenties sinusta voisi jopa tulla fyysikko pienen harjoittelun jälkeen.
PS. Harkitse asiaa ("peukut pystyyn")
pois tehokkuus
nauti pikkuasioista
ehkä löydät juonen
elämääsi
ehkä löydät naisen
joka ei perusta
rahasta
( eikä ole äkkipikainen)
muuttui, tuli surua, kaunaa, kostonhalua, katkeruutta ja vihaa. Seurauksena erakoituminen ja yksinäistyminen.
50- vuotiaana voisi vielä joitakin vuosia nauttia elämästä, kun vain olisi elämänkumppani. Ravintoloista en lähde etsimään, ehkä näin netistä.
Minulle kävi melkein noin kuin sinulle: äkkipikainen vaimo, oksat pois ja omaisuus hänelle. Melkein sain omani tapeltua pois, mutta vielä jatkuu tappelu. Uskomattomia muutoksia voivat naiset tehdä luonteelleen. Kun heitä hyysää, niin ei hätä päivää, mutta kun jotain sitten lopulta mies itselle tahtoo niin kaikki muuttuu. Kaiki yritetään viedä. Puille paljaille jättää, ja sossu vielä heitä siinä puolustaa.
Netin kautta ei vuoden kokemuksen perusteella helposti löydy uutta ja parempaa,mutta mahdollisuus on tietenkin olemassa. Monta tuhatta markkaa on jo mennyt näille netin tuttvuuksille. Kavalia ovat naiset netissäkin.
Kirjoittaako muuten normaali nainen netissä? Vai sellainen, jolta puuttuu jotain?
Siinä sitä pohtimista?
näyttää ajatukset ja kokemukse kulkevan samaa rataa, usko naisiin on kylmän epäileväinen, vai vieläkö löytyy joku, johon voisi luottaa, uskoa ja rakastaa.
tekisin samalla lailla, kuin edellisessä liitossa,sillä en tehnyt väärin.
Mikähän se on, se "normaali nainen". Millä mittarilla "normaaliutta" mitataan? Ehkäpä jokaisella on oma näkemyksensä asiasta. Toisen mielestä joku asia on täysin "normaali", ja toinen tulkitsee sen jopa "perverssiksi".
Olen omasta mielestäni aivan "normaali" nainen, ja netissä kirjoitan. Tiedän, että kaltaisiani on muitakin. Ei tässä sen kummempia "puutostauteja" tarvitse olla vaikka keskustelusivuilla pyörisikin.
Siitä vaan pohtimaan, ja ehkä "peiliin katsomaan" eronneet ja erotetut itsesäälissä kieriskelijät..
avioliitto on kahden "yritys". Miksiköhän niin monet lakkaa yrittämästä aamenen jälkeen? Kuvitellaan kai että se on satama.
Ja kun kulissit ovat rameat, niin itse
pääasia unohtuu; ihmissuhde, yritys.
Valehtelenko jos väitän että eroon/tappeluun tarvitaan aina kaksi?
Kyllä yhteinen yritys ja sen hoitaminen jättää useasti ihmissuhteet taka-alalle. Sen sijaan olen erimieltä siitä, että riitelyyn ja eron syihin tarvitaan aina kaksi. Täpauksessani eron syy oli ainoastaan kumppanini, päähän noussut menestyminen, ja sen mukanaan tuoman aineellisen hyvän anastaminen yksinomaan itselleen. Virheitä olen toki tehnyt ja suhteitakin on kaatunut minun takiani, mutta ei tämä viimeinen.
Älä sure, koska aurinko paistaa risukaankin.sanoo vanha sananlasku.
Purjeet kohti tuulta. täältä vielä tullaan. Kaikkea hyvää elämällesi.Olen nainen ja saman kokenut, kuin sinäkin.