Luin kerran erään kirjan, jossa pieni metsikkö olikin sisältä suuri maailma, joka suureni mitä syvemmälle sinne meni ja aikakin kulki siellä eri tahtiin. Olen unohtanut sen nimen ja en löydä sen jatko-osaa enää. Se muistaakseni oli tieteiskirjojen hyllyssä, mutta siirtynyt sieltä ehkä Fantasia-osastolle?
Apua kaivataan
Cedrik
6406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...mutta kokeilepa Narnia-sarjaa. Itse en ole sarjaa lukenut, mutta kirjoitin kerran tarinan jonka luettuaan äidinkielen opettajani sanoi sen muistuttavan suuresti Narniaa. Ja tarinassani oli metsä, jossa olikin kokonainen uusi maailma ja eri tavalla kulkeva aika.
Toivottavasti oli apua. :)
Itselleni tuli mieleen Robert Holdstockin kirjoittama Alkumetsä. En ole kirjaa vielä lukenut, mutta takakansi sanoo tällaista:
"Se oli lähes läpipääsemätöntä aarnimetsää, jonne eksynyt harhailija havahtui uuteen maailmaan, joka uhmasi kaikkia ajan ja paikan lakeja. Se oli kuin sata eri metsää ja kätki sisäänsä lukemattomia aikakausia aina ihmisen alkuhämärään asti."
Kertomus jatkuu romaanissa Metsän henget.
Kiitoksia kaikille vastanneille. Sehän oli juuri tuo Robert Holdstockin Alkumetsä.
Kuulostaa ihan Robert Holdstockin Alkumetsä kirjalta.
Loistava tarina. Jatko-osiakin on. Kirjastossa fantasiaosastolla.
Hain kirjastosta jatko-osan Metsän henget ja Holvi metsään.
Kiitän vielä kerran avusta. On hienoa lukea jatkoa kirjaan, jonka on jo miltei unohtanut!
Se saa aivot heräämään. esim sana mytago oli tuttu vielä..